Joo, tämä on ilman muuta myöhäiskantasuomea paljon uudempi ilmiö. Kyse on myös hyvin foneettisesti luonnollisesta kehityksestä, joten se voi olla eri puolilla hyvin eri-ikäinen. Jotain suhteellista vihjettä saadaan siitä, että länsimurteissa on tavattu 1900-luvulle asti (ehkä edelleenkin?) taivutusta tyyppiä
alku :
alvut (Kettusen kartat
57 ja
58), joten yleissuomalaisen kehityksen kuten *älvy >
äly pitäisi olla vanhempi kuin *ɣ:n vokalisaatio uudeksi
v:ksi.
Alueellista levikkiä en ole juuri kartoittanut (ja kuten blogissa mainitsen, myös muut ims. kielet pitäisi ottaa kartoitukseen mukaan), mutta SMS:stä voi jo tsekata erinäisten sanojen tilanteen.
•
ha(v)ukka: hyvin laajasti -v- säilynyt savolaismurteissa ja Peräpohjan murteiden itäryhmässä.
•
hius: aika kattavalta näyttää, aiemmasta *v:stä todisteita säilynyt ainoastaan Kymistä (
hivos) ja Pudasjärveltä (
hipuksia).
•
keuhko,
liukas: ei mitään todisteita *v:stä.
Veikkaisin alustavasti, että
havukka osoittaa itäsuomen alkuperäisen perintöedustuksen, muut tapaukset *v:n kadosta vokaalien välistä ovat länsimurteiden vaikutusta. Tai ehkä kato on ollut laajempi ei-avoimen vokaalin perässä? eli
-avu- säilynyt, mutta
-evu-,
-ivu- ym. supistuneet?