Muinainen Suomi

Itäsuomalaisissa sukunimissä eläinten nimeen perustuvat sukunimet ovat iso ryhmä. Niitä esiintyy Karjalassa ja Savossa, mutta yleisesti niitä pidetään alun perin karjalaisina. Eri puolilla maailmaa esiintyy ilmiötä, jossa tietty suku on käsitetty jonkun eläimen jälkeläiseksi. Niinpä voisi ajatella, että kyse on jostain suvun "toteemieläimen" tyyppisestä. Sukunimien -nen-pääte tarkoittaa poikaa, Kettunen olisi siis Ketunpoika ja toisaalta verokirjoissa esiintyy esim. nimen Varis tai Variksinen rinnalla nimi Variksenpoika.

Kuinkahan vanhoja eläimeen perustuvat sukunimet mahtavat olla? Esiintyykö niitä muilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla?

Loue kirjoitti:Itäsuomalaisissa sukunimissä eläinten nimeen perustuvat sukunimet ovat iso ryhmä. Niitä esiintyy Karjalassa ja Savossa, mutta yleisesti niitä pidetään alun perin karjalaisina. Eri puolilla maailmaa esiintyy ilmiötä, jossa tietty suku on käsitetty jonkun eläimen jälkeläiseksi. Niinpä voisi ajatella, että kyse on jostain suvun "toteemieläimen" tyyppisestä. Sukunimien -nen-pääte tarkoittaa poikaa, Kettunen olisi siis Ketunpoika ja toisaalta verokirjoissa esiintyy esim. nimen Varis tai Variksinen rinnalla nimi Variksenpoika.

Kuinkahan vanhoja eläimeen perustuvat sukunimet mahtavat olla? Esiintyykö niitä muilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla?

En tunne muiden kansojen sukunimikäytäntöä. Jossain sanottiin, että esimerkiksi karjalaisesta Karhusta tuli Savossa Karhunen.

Ehkä -nen-pääte viittasi alkuaan siihen, että henkilö oli peräisin tietynnimisestä paikasta: Lahti --> Lahtinen; Lahtela --> Lahtelainen. Toisaalta tämä tuskin koskenee eläinnimiä, joiden kantasana on usein jo valmiiksi deminutiivijohdos:

Härkä --> Härköi-nen
Ilves --> Ilvoi-nen

(Nuo i:t pudotettiin sukunimistä vasta myöhemmin, samalla kun muistakin substantiiveista; adjektiiveihin ne jätettiin: punainen.)

Joo, kyllähän -nen-johdos liittyy usein paikkaan. Etenkin Länsi-Suomessa on tällaisia paikkaan pohjautuvia -nen-nimiä paitsi sukunimistössä myös paikannimistössä, mutta voittopuolisesti niillä alueilla, jonne savolaisekspansio on suuntautunut. Tuo ajatus -nen-päätteestä ilmaisemassa jonkun poikaa tuli osittain myös siitä, että se on itäisissä sukunimissä rinnasteinen femininiiselle -tar-muodolle (esim. Härkötär).

Varmaan selityksiä eläinnimelle olisi paljon: karhumainen ulkomuoto, karhunmetsästäjä jne. mutta houkuttelevaa olisi ajatella, että jokaisella suvulla olisi oma "suojeluseläimensä." Täytyypä etsiä jossain välissä, löytyisikö muiden SU-kansojen ja etenkin IMS-kansojen sukunimistöstä tutkimuksia. Luulisi, että löytyy.

Viron presidentin nimi ainakin on Toomas Hendrik Ilves:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Toomas_Hendrik_Ilves

Muutama vuosi sitten pikaisesti pöyhiskelin sukunimiasiaa. Laitan tähän juttua ulkomuistista, osa faktaa ja osa omia tulkintoja, mutta en enää muista mikä oli mitäkin.

Itäsuomalaisten sukunimien alku näyttäisi olevan Ruotsinvaltaa edeltävällä ajalla. Monen sukunimen taustalla on ortodoksinen etunimi, joten mahdollisesti sukunimikäytäntö on Novgorodin vallan ajoilta. Tämä selittäisi senkin, miksei länsisuomalaisilla ollut sukunimikäytäntöä. Virallisesti sukunimet tulivat Suomeen vasta 1800-luvun lopussa ja pakollisiksi vasta 1921, ja moni otti itselleen aivan tyhjästä keksityn nimen - joista yleisin on Virtanen.

Länsi-Suomessa ihmisisiä puhuteltiin talon tai torpan nimellä tyyliin Pekkalan Matti. (Jossa tilan taannoinen perustaja oli mitä ilmeisimmin Pekka.) Sukunimien tultua käyttöön Matti sitten otti sukunimekseen Pekkala.

Nen-lopulle on useampia selityksiä. Kaukaisina vuosisatoina sillä on viitattu jonkun lapseen, niin että Erkin poika = pikku-Erkki = Erkkinen. (Tai paremminkin Eerikki > Eerikäinen). Tämä on sitten joskus vakiintunut sukunimeksi (kuten myöhemmin Ruotsissa Svensson, Karlsson jne.). Toisaalta nen-loppu saattoi viitata myös paikkaan, josta henkilö on kotoisin, eli siis päätteen 'lainen' lyhentymä. Paikan nimi puolestaan saattoi juontua esimerkiksi maatilan perustajan etunimestä (Eerikkilä > Eerikkiläläinen > Eerikäinen).

Savossa paikannimi ja sukunimi oli usein parina. Jos asuinpaikkana oli kaskitila nimeltään Härkölä, niin sukunimenä oli Härkönen. Jälkimmäisen voisi siis tulkita 'härköläläinen'. Toisaalta erämaihin muuttanut Härkönen saattoi taas nimetä uudistilansa sukunimensä johdannaisena Härköläksi. Osa nimistä oli vielä selkeämmin paikan johdannaisia: puumalainen, jääskeläinen, hämäläinen, vepsäläinen, virolainen. Sukunimi ei myöskään ollut mikään automaatti, sillä jos Härkölän taloon muutti uudeksi isännäksi tyttären aviomies, niin häntäkin ruvettiin kutsumaan Härköseksi, eli itse asiassa tilanne oli sittenkin aika lähellä länsisuomalaista käytäntöä.

Karjalassa nimikäytäntö oli savolaisen ja länsisuomalaisen käytännön välimuotoa.

Aikanaan lähdin isän mukana halkoja hakkaamaan, silloin työnjohtajamme sukunimi oli Käki. Vasta kymmeniä vuosia myöhemmin sain tietää, että kyseessä oli karjalaisperäinen sukunimi. Kylällemme muuttaneilla karjalaisilla ei kellään ollut eläinperäistä sukunimeä.

Kylämme ja kuntamme Varikset ja Närhit ovat tietoni mukaan vanhaa paikallista nimistöä, tuskin lainkaan karjalaisperäistä. Sen mukaan lintujen nimiä olisi ollut käytössä muuallakin kuin Karjalassa, joskin ne siellä lienevät muuta maata yleisempiä.

Omassa sukunimistössä on eräässä vaiheessa ollut sotilasnimi, mutta se on eri tarinan aihe.

Taavetti kirjoitti:Kylämme ja kuntamme Varikset ja Närhit ovat tietoni mukaan vanhaa paikallista nimistöä, tuskin lainkaan karjalaisperäistä. Sen mukaan lintujen nimiä olisi ollut käytössä muuallakin kuin Karjalassa, joskin ne siellä lienevät muuta maata yleisempiä.

Keski-Suomen Varikset ja Närhet ovat todennäköisesti alun perin savolaisperäistä asutusvirtausta ja olenkin ajatellut, että ne ovat sitä savolaisten sukunimien kerrostumaa, joka juontaa juurensa karjalaisvaikutukseen. Koliman (onkohan se nyt Pihtipudasta vai Viitasaarta) Varikset ovat muuten hieman tuttuja.

Vilkaisin Kokemäenjoen laakson ja ympäristön tilojen eläimellisiä nimiä. Yksi asia herätti huomiota: esimerkiksi Karkussa, jossa asutus on hyvin vanhaa ja maanviljelystä ja karjanhoitoa on harjoitettu jo hyvin kauan, ei löytynyt yhtään eläimeen liittyvää tilannimeä. Karkusta asutus levisi Mouhijärven ja Suodenniemen erämaihin, joissa, yllätys, yllätys, tilojen eläinten nimissä esiintyy ainoastaan erämaan lintuja: teeri, pyy, tiainen, koppelo ja kurki.

Harjavallassa (Krapu ja Naakka) ja Kokemäellä (Härkälä, Kirppu, Kukola, Parma(?) sekä villimpänä eläimenä Kuikka) nimet taas viittavaat ihmiseen liittyviin "kulttuurieläimiin".

Tyrväällä sijaitsevat "kulttuurieläimet" Pukki (juuri Tyrväällä on vuohella ollut tärkeä osa karjataloudessa), Kukko, Katinhäntä, Mulli sekä villimpinä luontokappaleina Käki, Sotka, Saukko, Haukka, Kurki, Haukka ja Karhu. Upea Karhu-nimi tosin muutettiin aikoinaan Inniläksi, kun isäntää harmitti kylän ihmisten lapsille antama nimitys "karhunpenikat". Tyrväältä löytyy siis molempia: koti- ja villieläimiä.

Näyttäisi siltä, että ennemminkin ympäristön eläimet olisivat antaneet tilalle nimen kuin että isäntä, jolla olisi ollut eläimen nimi, olisi antanut tilalle nimen.

putkonen kirjoitti:Vilkaisin Kokemäenjoen laakson ja ympäristön tilojen eläimellisiä nimiä. Yksi asia herätti huomiota: esimerkiksi Karkussa, jossa asutus on hyvin vanhaa ja maanviljelystä ja karjanhoitoa on harjoitettu jo hyvin kauan, ei löytynyt yhtään eläimeen liittyvää tilannimeä. Karkusta asutus levisi Mouhijärven ja Suodenniemen erämaihin, joissa, yllätys, yllätys, tilojen eläinten nimissä esiintyy ainoastaan erämaan lintuja: teeri, pyy, tiainen, koppelo ja kurki.

Harjavallassa (Krapu ja Naakka) ja Kokemäellä (Härkälä, Kirppu, Kukola, Parma(?) sekä villimpänä eläimenä Kuikka) nimet taas viittavaat ihmiseen liittyviin "kulttuurieläimiin".

Tyrväällä sijaitsevat "kulttuurieläimet" Pukki (juuri Tyrväällä on vuohella ollut tärkeä osa karjataloudessa), Kukko, Katinhäntä, Mulli sekä villimpinä luontokappaleina Käki, Sotka, Saukko, Haukka, Kurki, Haukka ja Karhu. Upea Karhu-nimi tosin muutettiin aikoinaan Inniläksi, kun isäntää harmitti kylän ihmisten lapsille antama nimitys "karhunpenikat". Tyrväältä löytyy siis molempia: koti- ja villieläimiä.

Näyttäisi siltä, että ennemminkin ympäristön eläimet olisivat antaneet tilalle nimen kuin että isäntä, jolla olisi ollut eläimen nimi, olisi antanut tilalle nimen.

Mielenkiintoinen tutkimus ja tulos !

Noista talojen nimistä herää ajatus, että taustalla voisi olla paikkaan liittyvä yhdyssana, josta loppuosa on kulunut pois, kuten esimerkiksi Käki(mäki), Sotka(lahti), Kurki(suo) tms. Vastaava ilmö on havaittavissa nykyisin ihmisten lempinimissä, joissa helposti Kiiskilahdesta tulee Kiiski ja Hanhilahdesta Hanhi.

Ja siitä taas juontuu uusi arvaus, että kenties ne karjalaisetkin eläinnimet tulevat aivan samalla tavalla vanhasta maatilan nimestä, on vain jätetty loppuliitteet -lainen ja -nen pois. Ilvesmäen talon nimi olisi lyhentynyt Ilveksen taloksi, ja asukkaan nimenä Ilvesmäen eli Ilveksen Matti, ja Varissuon eli Variksen talon asukkaana on Varissuon eli Variksen Matti. Tämän arvelun pystyisi vanhoja lähteitä penkomalla osoittamaan todeksi tai vääräksi.

ideasi, jos se olisi totta, kumoaisi yleisen käsityksen, että eläinaiheiset nimet olisivat itäsuomesta. Satakunnassakin "osataan", vaikka 50% on I-haploa eli lännestä tullutta.

Satakuntalaisuutta kannattaisi fundeerata enemmänkin. Onko maakuntaan muutto peittänyt alleen saman nimistön, jota käytettiin muuallakin varsin myöhään? Vaikka sukunimiä ei kaikilla täällä ollutkaan.

hunninko62 kirjoitti:ideasi, jos se olisi totta, kumoaisi yleisen käsityksen, että eläinaiheiset nimet olisivat itäsuomesta. Satakunnassakin "osataan", vaikka 50% on I-haploa eli lännestä tullutta.

Satakuntalaisuutta kannattaisi fundeerata enemmänkin. Onko maakuntaan muutto peittänyt alleen saman nimistön, jota käytettiin muuallakin varsin myöhään? Vaikka sukunimiä ei kaikilla täällä ollutkaan.

jos nyt halutaan kuitenkin pitää "itäsuomalaisteoriasta" kiinni, niin voitaisiin ajatella, että kuuluisa lieksalainen Casanova herra Pukki joutui lähtemään pakosalle vikiteltyään paikallisen isännän vaimoa ja päätyi pakomatkallaan Tyrväälle. Kokemäelle tuli kallistelemaan oluttuoppia Itä-Suomessa kuuluisa joensuulainen juoppo herra Käki, joka oli saanut liikanimensä umpijuoppona tunnetun Taivaan Käen mukaan.

Tilannimi ja sukunimi ovat tietysti kaksi eri asiaa. Ne ovat myös motiiveiltaan erilaisia. On helppo nimetä Kukoksi tai Kukkolaksi talo, joka rakennetaan paikalle, jossa talon kukko kiekui. Karhuksi voidaan nimetä talo, joka on karhurikkaalla (anteeksi svetisismi) erämaalla. Suku nimeltä Karhunen tai Karhu Itä-Suomessa taas on nimetty jollain muulla perusteella: karhumaisilla ominaisuuksilla tai sillä, että karhu ymmärretään suvun suojeluseläimeksi tms. Eri asia on tietysti vielä sitten, jos savolaisalueella Karhusten asuttamasta talosta tulee Karhula. Olennaista on idän ja lännen kultturiero, maanomistus oli lännessä tilaan liittyvää, kun idässä oli kyse laajemmista kaskialueista ja se heijastuu nimikäytäntöön: kaskiviljelyyn tarvittiin isompi joukko sukua ja tällöin syntyi myös erilainen identiteetti suvun osalta kuin lännessä, jossa pienemmät perheet asuttivat tilojaan. Identiteetin tason asetelma talo vs. suku olisi sitten heijastunut nimikäytäntöihin.

Putkonen kirjoitti:Vilkaisin Kokemäenjoen laakson ja ympäristön tilojen eläimellisiä nimiä. Yksi asia herätti huomiota: esimerkiksi Karkussa, jossa asutus on hyvin vanhaa ja maanviljelystä ja karjanhoitoa on harjoitettu jo hyvin kauan, ei löytynyt yhtään eläimeen liittyvää tilannimeä. Karkusta asutus levisi Mouhijärven ja Suodenniemen erämaihin, joissa, yllätys, yllätys, tilojen eläinten nimissä esiintyy ainoastaan erämaan lintuja: teeri, pyy, tiainen, koppelo ja kurki.

Erittäin mielenkiintoista, ja samalla uskottavaa. Erämaihin uudistiloja rakentaneille sopii hyvin tunnusmerkiksi eläinaiheinen sukunimi. Emme ehkä saa koskaan tietää, johtuiko nimenvalinta sattumasta (ensimmäinen "vapaa" eläimennimi) vai oliko mukana jotain uskomuksellista motiivia (valitun tilanpaikan kohdalla ensimmäiseksi nähty eläin oli "pyhä" nimikkoeläin?).

Loue kirjoitti:Suku nimeltä Karhunen tai Karhu Itä-Suomessa taas on nimetty jollain muulla perusteella: karhumaisilla ominaisuuksilla tai sillä, että karhu ymmärretään suvun suojeluseläimeksi tms.

Miten olet saanut suljettua pois sen vaihtoehdon, että Karhu-nimi tulisi Karhun (kenties alunperin Karhumäen) kaskitilasta/maatilasta, joka vaikkapa verotietojen perusteella näyttäisi olleen samalla suvulla 1500-luvulta lähtien?

Suvun suojeluseläin kuulostaa kovin keinotekoiselta selitykseltä. Siihen liittyisi monta avointa kysymystä: Miten suojeluseläin ihmistä suojelisi? Miksi suojeluseläintä tarkoittava sana pitäisi ottaa ihmisen etunimeä täydentäväksi lisänimeksi? Mikä sukupolvi suojeluseläimen on valinnut ja miksi ja millä oikeudella? Miksi vain osalla suvuista on tällainen käytäntö? Eikö kristinusko kitkenyt moista epäjumalaisuutta? Miten määritellään niinkin epämääräinen käsite kuin suku - kun maakunnassa kaikki ovat kaikille sukua? Ja miksi ihmisen nimeä ei puhekielessä siltikään sanottu Matti Karhu, vaan Karhun Matti - kuten sanotaisiin myös siinä tapauksessa, että Matti asuisi vuosisataisella Karhu-nimisellä sukutilalla?

Epäilyttävää!

Loue kirjoitti: Olennaista on idän ja lännen kultturiero, maanomistus oli lännessä tilaan liittyvää, kun idässä oli kyse laajemmista kaskialueista ja se heijastuu nimikäytäntöön: kaskiviljelyyn tarvittiin isompi joukko sukua ja tällöin syntyi myös erilainen identiteetti suvun osalta kuin lännessä, jossa pienemmät perheet asuttivat tilojaan. Identiteetin tason asetelma talo vs. suku olisi sitten heijastunut nimikäytäntöihin.

Myös länsisuomalaisilla maatiloilla oli valtavasti väkeä, enimmäkseen samaa sukua. 1700-luvulle saakka tilan veroyksikkö oli yksi manttaali, ja sittemmin kun tiloja sai jakaa, niin se saattoi haljeta tusinaksi nykyiseksi maatilaksi. Valtavan kokoisella manttaalin tilalla saattoi olla väkeä ihan yhtä paljon, kuin vastaavan veromäärän maksavalla kaskitilalla. Ja kaskettiinhan läntisilläkin tiloilla, vaikkakaan ei huuhtakaskia. Eli ei löydy olennaista eroa idän ja lännen välille tätä kautta.

Lounais-suomalaisten tilojen eläinnimissä on Haukka kaikkein yleisimpiä. Laitoin Haukka-nimen Kansalaisen karttapaikan paikannimihakuun. Eniten osumia tuli Lounaiseen Suomeen: Satakuntaan ja pohjoiseen Varsinais-Suomeen. Itä-Suomesta Haukat puuttuvat. Haulla "Haukkala" osumia tulee jo paljon runsaammin, mutta nekin nimet painottuvat Länsi-Suomeen. Eurajoen Kainuun kylän Haukkala oli vielä 1600-luvun asiakirjoissa pelkkä Haukka. Eläinten nimiä tilan nimenä löytyy kuitenkin Satakunnan eteläosassa ja Varsinais-Suomessa todella vähän. Tämä Haukka-nimi on niitä poikkeuksia.



Miksi siis juuri Haukka? Oliko Haukka sittenkin Lounais-Suomessa miehen nimi ja siten tila nimettiin isännän mukaan kuten Länsi-Suomessa yleisesti oli tapana. Vai oliko Haukka jotenkin erikoisen tärkeä eläin näillä seuduilla? Jonkinlainen "pyhä" eläin, kuten Jaska ehdotti. Onko Haukka tyypillinen eläin juuri Lounais-Suomen peltoaukeilla ja muualla sen verran harvinainen, ettei siitä ollut tilan nimeksi (Haukka ei liihoitellut sillä kohdalla, jonne tulevan pirtin piti perustaa)? Olisiko Haukka-nimi eri aikakerrostumaa? Oliko Haukan klaani eri väkeä?

Muitakin eläimiä pistin hakuun. "Kurjen klaani" osui Etelä-Hämeeseen, "Hirven klaani" Pohjanmaalle ja "Karhun klaani" muodosti parikin rypästä Länsi-Suomeen.

putkonen kirjoitti: Itä-Suomesta Haukat puuttuvat.

Kyllä niitä löytyy runsaasti sieltäkin, mutta karttahakuun sana pitää kirjoittaa itäsuomeksi: havukka.

aikalainen kirjoitti:Kyllä niitä löytyy runsaasti sieltäkin, mutta karttahakuun sana pitää kirjoittaa itäsuomeksi: havukka.

Kiitos oikaisusta, aikalainen. "Havukka-ahon ajattelijankin" luulin liittyvän havuihin. Käytetäänkö Itä-Suomen murteissa vielä nykyäänkin tätä havukka-sanaa haukasta?

Jaska kirjoitti: Erämaihin uudistiloja rakentaneille sopii hyvin tunnusmerkiksi eläinaiheinen sukunimi.

putkonen kirjoitti:Oliko Haukan klaani eri väkeä?
Muitakin eläimiä pistin hakuun. "Kurjen klaani" osui Etelä-Hämeeseen, "Hirven klaani" Pohjanmaalle ja "Karhun klaani" muodosti parikin rypästä Länsi-Suomeen.

On kuitenkin syytä pitää mielessä, että Länsi-Suomessa rahvas ei käyttänyt sukunimiä ennen 1800-luvun loppua, ja vielä silloinkin sukunimi vaihtui herkästi. Talon nimi ei siis heijastane sukutaustaa, vaan jotakin muuta asiaa.

Esimerkiksi, jos vanha ruotsinkielinen asiakirja kertoo nimeksi Matts Ericson Laurila, niin jälkimmäinen ei ole sukunimi, kuten sen nykysuomalainen oman kokemusmaailmansa mukaisesti haluaisi tulkita, vaan talon tai torpan nimestä juonnettu lisänimi. Puhekielessä henkilön nimi lausuttiin Laurilan Matti - mutta ei Matti Laurila. Ideana oli siis "Laurilan talosta kotoisin oleva Matti". (Sama saksalaisittain: Matti von Laurila.) Jos asuinpaikka vaihtui, vaihtui myös tämä lisänimi.

Se on ihan totta, että varsinaisia sukunimiä ei Länsi-Suomessa tosiaankaan käytetty ja henkilö nimettiin aina talonsa mukaan. Käsityöläisetkin keksivät usein sukunimensä, jollei sitä sitten otettu isältä, joka aikanaan oli tekaissut omansa usein asuinpaikkakunnan mukaan. Veli puolestaan keksi itselleen ihan eri nimen. Vielä 1900-luvun toisella vuosikymmenellä setäni kävi kansakoulua neljällä eri sukunimellä. Melkein joka todistuksessa oli pojalla eri nimi. Aina kun tila oli vaihtunut, vaihtui myös "sukunimi". Viides sukunimi jäi viralliseksi, mutta miestä nimitettiin aina kuudennen "sukunimen" mukaan.

aikalainen kirjoitti:Suvun suojeluseläin kuulostaa kovin keinotekoiselta selitykseltä.

Onhan se vähän kaukaa haettu tosiaan. Ajatuksena oli, että jos eläinnmikäytäntöä löytyisi muilta SU-kansoilta, voisi sen ehkä jotenkin kytkeä shamanismiin. Mutta menee tosiaan ehkä vähän liikaa hippimeiningiksi.

Ja miksi ihmisen nimeä ei puhekielessä siltikään sanottu Matti Karhu, vaan Karhun Matti - kuten sanotaisiin myös siinä tapauksessa, että Matti asuisi vuosisataisella Karhu-nimisellä sukutilalla?

Mistä tiedät, miten ihmisiä on 1500-luvulla Savossa ja Karjalassa puhekielessä kutsuttu?

Esimerkiksi, jos vanha ruotsinkielinen asiakirja kertoo nimeksi Matts Ericson Laurila, niin jälkimmäinen ei ole sukunimi, kuten sen nykysuomalainen oman kokemusmaailmansa mukaisesti haluaisi tulkita, vaan talon tai torpan nimestä juonnettu lisänimi.

Nimenomaan: tässä on se ero lännen ja idän välillä. Itäsuomalaisen kokemusmaailmassa sukunimi on aina ollut sukunimi, ei talonnimi. Poika on -nen, tytär on -tar, orja on -kka ja talo -la. Tällainen loru on tallennettu Jääsken kihlakunnan historiaan.