Muinainen Suomi

Mistähän ovat peräisin moksan kielessä esiintyvät, korx ( x lienee jokin h:n kaltainen äänne ) -alkuiset sanat? Korxnema "keskustelu", korxtavoms " sopia", korxtai/korxtai jalga "morsian, sulhanen", korxtama "sopimus", korxtafksu "puhelias jne?

Kinaporin kalifi kirjoitti:Mistähän ovat peräisin moksan kielessä esiintyvät, korx ( x lienee jokin h:n kaltainen äänne ) -alkuiset sanat? Korxnema "keskustelu", korxtavoms " sopia", korxtai/korxtai jalga "morsian, sulhanen", korxtama "sopimus", korxtafksu "puhelias jne?

Bartensin Mordvalaiskielten rakenne ja kehitys -teoksen mukaan x olisi tullut mokshaan vasta nuorien venäläislainojen mukana. Ongelmana kuitenkin on, ettei noilla merkityksillä hakien löydy venäjästä lainkaan tuonnäköisiä sanoja.

Tuonnäköisiä sanoja ei löydy myöskään Paasosen Mordwinisches Wörterbuchista:
http://www.ling.helsinki.fi/~rueter/PaasonenMW.shtml

Täysiä mysteerejä minulle nuo sanat. Löytyvätkö ne modernista vai vanhasta sanakirjasta?

MUOX: Saattoi selvitä...
kyse lienee mokshan soinnittomasta r:stä, jota Bartens merkitsee R:llä, Paasosen sanakirja rʿ:llä ja sinun löytämäsi sanakirja ilmeisesti rx:llä. Ainakin ersän verbiä kortams 'puhua' vastaa mokshassa korʿtams. Eli noita johdoksia muistuttavia löytynee verbin kortams alta kursivoituina:
http://www.ling.helsinki.fi/~rueter/Paa ... s_k_.shtml

Kyse on mokshan kielen erilliskehityksen aikaisesta ilmiöstä, jossa seuraava soinniton konsonantti soinnitontaa r:n. Yleismokshalaisena tämä piirre voisi kai olla tuhannen vuotta vanha, ja mokshalaiset asuivat vanhastaan mordvalaisalueen luoteisnurkassa, heti Okan itäpuolella.

O.K., jos oikein ymmärrän kyse on r-äänteen merkinnästä, johon ei liity h-äännettä, vaikka toisin kuvittelin. Kirja on Herrala, Eeva, Aleksandr Feoktistov: Mokšalais-suomalainen sanakirja. Turku, 1998, ISBN 951-29-1244-9 (nidottu), ISBN 951-29-1245-7 (sidottu). Kiitos kommentista!

Kinaporin kalifi kirjoitti:O.K., jos oikein ymmärrän kyse on r-äänteen merkinnästä, johon ei liity h-äännettä, vaikka toisin kuvittelin. Kirja on Herrala, Eeva, Aleksandr Feoktistov: Mokšalais-suomalainen sanakirja. Turku, 1998, ISBN 951-29-1244-9 (nidottu), ISBN 951-29-1245-7 (sidottu). Kiitos kommentista!

En tiedä tarkalleen miten mokshassa tuo ääntyy, mutta myös Paasosen sanakirjan merkintä muistuttaa aspiraation merkintää, eli h-maista äännähdystä, joka liittyy toiseen konsonanttiin. Se lienee siis hahmotettavissa melkein rh-yhtymän kaltaiseksi.

Ja olipa miten oli, niin soinniton R olisi joka tapauksessa varmaankin korvattu rh:lla, mikäli mokshilta olisi lainattu kyseinen sana esim. itämerensuomeen. Ongelmia aiheuttaa kuitenkin se, että ilmiö esiintyy vain soinnittoman konsonantin edellä; ääntämyksellinen [korhta-] 'puhua' olisi ehkä lainattu itämerensuomeen asussa **kohta, koska tiedetään kolmen erillisen konsonantin yhtymistä ensimmäisen putoavan pois (esim. veitsi : **veitstä --> veistä).

Toinen mahdollisuus on, että sopivaan väliin olisi lisätty epenteettinen eli ylimääräinen vokaali ääntämystä helpottamaan; tällöin luonnollinen kohta olisi h-aineksen jälkeen, ja vokaali olisi laadultaan muistuttanut ensitavun vokaalia. Samoinhan h on "päästänyt läpi" ensitavun vokaalin myös illatiivin päätteessä: maahan, puuhun, suohon jne.

Näin meillä olisi kielitieteelliseltä kannalta uskottavuuksien rajoissa joskin erittäin hypoteettisena mahdollisuus mokshalaiseen lainaselitykseen: korhota 'puhua tms.'. Ongelmana vain on, ettei tällaista sanaa tunneta mistään, vaan ainoastaan sana korhota 'kohota jne.'.

Jaska kirjoitti:Näin meillä olisi kielitieteelliseltä kannalta uskottavuuksien rajoissa joskin erittäin hypoteettisena mahdollisuus mokshalaiseen lainaselitykseen: korhota 'puhua tms.'. Ongelmana vain on, ettei tällaista sanaa tunneta mistään, vaan ainoastaan sana korhota 'kohota jne.'.

Mieleeni tuli vastinpari tyyppiä sloveeni, ilmeisesti slovo-sanastosta, "slaavinpuhuja" vs. nemtsi "mykkä" ts. ei-slaavin puhuja. Korhoi olisi siis tässä moksanpuhuja, vaikka hypoteesiksi tämä taitaa jäädä. Indoeurooppalainen korx-etymologia liittyy juuri kasvamiseen, vastaten siis karjalan kielen merkitystä ja on siksi kaiketi uskottavampi selitys.