Etymologian tutkimusmetodien kehittäminen
Lähetetty: 09 Tammi 2013 12:49
Ihminen alitajunnassaan käsittelee asiat symboliikan kautta, ei sanojen kautta. Alitajunta ei ymmärrä sanoja, vaan ainoastaan sanojen symbolisen merkityksen. Tämä symbolinen merkitys sanoille alitajuntaan syntyy puolestaan maailmankatsomuksen kautta. Muinainen uskonnollinen näkemys sovitti jokaisen sanan osaksi sitä maailmaa, joten muinainen mytologia on olennaisen tärkeä seikka tutkittaessa sanojen etymologiaa. Mitä syvällisempi ja keskeisempi jokin symbolinen elementti on ollut muinaisessa maailmankatsomuksessa, sitä varmemmin se on jättänyt jälkensä nykykieleen. Uudessa maailmankatsomuksessa sana ja sen variaatiot saavat vain symboliikkansa mukaisen uuden aseman. Mytologia luo etymologian. Etymologiset selitykset, jotka eivät sovi mytologisen maailman kokonaiskuvaan, ovat mielestäni tieteellisesti epävarmoja.
Nykyisen teknisen tutkimuslinjan olisi siis vastattava tähän mytologiseen haasteeseen. Sanan symbolinen merkitys muinaisessa maailmassa antaa pitkälti vastauksen miten ja miksi sanat ovat muovautuneet nykykieleen ja samalla samankaltaiset sanat löytävät hyvin usein yhteisen etymologian myös eri kielien välillä. Tämä seikka ilmenee myös kielen sisällä. Nykyään annetaan kohtuuttoman suuri painoarvo vokaaleille, jolloin eri vokaalistukset samasta sanasta jaetaan eri lähteestä oleviksi sanoiksi. Esimerkiksi toisessa ketjussa käsitellyt konsonanteiltaan yhteiset sanat kuolema, kalma, kalmo, kylmä, kelmeä, kulma ja kolme ovat etymologialtaankin yhteisiä, mutta vokaalistamalla jakautuneet eri sanoiksi osoittamaan jotain erityistä näkökulmaa samaan asiaan.
Nykyinen kielitieteen tutkimuslinja vastaa kysymykseen mitä on tapahtunut, mutta ei vastaa miten ja miksi on tapahtunut. Se seuraa kielen muuttumista teknisellä kaavalla ilman sanojen symbolista sisältöä ja tarkoitan tällä sitä "jumalallista" merkitystä muinaisen ihmisen sielun maailmassa. Nykykielessä sanoilla ei ole muinaisten aikojen yliluonnollisia ulottuvuuksia. Vuori on vuori, eikä siinä nähdä mitään jumalallista ja yliluonnollista voimaa. Esimerkiksi Afrikassa tänä päivänäkin taikakeinojen ja enteiden emotionaaliset vaikutukset jättävät erittäin vahvan tunnejäljen voodoo-uskoville, mutta tämä uskomuspohja luo samalla myös heidän alitajuntaansa omanlaisensa symboliikan maailman. Nämä ihmiset elävät aivan eri maailmassa ja tätä esineisiin, eläimiin ja muihin arkipäiväisiin asioihin kätkeytyvien henkien pelon vakavuutta eurooppalainen ei voi käsittää, mutta samankaltaisessa maailmassa elivät ammoin myös suomalaiset. Kaikella fyysisellä käsitettiin olevan jumalallinen puoli, joka merkitsi paljon enemmän kuin pelkkä materia. Sanat ovat jääneet nykykieleen elämään vailla tätä symbolista sisältöä pelkän perinteen voimin, mutta näin ei ole koskaan aiemmin ollut, joten tämän historiallisesta näkökulmasta ainutlaatuisen olosuhteen merkitys tutkijan kykyyn sisäistää kielen merkitystä olisi hyvä tiedostaa.
Toinen tärkeä seikka etsittäessä sanojen etymologiaa on kulttuurien levinneisyyden laajuuden hahmottaminen. Itämeren suomalaiset eivät ole millään tavalla olleet eristäytyneitä muusta maailmasta, vaan suomalaiset heimot ovat olleet kiinteässä yhteydessä mm. Egeanmerelle vuosituhansia, joka merkitsee sanojen olevan laajalti yhteisiä eri kansojen välillä. Uudet vaikutteet tulivatkin pääsääntöisesti Veikselin suulta mm. merkipihkakaupan kylkiäisinä. Tästä yhteydestä johtuen suomalaiset ovat saaneet monesta kulttuurista, Babylonian ja Egyptin kulttuurit mukaan lukien, runsaasti sanastoa ja vaikutteita jo vuosituhansia. Tämä selittää osittain esimerkiksi huomattavan seemiläisen sanaston osuuden suomen kielessä. Nykyaikana internetin ja satelliittien hermoverkko levittää kulttuurit reaaliajassa koko maailmaan. Muinoin merien ja jokien elämää sykkivät kauppareitit tekivät sen muutaman kuukauden tai maksimissaan muutaman vuoden viiveellä. Historian pitkässä aikajanassa tällä viiveellä ei ole kovin suurta merkitystä. Kaikki kultit, uskonnot, tyylisuunnat ja tietotaito levisivät kauppateitä myöten kaikkialle maailmaan. Kaikkialla maailmassa tunnettiin samaan aikaan samat asiat. Näin yleistäen. Tämä on olennaisen tärkeä apuviivain kokonaiskuvan hahmottamiseen. Tästä kauppateiden koko maailman yhdistävästä vaikutuksesta johtuen vanhojen sivistyskielien sumerin, aramean, kreikan ja latinan osaaminen on minun mielestäni lähtökohta myös etsittäessä suomen kielen sanojen etymologiaa.
Koko Euroopan uskonnollinen historia johtaa jäljille, jota voitaisiin kutsua kuurilaisuudeksi (vrt. kureetit, carialaiset). Suurelta osin skandinaavinenkin Eurooppa rakentui kuurilaisen maailmankatsomuksen ympärille, aivan samoin kuin Rooma tai Kreikkakin. Kuurilaisten mukaanhan Kreikka ja Kreeta on nimettykin, ei helleenien. Samoin oli Italian laita. Egeanmeren Cariasta ja Lydiasta lähteneet heimot perustivat Rooman ja kutsuivat itseään kuurilaisiksi. Tämä kuurilaisuus oli siis kirjattu heidän lakeihinsa, eikä ole siis mitään omaa sepitelmääni. Nämä kaikki olivat muinoin uskonnollisessa mielessä kuurilaisiksi käsitettyjä kansoja. Sanana kuri merkitsee lainsäädännöllistä valtaa ja edelleenkin kurista johtuvat sanat ovat tuttuja katolilaisille ja italialaisille suomalaisten lisäksi. Suomalaisten sanojen etymologia pohjautuu keskeiseltä osin tähän kuurilaiseen/karialaiseen/lyydiläiseen maailmankatsomukseen. Kuurilaisuutta pitääkin käsittää vastaavana muinaisena kulttuurituotteena kuin englannin kielen vaikutusta nykyajan maailmaan, oikeastaan paljon merkittävämpänä. Jokainen tunsi ja tiesi sen. Tämä kuurilaisuuden keskus oli Egeanmeren meriä kulkeneissa kureeteissa/carialaisissa/lydialaisissa. Tämän uskonnollisen maailmankatsomuksen piirteitä säilyttivät Itämeren suomalaiset heimot nykypäivään saakka, mutta se tuli Egeanmeren piiristä. Suomensukuiset kuurilaiset, karjalaiset ja lyydiläiset eivät siis ole etnisesti Egeanmeren muinaisia kureetteja, carialaisia ja lydialaisia, mutta heidän kulttuurinsa on pitkälti sieltä ja siellä vaikuttaneilta kelttiläisiltä. Suomalaiset säilyttivät tämän kulttuurin pisimpään Euroopan heimoista omassa kansan perinteessään, muiden kansojen etsiessä uusia tuulia.
Minulla on mielikuva, en tiedä onko miten totuudenmukainen, että tälläiset näkökulmat näyttävät historian tiedepiireissä vaarallisilta ajatuksilta, koska se näyttäisi kokonaiskuvan kannalta ymmärrettän selityksen antavana romuttavan niiden oman tieteellisen tutkimuslinjansa uskottavuuden suuren yleisön silmissä. Tästä syystä itsestään selvätkin sana-vastaavuudet eri kielien välillä sekä kielen sisällä kohtaavat usein vastustusta ja kehittävä keskustelu tukahdutetaan tiedepiirien itsensä toimesta. Minun mielestäni tämä pelko on aiheeton, sillä nämä kaikki tutkimuslinjat tukevat toisiaan nykyisen tutkimuslinjan antaessa yhden hataran ja sitä kautta näiden muiden näkökulmian kautta tarkistusta kaipaavan näkökulman asiaan. Tieteellisen teorian on oltava osa kokonaiskuvaa ollakseen tiedettä, eikä vain yksi kapea näkemys vailla kokonaiskuvaa. Mitä paremmin eri tutkintalinjat tukevat kokonaiskuvaa, sitä todennäköisemmin teoria on oikea. Tälläiset kehitysideat haluan ottaa keskustelunaiheeksi lähdettäessä kehittämään kielitieteen tutkimusmetodeja etymologiaa koskien.
Nykyisen teknisen tutkimuslinjan olisi siis vastattava tähän mytologiseen haasteeseen. Sanan symbolinen merkitys muinaisessa maailmassa antaa pitkälti vastauksen miten ja miksi sanat ovat muovautuneet nykykieleen ja samalla samankaltaiset sanat löytävät hyvin usein yhteisen etymologian myös eri kielien välillä. Tämä seikka ilmenee myös kielen sisällä. Nykyään annetaan kohtuuttoman suuri painoarvo vokaaleille, jolloin eri vokaalistukset samasta sanasta jaetaan eri lähteestä oleviksi sanoiksi. Esimerkiksi toisessa ketjussa käsitellyt konsonanteiltaan yhteiset sanat kuolema, kalma, kalmo, kylmä, kelmeä, kulma ja kolme ovat etymologialtaankin yhteisiä, mutta vokaalistamalla jakautuneet eri sanoiksi osoittamaan jotain erityistä näkökulmaa samaan asiaan.
Nykyinen kielitieteen tutkimuslinja vastaa kysymykseen mitä on tapahtunut, mutta ei vastaa miten ja miksi on tapahtunut. Se seuraa kielen muuttumista teknisellä kaavalla ilman sanojen symbolista sisältöä ja tarkoitan tällä sitä "jumalallista" merkitystä muinaisen ihmisen sielun maailmassa. Nykykielessä sanoilla ei ole muinaisten aikojen yliluonnollisia ulottuvuuksia. Vuori on vuori, eikä siinä nähdä mitään jumalallista ja yliluonnollista voimaa. Esimerkiksi Afrikassa tänä päivänäkin taikakeinojen ja enteiden emotionaaliset vaikutukset jättävät erittäin vahvan tunnejäljen voodoo-uskoville, mutta tämä uskomuspohja luo samalla myös heidän alitajuntaansa omanlaisensa symboliikan maailman. Nämä ihmiset elävät aivan eri maailmassa ja tätä esineisiin, eläimiin ja muihin arkipäiväisiin asioihin kätkeytyvien henkien pelon vakavuutta eurooppalainen ei voi käsittää, mutta samankaltaisessa maailmassa elivät ammoin myös suomalaiset. Kaikella fyysisellä käsitettiin olevan jumalallinen puoli, joka merkitsi paljon enemmän kuin pelkkä materia. Sanat ovat jääneet nykykieleen elämään vailla tätä symbolista sisältöä pelkän perinteen voimin, mutta näin ei ole koskaan aiemmin ollut, joten tämän historiallisesta näkökulmasta ainutlaatuisen olosuhteen merkitys tutkijan kykyyn sisäistää kielen merkitystä olisi hyvä tiedostaa.
Toinen tärkeä seikka etsittäessä sanojen etymologiaa on kulttuurien levinneisyyden laajuuden hahmottaminen. Itämeren suomalaiset eivät ole millään tavalla olleet eristäytyneitä muusta maailmasta, vaan suomalaiset heimot ovat olleet kiinteässä yhteydessä mm. Egeanmerelle vuosituhansia, joka merkitsee sanojen olevan laajalti yhteisiä eri kansojen välillä. Uudet vaikutteet tulivatkin pääsääntöisesti Veikselin suulta mm. merkipihkakaupan kylkiäisinä. Tästä yhteydestä johtuen suomalaiset ovat saaneet monesta kulttuurista, Babylonian ja Egyptin kulttuurit mukaan lukien, runsaasti sanastoa ja vaikutteita jo vuosituhansia. Tämä selittää osittain esimerkiksi huomattavan seemiläisen sanaston osuuden suomen kielessä. Nykyaikana internetin ja satelliittien hermoverkko levittää kulttuurit reaaliajassa koko maailmaan. Muinoin merien ja jokien elämää sykkivät kauppareitit tekivät sen muutaman kuukauden tai maksimissaan muutaman vuoden viiveellä. Historian pitkässä aikajanassa tällä viiveellä ei ole kovin suurta merkitystä. Kaikki kultit, uskonnot, tyylisuunnat ja tietotaito levisivät kauppateitä myöten kaikkialle maailmaan. Kaikkialla maailmassa tunnettiin samaan aikaan samat asiat. Näin yleistäen. Tämä on olennaisen tärkeä apuviivain kokonaiskuvan hahmottamiseen. Tästä kauppateiden koko maailman yhdistävästä vaikutuksesta johtuen vanhojen sivistyskielien sumerin, aramean, kreikan ja latinan osaaminen on minun mielestäni lähtökohta myös etsittäessä suomen kielen sanojen etymologiaa.
Koko Euroopan uskonnollinen historia johtaa jäljille, jota voitaisiin kutsua kuurilaisuudeksi (vrt. kureetit, carialaiset). Suurelta osin skandinaavinenkin Eurooppa rakentui kuurilaisen maailmankatsomuksen ympärille, aivan samoin kuin Rooma tai Kreikkakin. Kuurilaisten mukaanhan Kreikka ja Kreeta on nimettykin, ei helleenien. Samoin oli Italian laita. Egeanmeren Cariasta ja Lydiasta lähteneet heimot perustivat Rooman ja kutsuivat itseään kuurilaisiksi. Tämä kuurilaisuus oli siis kirjattu heidän lakeihinsa, eikä ole siis mitään omaa sepitelmääni. Nämä kaikki olivat muinoin uskonnollisessa mielessä kuurilaisiksi käsitettyjä kansoja. Sanana kuri merkitsee lainsäädännöllistä valtaa ja edelleenkin kurista johtuvat sanat ovat tuttuja katolilaisille ja italialaisille suomalaisten lisäksi. Suomalaisten sanojen etymologia pohjautuu keskeiseltä osin tähän kuurilaiseen/karialaiseen/lyydiläiseen maailmankatsomukseen. Kuurilaisuutta pitääkin käsittää vastaavana muinaisena kulttuurituotteena kuin englannin kielen vaikutusta nykyajan maailmaan, oikeastaan paljon merkittävämpänä. Jokainen tunsi ja tiesi sen. Tämä kuurilaisuuden keskus oli Egeanmeren meriä kulkeneissa kureeteissa/carialaisissa/lydialaisissa. Tämän uskonnollisen maailmankatsomuksen piirteitä säilyttivät Itämeren suomalaiset heimot nykypäivään saakka, mutta se tuli Egeanmeren piiristä. Suomensukuiset kuurilaiset, karjalaiset ja lyydiläiset eivät siis ole etnisesti Egeanmeren muinaisia kureetteja, carialaisia ja lydialaisia, mutta heidän kulttuurinsa on pitkälti sieltä ja siellä vaikuttaneilta kelttiläisiltä. Suomalaiset säilyttivät tämän kulttuurin pisimpään Euroopan heimoista omassa kansan perinteessään, muiden kansojen etsiessä uusia tuulia.
Minulla on mielikuva, en tiedä onko miten totuudenmukainen, että tälläiset näkökulmat näyttävät historian tiedepiireissä vaarallisilta ajatuksilta, koska se näyttäisi kokonaiskuvan kannalta ymmärrettän selityksen antavana romuttavan niiden oman tieteellisen tutkimuslinjansa uskottavuuden suuren yleisön silmissä. Tästä syystä itsestään selvätkin sana-vastaavuudet eri kielien välillä sekä kielen sisällä kohtaavat usein vastustusta ja kehittävä keskustelu tukahdutetaan tiedepiirien itsensä toimesta. Minun mielestäni tämä pelko on aiheeton, sillä nämä kaikki tutkimuslinjat tukevat toisiaan nykyisen tutkimuslinjan antaessa yhden hataran ja sitä kautta näiden muiden näkökulmian kautta tarkistusta kaipaavan näkökulman asiaan. Tieteellisen teorian on oltava osa kokonaiskuvaa ollakseen tiedettä, eikä vain yksi kapea näkemys vailla kokonaiskuvaa. Mitä paremmin eri tutkintalinjat tukevat kokonaiskuvaa, sitä todennäköisemmin teoria on oikea. Tälläiset kehitysideat haluan ottaa keskustelunaiheeksi lähdettäessä kehittämään kielitieteen tutkimusmetodeja etymologiaa koskien.