Pystynen kirjoitti:Jaska kirjoitti:Olen samaa mieltä, ns. itäsaamelaiset kielet eivät kuulu yhteen ryhmään ainakaan äännehistoriallisesti. Eli ne eivät polveudu samasta itäkantasaamelaisesta murteesta. Inarin- ja koltansaame näyttäisivät alustavasti liittyvän itäkeminsaamelaiseen ryhmään, kun taas kildinin- ja turjansaame ovat ihan erillinen "aitoitäsaamelainen" haaransa.
Länsisaamessakin erottuu "varsinainen länsisaame" eli pohjois-, luulajan- ja piitimensaame. Uumajansaame ja eteläsaame näyttäisivät jälleen alustavasti polveutuvan äännehistoriallisesti eri kantamurteesta.
"Aitoitäsaame" ja "varsinainen länsisaame" taitavat olla yleisemmin tunnettu nimillä kuolansaame ja luoteissaame.
Äännehistoriallisesti itäsaamen aluetta näyttäisi luonnehtivan ennen kaikkea vahva sentraalistuminen, eli erinäiset umlautit ja jälkitavujen reduktio. Koltansaame näyttäisi olevan näiden "keskuksena". Monet kantasaamen jälkeiset umlautit tosin leviävät myös itäiseen ruijansaameen (
árga 'arki' = /aarka/ mutta
árgi 'arka' = /äärkii/, jne.), mikä osoittaa niiden olevan selvästi alueellisia. Kenties jopa skandinaavista vaikutusta eikä saamen sisäistä?
Metafoniapiirteitä eli "itäkeminsaamelaisuuksia" ilmenee pohjoissaamen itäisimmissä murteissa (myös merisaamessa), joten niitä voitaisiin pitää myös substraattina aiemmasta kielestä. Toki siis alueellisia piirteitä, mutta selvästi liitoksissa alueeseen, jossa nämä ilmiöt esiintyvät, ja pohjoissaamehan oletettavasti syntyi selvästi lännempänä ja levisi tänne itään sekundaaristi syrjäyttäen aiempia kielimuotoja.
Toisaalta eteläsaamessa on tapahtunut samanehtoisia kehityksiä ilmeisen itsenäiseltä pohjalta. Mutta sitten jos yhteisiä uudennoksia alkaisi kasaantua enemmänkin, homma menisi mielenkiintoiseksi... Silloin voisi hahmotella saamen kaksiaaltoista leviämistä.
Mutta nämä metafoniapiirteethän eivät koske enää itäisimpiä saamelaiskieliä, joissa on aivan toisenlaisia äännekehityksiä, eli itäsaamelaisiksi näitä ei oikein kannata nimittää.
Pystynen kirjoitti:Sammallahden mainitsemat jälkitavujen isoglossit *ō > *ā (koltta, akkala, Kuola) ja *u > *ō (inari, koltta, akkala) ovat mielenkiintoisia. Vähintään edellinen näyttäisi tapahtuvan ennen kaikkinaisia umlauteja; "uudella" ja "vanhalla" *ā:lla on sama madaltava tai ei-supistava vaikutus. Jälkimmäinen on toisaalta monitulkintainen. Ehkä se voisi olla arkaismikin, koska kantasaamen jälkitavujen *u:han tulee juuri aikaisemmasta *ō:sta 3. tavun *ə:n edellä — vai sotkisiko tällainen oletus muita asioita?
Joo, tuo vaatii selvittelyä, voisiko jälkimmäistä todistella vanhaksi säilymäksi.