Sivu 1/1

Lahtinen 2022: Hylkeenpyyntikulttuuri Iissä 1400-luvulla?

ViestiLähetetty: 24 Marras 2022 23:08
Kirjoittaja merimaa
Pohjois-Pohjanmaalta Iin Illinsaaren varhaiskeskiaikaiselta hautausmaalta paljastui Itämeren viimeisiä metsästäjä-keräilijöitä

"Uudessa historiallisia ruokavalioita käsittelevässä tutkimuksessa tutkittiin Illinsaaren Suutarinniemen kalmistosta löytynyttä vainajaa. Tutkimus tehtiin luiden kollageenin isotooppisuhteita mittaamalla. Tutkimuksessa selvisi, että vainajan ruokavalion proteiini oli peräisin pääosin hylkeistä. Tällainen ruokavalio oli tyypillinen kivikaudella ja metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa. Myöhemminkin meren antimia on toki hyödynnetty, mutta kalapainotteisesti hylkeenpyynnin jäädessä kausittaiseksi elinkeinoksi."

"Suutarinniemen vainaja onkin saattanut kuulua Itämeren alueen viimeisiin metsästäjä-keräilijöihin, joiden ruokavalio on perustunut hylkeisiin. Aikaisemmissa tutkimuksissa, joissa on tutkittu toisella puolella jokea sijaitsevan Iin Haminan hautausmaalta löytyneitä keskiaikaisia vainajia, tällaista ruokavaliota ei havaittu. Haminan hautausmaan vainajat ajoittuvat Suutarinniemen vainajaa myöhemmälle ajalle."

https://www.ruokavirasto.fi/teemat/tieteellinen-tutkimus/uutisia-tieteellisesta-tutkimuksesta/pohjois-pohjanmaalta-iin-illinsaaren-varhaiskeskiaikaiselta-hautausmaalta-paljastui-itameren-viimeisia-metsastaja-kerailijoita/

"The primary inhumation burial has been radiocarbon dated with a result of 610 ± 30 BP (Beta-382691), reservoir corrected to 1510–1870 AD. Typically the reservoir effect is not very strong in the northernmost Baltic Sea, and is estimated to be approximately 50 years. Both the archaeological and literary evidence suggest that the correction greatly exaggerates the date, so the burial most likely dates to the 15th century, with the very early 16th century being the absolute latest date with some archaeological plausibility."

Lahtinen M, Hakamäki V, Kuusela J-M (2022) The most recent baltic sea marine hunter-gatherers? The buried individual of grave IB3 in the Suutarinniemi cemetery, Finland. PLoS ONE 17(11): e0274953.
https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0274953

Re: Lahtinen 2022: Hylkeenpyyntikulttuuri Iissä 1400-luvulla

ViestiLähetetty: 25 Marras 2022 02:23
Kirjoittaja Jaska
Mielenkiintoista. Jännää, ettei mahdolliseen etnisyyteen viitattu sanallakaan, mutta ehkä se vaatisi tarkemman analyysin sekä esineaineistosta että mahdollisesti luista saatavasta DNA:sta.

Re: Lahtinen 2022: Hylkeenpyyntikulttuuri Iissä 1400-luvulla

ViestiLähetetty: 26 Marras 2022 01:10
Kirjoittaja wejoja
Kiinnostava tutkimus. Hylkeenpyyntiä kesälläkö? Millaisia menetelmiä metsästäjä-keräilijät olisivat käyttäneet kesäpyynnissä? Vai olisiko saaliin lihat kuivattu aurongossa/tuulessa talvipyynnin tai viimeistään kevään "poikapyynnin" jälkeen...? Talven hallin pyynnin lihat säilyivät hyvinkin kevääseen lumipoteroissa.

Re: Lahtinen 2022: Hylkeenpyyntikulttuuri Iissä 1400-luvulla

ViestiLähetetty: 07 Joulu 2022 21:18
Kirjoittaja TTJ
Uutisessa annetaan ymmärtää kyseessä olevan pyyntikulttuurin edustaja, mutta voisiko kyseessä olla vain yhteisössään hylkeenpyyntiin erikoistunut henkilö? Kaivetaanko joskus peräpohjalaiselta hautuumaalta esiin ahkeran hirvenmetsästäjän jäännökset ja todetaan kyseessä olevan myöhäinen metsästäjä-keräilijä? PDT_Armataz_01_01

Re: Lahtinen 2022: Hylkeenpyyntikulttuuri Iissä 1400-luvulla

ViestiLähetetty: 08 Joulu 2022 05:30
Kirjoittaja Jaska
TTJ kirjoitti:Uutisessa annetaan ymmärtää kyseessä olevan pyyntikulttuurin edustaja, mutta voisiko kyseessä olla vain yhteisössään hylkeenpyyntiin erikoistunut henkilö? Kaivetaanko joskus peräpohjalaiselta hautuumaalta esiin ahkeran hirvenmetsästäjän jäännökset ja todetaan kyseessä olevan myöhäinen metsästäjä-keräilijä? PDT_Armataz_01_01

Hyvä pointti. Yksilöstä ei aina voi yleistää koko yhteisöön.

Re: Lahtinen 2022: Hylkeenpyyntikulttuuri Iissä 1400-luvulla

ViestiLähetetty: 08 Joulu 2022 23:28
Kirjoittaja pekkis
Oikeasti hyvä pointti, veikkaisin että itsellänikin liki puolet lihaperäisestä ravinnosta on riistaa.