hunninko62 kirjoitti:Onko sellainen vaihtoehto mahdollinen, että itämerensuomalaiset puhuivat Suomenlahden kummallakin puolella saamea pronssi- ja rautakauden vaihteessa ja alkoivat sitten yhdessä puhua hiljalleen kieltä, joka kehittyi saamesta eesti-suomeksi kummallakin rannikoilla samanaikaisesti? Voiko kieli ajautua kauemmaksi saamesta 1000 vuodessa, jos Laatokkalaiset jäivät puhumaan erilaista "saamea" kuin läntisimmät heimoveljensä?
Tuossa on se ongelma, että itämerensuomi ei ole kehittynyt saamesta vaan se on kehittynyt monelta osin täysin päinvastaiseen suuntaan kuin saame, tästä havaintoesimerkki:
suomi
halla <
*alna > saameP
suoldni Ei ole myöskään mitään jälkiä siitä, että saamea olisi koskaan puhuttu Suomenlahden eteläpuolella. Saamelaisperäisen paikannimistön eteläraja kulkee suunnilleen Nevalta Vologdan lähistölle.
JakomäenNeruda kirjoitti:^ Tämä ei oikeastaan enää kuulu tähän ketjuun, mutta minäkin olen miettinyt juuri arkeologian pohjalta, miten kauan hyvin kiinteät, kieleen vaikuttavat kontaktit säilyivät lahden yli? Mikä on viimeinen mahdollinen suomen ja viron eroamisen ajankohta? Onko välissä ollut yhteydettömiä kausia, vai voiko kaksi kieltä muodostua vaikka ryhmät ovat jatkuvassa kontaktissa?
Kieliyhteys voi säilyä satoja vuosia, ja olennaisempia ovatkin kielenulkoiset tekijät: onko kielisaareke riippuvainen emäalueesta vai ei.
Germaani-saame-ims.-kolmiomittauksella on saatu haarukoitua myöhäiskantasuomen hajoaminen suunnilleen nuoremmalle roomalaisajalle (200-400 jaa.). Hieman tämän jälkeen on vasta alkanut kantasuomen pohjoismurteen erilliskehitys kohti muinaishämettä (suomen kielen vanhin juuri).
Kuitenkin paikannimistön jatkuvuus osoittaa että kielellisiä esivanhempiamme on asunut Lounais-Suomessa ainakin jo suunnilleen 500 eaa.: silloin on germaaneilta lainattu paikannimiä jotka ovat kehittyneet säännöllisesti nykysuomeen saakka.
Eli vaikka itämerensuomalaisia on ollut läsnä Suomessa jo rautakauden alusta lähtien, he ovat olleet jokseenkin heiveröinen ja emäalueesta riippuvainen siirtokunta, ja kieleen ovat päivittyneet kaikki kantasuomalaiset muutokset. Vasta lähes vuosituhatta myöhemmin itämerensuomalaisten kolonia Lounais-Suomessa on ollut riittävän suuri pärjäämään omillaan, jolloin on alkanut kielen eriytyminen. Toki vielä tämän jälkeenkin on saatu päivitystä Virosta, minkä seurauksena syntyi varsinaissuomalainen murteisto (virolaisvaikutteita muinaishämäläiselle pohjalle).
Voisi olettaa, että arkeologisessa aineistossa voisi jotenkin näkyä tämä itsenäisen kolonian kasvu ja vaurastuminen. Ensimmäisenä tulee silloin mieleen polttokenttäkalmisto: tämä hautatyyppi levisi Virosta joskus 500-luvulla jaa. Suomeen, ja täällä se levisi suunnilleen koko rannikkoalueelle yhtenäistäen kulttuurikuvaa - vielä roomalaisella rautakaudellahan rannikolla oli sikin sokin eri suunnilta (Skandinavia, Baltia) tulleita hautamuotoja sekä vanhaa paikallista perinnettä jatkavia röykkiöhautoja. Polttokenttäkalmistot kuitenkin syrjäyttivät käytännössä kaikki muut rannikkovyöhykkeen hautamuodot aina Etelä-Pohjanmaalle asti. Juuri merovingiajalla (600-800 jaa.) arkeologiassa puhutaan jo omaleimaisen ja vauraan (länsi)suomalaisen kulttuurin muodostumisesta.
Polttokenttäkalmistojen leviäminen olisi siis ehdoton takaraja Suomen itämerensuomen itsenäistymiselle - sitä myöhemmäksi ei tätä tapahtumaa voi vetää, muttei näillä näkymin paljon aikaisemmaksikaan.