JakomäenNeruda kirjoitti:Mielestäni muuten saagojen asema historiallisena lähteenä periytyy osin rydbeckiläisestä ja gööttiläisestä historiankirjoituksen perinteestä ja kaipaisi perusteellista pöllyttämistä.
Kuule, tuo vaatimasi "perusteellinen pöllytys" tehtiin jo muutama sukupolvi sitten. Lopputuloksena oli lähdekriittinen asenne, joka jyrkimmissä muodoissaan menee hyperkriittisyyden tasolle. Gööttiläisyydestä puhuminen on aivan absurdia.
En halua loukata, mutta vähän luulen, ettet oikeasti tiedä yhtään, millaisia lähde- ja tekstikriittisiä metodeja saagatutkimukselta vaaditaan, jotta se olisi pätevää. Ei ole mikään häpeä, jos et tunne asiaa (ei kuulu normaaliin yleissivistykseen). Mutta kannattaako siinä tapauksessa ihan noin rajuja väitteitä esittää pelkkien mielikuvien pohjalta? Nythän annat käytännössä ymmärtää, että saagatekstejä lähteinään käyttävät historiantutkijat ovat täysin ammattitaidottomia, metodittomia älykääpiöitä.
Ymmärrän sekaannuksesi sikäli, että populaareissa teksteissä saagatekstejä käytetään usein naiivisti. Se voi tuottaa omituisen vaikutelman aiheesta.
Viittasin oikeastaan siihen, että Ruotsissa on samanlaista kinaa käyty ns. kuningaskumpujen suhteen, kuin meillä Rapolan hallinnon suhteen. Mainintoja 500-luvun kuninkaista niihin liittyen on pidetty taruina, mutta toisaalta kummut kuitenkin lopulta osoittautuivat kansainvaellusaikaisiksi ja kokonsa perusteella epäilemättä kuuluvat hallitsevalle luokalle.
Gamla Uppsalaa koskevat nykyaikaiset tulkinnat perustuvat
arkeologisiin löytöihin eivätkä saagoihin (Sune Lindqvistin 1940-luvulla tekemät yritykset identifioida kumpuihin haudattuja henkilöitä on jo hylätty lähdekriittisten ja kronologisten ongelmien vuoksi).
Miksi sääksmäkeläinen suullinen kansanperinne paikan valloitusta koskien olisi vain satua, jos saagat, joissa sentään puhutaan peikkokuninkaan tyttäristä, soveltuvat historialliseksi lähteeksi?
Nyt on pakko sanoa, että tässä ovat puurot ja vellit sekaisin. Saagoja on monta eri genreä. Fantasiasaagat ovat nuorin genre ja niitä kukaan ei käytä historiallisina lähteinä. Muut saagagenret vaihtelevat historialliselta lähdearvoltaan. 1100- ja 1200-luvun Islannista puhuttaessa ne lähes aikalaiskuvauksia ja sellaisina arvokkaita (tietysti muistaen sen, että niiden kirjoittajilla oli oma lehmä ojassa valtataisteluista puhuttaessa).
Viikinkiajasta puhuttaessa islantilaisten sukusaagojen ja Snorrin
Heimskringla-tekstin lähdearvo on jo huomattavasti vaikeampi ja kyseenalaisempi, mutta täysin sitä ei voi kiistää. Tässä asiassa historiantutkijoilla, uskontotieteilijöillä ja muilla on sitten niitä omia metodejaan, joilla yritetään seuloa uskottavin aines esiin.
Sääksmäkeläisten kansansatujen alkuperä puolestaan lienee täysi mysteeri - ovatko ne Rapolan tapauksessa oppitekoista, historiantutkimuksen ja arkeologian inspiroimaa tai värittämää myöhäisperinnettä? "Post-excavation folklore" on tunnettu ja todellinen ilmiö.