Thema kirjoitti:Onko sille muuten joku perustelu, että liudennuksen merkkinä ei voisi käyttää kirjaimen jälkeistä vipstaakkia (mikä se nyt on nimeltään, heittomerkki?), kuten esim. karjalan ja vepsän kielissä, jos päällä oleva vipstaakki on jotenkin "hankalampi" kirjottaessa?
Ihan "sallittu" liudennuksen merkintätapa tuokin kyllä on. Suomen kirjakielessä vain lienee totuttu heittomerkkiin nimenomaan heittyneen äänteen merkkinä; "miss' olet", "tarkk'ampuja", jne, ja esim. savoksihan transkriboidaan pikemmin juuri "vesj", "liäkärj", jne.
Thema kirjoitti:Välissä olevat j-kirjaimet meinaavat ohjata j:n lukemiseen.
Joo, en minäkään noita pidä kovin nätteinä. Juha Janhuselta olen nähnyt aika vähillä erikoismerkeillä toimeen tulevan kantauralin palataalikonsonanttien transkription:
*nʲ = <ñ>
*sʲ = <c>
*ðʲ = <j>
*j = <y>
Itse tykkään akuuteista (siis <ń ś> jne.) mutta ymmärrettävää on ettei noita ole kovin helppo perustietokoneella kirjoittaa.
Olisi sitten kyllä hämäävää käyttää tuon <c>:n rinnalla myös affrikaatta-<č>:tä. Janhusella on sille <z>, mutta ehkä <t> kävisi?
Tai sitten jätetään <č> entiselleen ja keksitään vain *sʲ:lle muuta: miten olisi esim. <sz>? Suomalaiselle taitaa tulla "etistä" s:ää ääntäessä liudennus helposti kylkiäisenä, ja lisäksihän unkarin <sz> edustaa nimenomaan *sʲ:tä (vaikka ääntyykin liudentumattomana). Jos haluaa, niin samalla vaivalla saa tälle affrikaatallisenkin vastineen: <cz>.
(Samalla logiikalla voisi kyllä puolustaa <sh>:n ja miksei <ch>:nkin käyttöä <>:n sijaan: esim.
shingiri,
chupa vihjaisivat, että kyseessä ovat samat sanat kuin suomen
hiiri,
hupenee.)
---
Lisää kikkailua: itse olisin taipuvainen myös korjaamaan *x:n merkintää. Tämän ääntämyksestä ei ole täyttä selkoa, mutta /ks/ se nyt ei ainakaan ole ollut (toisin kuin naiivi pohjoiseurooppalainen helposti lukisi). Selvää sen sijaan on, että tavun lopussa ja alussa äänne kehittyy ihan eri tavoin (ja tietääkseni vielä ei ole edes mitään todisteita näiden kahden äänteen alkuperäisestä samuudesta), joten olisin taipuvainen kirjoittamaan toisaalta <h>, toisaalta <g>: eli esim. "suoni"
sëhni, mutta "myydä"
megi-.
Ihan turhaa eksotiikkaa sitten ainakin on kirjoittaa <ngk> eikä yksinkertaisesti <nk>, kun sekaannuksen vaaraa ei ole kantauralissa esiintyi vain *ŋk, ei *nk.