Muinainen Suomi

Johannes Bartholdi Ervasti:
Descriptio Lapponiae Kiemiensis eli Kemin-Lapin Kuvaus vuodelta 1737

Kirjan on latinasta suomentanut Tuomo Itkonen vuonna 1955. On järkyttävän huonoa tuuria, että tekijä kuoli kesken kirjan; luvusta VII hän ehti kirjoittaa vain erittäin kiehtovan avausvirkkeen:
"Lappalaisten erilaisuudesta 1) kieleen nähden, 2) elintapoihin nähden, 3) ruumiin kulttuuriin nähden, 4) uskontoon nähden."

Kirjassa on kuitenkin mielenkiintoisia kuvauksia mm. keminlappalaisten pyhistä paikoista ja elinkeinoista sekä asutushistoriasta ja asutustarinoista.

S. 33:
”Surullinen on myös tapaus, joka äskettäin on sattunut Kemin-Lapissa vastoin kaikkea yleistä mielipidettä ja josta monet silminnäkijät ja luotettavat todistajat ovat minulle kertoneet, kuinka eräs sangen tunnettu, mutta nyt jo kuollut Kittilän kylän asukas sekä lauloi tuollaisia paholaisen manaamiseen kuuluvia lauluja että myös sangen usein meni loveen ja käytti näitä taitojaan seurustellen vertaisena paholaisen kanssa.

Usein hän siis toisten läsnäollessa laulaen rukoili Sotkajärvi-nimisen järven seitaa, joka tavallisesti ilmestyi hänelle erään vesilinnun hahmossa (minkä vuoksi hän sitä rukoillessaan käytti siitä nimeä ”kolte ja mutze lodditz”, s.o. kultainen ja suloinen lintu), ja niin hän usein lankesi loveen.”

Jaska kirjoitti:S. 33:
”Surullinen on myös tapaus, joka äskettäin on sattunut Kemin-Lapissa vastoin kaikkea yleistä mielipidettä ja josta monet silminnäkijät ja luotettavat todistajat ovat minulle kertoneet, kuinka eräs sangen tunnettu, mutta nyt jo kuollut Kittilän kylän asukas sekä lauloi tuollaisia paholaisen manaamiseen kuuluvia lauluja että myös sangen usein meni loveen ja käytti näitä taitojaan seurustellen vertaisena paholaisen kanssa.

Usein hän siis toisten läsnäollessa laulaen rukoili Sotkajärvi-nimisen järven seitaa, joka tavallisesti ilmestyi hänelle erään vesilinnun hahmossa (minkä vuoksi hän sitä rukoillessaan käytti siitä nimeä ”kolte ja mutze lodditz”, s.o. kultainen ja suloinen lintu), ja niin hän usein lankesi loveen.”

Onkos tuo Kittilän Sotkajärven seita lueteltuna jo Genin Metsälappalaiset - projektissa ?
muoks. ei ollut, nyt lisätty

https://www.geni.com/projects/Mets%25C3 ... iset/51142

Muinainen keminsaamelainen herkkuruoka

Johannes Bartholdi Ervast: Kemin-Lapin Kuvaus vuodelta 1737. Latinasta suomentanut Tuomo Itkonen 1955.

”Niitä [peuroja] sitten lappalaiset pyssyillä ampuen surmaavat, ja on heillä tällöin kummallinen tapa säilyttää lihaa. He kiskovat muutamista koivuista tuohen, käärivät lihan sen sisään ja upottavat puhdasvetiseen lähteeseen, niin että se on syvällä veden pinnan alla. Kun liha on koko kesän uiskennellut näin upotettuna, se syksyllä kuljetetaan kotiin, ja vaikka se on melkein pilalle mädäntynyt ja levittää jo matkan päähän sietämätöntä hajua, niin lappalaiset syövät ja ahmivat sitä erinomaisella ruokahalulla, ikään kuin se olisi herkullisesti maustettua.”

Kukas uskaltaa kokeilla tehdä tätä perinneherkkua? Kutsutaan sitä vaikka "hethenpeuraksi". (Hete 'lähde')

Eeva-Liisa Vuonnalan kirjassa 'Kuolajärven kylä - pakkoluovutettu', mainitaan myös pari ruokavinkkiä, joille nykyihminen nyrpistäisi nokkaansa. Ennen oli tapana syödä kesäytyneitä kaloja eli hapatettua kalaa. Monille haastateltaville se oli ylipääsemätön paikka, että olisi sitä suuhunsa pistänyt. Mutta siihenkin kuulemma jotkut oppivat.

Toinen herkkuruoka oli kuivaliha, johon ei oltu käytetty syystä tai toisesta riittävästi suolaa. Siihen tuli tietenkin ajan oloon 'mato' eli jonkin kärpäsen toukkia. Poromiehet eivät nirsoilleet vaan pistelivät lihan poskeensa 'matoineen' päivineen. "Lihaahan se on matokin", oli heidän perustelunsa.