itämerensuomen alkuvaiheet

Kielitiede tutkii menneisyyttä kielten kautta.

ViestiKirjoittaja Jaska » 04 Touko 2012 20:15

Pystynen kirjoitti:
Jaska kirjoitti:Alkuperäinen toisen tavun väljä vokaali *a on mordvassa usein redusoitunut, mutta sen redusoituneen vokaalin etisyys tai takaisuus riippuu konsonanteista ja on siis sekundaaria: etinen variantti tulee, jos edellä on palataalistunut konsonantti. (Bartens 1999: Mordvalaiskielten rakenne ja kehitys.)

Eli mordvan vokaalisointu on myöhäinen ilmiö ja johtuu täysin konsonantistosta.

Bartens minusta ei tätä kovin selvästi selitä, mutta vaikka liudennus onkin pakottanut *ə:tä etiseksi (ja liudentumaton *s/*z osin takaiseksi), muissa yhteyksissä etisyys edelleen riippuu vokaalistosta:
*makə > er. mako, mk. makë- "laho"
*počkə > er. počko, mk. počkë- "putki"
*tumə > er. tumo, mk. tumë- "tammi"
vs.
*ťikə > er. ťike, mk. ťiə- "kasvi"
*pečkə- > er. pečke-, mk. pečkə- "leikata"
*kämə > er. keme, mk. kämə- "saapas"
(merkkaan tässä siis mokan /ə/:n etistä allofonia [ə]:llä, takaista [ë]:llä)

Nämä näyttävät alkuperäisiltä *i-vartaloilta, ja niiden tapauksessa ensitavun vokaalikin vaikuttaa.

Pystynen kirjoitti:On tietysti mahdollista että kaikki nämä ovat myöhäistä kehitystä, mutta en näe mitään selvää syytä jolla niiden pitäisi olla: ei ole mitään yksinomaan mordvalaista kehitystä joka pitäisi sijoittaa niitä ennen. (Pikemmin poikkeuksista, esim. er. piźol, mk. piźël "pihlaja" nähdään 2. tavun etisyyserojen kiteytyneen jo ainakin kantamordvassa.)

Mikään ei viittaa niiden vanhuuteen, ja olennaiselta osin positiivinen evidenssi puuttuu: ainoastaan itämerensuomessa on vanhojen germaanisten ja balttilaisten lainojen aikaan ollut selvästi kaksi vokaalisoinnullisesti vastakkaista vokaalikombinaatiota, etinen ja takainen. Saamessa ja mordvassa tällaisesta erosta ei ole jälkeäkään, vaan on ollut vain esim. yksi *e-a-kombinaatio (vrt. itämerensuomen selkä vs. terva; selg vs. tõrv).

Tämä on selkeä todiste siitä, ettei vokaalisointu palaudu länsiuraliin.
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10980
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

ViestiKirjoittaja Pystynen » 05 Touko 2012 01:30

Jaska kirjoitti:
Pystynen kirjoitti:vaikka liudennus onkin pakottanut *ə:tä etiseksi (ja liudentumaton *s/*z osin takaiseksi), muissa yhteyksissä etisyys edelleen riippuu vokaalistosta:

Nämä näyttävät alkuperäisiltä *i-vartaloilta, ja niiden tapauksessa ensitavun vokaalikin vaikuttaa.

No kaivellaan pari perus-a-vartaloa sitten, vaikka ne kyllä edustuvat redusoituessaan ihan samoin kuin "i"-vartalot:
*säppä, *śepä > er. /sepe/, /śive/; mk. /śäpä/, /śivä/
*kopa, *ńomala > er. /kuvo/, /ńumolo/; mk. /kuva/, /ńuməl/ [ńumël]
(Edellisistäkin ainakin *kämə vastaa murresanaa kämä, ja *ťikə saattaa olla tähkän vastine. Nykypuhekielen kämä(i)nen ei kai liene sukua :))

Jaska kirjoitti:olennaiselta osin positiivinen evidenssi puuttuu: ainoastaan itämerensuomessa on vanhojen germaanisten ja balttilaisten lainojen aikaan ollut selvästi kaksi vokaalisoinnullisesti vastakkaista vokaalikombinaatiota, etinen ja takainen.

Tä? Ei tässä tuota haeta! Vokaalisointuhan tarkoittaa nimenomaan sitä, että jokin vokaaliryhmä ei yhdisty johonkin toiseen vokaaliryhmään. Minusta oleellista on, että vaikka ersän perintösanastosta puuttuvat vokaaliyhdistelmät i-o, e-o, liudentumattomilla välikonsonanteilla myös a-e, o-e, u-e ihan siinä missä imsun perintösanastosta ü-a, e-a, a-ä, o-ä, u-ä (ja ilmeisesti tulossa olevan uuden mallisi mukaan myös ü-ë, i-ë, e-ë, ä-ë, a-e, o-e, u-e?).

Mutta jos se sinua huvittaa, niin vrt. edelleen esim. kerta ~ er., mk. /kirda/ (Bartens '99 s. 15). Ei mene länsiuraliin asti koska mordvassa alkuperäinen a-vartalo ei olisi tässä säilynyt, mutta jo aiemmaksi kuin kantamordvalainen muutos *e > i kuitenkin. Tässä on siis kohtalaisen varhainen yläraja kehitykselle *E-a > E-ä; alarajaa sen sijaan ei taida löytyä.

Fonologista merkitystähän sillä ei ole, onko kielessä vokaalisointu (a : ä) vaiko esiintyykö jälkitavuissa vain jokin etisyydeltään epämääräinen "arkkifoneemi" (ȧ). Kumpi tahansa voidaan minusta olettaa lähtökohdaksi. Jos lähdetään vokaalisoinnusta, niin se olisi vain saamesta kadonnut, siinä missä pohjoisimsusta e : ë tai virosta a : ä. Jos lähdetään yhdestä vokaalista, niin sen olisi pitänyt erillään kehittää vokaalisointu imsussa ja mordvassa. Saatat ehkä pitää yhtä vokaaliarvoa yksinkertaisempana lähtöoletuksena (ei minusta ihan selvää tuokaan), mutta tällöin täytyisi olettaa enemmän etistymis/takaistumisvaiheita.
Avatar
Pystynen
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 1302
Liittynyt: 22 Helmi 2011 22:45
Paikkakunta: Vandaalia

Edellinen

Paluu Kielitiede

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa