Puolivokaaleja vai diftongeja?

[Pystynen]

Vaihteeksi jotain ei-niin-historiallista

Normaalistihan todetaan, että suomen kielessä olisi kolmen lavenevan diftongin /ie, yö, uo/ lisäksi myös koko pino suppenevia: /ai, ei, oi, ui, yi, äi, öi, au, eu, ey, iu, iy, ou, äy, öy/. Itse en ole tätä analyysiä oikein niellyt: kuulostaisi paremmalta selittää nämä vokaalin ja puolivokaalin yhdistelminä, eli: /aj, ej, oj, uj, yj, äj, öj, av, ev, iv, ov, äv, öv/.

Pari argumenttia tämän analyysin puolesta:
Täydellinen kombinatorisuus. Esim. englannissa, jossa diftongit selvästi ovat yksittäisiä vokaaleja, i-loppuisia on vain kolme (/ai ɔi ei/) vaikka monoftongeja on vaikka kuinka; lisäksi nämä eivät edes kovin suoranaisesti vastaa mitään yksittäisiä vokaaleja.
Selittää, miksi /eu, ey/ ja /iu, iy/ eivät oikeastaan ole kontrastiivisia: jälkiosan etisyys/takaisuus määrittyy koko sanan etu/takavokaalisuudesta. Jos /eu/ olisi todella diftongi, niin pitäisi teoriassa voida olla takavokaalisia sanoja muotoa ˣteuri joiden takavokaalisuuden määräisi nimenomaan diftongin jälkikomponentti. (Verbin keulia taivutusmuotoja voisi kyllä yrittää esittää vastaesimerkeiksi, joskin ne selvästi pohjaavat kantasanaan keula.)
Löytyy konsonanttiyhtymiä, jotka voivat esiintyä pitkän vokaalin tai lavenevan diftongin jäljessä (käärme, kuorma; vaapsahainen, kiepsahtaa) mutta eivät suppenevan diftongin (ˣkairma? ˣkeurmi? ˣkäipsiä? ˣnoupsata?)
Käydä-verbin (vartalo: käy-) imperfekti on kävin, habituaali on kävellä, jne.
Historiallisesti nämä ovat suomessa kehittyneet (jääneet kehittymättä) tasan osiensa mukaan. Diftongit esim. germaanisissa kielissä ovat pääsääntöisesti kehittyneet jos jonkinmoisiin suuntiin (kuten *aik- > engl. oak, ruotsin ek), hyvinkin eri tavoin kuin vastaavat lyhyet vokaalit.

[Jaska]

Hyviä perusteluja!
Vähintään voitaisiin puhua arkkidiftongeista eU jne., mutta puolivokaalisuus sopisi tosiaan vielä paremmin. Ja historiallisestihan näiden lähteenä ovatkin puolivokaalit: köyhä < *kevhä (> viron kehv), kaivaa < *kajva-.

Termeistä:
Jos v ja j ovat puolivokaaleja ja u/y ja i täysvokaaleja, niin suppenevien dftongien u/y ja i voisivat olla kolmevarttivokaaleja...

[Pystynen]

Hyviä perusteluja!
Vähintään voitaisiin puhua arkkidiftongeista eU jne., mutta puolivokaalisuus sopisi tosiaan vielä paremmin. Ja historiallisestihan näiden lähteenä ovatkin puolivokaalit: köyhä < *kevhä (> viron kehv), kaivaa < *kajva-.

Aivan: jos kysytään, miten myöhäiseksi voi ajoittaa puolivokaalien muuttumisen varsinaisiksi vokaaleiksi, niin täysin mahdolliselta näyttäisi päätyä vastaukseen "eivät ole vielä".

Senkin voisi vielä mainita, että ne konsonanttiyhtymät, jotka voivat esiintyä puolivokaalin jäljessä ovat aika pitkälle samoja, jotka voivat esiintyä myös likvidan tai nasaalin jäljessä:
laippa, kauppa ~ helppo, kurppa, tumppi
taittaa, kautta ~ polttaa, vartti, tonttu
maissi, aussi ~ pilssi, marssi, tanssi
veistää, tausta ~ palsta, torstai, konsti
laiska, hauska ~ melske, karski, hanska
suitset, kautsu ~ pultsari, hartsi, santsata
kuisma ~ horsma

Poikkeus näyttäisi olevan /hC/-yhtymät/: vaihtaa, tauhka, raihnainen; mutta ˣsalhta? ˣkurhma? Samoin /jks/, /jll/, /jnt/, mutta nämä esiintyvät aika lailla yksinomaan taivutusmuodoissa/johdoksissa (muiksi, muilla, uinti), ei morfeeminsisäisenä.

Toki vasta-argumenttejakin voi keksiä esim. kaikki muut tavunloppuiset konsonantit voivat esiintyä sekä pitkien että lyhyiden vokaalien perässä, nämä ainoastaan lyhyiden.