Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

Kielitiede tutkii menneisyyttä kielten kautta.

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja Rekonpoika » 13 Elo 2017 21:02

Jaska kirjoitti:
Kristiina kirjoitti:Olen kahlannut läpi Irina Nikolaevan A Historical Dictionary of Yukaghir -teoksen ja viime viikon kuluessa olen lukenut Fortescuen teosta "Language Relations across Bering Strait". Tällä perusteella suomen kieli on paljon siperialaisempi kuin saame. Saame muistuttaa monessa mielessä skandinaavisia kieliä, ja suomen kielessä esiintyy enemmän sellaisia muotoja, joilla on yhteyksiä kauas Siperiaan. En ole tämän vuoksi oikeastaan enää niin halukas yhdistämään suomalaisten siperialaisuutta nimenomaan saamelaisiin.

Se, että saame on muuttunut joiltain osin naapurikielten vaikutuksesta, ei muuta mitään. Eihän sitä mahdollista siperialaisuutta kielessä liitetäkään saameen vaan esiuraliin, siis paljon vanhempiin aikoihin.

Geneettisesti on kuitenkin jo tässä vaiheessa selvää, että saamelaiset ovat itäisempiä kuin suomalaiset. Tätä tulosta ei tule mikään enää pyyhkimään pois.

Ja on myös selvää että suomalaiset ovat geneettisesti nimenomaan saamelaisten ja eteläisten itämerensuomalaisten välillä.

http://www.elisanet.fi/mauri_my/pcam2h.pdf

Idea että suomalaisten itävaikutus ei voi tulla saamelaisista koska suomi on "kielellisesti siperialaisempi" on vähän saman oloinen kuin idea siitä että unkarilaisten viljelijäperimän täytyy tulla pääosin Obilta koska heidän kielensä on ugrilainen eikä slaavilainen/germaaninen.
Rekonpoika
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 4295
Liittynyt: 12 Elo 2013 12:41

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja jussipussi » 13 Elo 2017 21:07

Anskuq kirjoitti:
jussipussi kirjoitti:Foorumin tarkoitus olisi ilmeisesti keskustella asioista. En oikein aina ymmärrä asennettasi Jaska. Miksi sinä pyrit aina tyrmäämään kaikki, jotka ovat jostain asiasta eri mieltä kuin sinä tai en tiedä kaikista mutta ainakin minut. Nytkin tämä koko valtava, etten sanoisi paskan jauhaminen, alkoi siitä, että minä en vielä halua tehdä päätelmiä pelkän tiivistelmän perusteella.

Levänluhtalaisketjun alussa kirjoittelu oli asiallista. Nyt sitten, kun minä jotain esitän, niin kaikki tuntuu olevan fantasiaa. Miksi silloin saattoi vielä pyöritellä erilaisia vaihtoehtoja ilman että pillastuit? Tutkijakin pyysi odottamaan. Miksiköhän? Vai onko vika minussa. Minä tykkään olla eri mieltä, aivan vastapainona sille, että kaikenlaista pääsee toisinaan asiantuntijoidenkin suusta ja opponoinnilla saa usein kaivettua perusteet esille. Esim Rekonpoika jaksaa tuoda perusteet esille, menettämättä hermojaan. Annan kyllä sitten periksi, kun kunnolliset perusteet on näytetty. Uskonhan minä sinuakin, kun sinulla on osoittaa oikeat perusteet. Ei se riitä, että sinulla on joku mielipide, vaikka arvostettu tiedemies oletkin.

Sinä tuomitset minun juttuni kerta toisensa jälkeen fantasiaksi tai vastaavaksi. Mutta vaikka siinä aaltoilussa osuin oikeaan. Silloinkin kuvailit ajatustani vastaavin sanankääntein. Ymmärrän että minulla ei ollut kunnon perusteita ja osuin oikeaan ehkä vahingossa mutta tuossa tapauksessa en puhunut fantasiatason juttuja, vaan aivan mahdollisesta kuviosta, joka sattui osumaan oikeaan.

Sinä esität Jussipussi jokaisesta asiasta hihastasi vedettyjä väittämiä, ihan kuin olisit joku trolli? https://fi.wikipedia.org/wiki/Trolli_(internet)
edit mettäsuomalainen trolli, sori.

Ei ne ole koskaan hihasta vedettyjä. Jos esitän hihamallia, niin en esitä sitä väittämänä, vaan kysyn. Kun kerran minua tuosta syytät, niin ota joku konkreettinen esimerkki hihastavedosta, niin koetan selvittää sinulle miksi se ei mielestäni sitä ole.

Tämäkin pitkä keskustelu Jaskan kanssa ajautui sivuraiteille ja tyhjäksi kinasteluksi. Siitä huolimatta se johti minusta aivan järkevään (loppu) tulokseen. Esittämäsi malli, jota Jaska hieman stilisoi riittää selvittämään eron, joka itälappilaisten ja nykyisten saamelaisten kesken on, vaikka Itä-Lapin alueelle ei ole tiedetyn historiankirjoituksen mukaan valtavan suurta suomalaisvaikutusta tullut.

Olisiko sitten ollut parempi olla hiljaa? Esityksestäsi päätellen sinäkin kuitenkin sait tästä jotakin, vaikka ilmeisesti trollina minua pidätkin. Metsäsuomalainen olen, siinä osuit oikeaan ja ehkä siksi metsässä enimmät aikani vietänkin.

Minulle on aina ollut jotenkin selvää, että pohjoisen saamelaisuus on eri asiaa kuin Etelä - Lapin ns metsäsaamelaisuus. Siksi minua on häirinnyt niiden rinnastaminen ja häiritsee edelleen metsäsaamelaisaktiivien pyrkiminen saamelaisrekisteriin. Minusta he ovat aivan yhtä alkuperäisiä omilla nurkillaan kuin saamelaisetkin omillaan, mutta aivan eri väestönosaa. Samoin metsäsaamelaiset ovat yhtälailla eri asiaa kuin etelän suomalaiset.
jussipussi
Mettänpeikko
Mettänpeikko
 
Viestit: 3101
Liittynyt: 22 Huhti 2012 00:25
Paikkakunta: Lappi

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja Jaska » 13 Elo 2017 21:25

Rekonpoika kirjoitti:
Jaska kirjoitti:
Kristiina kirjoitti:Olen kahlannut läpi Irina Nikolaevan A Historical Dictionary of Yukaghir -teoksen ja viime viikon kuluessa olen lukenut Fortescuen teosta "Language Relations across Bering Strait". Tällä perusteella suomen kieli on paljon siperialaisempi kuin saame. Saame muistuttaa monessa mielessä skandinaavisia kieliä, ja suomen kielessä esiintyy enemmän sellaisia muotoja, joilla on yhteyksiä kauas Siperiaan. En ole tämän vuoksi oikeastaan enää niin halukas yhdistämään suomalaisten siperialaisuutta nimenomaan saamelaisiin.

Se, että saame on muuttunut joiltain osin naapurikielten vaikutuksesta, ei muuta mitään. Eihän sitä mahdollista siperialaisuutta kielessä liitetäkään saameen vaan esiuraliin, siis paljon vanhempiin aikoihin.

Geneettisesti on kuitenkin jo tässä vaiheessa selvää, että saamelaiset ovat itäisempiä kuin suomalaiset. Tätä tulosta ei tule mikään enää pyyhkimään pois.

Ja on myös selvää että suomalaiset ovat geneettisesti nimenomaan saamelaisten ja eteläisten itämerensuomalaisten välillä.

http://www.elisanet.fi/mauri_my/pcam2h.pdf

Tuossa kuvassa on mielenkiintoista, että suomalaiset venyvät saamelaisia lähimmäs kakkosakselilla, mutta ykkösakselilla karjalaisissa ja etenkin vepsäläisissä on pieni siirtymä "toiseen itään". Mikä tämän selitys olisi? Vain onko se vain sitä, että heissä on tuota volganuralilaisten itääkin jonkin verran?
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10975
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja jussipussi » 13 Elo 2017 21:25

Jaska kirjoitti:
Kristiina kirjoitti:
Rekonpoika kirjoitti:Tässä taidetaan vihjata että Aikion kielimalli olisi saamassa geneettistä tukea.

Nopeasti Wikipediasta kopioituna: Todennäköisesti ennen uralilaisen kielen omaksumista saamelaiset puhuivat paleoeurooppalaista kieltä (tai kieliä), jonka vaikutus edelleenkin näkyy substraattina nykysaamelaiskielten sanastossa.[12][13]
Kielitieteilijä Ante Aikio on esittänyt, että kantasaame on eriytynyt omaksi kielekseen joko Etelä-Suomessa tai Karjalan alueella ja levittäytynyt pohjoiseen Fennoskandiaan esiroomalaisella rautakaudella (500 eaa. – 0).

Katselin äsken ajanjakson 1600 eKr–0 keramiikan levinneisyyskarttoja. Yleensä nimenomaan asbestikeramiikka liitetään saamelaisväestöön (Lovozeron keramiikka, imitoitu tekstiilikeramiikka, Luukonsaari, Sirnihta, Kjelmöy). Jos uskomme merjalais-saamelaismalliin, saamen tulosuunta Suomeen ja Fennoskandian pohjoisosiin voisi olla Laatokan ja Vienanmeren välisellä alueella koillisessa, jolloin Etelä-Pohjanmaa ei olisi se reitti, jota kautta kantasaame olisi levinnyt Skandinaviaan vaan pikemminkin Kainuu.

Lounais-Suomea ei voi tässä mitenkään ohittaa, koska vain siellä ovat paikannimitodisteet kantasaamelaisten ja germaanien/skandinaavien kontakteista: s. 7 alkaen.
http://www.elisanet.fi/alkupera/Jatkuvuus2.pdf

Vieläpä niin, että paikannimistössä näkyviä lainaelementtejä on ajalta sekä ennen että jälkeen myöhäiskantasaamelaisten vokaalimuutosten:
1. G *waatjoo --> KkS *vac'o > MkS *vuoc'oo
2. G *melha --> MkS *miellee
(Edelleen nuo on sitten lainattu suomeen Mella- ja Vuotso/Uotso-niminä; nämä eivät selity mitenkään suoraan germaanista esisuomeen lainatuiksi äänteellisin perustein.)

Siksi mikään selitys, jossa saame johdetaan suoraan Laatokalta Lappiin, ei ole uskottava.

Niin, jotainhan nuokin keraamikot juttelivat, mutta mikä olisi kielitieteilijöiden arvio kielestä, millä keskustelut käytiin?
jussipussi
Mettänpeikko
Mettänpeikko
 
Viestit: 3101
Liittynyt: 22 Huhti 2012 00:25
Paikkakunta: Lappi

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja Jaska » 13 Elo 2017 21:35

jussipussi kirjoitti:
Jaska kirjoitti:Lounais-Suomea ei voi tässä mitenkään ohittaa, koska vain siellä ovat paikannimitodisteet kantasaamelaisten ja germaanien/skandinaavien kontakteista: s. 7 alkaen.

Mahdoton sanoa - vielä pronssikaudella täällä on voitu puhua vaikka miten monia muinaiskieliä.

Tietysti jos jonkin tietyn keramiikan löytöpaikkojen läheltä sattuisi löytymään vaikka x-kielisiä paikannimiä, voisi jonkinlaisia oletuksia tehdä. Muuten on aika mahdotonta sanoa mitään, jos juuri mitään ei muinaisista kielistä edes tiedetä.

Emme esim. tiedä, kuinka kauan ja millä alueilla säilyi ns. nasaalien kieli, joka alueeltaan parhaiten vastaa kampakeramiikkaa; s. 37 alkaen ja erit. s. 47:
http://www.sgr.fi/susa/92/hakkinen.pdf
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10975
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja Anskuq » 13 Elo 2017 21:40

jussipussi kirjoitti:
Anskuq kirjoitti:
jussipussi kirjoitti:Foorumin tarkoitus olisi ilmeisesti keskustella asioista. En oikein aina ymmärrä asennettasi Jaska. Miksi sinä pyrit aina tyrmäämään kaikki, jotka ovat jostain asiasta eri mieltä kuin sinä tai en tiedä kaikista mutta ainakin minut. Nytkin tämä koko valtava, etten sanoisi paskan jauhaminen, alkoi siitä, että minä en vielä halua tehdä päätelmiä pelkän tiivistelmän perusteella.

Levänluhtalaisketjun alussa kirjoittelu oli asiallista. Nyt sitten, kun minä jotain esitän, niin kaikki tuntuu olevan fantasiaa. Miksi silloin saattoi vielä pyöritellä erilaisia vaihtoehtoja ilman että pillastuit? Tutkijakin pyysi odottamaan. Miksiköhän? Vai onko vika minussa. Minä tykkään olla eri mieltä, aivan vastapainona sille, että kaikenlaista pääsee toisinaan asiantuntijoidenkin suusta ja opponoinnilla saa usein kaivettua perusteet esille. Esim Rekonpoika jaksaa tuoda perusteet esille, menettämättä hermojaan. Annan kyllä sitten periksi, kun kunnolliset perusteet on näytetty. Uskonhan minä sinuakin, kun sinulla on osoittaa oikeat perusteet. Ei se riitä, että sinulla on joku mielipide, vaikka arvostettu tiedemies oletkin.

Sinä tuomitset minun juttuni kerta toisensa jälkeen fantasiaksi tai vastaavaksi. Mutta vaikka siinä aaltoilussa osuin oikeaan. Silloinkin kuvailit ajatustani vastaavin sanankääntein. Ymmärrän että minulla ei ollut kunnon perusteita ja osuin oikeaan ehkä vahingossa mutta tuossa tapauksessa en puhunut fantasiatason juttuja, vaan aivan mahdollisesta kuviosta, joka sattui osumaan oikeaan.

Sinä esität Jussipussi jokaisesta asiasta hihastasi vedettyjä väittämiä, ihan kuin olisit joku trolli? https://fi.wikipedia.org/wiki/Trolli_(internet)
edit mettäsuomalainen trolli, sori.

Ei ne ole koskaan hihasta vedettyjä. Jos esitän hihamallia, niin en esitä sitä väittämänä, vaan kysyn. Kun kerran minua tuosta syytät, niin ota joku konkreettinen esimerkki hihastavedosta, niin koetan selvittää sinulle miksi se ei mielestäni sitä ole.

Tämäkin pitkä keskustelu Jaskan kanssa ajautui sivuraiteille ja tyhjäksi kinasteluksi. Siitä huolimatta se johti minusta aivan järkevään (loppu) tulokseen. Esittämäsi malli, jota Jaska hieman stilisoi riittää selvittämään eron, joka itälappilaisten ja nykyisten saamelaisten kesken on, vaikka Itä-Lapin alueelle ei ole tiedetyn historiankirjoituksen mukaan valtavan suurta suomalaisvaikutusta tullut.

Olisiko sitten ollut parempi olla hiljaa? Esityksestäsi päätellen sinäkin kuitenkin sait tästä jotakin, vaikka ilmeisesti trollina minua pidätkin. Metsäsuomalainen olen, siinä osuit oikeaan ja ehkä siksi metsässä enimmät aikani vietänkin.

Minulle on aina ollut jotenkin selvää, että pohjoisen saamelaisuus on eri asiaa kuin Etelä - Lapin ns metsäsaamelaisuus. Siksi minua on häirinnyt niiden rinnastaminen ja häiritsee edelleen metsäsaamelaisaktiivien pyrkiminen saamelaisrekisteriin. Minusta he ovat aivan yhtä alkuperäisiä omilla nurkillaan kuin saamelaisetkin omillaan, mutta aivan eri väestönosaa. Samoin metsäsaamelaiset ovat yhtälailla eri asiaa kuin etelän suomalaiset.

Tulihan se sieltä ja ihan itse tunnustit tarkoitushakuisuutesi joka näkyy näissä sinun kommenteissasi. Haluat vääristää faktat tarkoituksella itsellesi sopiviksi teorioiksi. Ihan vapaasti voit pyöritellä päässäsi niitä, mutta miksi haluat kiusta muita niillä? Jatkaa ja jatkaa...
Aivan turhaa jankkausta. Väännät toisten sanomisetkin ihan niinkuin haluat eli panet omia sanojasi toisten suuhun. Aivan käsittämötöntä. Mitä muuta kuin trollausta. Noh wikipedia antoi trollille toisenkin vaihtoehdon.

Käytännössä trollausta voi olla äärimmäisen vaikea erottaa pelkästä syvästä tietämättömyydestä tai tyhmyydestä, joskin säännölliset trollaajat yleensä oppii tunnistamaan.[4]
Anskuq
Kielevä karjalainen
Kielevä karjalainen
 
Viestit: 904
Liittynyt: 29 Elo 2015 19:08

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja Rekonpoika » 13 Elo 2017 21:54

Jaska kirjoitti:Tuossa kuvassa on mielenkiintoista, että suomalaiset venyvät saamelaisia lähimmäs kakkosakselilla, mutta ykkösakselilla karjalaisissa ja etenkin vepsäläisissä on pieni siirtymä "toiseen itään". Mikä tämän selitys olisi? Vain onko se vain sitä, että heissä on tuota volganuralilaisten itääkin jonkin verran?

Vepsäläisissä on todennäköisesti geneettinen substraatti volgalais- tai permiläistyyppisestä väestöstä, näkyy monella PCA:lla ja heissä on paljon N1b:tä jonka leviikki on rajoittunut, muissa imsuissa lähes olematon kuten valkovenäläisissä jne. Itäkarjalaisista eteläisimmissä joita nuo ovat, voisi olla samaa mutta vähemmän. Rahkonenhan löysi IMS-merjalaisen paikannimistörajan Kargopolin alueelta. Kargopolilaisissa/vologdalaisissa se volgasiirtymä onkin sitten paljon suurempi kuin vepsissä.
Rekonpoika
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 4295
Liittynyt: 12 Elo 2013 12:41

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja jussipussi » 13 Elo 2017 22:27

Jaska kirjoitti:1. Ei kirjoituksistani saa tuollaista kuvaa (paitsi ehkä sinä nurinkurisine aivoinesi). Minä kannatan aina parhaiten perusteltua ja uskottavinta mallia. Uusien todisteiden ilmaantuessa käännän välittömästi takkini.
2. Todennäköisyyksiä voi arvioida aika helposti: enemmistö on todennäköisempi kuin vähemmistö - aina. Sitä kutsutaan matematiikaksi.

1. Aivoni eivät ole nurinkuriset. Mikä kiire sinulla on? Miksi tutkija pyysi malttia? Oisko vilkaissut tänne...

2. Niin en voi olla tästä eri mieltä. Jos kyseessä on uhripaikka, niin on melko suuri todennäköisyys sille, että uhraajat olivat geneettisesti eri porukkaa ja melko todennäköisesti olivat myös eri porukkaa kuin se kolmas vaikka sinun todennäköisyysymmärrykselläsi sille on vain noin 33 prosentin todennäköisyys, hohhoijaa. Huomaatko mitään?

Jaska kirjoitti:Olet jälleen kerran ymmärtänyt pahasti väärin.
En mennyt sanattomaksi, vaan huomautin, että jos matemaattinen laskutapa ei vastaa sitä tulosta, jota siihen syötetty aineisto antaa olettaa, niin silloin se laskutapa on väärä. Siis:
1. Kantaurali hajosi todisteiden valossa vuoden 2000 eKr. tienoilla.
2. Pystynen mainitsi, että jonkin kaavan mukaan vuosi 2000 eKr. ei edes olisi todennäköisin yksittäinen vuosi.
3. Kaava siis vääristää aineistoa tuottamalla tuloksen, joka ei vastaa aineistoa.
4. Paska kaava --> vaihtoon.
5. Matematiikka on pelkkä apuväline kielellisen todistusaineiston käsittelyyn. Matematiikka ei siis itsessään voi tuottaa niitä todisteita, kun tarkastellaan kieltä - vain kielitiede voi tuottaa todisteita.

Joko menisi jakeluun? Uskomatonta, miten monella tavalla pystytkään ymmärtämään lukemasi väärin...

En ole ymmärtänyt mitään väärin. Pystynen vain osoitti sinulle mitä todennäköisyydellä tarkoitetaan. Et vissiin ymmärtänyt. Et ole sitä ymmärtänyt ennenkään.

jussipussi kirjoitti:
Eihän tuossa ole mitään logiikkaa - miten saamelaisnaisuus (jos luut edes olivat naisten?) itsessään muka olisi todiste paikallisuutta vastaan?! Herää jo.
Edellä selitin jo.

jussipussi kirjoitti:Sinä vain olet päättänyt, ettei siellä ollut saamelaisia, joten väkisin haluat tulkita kaiken saamelaisiin viittaavan epäpaikalliseksi. Vääristymä on sinun päässäsi, ei missään muualla.

En ole päättänyt mitään levänluhtalaistutkimuksen myötä. Olen vain tuonut vaihtoehtoisia mahdollisuuksia esille. Sinä taas menet aiemman käsityksesi mukaisesti ja tulkitset kaikki siten, että malli toimii, vaikka meillä ei ole kunnon tuloksiakaan.
Jaska kirjoitti:Edelleen on täysin naurettavaa trollaamista väittää ad hoc, että vähemmistö edustaisi paikallisia todennäköisemmin kuin enemmistö. Pitänee kohta antaa sinulle Mettänpeikon status... PDT_Armataz_01_18

Ehkä haudassa ei ole yhtään paikallista. Siksi olisi hyvä saada niitä tuloksia lisää. Jos voidaan osoittaa, että kyseessä on oikeasti paikallisten käyttämä hauta, niin silloin laskentasi toimii. Tästä asiasta ei ole vielä näyttöä. Aivan vain senkin takia kannattaisi odottaa niitä tuloksia.
jussipussi
Mettänpeikko
Mettänpeikko
 
Viestit: 3101
Liittynyt: 22 Huhti 2012 00:25
Paikkakunta: Lappi

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja Kristiina » 13 Elo 2017 22:35

Jaska kirjoitti:Lounais-Suomea ei voi tässä mitenkään ohittaa, koska vain siellä ovat paikannimitodisteet kantasaamelaisten ja germaanien/skandinaavien kontakteista: s. 7 alkaen.
http://www.elisanet.fi/alkupera/Jatkuvuus2.pdf

Vieläpä niin, että paikannimistössä näkyviä lainaelementtejä on ajalta sekä ennen että jälkeen myöhäiskantasaamelaisten vokaalimuutosten:
1. G *waatjoo --> KkS *vac'o > MkS *vuoc'oo
2. G *melha --> MkS *miellee
(Edelleen nuo on sitten lainattu suomeen Mella- ja Vuotso/Uotso-niminä; nämä eivät selity mitenkään suoraan germaanista esisuomeen lainatuiksi äänteellisin perustein.)

Siksi mikään selitys, jossa saame johdetaan suoraan Laatokalta Lappiin, ei ole uskottava.

Kyllä saamelaiskielillä on ollut aikaa vaikuttaa myös pohjoinen-etelä-suunnassa, jos ne ovat tulleet jo 1500 eKr.

Jaska kirjoitti:1. G *waatjoo --> KkS *vac'o > MkS *vuoc'oo

Rahkonen on tuosta vuohtosta/vuotsosta eri mieltä, ja tuo sana näyttäisi esiintyvän idässä, s. 26 (https://helda.helsinki.fi/bitstream/han ... utheas.pdf)

Jaska kirjoitti: 2. G *melha --> MkS *miellee

Mella- (Jyväskylä), Mello- (Imatra)
Tower of Babelista ei löydy ’*melha’a, mutta löytyy seuraava etymologia: Proto-Germanic: *malma-z, *milma-z, *mulma-z, -n; *mulēn; *millō; *muldō; *malō. Lopussa on kommentti: See *mala-n (in Germanic the roots are completely confused). Koska sanan muut IE-etymologiat ovat melko vähäisiä ja epävarmoja, koko sanan IE-alkuperä ei ole kovin varma, jolloin saamen ja germaanisen sanan alkuperä voisi olla substraattikielissä.

(http://starling.rinet.ru/cgi-bin/respon ... &ic_any=on)

Jaska kirjoitti: Raasa-(Harjavalta), Raasi (Yläne, Harjavalta)

Raaseporikin on Tammisaaressa.

Huomaan, että saksan kielessä on sana ’rasen’ (mittelhochdeutsch rase), joka tarkoittaa nurmea. Koska Suomella oli keskiajalla paljon germaanikontakteja ja paljon saksalaisia liikkui Suomessa, voisihan tuo sana olla peräisin suoraan Saksasta.
Viimeksi muokannut Kristiina päivämäärä 13 Elo 2017 22:43, muokattu yhteensä 4 kertaa
Kristiina
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 1366
Liittynyt: 18 Maalis 2015 12:24

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja jussipussi » 13 Elo 2017 22:37

Anskuq kirjoitti:Tulihan se sieltä ja ihan itse tunnustit tarkoitushakuisuutesi joka näkyy näissä sinun kommenteissasi. Haluat vääristää faktat tarkoituksella itsellesi sopiviksi teorioiksi. Ihan vapaasti voit pyöritellä päässäsi niitä, mutta miksi haluat kiusta muita niillä? Jatkaa ja jatkaa...
Aivan turhaa jankkausta. Väännät toisten sanomisetkin ihan niinkuin haluat eli panet omia sanojasi toisten suuhun. Aivan käsittämötöntä. Mitä muuta kuin trollausta. Noh wikipedia antoi trollille toisenkin vaihtoehdon.

Käytännössä trollausta voi olla äärimmäisen vaikea erottaa pelkästä syvästä tietämättömyydestä tai tyhmyydestä, joskin säännölliset trollaajat yleensä oppii tunnistamaan.[4]

Sinä et vastannut yhteenkään kysymykseeni. Jatkat vain syyttelyä.

Mitä merkitystä sillä on, että olen oman elämänkokemukseni myötä huomannut jotain ja sitä kautta ehkä pääsimme asiassa eteenpäin? En kyllä ollut mitenkään väärässäkään. Miksi siis trolli?

Minusta trollausta on toisen mollaaminen ilman perusteita ja ilman vastaamista. Missä olen pannut sanoja toisten suuhun? Jos näin on käynyt, niin olen sen tehnyt vahingossa ja kyllä myöntänyt. Väärinymmärrys on eri asia ja sitä kieltämättä tapahtui useammin.
jussipussi
Mettänpeikko
Mettänpeikko
 
Viestit: 3101
Liittynyt: 22 Huhti 2012 00:25
Paikkakunta: Lappi

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja Kinaporin kalifi » 13 Elo 2017 22:47

Rekonpoika kirjoitti:
Jaska kirjoitti:Tuossa kuvassa on mielenkiintoista, että suomalaiset venyvät saamelaisia lähimmäs kakkosakselilla, mutta ykkösakselilla karjalaisissa ja etenkin vepsäläisissä on pieni siirtymä "toiseen itään". Mikä tämän selitys olisi? Vain onko se vain sitä, että heissä on tuota volganuralilaisten itääkin jonkin verran?

Vepsäläisissä on todennäköisesti geneettinen substraatti volgalais- tai permiläistyyppisestä väestöstä, näkyy monella PCA:lla ja heissä on paljon N1b:tä jonka leviikki on rajoittunut, muissa imsuissa lähes olematon kuten valkovenäläisissä jne. Itäkarjalaisista eteläisimmissä joita nuo ovat, voisi olla samaa mutta vähemmän. Rahkonenhan löysi IMS-merjalaisen paikannimistörajan Kargopolin alueelta. Kargopolilaisissa/vologdalaisissa se volgasiirtymä onkin sitten paljon suurempi kuin vepsissä.

Eikö Wong et al osoittanut, että sekä vepsäläiset että komit ovat lähinnä kallellaan johonkin nenetsin tyyppiseen, toisaalta olet aina korostanut sitä että Volgan itä on vain mongoli-turkkia?

http://genome.cshlp.org/content/suppl/2 ... mation.pdf
Avatar
Kinaporin kalifi
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6925
Liittynyt: 14 Helmi 2011 19:18

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja aikalainen » 13 Elo 2017 22:56

Jaska kirjoitti:1. Kantaurali hajosi todisteiden valossa vuoden 2000 eKr. tienoilla.
2. Pystynen mainitsi, että jonkin kaavan mukaan vuosi 2000 eKr. ei edes olisi todennäköisin yksittäinen vuosi.
3. Kaava siis vääristää aineistoa tuottamalla tuloksen, joka ei vastaa aineistoa.
4. Paska kaava --> vaihtoon.
5. Matematiikka on pelkkä apuväline kielellisen todistusaineiston käsittelyyn. Matematiikka ei siis itsessään voi tuottaa niitä todisteita, kun tarkastellaan kieltä - vain kielitiede voi tuottaa todisteita.

Pystysen laskelmat olivat täyttä asiaa. Siinä matematiikka oli nimenomaan pohdinnan apuväline. Se oli myös viestinnän apuväline, jossa matemaattisen yksiselitteisesti joskaan ei niin helposti aukeavalla tavalla kerrottiin asia. Hän oli nähnyt paljon vaivaa kirjoituksensa eteen, joten siihen nähden suhteettoman ylimalkaisesti tyrmäsit esityksen. Kaava ei ollut vääristävä eikä paska, mutta laskelmien vastaanotto oli vähän kumpaakin.
aikalainen
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 2103
Liittynyt: 27 Maalis 2011 13:22

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja Kristiina » 13 Elo 2017 22:59

Rekonpoika kirjoitti:Idea että suomalaisten itävaikutus ei voi tulla saamelaisista koska suomi on "kielellisesti siperialaisempi" on vähän saman oloinen kuin idea siitä että unkarilaisten viljelijäperimän täytyy tulla pääosin Obilta koska heidän kielensä on ugrilainen eikä slaavilainen/germaaninen.

Niin kyllähän nykysuomalaiset ovat geeneiltään läntisempiä kuin Suomen Lapin tai Finnmarkin saamelaiset. On mielestäni joka tapauksessa loogista väittää, että koska suomen kieli on siperialaisempi kuin saame, suomalaiset/suomen kielen omaksujat olivat alun perin siperialaisempia kuin saamelaiset.

Analogia unkarilaisiin olisi se, että koska unkarilaisten kieli on ugrilainen, eikä slaavilainen/germaaninen, heidän viljelijäperimänsä tulee slaaveilta/germaaneilta ja aroperimä unkarilaisilta.

Jos saamelaiskielten skandinaaviset rakennepiirteet katsotaan germaanisiksi lainoiksi, tämä lainaaminen on ollut todella perinpohjaista ja koskee kielen perusrakenteita. Saamelaiskielten kielioppi olisi käytännössä rakennettu skandinaavisten kielten vaikutuksesta koko lailla uudelleen.
Kristiina
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 1366
Liittynyt: 18 Maalis 2015 12:24

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja aikalainen » 13 Elo 2017 23:09

Jaska kirjoitti:
Kristiina kirjoitti:Kielitieteilijä Ante Aikio on esittänyt, että kantasaame on eriytynyt omaksi kielekseen joko Etelä-Suomessa tai Karjalan alueella ja levittäytynyt pohjoiseen Fennoskandiaan esiroomalaisella rautakaudella (500 eaa. – 0).

Katselin äsken ajanjakson 1600 eKr–0 keramiikan levinneisyyskarttoja. Yleensä nimenomaan asbestikeramiikka liitetään saamelaisväestöön (Lovozeron keramiikka, imitoitu tekstiilikeramiikka, Luukonsaari, Sirnihta, Kjelmöy). Jos uskomme merjalais-saamelaismalliin, saamen tulosuunta Suomeen ja Fennoskandian pohjoisosiin voisi olla Laatokan ja Vienanmeren välisellä alueella koillisessa, jolloin Etelä-Pohjanmaa ei olisi se reitti, jota kautta kantasaame olisi levinnyt Skandinaviaan vaan pikemminkin Kainuu.

Lounais-Suomea ei voi tässä mitenkään ohittaa, koska vain siellä ovat paikannimitodisteet kantasaamelaisten ja germaanien/skandinaavien kontakteista: s. 7 alkaen.
http://www.elisanet.fi/alkupera/Jatkuvuus2.pdf

Vieläpä niin, että paikannimistössä näkyviä lainaelementtejä on ajalta sekä ennen että jälkeen myöhäiskantasaamelaisten vokaalimuutosten:
1. G *waatjoo --> KkS *vac'o > MkS *vuoc'oo
2. G *melha --> MkS *miellee
(Edelleen nuo on sitten lainattu suomeen Mella- ja Vuotso/Uotso-niminä; nämä eivät selity mitenkään suoraan germaanista esisuomeen lainatuiksi äänteellisin perustein.)

Siksi mikään selitys, jossa saame johdetaan suoraan Laatokalta Lappiin, ei ole uskottava.

Joskus kauan sitten esitin kritiikkiä kantasaamen Satakunta-teoriasi varmuudesta. Mitenkään aukoton ja ehdottoman varma se teoria ei ole. Toki kantasaamen kotimaakunta voi olla siellä, mutta ei sitä voi kaikkien jatkoselitysten todistetuksi kulmakiveksi luokitella. Tässäkään en siis suosittele ON-OFF -tyyppistä jumittumista yhteen selitykseen.
aikalainen
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 2103
Liittynyt: 27 Maalis 2011 13:22

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja Rekonpoika » 13 Elo 2017 23:14

Kristiina kirjoitti:
Niin kyllähän nykysuomalaiset ovat geeneiltään läntisempiä kuin Suomen Lapin tai Finnmarkin saamelaiset. On mielestäni joka tapauksessa loogista väittää, että koska suomen kieli on siperialaisempi kuin saame, suomalaiset olivat alun perin siperialaisempia kuin saamelaiset.

Ei ole, vaan roskaa. Suomalaiset ovat tuore sekoitus, asuvat alueella jossa on ennen ollut saamelaisia ja kieli tulee sieltä missä on ollut muita itämerensuomalaisia ja on vieläkin paikallinen perimä joka vastaa sekoituksen läntistä osaa.

Analogia unkarilaisiin olisi se, että koska unkarilaisten kieli on ugrilainen, eikä slaavilainen/germaaninen, heidän viljelijäperimänsä tulee slaaveilta/germaaneilta ja aroperimä unkarilaisilta.

Jos saamelaiskielten skandinaaviset rakennepiirteet katsotaan germaanisiksi lainoiksi, tämä lainaaminen on ollut todella perinpohjaista ja koskee kielen perusrakenteita. Saamelaiskielten kielioppi olisi käytännössä rakennettu skandinaavisten kielten vaikutuksesta koko lailla uudelleen.

Analogia unkarilaisiin on se minkä sanoin koska jos kieli kuvailemallasi tavalla kumoaisi maantieteen ja geenit niin kaikki mitä unkarilaisissa on tulee alku-ugreilta saman tien. Saamelaiset kielet ovat alkujaan länsiuralilainen kieli ja olleet skandinaavien vaikutuspiirissä joten ei-länsiuralilaiset skandinaaviset piirteet tosiaan pitäisi katsoa skandinaavista tuleviksi.

Kinaporin kalifi kirjoitti:Eikö Wong et al osoittanut, että sekä vepsäläiset että komit ovat lähinnä kallellaan johonkin nenetsin tyyppiseen, toisaalta olet aina korostanut sitä että Volgan itä on vain mongoli-turkkia?

Vepsäläisten idästä suurin osa on saamelaista, imsuvaikutteisissa izhma-komeissa sitä on osa. Wong käyttää D-statteja, ne eivät ole tarkkoja idän erottelijoita kuten haplotyypit ovat, vaan niillä latvialainen näyttää enemmän tataarilta kuin mordvalainen jne. Objatshevon komien suurin itäveto on tästä syystä kiinalaisiin eli muka hyppäävät altailaisten yli, mutta tämä ei oikeasti pidä paikkaansa.
Rekonpoika
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 4295
Liittynyt: 12 Elo 2013 12:41

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja jussipussi » 13 Elo 2017 23:18

Kristiina kirjoitti:
Rekonpoika kirjoitti:Idea että suomalaisten itävaikutus ei voi tulla saamelaisista koska suomi on "kielellisesti siperialaisempi" on vähän saman oloinen kuin idea siitä että unkarilaisten viljelijäperimän täytyy tulla pääosin Obilta koska heidän kielensä on ugrilainen eikä slaavilainen/germaaninen.

Niin kyllähän nykysuomalaiset ovat geeneiltään läntisempiä kuin Suomen Lapin tai Finnmarkin saamelaiset. On mielestäni joka tapauksessa loogista väittää, että koska suomen kieli on siperialaisempi kuin saame, suomalaiset/suomen kielen omaksujat olivat alun perin siperialaisempia kuin saamelaiset.

Analogia unkarilaisiin olisi se, että koska unkarilaisten kieli on ugrilainen, eikä slaavilainen/germaaninen, heidän viljelijäperimänsä tulee slaaveilta/germaaneilta ja aroperimä unkarilaisilta.

Jos saamelaiskielten skandinaaviset rakennepiirteet katsotaan germaanisiksi lainoiksi, tämä lainaaminen on ollut todella perinpohjaista ja koskee kielen perusrakenteita. Saamelaiskielten kielioppi olisi käytännössä rakennettu skandinaavisten kielten vaikutuksesta koko lailla uudelleen.

Niin, se voisi olla mahdollista Lounais-Suomen nurkilla joskus 500 ekr alkaen Jaskan opuksen mukaan, jos rakenteet ovat sellaisia, että kanta/luoteidgermaani riittää siihen. Siinä olisi noin 500 vuotta rinnakkain eloa,ennen Lapin valloitusta.
jussipussi
Mettänpeikko
Mettänpeikko
 
Viestit: 3101
Liittynyt: 22 Huhti 2012 00:25
Paikkakunta: Lappi

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja Jaska » 13 Elo 2017 23:20

Kristiina kirjoitti:
Jaska kirjoitti:Lounais-Suomea ei voi tässä mitenkään ohittaa, koska vain siellä ovat paikannimitodisteet kantasaamelaisten ja germaanien/skandinaavien kontakteista: s. 7 alkaen.
http://www.elisanet.fi/alkupera/Jatkuvuus2.pdf

Vieläpä niin, että paikannimistössä näkyviä lainaelementtejä on ajalta sekä ennen että jälkeen myöhäiskantasaamelaisten vokaalimuutosten:
1. G *waatjoo --> KkS *vac'o > MkS *vuoc'oo
2. G *melha --> MkS *miellee
(Edelleen nuo on sitten lainattu suomeen Mella- ja Vuotso/Uotso-niminä; nämä eivät selity mitenkään suoraan germaanista esisuomeen lainatuiksi äänteellisin perustein.)

Siksi mikään selitys, jossa saame johdetaan suoraan Laatokalta Lappiin, ei ole uskottava.

Kyllä saamelaiskielillä on ollut aikaa vaikuttaa myös pohjoinen-etelä-suunnassa, jos ne ovat tulleet jo 1500 eKr.

Tulleet mihin? Suomeen?
Myöhäiskantasaamea on puhuttu Lounais-Suomessa heti ajanlaskun alun jälkeen - sitä aiemmasta saamen leviämisestä pohjoiseen meillä ei ole minkäänlaista näyttöä.

Kristiina kirjoitti:
Jaska kirjoitti:1. G *waatjoo --> KkS *vac'o > MkS *vuoc'oo

Rahkonen on tuosta vuohtosta/vuotsosta eri mieltä, ja tuo sana näyttäisi esiintyvän idässä, s. 26 (https://helda.helsinki.fi/bitstream/han ... utheas.pdf)

Ei suinkaan, vaan Rahkosen Vuoht/Oht/Uht-sanue ei vain liity tähän kyseiseen saamen sanaan ja Länsi-Suomen Vuotso-nimiin mitenkään. Rahkonen ei siis kiistä saamelaisperäistä Vuotso-nimistöä - hän vain perustelee, mikseivät Vuoht-nimet voi liittyä siihen.

Kristiina kirjoitti:
Jaska kirjoitti: 2. G *melha --> MkS *miellee

Mella- (Jyväskylä), Mello- (Imatra)
Tower of Babelista ei löydy ’*melha’a, mutta löytyy seuraava etymologia: Proto-Germanic: *malma-z, *milma-z, *mulma-z, -n; *mulēn; *millō; *muldō; *malō. Lopussa on kommentti: See *mala-n (in Germanic the roots are completely confused). Koska sanan muut IE-etymologiat ovat melko vähäisiä ja epävarmoja, koko sanan IE-alkuperä ei ole kovin varma, jolloin saamen ja germaanisen sanan alkuperä voisi olla substraattikielissä.

Köbleriltä löytyy paremmin, ja kyllä se ihan indoeurooppalaiselta sanalta näyttää:
"melga-***, melgaz***, melha-***, melhaz***, germ.?, st. M. (a): nhd. Sand, Sandbank; ne. sand; RB.: an.; E.: s. idg. *mel- (1), *smel-, *melə-, *mlē-, *melH-, V., schlagen, mahlen, zermalmen"
http://www.koeblergerhard.de/germ/germ_m.html

Kristiina kirjoitti:
Jaska kirjoitti: Raasa-(Harjavalta), Raasi (Yläne, Harjavalta)

Raaseporikin on Tammisaaressa.

Huomaan, että saksan kielessä on sana ’rasen’ (mittelhochdeutsch rase), joka tarkoittaa nurmea. Koska Suomella oli keskiajalla paljon germaanikontakteja ja paljon saksalaisia liikkui Suomessa, voisihan tuo sana olla peräisin suoraan Saksasta.

Raasepori-nimimuoto esiintyy jo 1300-luvulla asussa Raseborg, Rasaborg, ja sitä pidetään siirtymänimenä Holsteinilaisesta linnannimestä Ratzenburg.

Kantasaamen *raasee-sana ei voi olla saksalainen lainasana.
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10975
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja aikalainen » 13 Elo 2017 23:22

Jaska kirjoitti:
jussipussi kirjoitti:Niin, jotainhan nuokin keraamikot juttelivat, mutta mikä olisi kielitieteilijöiden arvio kielestä, millä keskustelut käytiin?
Mahdoton sanoa - vielä pronssikaudella täällä on voitu puhua vaikka miten monia muinaiskieliä.

Tietysti jos jonkin tietyn keramiikan löytöpaikkojen läheltä sattuisi löytymään vaikka x-kielisiä paikannimiä, voisi jonkinlaisia oletuksia tehdä. Muuten on aika mahdotonta sanoa mitään, jos juuri mitään ei muinaisista kielistä edes tiedetä.

Jos Vääksy on X-kieltä, kuten Rahkonen esitti, niin nimen vierellä on merkittävä Sarsan muinaisjäännösten alue. Sarsan jäännöksistä jonkin aikakauden osa on tällöin X-kielisten jäljiltä.

Jaska kirjoitti:Emme esim. tiedä, kuinka kauan ja millä alueilla säilyi ns. nasaalien kieli, joka alueeltaan parhaiten vastaa kampakeramiikkaa; s. 37 alkaen ja erit. s. 47:

Onko se Lapin paleokieli tätä samaa nasaalikielikuntaa vai jotain muuta?
aikalainen
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 2103
Liittynyt: 27 Maalis 2011 13:22

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja Jaska » 13 Elo 2017 23:30

aikalainen kirjoitti:
Jaska kirjoitti:1. Kantaurali hajosi todisteiden valossa vuoden 2000 eKr. tienoilla.
2. Pystynen mainitsi, että jonkin kaavan mukaan vuosi 2000 eKr. ei edes olisi todennäköisin yksittäinen vuosi.
3. Kaava siis vääristää aineistoa tuottamalla tuloksen, joka ei vastaa aineistoa.
4. Paska kaava --> vaihtoon.
5. Matematiikka on pelkkä apuväline kielellisen todistusaineiston käsittelyyn. Matematiikka ei siis itsessään voi tuottaa niitä todisteita, kun tarkastellaan kieltä - vain kielitiede voi tuottaa todisteita.

Pystysen laskelmat olivat täyttä asiaa. Siinä matematiikka oli nimenomaan pohdinnan apuväline. Se oli myös viestinnän apuväline, jossa matemaattisen yksiselitteisesti joskaan ei niin helposti aukeavalla tavalla kerrottiin asia. Hän oli nähnyt paljon vaivaa kirjoituksensa eteen, joten siihen nähden suhteettoman ylimalkaisesti tyrmäsit esityksen. Kaava ei ollut vääristävä eikä paska, mutta laskelmien vastaanotto oli vähän kumpaakin.

Höpö höpö. Yritä perustella väittämäsi jos pystyt.

Ei ylipäätään ole mitään järkeä sellaisessa matemaattisessa apuvälineessä, joka antaa kantauralin hajoamiselle jo vuoden 3000 eKr. tienoilla kymmenen prosentin todennäköisyyden - sehän on täysin vastoin kaikkea todistusaineistoa. Paska kaava, kuten sanottu. Ei jatkoon.

Valitettavan usein näkee tutkijoillakin asennetta, jossa matemaattiset apuohjelmat asetetaan jalustalle ja unohdetaan, että ne ovat vain välineitä varsinaisen datan ja varsinaisten todisteiden käsittelyssä. Esimerkiksi "komputationaalisessa fylogenetiikassa" ei aina tajuta sitä, että apuohjelmat tuottavat vain sellaisen tuloksen, millaista dataa niihin syötetään.
Ne eivät siis tuota todisteita, vaan ne käsittelevät ja jopa vääristävät todisteita.
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10975
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Ural-eskimo, typologia, geenihörppäys kielen levitessä

ViestiKirjoittaja Kinaporin kalifi » 13 Elo 2017 23:36

aikalainen kirjoitti:Jos Vääksy on X-kieltä, kuten Rahkonen esitti, niin nimen vierellä on merkittävä Sarsan muinaisjäännösten alue. Sarsan jäännöksistä jonkin aikakauden osa on tällöin X-kielisten jäljiltä.

Pystysen ja Jaskan kommenttien pohjalta vaikuttaisi ehkä siltä, että vä(ä)ksy vaatii ainakin välittäjäkieleksi saamen. Toisaalta, kuten Jaska totesi, on saami ilmeisesti vaihtanut luontosanastoaan rajusti pohjoiseen edetessä. Vä(ä)ksy voisi siis olla vielä kantasaamelainen sana, pohjautuen siinä e (vs. i)-murteeseen, sana ei vain jatkanut saamessa.
Avatar
Kinaporin kalifi
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6925
Liittynyt: 14 Helmi 2011 19:18

EdellinenSeuraava

Paluu Kielitiede

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa