Häkkinen 2023: On locating Proto-Uralic
Häkkinen, Jaakko 2023:
On locating Proto-Uralic [Kantauralin paikantamisesta]
https://journal.fi/fuf/article/view/120910
https://www.alkuperasivusto.fi/UralicMapFIN.jpeg [KARTTA]
Finnisch-Ugrische Forschungenissa 68 on juuri ilmestynyt laaja artikkelini ”On locating Proto-Uralic”, jossa käsittelen kantauralin paikantamista ja siihen käytettyjä perusteluja. Osa yleisesti käytetyistä perusteluista liittyy paljon varhaisempaan aikaan kuin myöhäiskantauraliin, eikä niillä siksi ole painoarvoa tämän kielentason paikantamisessa. Samalla tarkentuu myös käsitys kantakielen hajoamisen vaiheista, ajoituksesta ja kielikunnan taksonomisesta rakenteesta, eli siitä, miten ja missä järjestyksessä uralilaiset kielihaarat ovat eriytyneet.
Perustelen, että myöhäiskantauralia eli kaikkien uralilaisten kielten viimeistä yhteistä kantakielivaihetta on puhuttu Euroopan ja Siperian rajalla Keski-Uralin seudulla. Eriytymisen ensivaiheessa joskus vuoden 2500 eaa. jälkeen samojedihaara näyttää muodostaneen oman muista erillisen keskuksensa, mikä näkyy varhaisimpien indoiranilaisten lainasanojen puuttumisena. Kuitenkin samojedista näyttää taas löytyvän hieman myöhäisempiä myöhäiskantaindoiranilaisia lainasanoja, ja vieläpä samoilla äännekorvauksilla kuin muissa kielihaaroissa. Tämä sopii heijastamaan tilannetta, jossa indoiranilainen kieli levisi itäisimmästä Euroopasta Uralin ja Tobolin väliselle alueelle ja saavutti myöhäiskantaindoiranin vaiheen vuoden 2000 eaa. tienoilla Sintashtan kulttuurin piirissä, päätyen kosketuksiin myös samojedilaisen keskuksen kanssa.
Samojedihaarakin näyttää kuitenkin vielä pitkään olleen kiinteä osa samaa uralilaista puhuma-aluetta. Vaikka lainasanojen äännekorvauksissa nähdään yleisesti eroja uralilaisten kielihaarojen välillä kantairanilaisen kerrostuman sanoissa ensimmäisinä vuosisatoina jälkeen 2000 eaa., ensimmäiset uralilaisia kielihaaroja koskevat äänteenmuutokset ovat syntyneet vielä tätäkin vaihetta myöhemmin, lähempänä toisen vuosituhannen puoliväliä eaa. Koska samojedi näyttää jakavan yhteisiä äänteenmuutoksia unkarin, mansin ja hantin kanssa, on se voinut siirtyä kauas Sajanin alueelle Etelä-Siperiaan vasta tämän vaiheen jälkeen.
Toinen tärkeä paikannusperustelu ovat eräät puiden nimitykset (siperiansembra ja jalava). Nämä nimitykset voidaan äänteellisesti ja merkitykseltään palauttaa jo myöhäiskantauraliin, ja niiden levinneisyysalueet kohtasivat juuri Keski-Uralilla. Jalava levisi lännestä Volgan-Uralin alueelle jo noin 5000 eaa., kun taas siperiansembra levisi Uralin länsipuolelle vasta noin 1300 eaa, ja se rajoittuu Euroopan puolella vielä nykyäänkin koillisnurkkaan. Kaikki muut perustelut joko ovat epäluotettavia tai liittyvät liian varhaiseen aikatasoon todistaakseen mitään myöhäiskantauralin sijainnista.
Tästä kaikesta seuraa, ettei laajamittaista pronssikauppaa harjoittaneen Seima-Turbino-verkoston alkuvaiheita Lounais-Siperiassa Obin ja Irtyšin yläjuoksuilla aikavälillä 2200–2000 eaa. voida vielä yhdistää uralinkielisiin. Verkoston leviäminen Euroopan puolelle sen sijaan saattaisi hyvinkin liittyä heihin. Keski-Uralin käytävä, jonka kautta Seima-Turbinon pronssiesineetkin näyttävät levinneen Eurooppaan vuoden 2000 eaa. jälkeen, sattuu osumaan juuri myöhäiskantauralin puhuma-alueelle. Tuolla alueella vaikutti heikosti tunnettu Ajatin kulttuuri ja sitä toisella vuosituhannella eaa. seurannut Koptjakin kulttuuri, jonka löytöpaikoilta on löydetty niin Seima-Turbino-verkoston kuin ”kilpailevan” Samus-Kižirovo-perinteenkin pronssiesineitä.
Tästä eteenpäin kaikki on vain spekulaatiota, mutta näyttää hyvinkin mahdolliselta, että varhaiset uralinkieliset hyödynsivät strategisen sijaintinsa Keski-Uralin käytävän hallitsijoina ja pääsivät osallisiksi Seima-Turbino-verkoston toimintaan. Verkoston toimialue ulottui pian jo lännessä Suomeen ja idässä Mongoliaan, mutta uralilainen kieli ei tietenkään levinnyt yhtä nopeasti eikä yhtä laajalle kuin pronssiesineet ja niiden kauppaajat. Osallistuminen Seima-Turbino-verkostoon on kuitenkin saattanut mahdollistaa uralilaisen kielialueen leviämisen lännessä Ylä-Volgan alueelle saakka (keskeinen Seiman löytöpaikka Okajoella). Uralilaisten kielten leviämisen myöhemmät vaiheet Ylä-Volgan alueelta länteen ja Keski-Uralin alueelta itään toisen vuosituhannen eaa. jälkipuoliskolta alkaen vaativat sitten eri selitykset; niitä löytyy esimerkiksi Asko Parpolan ja Valter Langin töistä, joiden kanssa tässä perustelemani malli on yhteensopiva.
On locating Proto-Uralic [Kantauralin paikantamisesta]
https://journal.fi/fuf/article/view/120910
https://www.alkuperasivusto.fi/UralicMapFIN.jpeg [KARTTA]
Finnisch-Ugrische Forschungenissa 68 on juuri ilmestynyt laaja artikkelini ”On locating Proto-Uralic”, jossa käsittelen kantauralin paikantamista ja siihen käytettyjä perusteluja. Osa yleisesti käytetyistä perusteluista liittyy paljon varhaisempaan aikaan kuin myöhäiskantauraliin, eikä niillä siksi ole painoarvoa tämän kielentason paikantamisessa. Samalla tarkentuu myös käsitys kantakielen hajoamisen vaiheista, ajoituksesta ja kielikunnan taksonomisesta rakenteesta, eli siitä, miten ja missä järjestyksessä uralilaiset kielihaarat ovat eriytyneet.
Perustelen, että myöhäiskantauralia eli kaikkien uralilaisten kielten viimeistä yhteistä kantakielivaihetta on puhuttu Euroopan ja Siperian rajalla Keski-Uralin seudulla. Eriytymisen ensivaiheessa joskus vuoden 2500 eaa. jälkeen samojedihaara näyttää muodostaneen oman muista erillisen keskuksensa, mikä näkyy varhaisimpien indoiranilaisten lainasanojen puuttumisena. Kuitenkin samojedista näyttää taas löytyvän hieman myöhäisempiä myöhäiskantaindoiranilaisia lainasanoja, ja vieläpä samoilla äännekorvauksilla kuin muissa kielihaaroissa. Tämä sopii heijastamaan tilannetta, jossa indoiranilainen kieli levisi itäisimmästä Euroopasta Uralin ja Tobolin väliselle alueelle ja saavutti myöhäiskantaindoiranin vaiheen vuoden 2000 eaa. tienoilla Sintashtan kulttuurin piirissä, päätyen kosketuksiin myös samojedilaisen keskuksen kanssa.
Samojedihaarakin näyttää kuitenkin vielä pitkään olleen kiinteä osa samaa uralilaista puhuma-aluetta. Vaikka lainasanojen äännekorvauksissa nähdään yleisesti eroja uralilaisten kielihaarojen välillä kantairanilaisen kerrostuman sanoissa ensimmäisinä vuosisatoina jälkeen 2000 eaa., ensimmäiset uralilaisia kielihaaroja koskevat äänteenmuutokset ovat syntyneet vielä tätäkin vaihetta myöhemmin, lähempänä toisen vuosituhannen puoliväliä eaa. Koska samojedi näyttää jakavan yhteisiä äänteenmuutoksia unkarin, mansin ja hantin kanssa, on se voinut siirtyä kauas Sajanin alueelle Etelä-Siperiaan vasta tämän vaiheen jälkeen.
Toinen tärkeä paikannusperustelu ovat eräät puiden nimitykset (siperiansembra ja jalava). Nämä nimitykset voidaan äänteellisesti ja merkitykseltään palauttaa jo myöhäiskantauraliin, ja niiden levinneisyysalueet kohtasivat juuri Keski-Uralilla. Jalava levisi lännestä Volgan-Uralin alueelle jo noin 5000 eaa., kun taas siperiansembra levisi Uralin länsipuolelle vasta noin 1300 eaa, ja se rajoittuu Euroopan puolella vielä nykyäänkin koillisnurkkaan. Kaikki muut perustelut joko ovat epäluotettavia tai liittyvät liian varhaiseen aikatasoon todistaakseen mitään myöhäiskantauralin sijainnista.
Tästä kaikesta seuraa, ettei laajamittaista pronssikauppaa harjoittaneen Seima-Turbino-verkoston alkuvaiheita Lounais-Siperiassa Obin ja Irtyšin yläjuoksuilla aikavälillä 2200–2000 eaa. voida vielä yhdistää uralinkielisiin. Verkoston leviäminen Euroopan puolelle sen sijaan saattaisi hyvinkin liittyä heihin. Keski-Uralin käytävä, jonka kautta Seima-Turbinon pronssiesineetkin näyttävät levinneen Eurooppaan vuoden 2000 eaa. jälkeen, sattuu osumaan juuri myöhäiskantauralin puhuma-alueelle. Tuolla alueella vaikutti heikosti tunnettu Ajatin kulttuuri ja sitä toisella vuosituhannella eaa. seurannut Koptjakin kulttuuri, jonka löytöpaikoilta on löydetty niin Seima-Turbino-verkoston kuin ”kilpailevan” Samus-Kižirovo-perinteenkin pronssiesineitä.
Tästä eteenpäin kaikki on vain spekulaatiota, mutta näyttää hyvinkin mahdolliselta, että varhaiset uralinkieliset hyödynsivät strategisen sijaintinsa Keski-Uralin käytävän hallitsijoina ja pääsivät osallisiksi Seima-Turbino-verkoston toimintaan. Verkoston toimialue ulottui pian jo lännessä Suomeen ja idässä Mongoliaan, mutta uralilainen kieli ei tietenkään levinnyt yhtä nopeasti eikä yhtä laajalle kuin pronssiesineet ja niiden kauppaajat. Osallistuminen Seima-Turbino-verkostoon on kuitenkin saattanut mahdollistaa uralilaisen kielialueen leviämisen lännessä Ylä-Volgan alueelle saakka (keskeinen Seiman löytöpaikka Okajoella). Uralilaisten kielten leviämisen myöhemmät vaiheet Ylä-Volgan alueelta länteen ja Keski-Uralin alueelta itään toisen vuosituhannen eaa. jälkipuoliskolta alkaen vaativat sitten eri selitykset; niitä löytyy esimerkiksi Asko Parpolan ja Valter Langin töistä, joiden kanssa tässä perustelemani malli on yhteensopiva.