Ovatko suomalaiset vaikuttanut millään lailla skandinaviassa

Kulttuurintutkimus (kansatiede) tutkii menneisyyttä henkisen ja aineellisen kulttuurin kautta ja folkloristiikka kansanperinteen kautta.

Ovatko suomalaiset vaikuttanut millään lailla skandinaviassa

ViestiKirjoittaja kartanonperuna » 24 Heinä 2012 11:30

Onko kenties mahdollista että että suomalaiset ovat vaikuttaneet skandinaavien kulttuuriin millään lailla?Vai ovatko suomalaiset vaan yksipuolisesti ottaneet vaikutteita?
kartanonperuna
Hiljainen hämäläinen
Hiljainen hämäläinen
 
Viestit: 44
Liittynyt: 05 Huhti 2012 16:46

ViestiKirjoittaja Ridge » 25 Heinä 2012 17:01

No, ainakin Norjan ensimmäinen kuningas Nórr polveutuu suomalaisesta jättiläisestä Fjornjotrista. :wink:

Eli islantilaisissa ja norjalaisissa saagoissa suomalaiset ja lappalaiset ovat edustettuina, ja mikseipä vaikuttaneetkin. Vaikka kansanperinteessä onkin osa täyttä mytologiaa (jätit), niin kun tutkitaan miten myytit syntyvät, niin eihän niitä välttämättä tuulesta ole temmattu. Niistä pystyy kuitenkin katsomaan, mitä aikalaiset ovat muista kansoista esimerkiksi tienneet  eihän niitä muuten olisi osattu edes nimetä.
Ridge
Hiljainen hämäläinen
Hiljainen hämäläinen
 
Viestit: 56
Liittynyt: 01 Maalis 2012 03:30

Re: Ovatko suomalaiset vaikuttanut millään lailla skandinavi

ViestiKirjoittaja Kalevanserkku » 25 Heinä 2012 17:59

kartanonperuna kirjoitti:Onko kenties mahdollista että että suomalaiset ovat vaikuttaneet skandinaavien kulttuuriin millään lailla?Vai ovatko suomalaiset vaan yksipuolisesti ottaneet vaikutteita?


Onkohan asiasta tehty laajaa vakavasti otettavaa tutkimusta?

Minulla on sellainen vaikutelma (joka perustuu pitkän ajan kuluessa tehtyihin satunnaisiin havaintoihin), että varsinkaan ruotsalaiset joiden maassa on lähes 800 vuotta, mahdollisesti kauemminkin, ollut varsin huomattavan kokoinen suomenkielinen vähemmistö, eivät mielellään suomalaista vaikutusta myönnä.

Otan esimerkin kielen puolelta, jota nyt jonkin verran tunnen. Professori Elias Wessén julkaisi viime vuosisadalla suppean etymologisen sanakirjan, jossa hän kuittaa melkein kaikki muiden muiden tutkijoiden suomalaisperäisiksi esittämät ruotsin sanat alkuperältään epäselviksi.

Mitenkähän muuten mainio suomalainen keittiökeksintö kuivauskaappi on levinnyt muualle maailmaan? Vuosia Ruotsissa asuneena voin todeta, etten sellaista yhdessäkään ruotsalaiskeittiössä ole nähnyt.

Yksi suomalainen sana, piika, on levinnyt kaikkiin skandinaavisiin kieliin. Sanan vanhin tunnettu merkitys suomessa lienee 'tyttö', mitä se myös tanskassa ja norjassa merkitsee (ta. pige, no. pike). Jotkut ruotsalaiset tosin väittävät sanan lainaussuuntaa päinvastaiseksi. Ruotsin pojke on ilmeisesti yksimielisesti hyväksytty suomesta lainatuksi.
Kalevanserkku
Kalevanserkku
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 406
Liittynyt: 22 Helmi 2011 12:31
Paikkakunta: Pori

ViestiKirjoittaja kartanonperuna » 25 Heinä 2012 21:34

Joo itsekkin olen vähän miettinyt.Ruotsalaiset tuskin haluaisivat myöntää mitään.Mehän olemme vain mongoleja korvessä alunperin jotka mahtavat sivistyneet germaaniset ruotsalaiset tulivat sivistämään ja auttamaan.Hah.

Tuhonneetkin varmaan kaikki jotka viitaisivatkaan suomalaisten mahdollisesta mahtavuudesta kauan kauan aikaa sitten.
kartanonperuna
Hiljainen hämäläinen
Hiljainen hämäläinen
 
Viestit: 44
Liittynyt: 05 Huhti 2012 16:46

Re: Ovatko suomalaiset vaikuttanut millään lailla skandinavi

ViestiKirjoittaja Florian Geyer » 28 Maalis 2017 16:13

Kalevanserkku kirjoitti: Ruotsin pojke on ilmeisesti yksimielisesti hyväksytty suomesta lainatuksi.


Mulla on teoria: Joku 1800-1900-luvuilla Lapissa liikkunut kertoo, että usein kun retkikunta pysähtyi jonkun lappalaisen pihaan l. kotikentälle, ilkikuriset pikkupojat hyppelivät vieraiden ympärillä ja usein kuseksivat näiden kengille t. saappaille. Oletan tavan olleen myös suomalaisilla. Siis: Ruotsalaiset ovat pihassa, ja kintuille kuseksitaan. Joku kurkkaa ulos pirtistä, huutaa: "Pojat!!" Näin po. sana jää mieleen, ja sitä käytetään kotona Ruotsissakin pikkupoikien torumiseen.
Avatar
Florian Geyer
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 407
Liittynyt: 05 Maalis 2017 22:32


Paluu Kulttuurintutkimus ja folkloristiikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa