Kristiina kirjoitti:Mihin kulttuuriin te muuten yhdistätte nämä vanhimmat germaanisanat Suomessa? Nuorakeramiikkahan alkaa Suomessa vanhojen ajoitusten mukaan jo 3200 eKr ja Ruotsissa 2800 eKr. Koska Suomessa nuorakeramiikka on ajoitettu liian varhaiseksi, sen vanhimpia ajoituksia on haluttu nuorentaa, jotta se olisi linjassa keskieurooppalaisten ajoitusten kanssa. Nuorakeramiikan kai katsotaan leviävän Suomeen Baltian suunnalta, jossa ei käsittääkseni ole voitu tuolloin puhua kantagermaania. Vasarakirveistä ainoastaan 21 kirvestä 1 434 kirveestä on skandinaavista tyyppiä ja niistä vain yksi ei ole hajalöytö.
Nuorakeraamikkojen kielestä polveutuvina pidetään ainakin italo-kelttiä, germaania, balto-slaavia ja mahdollisesti traakiaa ja eräitä muita kuolleita kielihaaroja. Germaanin osalta on helpompi vastata ajoitukseen kuin paikannukseen. On kiinnitetty huomiota siihen, että vielä 2. vuosituhannella eKr. on puhuttu vanhakantaista indoeurooppalaista kentum-murretta, vaikka eräät satem-murteet kuten kanta-arja ovat erotettavissa jo 3. vuosituhannella eKr.
Koillis-Euroopan arkaainen kentum-murre näyttää olleen ainakin germaanin esimuoto, vaikkemme voikaan arvioida millaisia mahdollisesti erilleen murteutuneet mutta sittemmin kuolleet kielet ovat olleet. Olennaista on kuitenkin, että länsiuralilaisten kielihaarojen arkaaisilla indoeurooppalaisilla lainasanoilla on vastine nimenomaan germaanissa, eikä niissä ole mitään germaanin äännehistoriallisesta kehityksestä poikkeavia omituisuuksia, joten niitä kutsutaan yleisesti esigermaanisiksi (ks. Rekonpojan linkittämä Kallion artikkeli).
Paleogermaaniin johtavat äänteenmuutokset (kuten syllabisten resonanttien tietynsuuntainen vokaaliutuminen) lienevät tapahtuneet hyvin karkeasti arvioiden 1000 eKr. tienoilla, ja ennen viimeisen vuosituhannen eKr. puoliväliä saavutettiin varsinaisen varhaisen kantagermaanin taso. (Esimerkkejä täälläkin:
http://www.elisanet.fi/alkupera/Jatkuvuus2.pdf)
Satunnaisesti manner-Euroopassa vielä kannatetaan Jastorf-teoriaa, mutta ikiajat jatkuneet kontaktit germaanin ja itämerensuomen sekä saamen esimuotojen välillä todistavat paljon pohjoisemmasta alkukodista. Voi olla, että germaaninen linja on syntynyt Skandinaviassa; tai voi olla, että se on syntynyt Baltiassa tai jopa Suomessa mutta sitten levinnyt ja säilynyt vain Skandinaviassa, jääden idästä tulleiden uusien kielten jyräämäksi Itämeren itäpuolella. Esimerkiksi Koivulehto ja Kallio ovat väläytelleet, että itämerensuomen germaanisperäinen maastosanasto on luonteeltaan jopa substraattikieleen viittaava, eli että itämerensuomi olisi syrjäyttänyt germaanin sen aiemmilta puhuma-alueilta, näin mahdollisesti sysäten sen Baltiasta kauemmas länteen (vrt. kelttikielten vetäytyminen yhä kauemmas Britteinsaarten reunaosiin).
Missään tapauksessa germaanin ja keltin välillä ei ole niin vanhoja eikä tiiviitä kosketuksia kuin germaanin ja länsiuralilaisten haarojen välillä. Tähän voi liittyä se, että balttikielissä ns. RUKI-säännön toteutuminen on vaillinaista; lienee mahdollista, että tällaiset "vääränlaiset" sanat ovatkin jäänteitä esim. esigermaanisesta substraattikielestä.
Kristiina kirjoitti:Jos isälinja I1 kehittyi Suomessa, eihän sillä voi olla mitään tekemistä kantagermaanin kanssa, vaan se kertoo vain siitä, että skandinaaveja ja suomalaisia yhdistää sama arkaainen substraattikieli.
Germaanisen substraatin mahdollisuuteen viitaten: kyllä sillä voi silti olla tekemistä germaanin kanssa.
Kristiina kirjoitti:Vaikka I1 olisikin levinnyt Suomeen Ruotsista, miksi tämä väestö olisi puhunut IE-kieltä? MuinaisDNA on käsittääkseni osoittanut, että skandinaaviseen pronssikauteen kuuluivat R1b, R1a ja I1 yhdessä. Skandinavian vanhin Vasarakirves/BA näyte RISE94 (c. 2600-2400 eKr) on nimenomaan R1a1. Jos I1 olisi tullut Suomeen IE-kielen mukana, luulisi, että samassa paketissa olisi tullut myös R1b:tä ja R1a:ta.
Skandinaviassa oli ihmisiä jo ennen nuorakeraamikkoja, ja skandinaaviset kuoppakeraamikot olivat geneettisesti lähimpänä baltteja (Skoglund jne.). Vuosituhansien sekoittuminen tarkoittaa, ettei yhden aikatason isälinjoista voi vetää luotettavasti johtopäätöksiä ihan eri aikatason isälinjoista. Väestöt olivat pieniä ja isälinjat rikastuivat helposti alueellisesti. Yhdellä Ruotsin alueella on voinut vallita I1, toisella R1b jne. - ovathan nykyäänkin frekvenssierot suuria.
Mutta olennaista on tietysti rakentaa mahdollisimman tarkka SNP+STR-sukupuu ja katsoa, mistä alueelta on muutettu minnekin.