Sivu 1/1

Ior Bockin suvun aarre

ViestiLähetetty: 06 Marras 2021 00:53
Kirjoittaja Jaska
Hörhöt yrittävät uskotella, että Ior Bockilla olisi ollut oikeaa tietoa valtavasta aarteesta ja että sen löytyminen olisi lähellä. PDT_Armataz_01_12

Vuonna 1984 muuan Ior Bock (synt. Holger Svedlin) kertoi Suomalaisen kirjallisuuden seuran kansanrunousarkiston virkailijoille ja sittemmin myös laajemmalle yleisölle fantastisen tarinan: Sipoossa, Odinin mailla, sijaitsee Lemminkäisen temppeli, jonka hänen esi-isänsä sulkivat tuhanneksi vuodeksi, etteivät ristiretkeläiset pääsisi käsiksi satumaiseen aarteeseen.

Vuonna 1987 Bockin määrittelemällä paikalla alkoivat vakavat kaivaukset, joiden muskeleina toimivat Sipoon Säästöpankki ja rakennusyhtiö Lemminkäinen Oy. Tuona vuonna tuli sattumoisin kuluneeksi tasan tuhat vuotta siitä, kun temppelin sisäänkäynti sinetöitiin vuonna 987, jolloin haluttiin estää aarteiden päätyminen valloittajien käsiin.

– Olen käsittänyt, että temppelillä on saavutettu merkittävää edistystä ja ryhmä on erittäin innoissaan erityisesti tulevista kuukausista, Borgen kommentoi brittilehti Mirrorin mukaan.
– Leirissä puhutaan, että he ovat merkittävän läpimurron kynnyksellä, joka suoraan sanottuna voi olla maailman suurin ja arvokkain aarrelöytö.

Aarteen uskotaan koostuvan kymmenistä tuhansista jalokivistä, täyskultaisista patsaista ja historiallisista esineistä. On epäselvää, mistä arvio on peräisin, mutta kansainvälinen lehdistö puhuu 20 miljardin dollarin saaliista.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cd0 ... 06OUnfxjSA

Re: Ior Bockin suvun aarre

ViestiLähetetty: 06 Marras 2021 01:03
Kirjoittaja Lri
Jossain Lauri Simonsuuren kirjassa (joko Myytillisiä tarinoita tai Kotiseudun tarinoita) kerrottiin jostain aarteesta, joka oli Isonvihan aikana kätketty jonkun kartanon maille, jotta siinä olevia esineitä ei olisi varastettu. Mää sanoin jollain meijän naapurin mummolle, että pitäis mennä metallinpaljastimen kanssa tutkimaan kaikkien kartanojen ympäristöjä.