Muinainen Suomi

Jos suomen eteläpohjalaiset murteet nykymuodossaan periytyvät kokonaan Varsinais-Suomen ja Hämeen 1200- ja 1300-lukujen kielimuodosta (ks. T. Itkonen virittäjä 2/2017 161 1972: 86, 96–97), on erikoista, että Etelä-Pohjanmaalla esiintyy arkaismeja, joita ei tunneta
lounais- eikä hämäläismurteista mutta jotka saattavat kyllä esiintyä esimerkiksi
savolaismurteissa ja karjalassa. Arkaismien lisäksi murteessa tavataan monia erikoiskehittymiä,
jotka ovat vieraita muille murteillemme.

Tiettyjen arkaististen kielenpiirteiden levikin ja historian pohjalta luomamme skenaario rautakauden loppupuolen (noin v. 800–1100 jKr.) tilanteesta sopii hyvin yhteen kartan 1 kanssa, jossa rautakauden väestöliikkeet on kuvattu kootusti.
Kartassa näkyvät länsisuomalaiset asutuskeskukset Varsinais-Suomi ja Satakunta-Häme. Viimeksi mainitusta on suuntautunut väestöliike Savoon, Laatokan-Karjalaan ja Etelä-Pohjanmaalle.
Sopii ajatella, että kuvatussa aikatasossa sama kielimuoto levisi mainituille alueille ja yhteisen, samaan aikatasoon palautuvan kantakielen piirteitä esiintyy
myöhemmin murteissa, jotka muutoin ovat kokeneet myöhempiä muutoksia ja eriytyneet
kovastikin toisistaan. Näin Etelä-Pohjanmaan murteen erikoiset arkaismit, jotka
ovat lisäksi yhteisiä itäisten itämerensuomalaisten kielimuotojen kanssa, saisivat loogisen
selityksen.