Jääkausi oli eurooppalaisille oletettua suotuisampi

Alkuperää koskeva uutisointi ja uudet tutkimukset.

Jääkausi oli eurooppalaisille oletettua suotuisampi

ViestiKirjoittaja jussipussi » 26 Kesä 2015 07:49

Oheisen linkin tutkimustieto haastaa perusteellisesti nykyisen käsityksen jääkaudenaikaisista refugioista ja samalla geenitutkimuksen perusolettamukselta:

Tallavaara kirjoitti:Tutkimuksemme mukaan lähes koko Alppien eteläpuolinen Eurooppa, erityisesti Välimeren ja Atlantin rannikkoalue Kreikasta Portugaliin, oli suotuisa jääkauden metsästäjä-keräilijäväestölle, sanoo tutkija Miikka Tallavaara Helsingin yliopistosta.

- Tutkimus ei antanut tukea perinteiselle käsitykselle erillisistä refugioista, eli toisistaan eristäytyneistä alueista, joissa ihmispopulaatiot olisivat säilyneet jääkauden ankarimpien vaiheiden aikana, hän sanoo.


http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/81902490
jussipussi
Mettänpeikko
Mettänpeikko
 
Viestit: 3104
Liittynyt: 22 Huhti 2012 00:25
Paikkakunta: Lappi

Re: Jääkausi oli eurooppalaisille oletettua suotuisampi

ViestiKirjoittaja Jaska » 11 Heinä 2015 02:30

Hienoa!
Refugiot ovatkin johtaneet mustavalkoisemmin hahmottavia tutkijoita harhateille, kun on päädytty yhdistämään kuviteltuihin refugioihin tarkoin valittuja ( = vain nykypäivään säilyneiden kielikuntien) kantamuotoja. Sitten on päädytty absurdeista lähtökohdista absurdeihin lopputuloksiin, kuten että uralilaiset kielet olisivat levinneet jostain refugiosta laajalle alueelle heti jääkauden jälkeen.
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10977
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Jääkausi oli eurooppalaisille oletettua suotuisampi

ViestiKirjoittaja Ukonputki » 12 Heinä 2015 13:41

Hyvin mielenkiintoinen tutkimus. Saa nähdä päädytäänkö genetiikan puolella joskus samanlaisiin johtopäätöksiin. Vielä ei ainakaan näytä siltä:

By analysing the genomes of human remains, the researchers are able to gather demographic data and clues to potential population sizes.

Prof. Pinhasi’s team has found that the genomes sequenced from hunter-gatherers from Hungary and Switzerland between 14 000 to 7 500 years ago are very close to specimens from Denmark or Sweden from the same period.

These findings suggest that genetic diversity between inhabitants of most of western and central Europe after the ice age was very limited, indicating a major demographic bottleneck triggered by human isolation and extinction during the ice age.


http://horizon-magazine.eu/article/ice- ... on_en.html

Mutta niin kuin linkkaamassasi tutkimuksessa todetaan, geenitutkimuksessa on omat ongelmansa.
Avatar
Ukonputki
Hiljainen hämäläinen
Hiljainen hämäläinen
 
Viestit: 39
Liittynyt: 22 Helmi 2015 00:54


Paluu Uutiset ja tutkimukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 18 vierailijaa