Kantaurali

Kielitiede tutkii menneisyyttä kielten kautta.

Re: Kantaurali

ViestiKirjoittaja aikalainen » 27 Syys 2019 16:15

Iiro R kirjoitti:Muistaakseni Lapin poroista on löydetty itäistä geenilisää ja ajoituskin taisi olla aika myöhäinen, eli viimeisen tuhannen vuoden sisällä. Voin toki muistaa väärinkin.

Hämärästi muistelen, että foorumilla olisi esitetty porogeenien tulosuunnista ensin yhtä ja sitten toista tietoa. Vaan enpä jaksa kaivella.

Iiro R kirjoitti:Poron käyttö vetojuhtana on jo voinut antaa etulyöntiaseman edellyttäen etteivät paleot osanneet taitoa.

Totta, poron tuoma etuhan ei ole tosiaankaan pelkkä liha, vaan kulkuneuvona se mahdollistaa liikkumisen ja sitä kautta helpottaa elannon hankkimista laajemmalta alueelta. Ruokkiikin itsensä paremmin kuin valjakkojen koirat, joille pitää uhrata osa saaliista.

Iiro R kirjoitti:Eivätkö äännemuutosten syiksi kelpaisi kieltenvaihtajat, eli mikä eniten muistuttaa omaa kieltä. Samahan on toteutunut myös myöhemmin Suomessa monien lainasanojen kohdalla.

Tästä hyvänä esimerkkinä, että kaikki suomea opetelleet ulkomaalaiset puhuvat hyvin tunnistettavalla oman kielensä aksentilla, esim. virolaisella, venäläisellä tai ruotsalaisella. Muinainenkaan kielenvaihtajayhteisö ei ole voinut välttyä alkukielensä vaikutukselta uuteen kieleen. Käytännössä tosin varsinaisten kielenvaihtojen sijaan on tainnut olla enimmäkseen kielten sekoittumisia, mutta aksenttia silläkin tavalla pääsee sulautuneiden jälkipolvien puheeseen mukaan. Ja lainasanoja.
aikalainen
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 2103
Liittynyt: 27 Maalis 2011 13:22

Re: Kantaurali

ViestiKirjoittaja aikalainen » 27 Syys 2019 16:16

Jaska kirjoitti:Kazakstan on yksi maailman suurimpia uraanin tuottajia, joten Etelä-Uralilla notkuvien ylimääräiset varpaat ja sormet olisivat tehneet heistä myös ylivertaisia laskennossa!
Ja virtuoosimaisia kanteleen soittajia !
aikalainen
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 2103
Liittynyt: 27 Maalis 2011 13:22

Re: Kantaurali

ViestiKirjoittaja Jaska » 27 Syys 2019 17:47

aikalainen kirjoitti:
Jaska kirjoitti:Kazakstan on yksi maailman suurimpia uraanin tuottajia, joten Etelä-Uralilla notkuvien ylimääräiset varpaat ja sormet olisivat tehneet heistä myös ylivertaisia laskennossa!
Ja virtuoosimaisia kanteleen soittajia !

PDT_Armataz_01_14 PDT_Armataz_01_14 PDT_Armataz_01_14
Ai SIKSI kanteleessa on niin monta kieltä...
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10977
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Kantaurali

ViestiKirjoittaja Jaska » 27 Syys 2019 18:02

Peuroista ja poroista on keskusteltu ainakin tuolla:
viewtopic.php?p=51406#p51406
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10977
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Edellinen

Paluu Kielitiede

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa