Muinainen Suomi

Uunituore kirja Suomen alueen kielten menneisyydestä ja sen tutkimisesta.

Haikala, Topias: Kielet ennen meitä
(SKS kirjat, 2025)
https://kirjat.finlit.fi/sivu/tuote/kie ... ta/5338492

”Milloin saame, suomi ja ruotsi saapuivat nykyisen Suomen alueelle? Millaisia kieliä täällä puhuttiin niitä ennen? Minkälaisia kieliä olivat kantaurali ja kantaindoeurooppa, ja miksi juuri niiden tytärkieliä jutellaan tänä päivänä Helsingissä, Iniössä ja Utsjoella? Miksi suomessa on valtavasti ikivanhoja indoiranilaisia, balttilaisia ja germaanisia lainasanoja? Entä mistä kertoo se, että saamen vanhasta sanastosta yli kolmasosa on alkuperältään tuntematonta?

Suomen, saamen ja ruotsin juuret ulottuvat syvälle menneisyyteen, mutta ennen niitä Suomen alueella kaikui monia muita kieliä - joista osasta ei ole jäänyt meille jälkeäkään. Toimittaja Topias Haikalan teos Suomen alueen muinaisesta kielihistoriasta on kiehtova kielitieteellinen salapoliisikertomus, joka paljastaa, mitä voimme tietää meitä ennen puhutuista kielistä.”

”Tiedetoimittaja Topias Haikala haastattelee teoksessaan lukuisia kielitieteilijöitä ja sukeltaa syvälle nykyisen Suomen alueella puhuttujen kielten historiaan.” (Takakansi)

Hurjassa nuoruudessani opiskelin yliopistossa saksaa ja suomeakin hiukan siinä sivussa. Sellainen yleiskiinnostus kieliin jäi ja senpä takia sitten ostin Haikalan kirjan. Erinomainen kirja, vuosikausiin parasta luettavaa. Piti oikein hillitä itseä, etten olisi ahminut liikaa yhdellä kertaa, koska asiaa on kirjassa paljon ja se on aika painavaa. Täytyy lukea kirja ensi talvena uudelieen, kunhan saan ajateltua ensimmäisen lukukerran herättämät ajatukset ensin.

Jos kielet tai muinaiset väestöt ja heidän liikkumisensa ja kontaktit kiinnostavat niin tässäpä on erinomainen kirja.

Kielet jotka muodostuivat eri kansojen törmätessä toisiinsa olivat jonkin verran yksinkertaisempia kieliopiltaan. Suomi koetaan vaikeaksi sijamuotojen takia. Onhan se kova homma oppia kaikkien sanojen luokat* jonka mukaan sijamuodot voi rakentaa. Mutta vaikeita kielioppeja on paljon. Koreaa selasin jonkin verran. Verbi tulee lopuun, ja siihen rakennetaan paljon kielioppia. Pohjois-Amerikan alkuasukkaiden kielet ovat vaikeita. Siinä puhujan suhde aiheeseen ja erilaiset aikakäsitteet muodostavat monimutkaisen kielen oppia, jopa meille. Kun naapureilla on yhtä vaikea kieli, hekään eivät muodostaneet mitään "englantia" joka kattaisi koko mantereen.

Kaikkein vanhimmat kielet ehkä olivat ensin helppoja, sanotaan vaikka Afrikassa. Substantiivit ja verbit ja ehkä pari aikamuotoa olivat jo alussa mukana.

*https://medium.com/@heinrich.tsanov/complete-guide-to-all-finnish-noun-declensions-almost-6ebe18b144fc

Kirjan mukaan Itämeren alueen suomalaiskielet olivat tekemisissä mm. balto-slaavilaisia kieliä puhuneen väestön kanssa. Näillä kontakteilla oli suuri vaikutus siihen millainen suomen partitiivi on nykyään. Se taitaakin olla suomea vieraana kielenä opiskelevien "lempi"sijamuoto, ainakin kuulemani ja lukemani mukaan. Kun se on vielä objektin sija, sitä ei pääse pakoon millään.

Kontaktit germaanikielten esimuotoihin aiheuttivat sen, että suomessakin on preesens, imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti. Aiemmin oli jokin nykyisyys-menneisyys- systeemi.

En nyt muistele enempää, kun en muista mitä kaikkia nimityksiä eri kielten eri vaiheista käytetään. Saatan johtaa väärillä termeillä harhaan.

Tuota olen aina vähän ihmetellyt, että sijamuodot pelottavat suomea opiskelevaa. Itse olen aina ajatellut, että verbien kanssa touhuaminen olisi paljon vaikeampaa, kun pitää joka persoonassa taivuttaa. Lisäksi on konditionaali, imperatiivi ja potentiaali ja sitten vielä partisiipit, infinitiivit ja lauseenvastikkeet. No, minä opinkin kielen jo vauvana/lapsena.

Ne verbit tulevat sitten lukion kielen tasolla. Pelkkää arkikieltä ei osaa ilman sijamuotoja.

Palokärki kirjoitti:Tuota olen aina vähän ihmetellyt, että sijamuodot pelottavat suomea opiskelevaa. Itse olen aina ajatellut, että verbien kanssa touhuaminen olisi paljon vaikeampaa, kun pitää joka persoonassa taivuttaa. Lisäksi on konditionaali, imperatiivi ja potentiaali ja sitten vielä partisiipit, infinitiivit ja lauseenvastikkeet. No, minä opinkin kielen jo vauvana/lapsena.

Olen nykyään siinä käsityksessä, että pelkästään lukumäärä sinänsä ei olisi pelottava, vaan poikkeukset ja poikkeusten poikkeukset (esimerkiksi objektin sijan valinnassa on valtavasti muuttujia, jotka vieläpä vaihtelevat paitsi substantiivin myös verbin merkityssisällön mukaan). Eli sinänsä esim. sisä- ja ulkopaikallissijat ovat loogisia, mutta sitten meillä on poikkeussanoja, joihin merkityslogiikkaa (sisällä talo-ssa, ulkona saare-lla) ei voikaan soveltaa vaan ikään kuin "väärinkäytetään" kieliopillisia sijoja essiiviä ja partitiivia paikallissijoina: ulko-na : ulko-a; koto-na : koto-a jne.

Tällainen "epäloogisuus" vie helposti kielenoppijalta uskon siihen, että uuden sanan kohdalla voisi järkeilemällä osua oikeaan. Silloin jokaisen yksittäisen sanan taivutus onkin opittava tavallaan erikseen, mikä lisää hurjasti työtaakkaa verrattuna laajojen sanaryhmien logiikanmukaiseen opetteluun. Mutta ehkä tuollaiset poikkeussanat voidaan sitten niputtaa uudeksi deklinaatioksi ja taas opetella ryhmänä? En tiedä, en ole juurikaan tutustunut siihen, miten suomea oikeasti opetetaan vieraskielisille.

EsaJii kirjoitti:Ne verbit tulevat sitten lukion kielen tasolla. Pelkkää arkikieltä ei osaa ilman sijamuotoja.

Totta tämä. Ehkä on käynyt niin, että ne jotka suunnittelevat suomen opiskelua tai ovat sitä hiukan jo opiskelleet, ovat sitten tuskailleet sijamuotojen kanssa, kommentoineet asiaa ja minä olen näitä sitten lukenut ja kuunnellut?

Jaska kirjoitti:Olen nykyään siinä käsityksessä, että pelkästään lukumäärä sinänsä ei olisi pelottava, vaan poikkeukset ja poikkeusten poikkeukset (esimerkiksi objektin sijan valinnassa on valtavasti muuttujia, jotka vieläpä vaihtelevat paitsi substantiivin myös verbin merkityssisällön mukaan). Eli sinänsä esim. sisä- ja ulkopaikallissijat ovat loogisia, mutta sitten meillä on poikkeussanoja, joihin merkityslogiikkaa (sisällä talo-ssa, ulkona saare-lla) ei voikaan soveltaa vaan ikään kuin "väärinkäytetään" kieliopillisia sijoja essiiviä ja partitiivia paikallissijoina: ulko-na : ulko-a; koto-na : koto-a jne.

Näitä paikallissijoja ajattelinkin, että nehän ovat aika loogisia. Tosin onhan niissäkin hassuja juttuja, esimerkiksi 'olla nurmikolla' mutta sitten 'olla ruohikossa'. Montako senttiä nurmi saa kasvaa ollekseen vielä nurmikkoa?

Onkohan näiden; ulko-na : ulko-a; koto-na : koto-a, tapauksessa käynyt niin, että hyvin harvinainen eksessiivi on korvautunut partitiivilla? Eli ei ulkoonta/kotoonta vaan ulkoa/kotoa.

Palokärki kirjoitti:Näitä paikallissijoja ajattelinkin, että nehän ovat aika loogisia. Tosin onhan niissäkin hassuja juttuja, esimerkiksi 'olla nurmikolla' mutta sitten 'olla ruohikossa'. Montako senttiä nurmi saa kasvaa ollekseen vielä nurmikkoa?

Hehe, se on hyvä kysymys! Ehkä se riippuu myös pelatusta pelistä. Pieni golfpallo hukkuu sellaiseen lyhyempään ruohikkoon, jossa keilapallo vasta rullaa nurmikolla.

Palokärki kirjoitti:Onkohan näiden; ulko-na : ulko-a; koto-na : koto-a, tapauksessa käynyt niin, että hyvin harvinainen eksessiivi on korvautunut partitiivilla? Eli ei ulkoonta/kotoonta vaan ulkoa/kotoa.

Nämä sijapäätteet olivat vielä kantauralissa paikallissijoja: olosija *-na ja erosija *-ta, eli tätä sanajoukkoa pidetään paikallissijoiltaan kivettyneinä: ne eivät ole päivittyneet nuorempiin paikallissijoihin (S-sijat ja L-sijat). Vanhan erosijan kieliopillistuminen objektin sijaksi on alkanut aikaisemmin, koska samantapaista kehitystä havaitaan itämerensuomen lisäksi myös saamessa ja mordvassa. Vanhan olosijan kehitys essiiviksi taas rajoittuu itämerensuomeen.

Jotkut sijamuodot on opittava sana sanalta. Essiivi on selvä meille jotka tiedämme kieliopin koulusta. Mutta se pääte on myös ennemmin ollut "lokatiivi." Se jäi nykieleen tiettyihin sanoihin: Tiistaina, huomenna, takana, mukana, ensi vuonna. Pitää tietää mikä sana saa sen lopun. Aikaan liittyvät sanat eivät ole kaikki sen mukaisia: aamulla, keväällä,

EsaJii kirjoitti:Jotkut sijamuodot on opittava sana sanalta. Essiivi on selvä meille jotka tiedämme kieliopin koulusta. Mutta se pääte on myös ennemmin ollut "lokatiivi." Se jäi nykieleen tiettyihin sanoihin: Tiistaina, huomenna, takana, mukana, ensi vuonna. Pitää tietää mikä sana saa sen lopun. Aikaan liittyvät sanat eivät ole kaikki sen mukaisia: aamulla, keväällä,

ööö.. Tänä aamuna, ensi keväänä ?

No onhan niitä. Keväällä on aurikoista. Ensi keväänä ostan uudet farkut. Talvella palelee. Ensi talvena aloitan hiihdon.

ulkona, ulkoa, ulos. kaukana, kaukaa, kauas. mikä tää 3:s on? tykös, myös, ees - taas, ylös -alas
( konekin tulkitesee kaikki väärin kirjoitetuiksi, paitsi "alas" kelpaa

ristoilmari kirjoitti:ulkona, ulkoa, ulos. kaukana, kaukaa, kauas. mikä tää 3:s on? tykös, myös, ees - taas, ylös -alas
( konekin tulkitesee kaikki väärin kirjoitetuiksi, paitsi "alas" kelpaa

Se on jonkinlainen *s-latiivi. Joskus sen voi korvata translatiivilla (kauaksi) muttei aina. Sitä ei palauteta kantauraliin, vaikka se jännästi usein liittyykin noihin kahteen vanhaan paikallissijaan.