Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

Paperilta ja verkosta löytyvä tieto; kirjat, lehdet, julkaisusarjat ja kotisivut.

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja Sigfrid » 08 Loka 2017 10:52

Kinaporin kalifi kirjoitti:
Jaska kirjoitti:Neuvostoliittolainenkin tieteilijä voi onnistua tuottamaan parhaiten perustellun näkemyksen, ja jopa Sigfrid ymmärtänee, ettei kansalaisuus oikeasti paina vaa'assa minkään vertaa suhteessa argumentteihin.

Toivotaan näin, vaikka en itse hahmota miksi Eidlitz Kuoljok olisi ollut jotenkin erityisen neuvostoliittolainen tieteilijä kuten nyt ns. annetaan ymmärtää vai ihan vain ruotsalainen kansatieteilijä, kuten kansallisuuden osalta muutkin esitetyissä linkeissä esillä olevat tutkijat, kuten Grandell ja Wallerström. Lisäksi: joidenkin, ottamatta tarkemmin kantaa kenen, on ilmeisen vaikea ymmärtää että ruotsalaiset olivat aktiivisia muinaisessa Rus'-valtiossa heti sen perustamisesta lähtien. Siksi vastakkainasettelu tyyliin pahat muinaisvenäläiset vs. jalot muinaisruotsalaiset on tältä osin perusteeton. Tuo sama asetelma on kyllä tavallaan totta vielä nykyäänkin. Ruotsalaiset poliitikot velvoittavat mielellään suomalaiset pysymään erossa Venäjän bisneksistä, samaan aikaan ruotsalaiset ovat toki itse alueella aktiivisia, jos siitä on heille etua. Kukin voi itse päätellä kuka näistä mielikuvaharjoituksista lopulta hyötyy.

Eivät muinaisvenäläiset olleet pahoja. Monet Venäjän heimot olivat eurooppalaisittain ja suomalaisittan nähtynä vain sivistymättömiä. Lukutaidottomia, lumekristittyjä pakanoita ja rosvoja. Näitä ominaisuuksia voi halutessaan pitää suomalaistenkin alkuperäisinä ominaisuuksina ja siten ihanteellisina PDT_Armataz_01_01
Sigfrid
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6532
Liittynyt: 16 Helmi 2011 12:09

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja Kinaporin kalifi » 08 Loka 2017 12:19

Sigfrid kirjoitti:Eivät muinaisvenäläiset olleet pahoja. Monet Venäjän heimot olivat eurooppalaisittain ja suomalaisittan nähtynä vain sivistymättömiä. Lukutaidottomia, lumekristittyjä pakanoita ja rosvoja. Näitä ominaisuuksia voi halutessaan pitää suomalaistenkin alkuperäisinä ominaisuuksina ja siten ihanteellisina PDT_Armataz_01_01

Nykysuomalaisiin ominaisuuksiin näkyy taas kuuluvan tutkijoita vastaan hyökkäily kun faktat eivät miellytä. Aika neukkumeininkiä minusta.
Avatar
Kinaporin kalifi
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6925
Liittynyt: 14 Helmi 2011 19:18

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja Sigfrid » 08 Loka 2017 13:36

Arviointi kun tutkijan määritelmät eivät perustu faktoihin.
Sigfrid
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6532
Liittynyt: 16 Helmi 2011 12:09

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja Jaska » 08 Loka 2017 19:54

Sigfrid kirjoitti:
Jaska kirjoitti:Kyky arvioida puolueettomasti argumentteja vaatii kuitenkin suuret pohjatiedot - pääsääntöisesti tieteilijällä se kyky on siksi korkeampi kuin maallikolla. Maallikot kovin usein rakastuvat omiin näkemyksiinsä, eivätkä vaivaudu tutustumaan aiheeseen niin syvällisesti, että pystyisivät näkemään niiden puutteellisuuden verrattuna tieteilijöiden esittämiin tulkintoihin ja selityksiin. Heiltä puuttuu usein kokonaiskuva, kun taas tieteilijät lähestyvät kysymystä opittuaan ensin kaiken olennaisen jo olemassaolevasta tietämyksestä. Vasta sitten he haastavat vallitsevan näkemyksen, jos syitä ilmenee, ja siksi tieteilijän haaste on niin usein paljon uskottavampi ja lopputuloksena kestävämpi kuin maallikon haaste.

Olipa vääristymä sitten yksittäisessä tieteilijässä, koulukunnassa tai jopa kokonaisen maan tieteessä, niin se ei ole viime kädessä merkityksellistä: merkityksellistä on vain argumenttien vertaaminen. Siitä nähdään, mikä näkemys on perustelluin ja uskottavin. Neuvostoliittolainenkin tieteilijä voi onnistua tuottamaan parhaiten perustellun näkemyksen, ja jopa Sigfrid ymmärtänee, ettei kansalaisuus oikeasti paina vaa'assa minkään vertaa suhteessa argumentteihin.

Tarkoitat käytännössä sitä, että kaikkia Venäjän metsävyöhykkeen SU-kielisiä kansoja voi sanoa suomalaisiksi, vai sitä, että ne ovat suomalaisia?

Mitähän ihmettä sinä taas sekoilet? Suosittelen että luet ajatuksella sen, mihin kuvittelet vastaavasi, ja vastaat vasta sitten, kun olet ymmärtänyt, mistä siinä puhutaan.

Tämä oli taas nyt tällainen sipismi:
Minä: "Argumentit ovat tärkeämpiä kuin kansalaisuus arvioitaessa näkemyksen uskottavuutta."
Sipi: "Ei kaikki wiccat tee vesirituaaleja!!!"
PDT_Armataz_01_21
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10977
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja Sigfrid » 10 Loka 2017 00:59

Jaska kirjoitti:

Minua vain häiritsee se ettet vastannut kysymykseeni kuuluuko merjan kieli itämerensuomalaisiin kieliin. En uskaltanut kysyä mitä mieltä olet venäläisistä tieteilijöistä, joiden mielestä pohjoisvenäläisissä havumetsissä asuu suomalaisia PDT_Armataz_01_01 Muuten olet ok, mutta kritiikkisi ei valikoidu asiapohjalta. Jos minä väittäisin itäsuomalaisissa havumetsissä asuvan ruotsalaisia, niin kuolisit nauruun (en toivo sitä, mutta en väitä tällaista muistakaan syistä), mutta venäläisen tutkijan hupaisat lausahdukset eivät aiheuta reaktiota PDT_Armataz_01_20
Sigfrid
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6532
Liittynyt: 16 Helmi 2011 12:09

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja Kinaporin kalifi » 10 Loka 2017 09:24

Kuviteltujen loukkauksien pohjalta itsesäälissä rypeminen on ilmeisesti joillekin mukavaa ajanvietettä, mutta otin kuitenkin asiakseni tarkistaa, mikä on näiden hämärien viittauksien taustalla olevien tekstien alkuperäinen kieliasu. RAN eli Venäjän arkeologinen instituutti näkyy käyttävän mm. termejä:

- поволжско-финских, esim. juuri Suzdaliin liittyen, siis kaiketi "volgansuomalainen". No, onhan siinäkin tosin mukana sana "-suomalainen", ehkä tässä tosiaan on nähtävissä poliittinen aggressio, ainakin englanninkielisen käännöksen osalta, siinähän taas ei mainita sanaa "volgan-"?

http://nep2014.ru/middle-ages/suzdal/

Tarkastin varmuuden vuoksi toisenkin, siltä varalta että Makarov ja muut tutkijat olisivat vain ovelasti hämänneet lukijaa tuon yhden tekstin osalta, käyttäen vain siinä mutta ei enää muissa suhteellisen asiallista ilmaisua. Krutikissa vepsäläisalueella termi on:

- белозерской веси "valkeajärven vepsäläinen"

http://nep2014.ru/middle-ages/krutik/

No joo, voisi tietysti ajatella että Moskova yrittää tässä taas korostaa vepsäläisten erilaisuutta suhteessa muihin imsuihin? Idea olisi siis se, että toisaalta korostetaan uralilaisryhmien samankaltaisuutta suhteessa Venäjän oikeutettuihin pyrkimyksiin hallita niitä, toisaalta niiden eroa suhteessa itsenäiseen Suomeen ja Viroon, miksei myös Unkariin? Länsieurooppalaiset tutkijat eivät usein tiedä mitään koko uralilaisista, saati tutki niitä. Onko siinä taas kyse tahallisesta pahantahtoisesta kuoliaaksivaikenemisesta vai vain hienotunteisesta poliittisesti korrektista hiljaisuudesta? Aattakee!
Avatar
Kinaporin kalifi
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6925
Liittynyt: 14 Helmi 2011 19:18

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja Sigfrid » 10 Loka 2017 10:54

Mitähän se Kalifi nyt todistelee. Jos yrittää korjata tieteelisen teksin selvää virhettä, niin sitäkö kutsutaan universaalisti loukkauksen kokemukseksi? Jos englantilainen nimetään tutkimuksessa saksalaiseksi, joka ei sinänsä ole kielellisesti ja geneettisesti yhtä suuri virhe kuin Makarovin teksti, niin onko sen korjaus nähtävissä vastineena koetulle loukkaukselle?

Tässä agenda volgalaisesta alkukodista vie kahdelta kirjoittajalta suhteellisuudentajun.
Viimeksi muokannut Sigfrid päivämäärä 10 Loka 2017 13:30, muokattu yhteensä 1 kerran
Sigfrid
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6532
Liittynyt: 16 Helmi 2011 12:09

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja Kinaporin kalifi » 10 Loka 2017 11:45

Ei välttämättä liittyen mihinkään, mutta:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Todellinen_prinsessa
Avatar
Kinaporin kalifi
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6925
Liittynyt: 14 Helmi 2011 19:18

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja Sigfrid » 10 Loka 2017 13:28

Jatka sinä Kalifi satujen kerrontaa PDT_Armataz_01_01
Sigfrid
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6532
Liittynyt: 16 Helmi 2011 12:09

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja Jaska » 10 Loka 2017 17:53

Sigfrid kirjoitti:
Jaska kirjoitti:
Sigfrid kirjoitti:Tarkoitat käytännössä sitä, että kaikkia Venäjän metsävyöhykkeen SU-kielisiä kansoja voi sanoa suomalaisiksi, vai sitä, että ne ovat suomalaisia?

Mitähän ihmettä sinä taas sekoilet? Suosittelen että luet ajatuksella sen, mihin kuvittelet vastaavasi, ja vastaat vasta sitten, kun olet ymmärtänyt, mistä siinä puhutaan.

Tämä oli taas nyt tällainen sipismi:
Minä: "Argumentit ovat tärkeämpiä kuin kansalaisuus arvioitaessa näkemyksen uskottavuutta."
Sipi: "Ei kaikki wiccat tee vesirituaaleja!!!"
PDT_Armataz_01_21

Minua vain häiritsee se ettet vastannut kysymykseeni kuuluuko merjan kieli itämerensuomalaisiin kieliin. En uskaltanut kysyä mitä mieltä olet venäläisistä tieteilijöistä, joiden mielestä pohjoisvenäläisissä havumetsissä asuu suomalaisia PDT_Armataz_01_01 Muuten olet ok, mutta kritiikkisi ei valikoidu asiapohjalta. Jos minä väittäisin itäsuomalaisissa havumetsissä asuvan ruotsalaisia, niin kuolisit nauruun (en toivo sitä, mutta en väitä tällaista muistakaan syistä), mutta venäläisen tutkijan hupaisat lausahdukset eivät aiheuta reaktiota PDT_Armataz_01_20

Helou, kyllä jokainen normaaliälyinen tietää vastaukset noihin, ja silloin tietää myös, mitä mieltä minä olen: tietenkään merjalaiset eivät ole suomalaisia, eikä tietenkään Venäjän metsissä asu vanhastaan suomalaisia.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että sata vuotta sitten Saksaa myöten käytettiin nimitystä "suomalainen" virheellisesti kaikista suomalais-permiläisistä kansoista. Se, että joku ei-kielitieteilijä Suomen ulkopuolella käyttää vanhentunutta luokitteluterminologiaa, tarkoittaa siis luultavimmin sitä, että hän on lukenut vanhaa kirjallisuutta. Se ei siis johdu siitä, että hän on neuvostoliittolainen propagandamestari, joka yrittää vääristellä historiaamme.

Kritisoin sinua siitä, että nostit tieteilijän kansallisuuden tärkeimmäksi kriteeriksi, vaikka edelleenkin vain argumenteilla on tieteessä merkitystä.
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10977
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja Jaska » 10 Loka 2017 17:58

Sigfrid kirjoitti:Tässä agenda volgalaisesta alkukodista vie kahdelta kirjoittajalta suhteellisuudentajun.

Nyt olet kyllä todella sekaisin.
1. Volgan alkukoti ei ole agenda, se on tieteellisesti uskottavin käsitys.
2. Se ei vaikuta mitenkään käsityksiimme suomalaisista, joiden tiedämme syntyneen vasta täällä Suomenlahden rannalla.
3. Katso peiliin, niin tajuat, kenellä täällä on kadonnut suhteellisuudentaju.
4. Lue monta kertaa uudestaan kohdat 1-3, jotta ymmärtäisit mitä vastasin. Vasta sen jälkeen saat vastata tähän. Lue moneen kertaan myös edellinen viestini - siinä on tärkeää tietoa.
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10977
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja Sigfrid » 10 Loka 2017 18:10

Jaska kirjoitti:
Sigfrid kirjoitti:Tässä agenda volgalaisesta alkukodista vie kahdelta kirjoittajalta suhteellisuudentajun.

Nyt olet kyllä todella sekaisin.
1. Volgan alkukoti ei ole agenda, se on tieteellisesti uskottavin käsitys.

Toivottavasti kirjoitat kielitieteilijän ominaisuudessa, etkä kaikkivoipana tieteen ylipappina. PDT_Armataz_01_01
2. Se ei vaikuta mitenkään käsityksiimme suomalaisista, joiden tiedämme syntyneen vasta täällä Suomenlahden rannalla.

Hyvä, olet samaa mieltä siitä, että Makarov on arkeologisessa väittämässään väärässä.

3. Katso peiliin, niin tajuat, kenellä täällä on kadonnut suhteellisuudentaju.

Katson, mutta vain parranajon aikana.

4. Lue monta kertaa uudestaan kohdat 1-3, jotta ymmärtäisit mitä vastasin. Vasta sen jälkeen saat vastata tähän. Lue moneen kertaan myös edellinen viestini - siinä on tärkeää tietoa.

Yritän, jos vaikka valaistun ja tavoitan kaiken ymmärryksen tila, jossa tapaan tietenkin sinut.
Sigfrid
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6532
Liittynyt: 16 Helmi 2011 12:09

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja aikalainen » 10 Loka 2017 18:47

Sigfrid kirjoitti:
Jaska kirjoitti:Katso peiliin, niin tajuat, kenellä täällä on kadonnut suhteellisuudentaju.
Katson, mutta vain parranajon aikana.

Kerro meille sitten parranajosi jälkeen, keneltä täällä on suhteellisuudentaju kadonnut.
aikalainen
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 2103
Liittynyt: 27 Maalis 2011 13:22

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja Sigfrid » 10 Loka 2017 19:51

aikalainen kirjoitti:
Sigfrid kirjoitti:
Jaska kirjoitti:Katso peiliin, niin tajuat, kenellä täällä on kadonnut suhteellisuudentaju.
Katson, mutta vain parranajon aikana.

Kerro meille sitten parranajosi jälkeen, keneltä täällä on suhteellisuudentaju kadonnut.

Niiltä, jotka agendaansa seuraten hyväksyvät idean suomalaisten volgalaisesta alkukodista historiatieteiden tulosten vastaisesti. Asia ei muutu miksikään minun peiliinkatsomisellani. Sinulla on oma mielipide asiasta, jos keskittyisit siihen.
Sigfrid
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6532
Liittynyt: 16 Helmi 2011 12:09

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja Sigfrid » 10 Loka 2017 20:03

Jaska kirjoitti:
Sigfrid kirjoitti:
Jaska kirjoitti:Mitähän ihmettä sinä taas sekoilet? Suosittelen että luet ajatuksella sen, mihin kuvittelet vastaavasi, ja vastaat vasta sitten, kun olet ymmärtänyt, mistä siinä puhutaan.

Tämä oli taas nyt tällainen sipismi:
Minä: "Argumentit ovat tärkeämpiä kuin kansalaisuus arvioitaessa näkemyksen uskottavuutta."
Sipi: "Ei kaikki wiccat tee vesirituaaleja!!!"
PDT_Armataz_01_21

Minua vain häiritsee se ettet vastannut kysymykseeni kuuluuko merjan kieli itämerensuomalaisiin kieliin. En uskaltanut kysyä mitä mieltä olet venäläisistä tieteilijöistä, joiden mielestä pohjoisvenäläisissä havumetsissä asuu suomalaisia PDT_Armataz_01_01 Muuten olet ok, mutta kritiikkisi ei valikoidu asiapohjalta. Jos minä väittäisin itäsuomalaisissa havumetsissä asuvan ruotsalaisia, niin kuolisit nauruun (en toivo sitä, mutta en väitä tällaista muistakaan syistä), mutta venäläisen tutkijan hupaisat lausahdukset eivät aiheuta reaktiota PDT_Armataz_01_20

Helou, kyllä jokainen normaaliälyinen tietää vastaukset noihin, ja silloin tietää myös, mitä mieltä minä olen: tietenkään merjalaiset eivät ole suomalaisia, eikä tietenkään Venäjän metsissä asu vanhastaan suomalaisia.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että sata vuotta sitten Saksaa myöten käytettiin nimitystä "suomalainen" virheellisesti kaikista suomalais-permiläisistä kansoista. Se, että joku ei-kielitieteilijä Suomen ulkopuolella käyttää vanhentunutta luokitteluterminologiaa, tarkoittaa siis luultavimmin sitä, että hän on lukenut vanhaa kirjallisuutta. Se ei siis johdu siitä, että hän on neuvostoliittolainen propagandamestari, joka yrittää vääristellä historiaamme.

Venäläisen arkeologin pitäisi tuntea myös Suomen arkeologiaa. Muutenkin venäläisten olettaisi tietävän missä Suomi ja suomalaiset asuvat.

Kritisoin sinua siitä, että nostit tieteilijän kansallisuuden tärkeimmäksi kriteeriksi, vaikka edelleenkin vain argumenteilla on tieteessä merkitystä.

Nostin kansallisuuden em. syystä. Nimenomaan venäläisiltä odottaisi enemmän asiantuntemusta.
Sigfrid
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6532
Liittynyt: 16 Helmi 2011 12:09

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja Jaska » 10 Loka 2017 20:16

Sigfrid kirjoitti:
Jaska kirjoitti:
Sigfrid kirjoitti:Tässä agenda volgalaisesta alkukodista vie kahdelta kirjoittajalta suhteellisuudentajun.

Nyt olet kyllä todella sekaisin.
1. Volgan alkukoti ei ole agenda, se on tieteellisesti uskottavin käsitys.

Toivottavasti kirjoitat kielitieteilijän ominaisuudessa, etkä kaikkivoipana tieteen ylipappina. PDT_Armataz_01_01

Aina. Kyseessähän on kielitieteen tulos kielen alkuperästä.

Sigfrid kirjoitti:
Jaska kirjoitti:4. Lue monta kertaa uudestaan kohdat 1-3, jotta ymmärtäisit mitä vastasin. Vasta sen jälkeen saat vastata tähän. Lue moneen kertaan myös edellinen viestini - siinä on tärkeää tietoa.

Yritän, jos vaikka valaistun ja tavoitan kaiken ymmärryksen tila, jossa tapaan tietenkin sinut.

Kyllä! Valaistumisen tieteellisessä singulariteetissa kaikki on yhtä, yhdessä pisteessä.
PDT_Armataz_01_14
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10977
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja Jaska » 10 Loka 2017 20:18

Sigfrid kirjoitti:
aikalainen kirjoitti:
Sigfrid kirjoitti:Katson, mutta vain parranajon aikana.

Kerro meille sitten parranajosi jälkeen, keneltä täällä on suhteellisuudentaju kadonnut.

Niiltä, jotka agendaansa seuraten hyväksyvät idean suomalaisten volgalaisesta alkukodista historiatieteiden tulosten vastaisesti. Asia ei muutu miksikään minun peiliinkatsomisellani. Sinulla on oma mielipide asiasta, jos keskittyisit siihen.

Kyhäsit olkinuken: kuka muka enää puoleen vuosisataan on ajatellut suomalaisten alkukodiksi Volgan mutkaa? Sehän on vain kielemme alkukoti.
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10977
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja aikalainen » 10 Loka 2017 22:43

Jaska kirjoitti:Katso peiliin, niin tajuat, kenellä täällä on kadonnut suhteellisuudentaju.
Sigfrid kirjoitti:Katson, mutta vain parranajon aikana.
aikalainen kirjoitti:Kerro meille sitten parranajosi jälkeen, keneltä täällä on suhteellisuudentaju kadonnut.
Sigfrid kirjoitti:Niiltä, jotka agendaansa seuraten hyväksyvät idean suomalaisten volgalaisesta alkukodista historiatieteiden tulosten vastaisesti. Asia ei muutu miksikään minun peiliinkatsomisellani. Sinulla on oma mielipide asiasta, jos keskittyisit siihen.
Ei minulla ole asiasta mielipidettä. Olin vain kiinnostunut kuulemaan peilikokeen tuloksen. Nytpä sekin selvisi. PDT_Armataz_01_01

Jaska kirjoitti:
Sigfrid kirjoitti:
kuka muka enää puoleen vuosisataan on ajatellut suomalaisten alkukodiksi Volgan mutkaa? Sehän on vain kielemme alkukoti.
Kielitieteilijöiden mukaan suomalaisten alkukotina on ollu kota. Hirsitaloihin muutettiin vasta myöhemmin. PDT_Armataz_01_01
aikalainen
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 2103
Liittynyt: 27 Maalis 2011 13:22

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja Jaska » 10 Loka 2017 23:36

aikalainen kirjoitti:Kielitieteilijöiden mukaan suomalaisten alkukotina on ollu kota. Hirsitaloihin muutettiin vasta myöhemmin. PDT_Armataz_01_01

Aivan totta. PDT_Armataz_01_14
Koti-sanakin juontuu kota-sanasta.
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10977
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Uutuuskirja, naimakauppoja kotiseudulta

ViestiKirjoittaja Sigfrid » 15 Loka 2017 13:40

Outoa, täältä häviää aiheeseen liittyviä tekstejä.
Sigfrid
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6532
Liittynyt: 16 Helmi 2011 12:09

EdellinenSeuraava

Paluu Kirjallisuus ja linkit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa