jussipussi kirjoitti:Niin, mutta kun puhutaan raudan tekemisen taidon saapumisesta ensimmäistä kertaa paleokyliin. Tuskinpa yksinäinen seppä perheineen asettui rautaa tekemään ja takomaan ystävälliseen paleokylään ja opetti heillekin miten homma hoituu. Nämä ensimmäiset tulijat saattoivat hyvinkin edetä paleokylissä esittämälläsi mallilla. Minusta se, että sepät tulivat yksin, kukin omaan kyläänsä on epäuskottavampi malli, kuin se, että heitä tuli paljon kerralla. Ei tietenkään seppiä vaan muitakin heidän heimostaan. Nämä ensimmäiset tulijat perustivat kylänsä tarvittaessa voimalla. Onko yleensäkään tiedossa jonkin alueen haltuunottoa ilman väkivaltaa? Tarkoitan, että on mielestäni perusteltua olettaa alueen haltuunottanut väestö / kielikunta vahvemmaksi kuin kadonnut tai sulautunut.
Kielenvaihtaja pohtii vieläkin prestiisin vaikutusta kielen vaihtumisessa:
Itse en oikein usko siihen, että jokin ammattiin liittyvä joukko miehiä perheineen tai vaikkapa jopa sukulaistensa kanssa pystyisi migraatiollaan vaikuttamaan vanhaan yhteisöön niin paljon, että tämä johtaisi vanhan kielen vaihtumiseen tulokkaiden uuteen kieleen. Tarkoitan lähinnä kielen vaihtumista puhtaasti näiden prestiisin avulla. Eri asia tietenkin on näiden uusien ammattimiesten, varsinkin seppien tuomien innovaatioiden vaikutus maatalouteen ja siten väestön kasvuun. Voimalla tämä kylien perustaminen tuskin tapahtui, sillä uusien tulokkaiden oli elettävä vanhojen asukkaiden ehdoilla ja avustuksellakin. Esimerkkinä vaikka Amerikan eurooppalaiset uudisasuttajat, jotka joutuivat hädän tullen syömään toisiaan ja pysyivät hengissä vain intiaanien oppien ja avun keinoin. No tämä nyt on ääriesimerkki.
Minusta hyvänä esimerkkinä siitä, miten ammatin tuoma prestiisi ei pysty kuin hyvin lyhyen aikaa pitämään tuomaansa uutta kieltä elossa, olivat Suomen ruukkiyhteisöt. Minun oma sukuni liittyy hyvin läheisesti Satakunnan Ulvilan Kullaan Leineperin ruukkiin ja sen työläisiin. Leineperin, viralliselta nimeltään Fredriksfors bruk, perustettiin v. 1771 tarkoituksena jalostaa Ruotsista tuotua raakarautaa moniin eri käyttötarkoituksiin. Raudanjalostus päättyi v. 1902. Ruukki oli siis toiminnassa 130 vuotta.
Ruukkiin saapui pääosin ulkomaalaisia ammattimiehiä, lähinnä Ruotsista, joko suoraan tai muiden Suomen ruukkien välityksellä ja näillä oli yleensä perheet mukanaan. Ruukkiyhteisössä, joka muodosti huomattavan osan paikkakunnan väestöstä, käyttökieli oli ruotsi, vaikkakin aputyövoima oli usein paikallista suomenkielistä. Ruotsinkielinen alue ei ollut Ulvilasta kaukana, esim. Porissa puhuttiin vielä jonkin verran ruotsia, varsinkin säätyläiset, käsityöläiset ja osa porvaristoa. Lähistön rannikkokuntien asukkaatkin olivat vielä osittain ruotsinkielisiä, mm. Ahlaisissa puhuttiin yleisesti köyhän väestönkin, mm. kalastajien keskuudessa ruotsia. Maan hallintokieli oli sekin ruotsi ja koko maan säätyläistö puhui vielä ruotsia. Prestiisistä ei siis ollut puutetta.
Sepillä oli itselläänkin niin paljon prestiisiä, että istuivat kirkossa, jossa pidettiin kuukausittain ruotsinkielinen jumalanpalveluskin, etupenkissä hienoissa vaatteissaan muun prestiisiväen joukossa. Näillä oli omassa ruukkiyhteisössäänkin etuoikeuksia: oman sian pito, erityisoikeksia saunavuoroja jaettaessa ja tietysti huomattavasti parempi palkka- ja asumistaso. Ruukithan toimivat tavallaan seppien "ehdoilla", sillä ilman näiden ammattiosaamista ei ruukki olisi pystynyt toimimaan ollenkaan.
Avioliittoja nämä ruotsinkieliset ammattimiehet solmivat kuitenkin jo ihan pelkistä käytännön syistä usein paikallisten suomenkielisten naisten kanssa ja seuraava sukupolvi oli varmaankin jo täysin kaksikielinen.
Minun omassa suvussa tämä kielenvaihto kävi näin:
Ruotsinkielinen seppä Henrik ruotsinkielisine vaimoineen ja lapsineen, saapui Ruotsista Leineperin ruukille. Vanhin poika Olofkin oli seppä ja tälläkin oli Ruotsista tuotu vaimo mukanaan.
Ammattimiehen tyttärelle Maja Stinalle kävi kuitenkin "hassusti", sen seurauksena Maja-Stinan status yhteisössä laski aviottoman pojan myötä ja Maija joutui tyytymään avioliittoon paikallisen suomenkielisen aputyömiehen kanssa. Maja Stina ei siis päässytkään sepän vaimoksi ja suvun suomenkielistyminen alkoi nopeasti.
Maja Stinan lapset olivat varmaankin jo täysin kaksikielisiä ja tämä itse luultavasti jo ymmärsi Suomea, mutta käytti varmaankin kotioloissakin, suvun ja sosiaalisten kontaktiensa kanssa ruotsia. Maja Stinan ja Matin lapset hallitsivat ruotsinkieltä vielä hyvin. Maja Stinan tytär Gustava nai tämäkin suomenkielisen paikallisen torpparin ja ruukilla aikaisemmin työskennelleen suomenkielisen aputyömiehen. Kolmannen polven Gustava kuitenkin puhui vielä sujuvasti ruotsia -tämä suvussa tiedetään- , sillä leskeksi jäätyään tämä keitti viinaa itsensä ja lastensa hengissä pitimiksi. Gustava jäi viinanpoltosta kuitenkin kiinni, mutta pelasti oikeuden edessä nahkansa osaamalla puolustaa itseään ruotsiksi ja kertomalla suuresta hädästään sujuvalla ruotsinkielellä. Ruotsinkielisen tuomarin kävi naispoloa ilmeisesti sääli ja Gustava pääsi pälkähästä.
Gustavan tytär osasi ruotsia vielä kohtalaisen hyvin, mutta tämän tytär eli minun mummuni osasi enää vain joitakin ruotsin sanoja. Isä oli tavallaan viidennen polven mamuna ensimmäinen "täysin suomenkielistynyt" prestiisikielisten prestiisimamujen jälkeläinen.
Eli vaikka jopa koko maan prestiisi- ja hallintokieli olikin ruotsi, samoin tämän paikallisiin oloihin suuren yhteisön käyttökieli, kunnioitettujen ammattimiesten äidin- ja käyttökieli oli sekin ruotsi ja lähiympäristössäkin sitä puhuttiin äidinkielenä, niin ruotsi ei tällä seudulla pystynyt oikeastaan pitämään kuin nitkun natkun 3 sukupolvea pintansa.