Levänluhdan korumetalli Etelä-Euroopasta

Alkuperää koskeva uutisointi ja uudet tutkimukset.

Levänluhdan korumetalli Etelä-Euroopasta

ViestiKirjoittaja Pertinax » 30 Kesä 2019 16:20

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan Suomessa tehtiin rautakaudella koruja, joiden metalli on peräisin aina Etelä-Euroopasta Kreikan ja Bulgarian alueelta asti. Aiemmin arkeologit ovat lähteneet siitä, että rautakaudella suomalaisten koruissa käytetty kupari olisi lähtöisin lähinnä Etelä-Skandinaviasta. Näin Suomen alue voidaan nyt liittää Euroopasta tunnettuun laajaan kuparikaupan ilmiöön.

Uraauurtava tulos selvisi kun Pohjanmaalla sijaitsevan Levänluhdan vesikalmistosta löydettyjä koruja lähdettiin tutkimaan. Helsingin yliopiston arkeologien ja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tutkijoiden yhteisessä hankkeessa selvitettiin Levänluhdasta löydettyjen vainajien pronssi- ja messinkikorujen alkuperää.

– Tulokset osoittavat, että esineissä käytetty kupari ei ole peräisin Suomesta tai lähialueilta, vaan se on kulkeutunut meille pitkiä vaihdantaverkostoja pitkin, todennäköisesti Etelä-Euroopasta, tutkijatohtori Elisabeth Holmqvist-Sipilä Helsingin yliopistosta kertoo.

– Kyllä tämä on erittäin merkittävä löytö. Ensimmäistä kertaa on nyt pystytty osoittamaan, että jo rautakaudella tuotiin ulkomaisia metalleja Suomeen kaukaa Etelä-Euroopasta asti. Emme osanneet itsekään odottaa tämänlaista tulosta, Holmqvist-Sipilä jatkaa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2cba ... 8c03242eda
Avatar
Pertinax
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 416
Liittynyt: 14 Helmi 2011 13:24

Re: Levänluhdan korumetalli Etelä-Euroopasta

ViestiKirjoittaja Anskuq » 30 Kesä 2019 19:50

Pertinax kirjoitti:
Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan Suomessa tehtiin rautakaudella koruja, joiden metalli on peräisin aina Etelä-Euroopasta Kreikan ja Bulgarian alueelta asti. Aiemmin arkeologit ovat lähteneet siitä, että rautakaudella suomalaisten koruissa käytetty kupari olisi lähtöisin lähinnä Etelä-Skandinaviasta. Näin Suomen alue voidaan nyt liittää Euroopasta tunnettuun laajaan kuparikaupan ilmiöön.

Uraauurtava tulos selvisi kun Pohjanmaalla sijaitsevan Levänluhdan vesikalmistosta löydettyjä koruja lähdettiin tutkimaan. Helsingin yliopiston arkeologien ja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tutkijoiden yhteisessä hankkeessa selvitettiin Levänluhdasta löydettyjen vainajien pronssi- ja messinkikorujen alkuperää.

– Tulokset osoittavat, että esineissä käytetty kupari ei ole peräisin Suomesta tai lähialueilta, vaan se on kulkeutunut meille pitkiä vaihdantaverkostoja pitkin, todennäköisesti Etelä-Euroopasta, tutkijatohtori Elisabeth Holmqvist-Sipilä Helsingin yliopistosta kertoo.

– Kyllä tämä on erittäin merkittävä löytö. Ensimmäistä kertaa on nyt pystytty osoittamaan, että jo rautakaudella tuotiin ulkomaisia metalleja Suomeen kaukaa Etelä-Euroopasta asti. Emme osanneet itsekään odottaa tämänlaista tulosta, Holmqvist-Sipilä jatkaa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2cba ... 8c03242eda


Kauppaa se on vaihtokauppakin. Jotain vietiin ja jotain tuotiin, yhteydet ulottuivat kauas. Hienoa, kun lisää selviään koko ajan.
Anskuq
Kielevä karjalainen
Kielevä karjalainen
 
Viestit: 904
Liittynyt: 29 Elo 2015 19:08

Re: Levänluhdan korumetalli Etelä-Euroopasta

ViestiKirjoittaja Kinaporin kalifi » 01 Heinä 2019 09:00

"Due to the lack of comparative LI data from the region of modern Russia, it is currently impossible to exclude the possibility of eastern ore extraction being the source of the metal for these artefacts. However, the bedrock in the north-western Russia is similar to that of the Finnish region,i.e.,much older than implied by the Pbisotopedata of the analysed artefacts, and thus could not generate LI compositions similar to the Levänluhta objects,speaking against at least the north-westernRussia as the origin of the metals (see Vaasjoki et al.,2005:4–5 for the geological map of the Fennoscandian Shield and its explanation).

Eli korut on ilmeisesti voitu valmistaa myös itäisemmän Venäjän alueen kuparista, mutta vertailuaineisto puuttuu.
Avatar
Kinaporin kalifi
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6925
Liittynyt: 14 Helmi 2011 19:18

Re: Levänluhdan korumetalli Etelä-Euroopasta

ViestiKirjoittaja wejoja » 02 Heinä 2019 21:16

Oikein kiinostava tutkimus, mistähän sen saisi luettavaksi? Oletus paikallisesta valmistuksesta on sekin kiinnostava liekö lähinnä klassinen olettamus...?

Edit: sehän löytyikin helposti.
wejoja
 


Paluu Uutiset ja tutkimukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 18 vierailijaa