Äänteenmuutosten leviäminen
Lähetetty: 03 Touko 2016 00:32
Sivujuonne poronhoito-ketjusta:
Tämä on hyvä 1. kertaluvun arvio. Itse suosisin kuitenkin hieman tarkempaa mallia:
- Pikkutarkka ehdollinen äänteenmuutos ei koskaan leviä kielirajan yli.
- Vähän vähemmän tarkka ehdollinen äänteenmuutos voi levitä kielirajankin yli, mutta sen täsmälliset ehdot voivat muuttua uusien puhujien yleistäessä tai rajoittaessa sen ehdot "väärin".
- Ehdoton äänteenmuutos, joka on sääntönä kenen tahansa puhujan välittömästi ymmärrettävissä, voi suotuisissa olosuhteissa levitä usean kielirajan, jopa usean kielikuntarajan yli.
Oiva esimerkki viimeisestä tyypistä on Keski-Euraasian äänteenmuutos *p > *f, joka ensi kerran ilmestyy skyyttiin 1. vuosituhannella eaa. ja on sieltä vaihe vaiheelta levinnyt mm. esiunkarin, matorin, kantaturkin, kantamongolin ja mantšun kautta niin pitkälle itään kuin Euraasiaa vain riittää. 800-luvulla se saapuu jo Japaniin.
----
Itämerensuomen äännehistoriassa lähtökohdiltaan 3. tyyppiä on ennen kaikkea muutos *š > *h. Pidän aivan mahdollisena, että jossain ims. kielimuodossa se olisi voinut tapahtua selvästikin myöhemmin kuin toisissa.
Tässä nostaisin esille lainasanaletkan germ. *bāɣaz → ims. *paha → saame *pōšē. Substituutio germ. *ɣ → ims. *š > *h ei minusta ole uskottava, vaan kyse täytyy olla suorasta substituutiosta *ɣ > *h (samoin kuten on aina oletettu riimisanoissa saha ja maha). Mutta toisaalta, substituutio *h → saame *š ei sekään minusta ole uskottava: saamessahan germaaninen *h on substituoitu ainoastaan *h:lla tai *k:lla (tai jätetty pois). Koko rinnastus selittyy vain olettamalla, että paha on levinnyt halki itämerensuomen nopeammin kuin muutos *š > *h. Eli jossain pohjoisessa murteessa on eteläisten murteiden paha yhdessä vaiheessa ensin etymologisesti nativisoitu asuun *paša; ja sana on saameen lainattu näistä jälkimmäisistä.
— Mikko Heikkilä on ehdottanut kompromissia, että itämerensuomessa olisi ollut muutoksen *š > *h välivaiheena palataalispirantti [ç], joka olisi voinut toimia germaanisen *ɣ:n substituutiona että tulla saamessa substituoiduksi *š:llä. Substituutioiden suhteen tämä toimisi. Sibilanttien takaistuminen normaalisti kuitenkin kulkee pikemmin retrofleksien kautta, reittiä [ʃ] > [ʂ] > [ʂˠ] > [x]. En tunne yhtään esimerkkiä äänneasemasta riippumattomasta muutoksesta [ʃ] > [ç].
Näinhän näemme tapahtuvan esim. ruotsissa: sj ääntyy standardiruotsissa tummana takaisena sibilanttina, jossain välillä [ʃ], [ʂ], [ʂˠ], [ʂʷ] (perinteinen foneemisymboli on /ɧ/) ja etelä-Ruotsin murteissa on edelleen takaistunut [x]:ksi tai jopa uvulaariseksi [χ]:ksi. Sen rinnalla esiintyy toisena foneemina tj, joka standardiruotsissa ääntyy palataalisena sibilanttina [ɕ] tai spiranttina [ç]. Murteissa se ei suinkaan takaistu — vaan pikemmin pyrkii etistymään tavalliseksi [ʃ]:ksi.
Kyllä voi, jos kyse vain on tarpeeksi "näkyvästä" äännepiirteestä. Hyvä esimerkki on hämäläisen l:n väistyminen ja korvautuminen r:llä 1800- ja 1900-lukujen mittaan, vuosisatoja sen jälkeen kun muutos *ð > r länsisuomalaismurteisiin ensi kertaa syntyi. Silti hämäläismurteet eivät ole kokonaisuudessaan päivittyneet lounais- / pohjalaismurteiksi.
Jaska kirjoitti:- Äänteenmuutos voi levitä murrerajan yli muttei pääsääntöisesti kielirajan yli.
Tämä on hyvä 1. kertaluvun arvio. Itse suosisin kuitenkin hieman tarkempaa mallia:
- Pikkutarkka ehdollinen äänteenmuutos ei koskaan leviä kielirajan yli.
- Vähän vähemmän tarkka ehdollinen äänteenmuutos voi levitä kielirajankin yli, mutta sen täsmälliset ehdot voivat muuttua uusien puhujien yleistäessä tai rajoittaessa sen ehdot "väärin".
- Ehdoton äänteenmuutos, joka on sääntönä kenen tahansa puhujan välittömästi ymmärrettävissä, voi suotuisissa olosuhteissa levitä usean kielirajan, jopa usean kielikuntarajan yli.
Oiva esimerkki viimeisestä tyypistä on Keski-Euraasian äänteenmuutos *p > *f, joka ensi kerran ilmestyy skyyttiin 1. vuosituhannella eaa. ja on sieltä vaihe vaiheelta levinnyt mm. esiunkarin, matorin, kantaturkin, kantamongolin ja mantšun kautta niin pitkälle itään kuin Euraasiaa vain riittää. 800-luvulla se saapuu jo Japaniin.
----
Itämerensuomen äännehistoriassa lähtökohdiltaan 3. tyyppiä on ennen kaikkea muutos *š > *h. Pidän aivan mahdollisena, että jossain ims. kielimuodossa se olisi voinut tapahtua selvästikin myöhemmin kuin toisissa.
Tässä nostaisin esille lainasanaletkan germ. *bāɣaz → ims. *paha → saame *pōšē. Substituutio germ. *ɣ → ims. *š > *h ei minusta ole uskottava, vaan kyse täytyy olla suorasta substituutiosta *ɣ > *h (samoin kuten on aina oletettu riimisanoissa saha ja maha). Mutta toisaalta, substituutio *h → saame *š ei sekään minusta ole uskottava: saamessahan germaaninen *h on substituoitu ainoastaan *h:lla tai *k:lla (tai jätetty pois). Koko rinnastus selittyy vain olettamalla, että paha on levinnyt halki itämerensuomen nopeammin kuin muutos *š > *h. Eli jossain pohjoisessa murteessa on eteläisten murteiden paha yhdessä vaiheessa ensin etymologisesti nativisoitu asuun *paša; ja sana on saameen lainattu näistä jälkimmäisistä.
— Mikko Heikkilä on ehdottanut kompromissia, että itämerensuomessa olisi ollut muutoksen *š > *h välivaiheena palataalispirantti [ç], joka olisi voinut toimia germaanisen *ɣ:n substituutiona että tulla saamessa substituoiduksi *š:llä. Substituutioiden suhteen tämä toimisi. Sibilanttien takaistuminen normaalisti kuitenkin kulkee pikemmin retrofleksien kautta, reittiä [ʃ] > [ʂ] > [ʂˠ] > [x]. En tunne yhtään esimerkkiä äänneasemasta riippumattomasta muutoksesta [ʃ] > [ç].
Näinhän näemme tapahtuvan esim. ruotsissa: sj ääntyy standardiruotsissa tummana takaisena sibilanttina, jossain välillä [ʃ], [ʂ], [ʂˠ], [ʂʷ] (perinteinen foneemisymboli on /ɧ/) ja etelä-Ruotsin murteissa on edelleen takaistunut [x]:ksi tai jopa uvulaariseksi [χ]:ksi. Sen rinnalla esiintyy toisena foneemina tj, joka standardiruotsissa ääntyy palataalisena sibilanttina [ɕ] tai spiranttina [ç]. Murteissa se ei suinkaan takaistu — vaan pikemmin pyrkii etistymään tavalliseksi [ʃ]:ksi.
Jaska kirjoitti:Muutos voi levitä suppeassa aikaikkunassa, mutta kun muutos on tapahtunut, se ei enää voi levitä laajemmalle. Jos yksi kieliyhteisö (ne murteet joihin ilmiö levisi) on muuttanut š:nsä h:ksi mutta jokin murre ei, niin ei se toinen murre myöhemmin enää voi saada sitä tartuntaa. Se voi lainata h-murteista sanoja, mutta se ei enää muuta koko oman sanastonsa kaikkia š:iä h:iksi!
Kyllä voi, jos kyse vain on tarpeeksi "näkyvästä" äännepiirteestä. Hyvä esimerkki on hämäläisen l:n väistyminen ja korvautuminen r:llä 1800- ja 1900-lukujen mittaan, vuosisatoja sen jälkeen kun muutos *ð > r länsisuomalaismurteisiin ensi kertaa syntyi. Silti hämäläismurteet eivät ole kokonaisuudessaan päivittyneet lounais- / pohjalaismurteiksi.