Wikipedia ei ensisijainen tietolähde

Tänne kaikki mikä ei muualle sovi.

Wikipedia ei ensisijainen tietolähde

ViestiKirjoittaja Ulfbehrt2 » 22 Joulu 2014 16:15

Koska hyvin monet käyttävät wikipediaa tietolähteenä sen helppouden takia, niin itse varoisin kuitenkin liikaa luottamasta tähän käytännössä täysin avoimeen artikkelikokoelmaan. Wikipediasta löytyy kyllä monen tasoista tietoa huippututkimuksesta puhtaaseen potaskaan asti, mutta vaikeutena on tunnistaa luotettava tieto. Sitäpaitsi sisällön tuottamistapa perustuu ihan muuhun kuin eksaktiin tutkimukseen.

Wikipedian toimitustyö perustuu käytännöille, joiden avulla muokkaajat määrittelevät, mikä aineisto soveltuu tietosanakirjaan. Näiden käytäntöjen pohjalta myös pyritään ratkaisemaan käyttäjien välisiä erimielisyyksiä. Tärkeitä käytäntöjä ovat esimerkiksi ”neutraali näkökulma”, joka tarkoittaa, että artikkelit eivät saa ottaa kantaa minkään näkemyksen puolesta. Toinen käytäntö kieltää ”uuden tutkimuksen”, jolla tarkoitetaan tietoja, joita ei voida tarkistaa mistään lähteistä. Tämä perustuu sille ajatukselle, että hakuteoksena Wikipedia ei ole ensisijainen tietolähde vaan siihen vain kootaan tietoa muista lähteistä. Lähteiden käyttöön kannustetaan yhä enemmän, ja se onkin lisääntynyt merkittävästi. Silti kesällä 2009 suomenkielisessä versiossa vielä 60 % artikkeleista oli sellaisia, joissa ei ollut yhtään lähdeviitettä. Keväällä 2010 osuus oli noin 55 % ja edelleen vähenemässä.


Wikipedian kautta löytää helposti linkkejä ym. tietoa varmemmista lähteistä, joten se on hyvä työkalu tiedon etsimiseen. Kannattaa tosiaan varoa luottamasta wikipediaan liikaa, olen itse löytänyt sieltä moderaattoreiden kelpuuttamia artikkeleita teknisesti ja poliittisesti vaikeista aiheista (esim. ydinaseet) jotka ovat olleet täysin virheellisiä ja ovat osoittaneet samalla että kirjoittaja ei ole ymmärtänyt itse paljoakaan kirjoittamastaan aiheesta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia
Avatar
Ulfbehrt2
Hiljainen hämäläinen
Hiljainen hämäläinen
 
Viestit: 27
Liittynyt: 19 Joulu 2014 21:00
Paikkakunta: Vantaa

Re: Wikipedia ei ensisijainen tietolähde

ViestiKirjoittaja Ulfbehrt2 » 22 Joulu 2014 16:27

Annettakoon silti anteeksi että olen tässä yhteydessä lainannut nimenomaan wikipediaa, hehän varmasti itse parhaiten tietävät mitä tekevät. Siis tässä tappauksessa. Poikkeus vahvistakoon säännön. MOT
Avatar
Ulfbehrt2
Hiljainen hämäläinen
Hiljainen hämäläinen
 
Viestit: 27
Liittynyt: 19 Joulu 2014 21:00
Paikkakunta: Vantaa

Re: Wikipedia ei ensisijainen tietolähde

ViestiKirjoittaja Jaska » 23 Joulu 2014 03:26

Minua häiritsee eniten Wikipedian neutraaliusperiaate, eli ettei potaskaa saa sanoa potaskaksi. Sitten tieteenalaa tuntematon lukija saa käsityksen, että eri näkemykset ovat tasa-arvoisia ja niistä voi vapaasti valita mieleisensä, vaikka todellisuudessa yksi näkemys on parhaiten perusteltu ja toinen kumottu.

Muutenkin turvaudun Wikipediaan yleensä vain jos aiheesta ei löydy mitään selventävää yhteenvetoa muualta netistä, tai aihe on niin vieras, etten tiedä mistä ja miten edes etsisin. Wikipedian hyvä puoli on kuitenkin se, että yleensä se pintaraapaisu antaa hyvän ja kansantajuisen kokonaiskuvan. Aiheen yleisesityksenä saatan siksi linkittää siihen.
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10977
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Wikipedia ei ensisijainen tietolähde

ViestiKirjoittaja wejoja » 23 Joulu 2014 19:50

Juuri tänään puhuin pojan kanssa ulkomaisten Wikin ja suomalaisen Wikin eroista ja päädyimme täsmälleen samaan neutraaliuskonsensusilmapiiriin ja siihen, että melkein mitä tahansa potaskaa voi päivittää ja kun on kyse tällaisesta junttikansasta, sanoma myös uppoaa kuin häkä... :cry: :roll:
wejoja
 

Re: Wikipedia ei ensisijainen tietolähde

ViestiKirjoittaja Jaska » 24 Joulu 2014 07:15

wejoja kirjoitti:Juuri tänään puhuin pojan kanssa ulkomaisten Wikin ja suomalaisen Wikin eroista ja päädyimme täsmälleen samaan neutraaliuskonsensusilmapiiriin ja siihen, että melkein mitä tahansa potaskaa voi päivittää ja kun on kyse tällaisesta junttikansasta, sanoma myös uppoaa kuin häkä... :cry: :roll:

Voisiko olla, että suomalainen Wikiyhteisö on käsittänyt jotenkin väärin tuon neutraaliuden? Aikoinaan käytin muutaman minuutin asian selvittelyyn, mutta sitten päätin, että on minulla hauskempiakin harrastuksia... :wink:
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10977
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Wikipedia ei ensisijainen tietolähde

ViestiKirjoittaja Pystynen » 29 Joulu 2014 18:55

Muokkailen itse lähinnä englanninkielistä wikipediaa, jossa neutraalisuusperiaate kyllä hyvin on sallinut potaskan nimittämisen potaskaksi — kunhan vain pystyt 1. esittämään lähteet potaskuudelle, ja 2. et rupea kokonaan retusoimaan potaskaa olemattomiin. Usein tämä johtaa strategiaan, jossa kritiikkinsä saanut mutta myös huomiota kerännyt potaska eristetään omaan artikkeliinsa, ja muualla tyydytään esittämään lähinnä lyhyt tiivistelmä hyväksytyimmästä kannasta parin linkin kera.

Useimmat wikifibat eivät niinkään johdu mistään Wikimedian projektien omista säännöistä, kuin siitä, että monista aiheista on vaikeaa löytää tarpeeksi sisällöntoimittajia, jotka olisivat sekä kiinnostuneita että tarpeeksi puolueettomia. Moderaattorithan eivät "kelpuuta" mitään, vain katsovat ettei mitään aivan käsittämätöntä puuhastella. Jos osaat muotoilla potaskasi tarpeeksi neutraalin oloisesti, niin asiaan harjaantumaton moderaattori ei kykene sitä tunnistamaan, eikä ole tarkoituskaan kyetä. Idea on, että jos vain on olemassa vastapuoli, jossain vaiheessa joku senkin edustaja saapuu paikalle ja korjaa ylilyönnit. Tähän voi tosin mennä helposti 10-20 vuotta, jos kyse on jostain marginaalikysymyksestä tyyliin "mordvalaisten kielioikeudet ammattikouluissa"…

Jos minua jokin sitten rasittaa, se on projektien kielto vetää omin päin edes alkeellisimpia johtopäätöksiä. "Hiljaisissa" artikkeleissa tätä sääntöä voi tietysti hyvin kiertää, koska kuten sanottua, kukaan ei aktiivisesti tarkasta kaikkea. Mutta yritäpä sanoa vähän populaarimmassa artikkelissa ilman lähteitä, että Möttösen tuloksesta muuten seuraa korollaari N, niin ei mene läpi.
Avatar
Pystynen
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 1302
Liittynyt: 22 Helmi 2011 22:45
Paikkakunta: Vandaalia


Paluu Sekalainen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa