Jaska kirjoitti:Minä ainakin lausun aina suhuässät ässhinä! Kieltäydyn seuraamasta kielitoimiston tökeröjä ehdotuksia enkä ikinä puhu sakkipelistä tai sampoosta, kyllä ne ovat ikuisesti akki ja ampoo! Emmehän me kieltäydy muistakaan uusista äänteistä ja puhu esimerkiksi pelkialaisista piolokeista.
Periaatteena ei paha, mutta no, tällä linjalla törmää aika nopeasti siihen, että lainasanakerrostumiahan suomessa piisaa ja johonkin pitää kumminkin vetää raja. Maistellaanpa alkajaisiksi vaikka "bekonihamburilaista", tai kasvissyöjille "babubiffillä"?
Alkuperäisiä uhuäiä taitaa kyllä lähinnä esiintyä uusissa kulttuurisanoissa, joten tähän saanee tavallista vähemmän mielivaltaisen rajan. Sihiässiksi (< viestin pakollinen uusiotermi) laajemmin kotiutettuja ei ole kovin paljoa, enimmät venäläisissä lainoissa + pari hassua muualta kuten
tussi (tämänkin lukiotoverini S.H. silti kveekaroi
tuiksi).
Oma lukunsa on myös, jos haluaa laskea sanat, joissa hatut heitettiin mäkeen jo välittömässä lainanantajakielessä (
säämiskä yms)?
Jaska kirjoitti:Sitä paitsi on kunniakasta palauttaa kieleemme tuo keskikantasuomen jälkeen menettämämme perinteinen uralilainen äänne, vaikka sitten lainasanojen avustuksella.
Mitäs seuraavaksi listalle sitten? Äng-äänne olikin jo hankittu, samoin affrikaatat foneemisiksi (ainakin slangiin tiezä). Liudennus tuuppaa olemaan vähän turhan savolaesmerkitty. Toðella pehmeän ðeen arvonpalautus?
Jaska kirjoitti:Maailmassa on aukko! Sen täyttämiseksi tarvitaan sana ihastaa. Nythän meillä on rakastaa : rakastua mutta kömpelö olla ihastunut : ihastua.
Mik'ettei. Muodollisesti kai
ihailla pitäisi ajaa liki saman asian, mutta vähän liian habituaali on juu.
Jostain syystä sana kuulostaa tosin hieman virolaiselta ja mieleen hiipii outo pelko että
ma ihastan sinu yllätys yllätys osoittautuisi tarkoittavan jotain ihan muuta tyyliinh "minä nyljen sinut"
Vaihtoehto B olisi sitten
ihata joka tosin sivutuotteena varmasti tulisi mahdollistamaan uskomattomia uusia mahdollisuuksia teiniänxtirunouden piirissä.