Muinainen Suomi

Isänpuoleinen sukuni on nimeltään Jukonen. Vanhoista sanakirjoista, Virittäjä-lehdistä yms. olen saanut tietää, että juko-sana on suomen(kin) kielessä alunperin alunperin ollut marjakuusen, katajan tms. puulaadultaan sitkeän puun nimi.

Sana on edelleen olemassa viron kielessä muodossa jugapuu (= euroopanmarjakuusi).

Karjalassa (Kotus-sanakirjan mukaan) mm.
juka s. 1. hauta, syvennys, uoma (joessa t. järvessä). Uhtua; 2. putous koskessa, d́uvas onhai burhu. Tulemaj.
jukko s. 1. pärepuu, joka on lohkaistu petäjäpölkystä. Jyskyj Rukaj; siitä tulee ridiläšpäreid́ä (reen liisteiksi) t. pärehalguo. Tunkua; mänd́ypuu, hallottu lohkoloiksi, on jukko; siidä kissotah pärieksi i lua(itah burakkuo. Mäntys; puu pehmie kažvaa šuošša, pedäjä, še on jukko kummańe kiskuottšoo puu. jukošta luajitah most́inua koria. Tihvinä; jukos laittih sarjupäretty. Salmi; pideä jukkoo peäteä da sard́oa liisteitä load́ia. Tulemaj. 2. muuta käyttöä. jukko kelkan t. ahkion vetonuora. Kiestinki Uhtua; pysty patopuu. Tunkua; kun kylvämmä ni jukon pienen vaon viämmä jallalla ĺibo millä. juova, viiru (värjättäessä t. kudottaessa syntynyt virhe) tunduu ylittše kangahasta. Korpis; järvel on jukod viiruja, tyyniä kohtia vihmua vaste. Linnunratakin on eräänlainen jukko. Suistamo.
Tverin karjalassa on/oli myös käytössä sanat jukko ja jukkopuu.

Vanhastaan on suomessa ollut käytössä sana jukolauta merkityksessä reen jalasten poikkipuu. Sana jukainen on tarkoittanut sitkeää puuta jne.

Muistan lukeneeni jostain(?), että sanan juko-muoto olisi tullut idästä, ja jukko-muoto lännestä päin. Osaisikohan joku sanoa tästä jotain tarkemmin? Tai ylipäätään sanan alkuperästä?

Tämä, mistä sana alunperin on tullut, kiinnostaa minua mm. sikäli, että se voisi auttaa minua sukututkimuksessani.

Olen selvittänyt, että isänpuoleista sukuani asui 1700-alkupuolella Jääskessä, josta he muuttivat Viipurin ja Johanneksen seudulle. 1600-luvun loppupuolella oli yksittäisiä Jukoin-nimisiä Laatokan länsi- ja pohjoispuolella (Kurkijoella talollinen, mm. Salmissa ja Syskyjärvellä renkejä). Samoihin aikoihin oli Lemissä Jukonen-niminen rakuuna.
Varhaisin löytämäni Karjalan kannaksella (Hiitola) on 1618 (Jukoin sekä etunimi Juko).

Pohjanmaalle Lappajärvelle muutti Jukolainen/Jukonen-niminen mies Ruotsista (Kopparbergets län) 1600-luvun lopulla ja perusti perheen, josta ei selvitysteni mukaan ikävä kyllä jäänyt ketään henkiin. Samoihin aikoihin ilmestyi lähistölle eli Keuruulle nimi Jukonen. Siellä on kyllä ollut jo sitä ennen järvien niminä Jukojärvi ja Jukonen (joka on pieni lampi).

Vanhin löytämäni nimi oli Limingassa 1548 maakirjan mukaan Nils Juckoijn/Juckaijn. Ko. paikalla on käsittääkseni myöhemmin sijainnut Jukolan tila. Ko. perheen jälkeläiset ovat olleet nimeltään sekä Jukaisia että Jukosia, miten nyt pappi kulloinkin sattui sen kirjoittamaan, kuten muuallakin Suomessa (paitsi Karjalan puolella, jossa Jukonen- ja Jukka-suvut ovat selkeämmin eriytyneet toisistaan).

Veljeltäni otetun näytteen (familytreedna) mukaan hänen haploryhmänsä on R1b1a2, ja lähimmät "sukulaiset" muistaakseni Hollannissa ja Pohjois-Irlannissa. Äitimme puolelta suku lienee pitkälti kantahämäläinen.

Kiitos mielenkiintoisesta palstasta!

Lisäys: Varmistettu isälinja ulottuu Jääskeen noin v. 1740, todennäköisesti kuitenkin 1700-luvun alkupuolelle. Siitä taaksepäin näiden yksittäisten perheiden liikkumista ei ole voitu (vielä) todentaa.

Tuija K. kirjoitti:Muistan lukeneeni jostain(?), että sanan juko-muoto olisi tullut idästä, ja jukko-muoto lännestä päin. Osaisikohan joku sanoa tästä jotain tarkemmin? Tai ylipäätään sanan alkuperästä?

Naapurissamme, Vimpelistä muuttaneen perheen, ainakin miehet käyttivät muistaakseni molempia muotoja sekä kelkan vetonarusta, että parirekien välisistä ristikkäisistä köysistä tai kettingeistä. Samoin muistelen käyttäneen Toholammilta olevien työ ja opiskelukaverienkin. Molemmat paikat sijaitsevat suomalaisella Pohjanmaalla, Vimpeli etelässä ja Toholampi Keski-Pohjanmaalla. Jos oikein muistan, kahden k- kirjaimen muoto oli yleisempi, joka vahvistaisi läntistä alkuperää, mutta kertoisi itäisestä vaikutuksestakin.

Haapavesi - Haapajärvi - Pyhäjärvi vaikutteita saanut isäni käytti, ilmeisesti isältään opittu pesti, pestit sanaa kyseisestä parirekien välisestä sidoksesta.

Tuija K. kirjoitti:Muistan lukeneeni jostain(?), että sanan juko-muoto olisi tullut idästä, ja jukko-muoto lännestä päin. Osaisikohan joku sanoa tästä jotain tarkemmin? Tai ylipäätään sanan alkuperästä?

Taisi olla juuri toisinpäin, eli jukko tullut idästä ja juko lännestä...

Tervetuloa, Tuija! Olipa laaja avausviesti.

Tuija K. kirjoitti:Isänpuoleinen sukuni on nimeltään Jukonen. Vanhoista sanakirjoista, Virittäjä-lehdistä yms. olen saanut tietää, että juko-sana on suomen(kin) kielessä alunperin alunperin ollut marjakuusen, katajan tms. puulaadultaan sitkeän puun nimi.

Sana on edelleen olemassa viron kielessä muodossa jugapuu (= euroopanmarjakuusi).

Karjalassa (Kotus-sanakirjan mukaan) mm.
juka s. 1. hauta, syvennys, uoma (joessa t. järvessä). Uhtua; 2. putous koskessa, d́uvas onhai burhu. Tulemaj.
jukko s. 1. pärepuu, joka on lohkaistu petäjäpölkystä. Jyskyj Rukaj; siitä tulee ridiläšpäreid́ä (reen liisteiksi) t. pärehalguo. Tunkua; mänd́ypuu, hallottu lohkoloiksi, on jukko; siidä kissotah pärieksi i lua(itah burakkuo. Mäntys; puu pehmie kažvaa šuošša, pedäjä, še on jukko kummańe kiskuottšoo puu. jukošta luajitah most́inua koria. Tihvinä; jukos laittih sarjupäretty. Salmi; pideä jukkoo peäteä da sard́oa liisteitä load́ia. Tulemaj. 2. muuta käyttöä. jukko kelkan t. ahkion vetonuora. Kiestinki Uhtua; pysty patopuu. Tunkua; kun kylvämmä ni jukon pienen vaon viämmä jallalla ĺibo millä. juova, viiru (värjättäessä t. kudottaessa syntynyt virhe) tunduu ylittše kangahasta. Korpis; järvel on jukod viiruja, tyyniä kohtia vihmua vaste. Linnunratakin on eräänlainen jukko. Suistamo.
Tverin karjalassa on/oli myös käytössä sanat jukko ja jukkopuu.

Vanhastaan on suomessa ollut käytössä sana jukolauta merkityksessä reen jalasten poikkipuu. Sana jukainen on tarkoittanut sitkeää puuta jne.

Muistan lukeneeni jostain(?), että sanan juko-muoto olisi tullut idästä, ja jukko-muoto lännestä päin. Osaisikohan joku sanoa tästä jotain tarkemmin? Tai ylipäätään sanan alkuperästä?

Tämä, mistä sana alunperin on tullut, kiinnostaa minua mm. sikäli, että se voisi auttaa minua sukututkimuksessani.

Tuossa jo jälkeenpäin vaihdoitkin lännen ja idän paikkoja.

Suomen kielen etymologisen sanakirjan mukaan tässä on useita erilähtöisiä mutta samannäköisiä sanueita:

1. juko(puu) ~ viron juga(puu) ~ liivin jo'u(guuz) 'marjakuusi'
Suomen murteissa jukainen 'sitkeä, luja, kova puuaines' tms. [Tuntematonta alkuperää, levikki rajoittuu länsi-itämerensuomeen, johdosta tosin tavataan itämurteissa]

2. juko 'reen tai kelkan jalaksia yhdistävä poikkipuu' (länsimurteinen) ~ jukko 'kelkan vetoköysi, yhdysköysi' (itä- ja pohjoismurteinen) [< skandinaavinen lainasana]

3. juka : juan, juvan 'joenuoma' [kantauralista periytyvä sana]

Periaattessa mikä tahansa näistä sanoista voisi olla Jukola- tai Jukonen-nimien taustalla. Tietysti auttaisi jos voitaisiin osoittaa suvun vanhimmalta seudulta jokin selventävä paikannimi:
- esim. Jukoniemi viittaisi todennäköisesti katajikkoon tms.
- esim. -juka-päätteinen paikannimi viittaisi todennäköisesti vesistöön.

Tuija K. kirjoitti:Olen selvittänyt, että isänpuoleista sukuani asui 1700-alkupuolella Jääskessä, josta he muuttivat Viipurin ja Johanneksen seudulle. 1600-luvun loppupuolella oli yksittäisiä Jukoin-nimisiä Laatokan länsi- ja pohjoispuolella (Kurkijoella talollinen, mm. Salmissa ja Syskyjärvellä renkejä). Samoihin aikoihin oli Lemissä Jukonen-niminen rakuuna. Varhaisin löytämäni Karjalan kannaksella (Hiitola) on 1618 (Jukoin sekä etunimi Juko).

Tämä onkin hankalaa:
- juko-sanaan (2.) se ei liittyne, kun sen pitäisi olla idässä jukko.
- juka-sanaan (1.) sitä on vaikea liittää, koska se on läntinen.
- juka-sanaan (3.) sen voisi liittää, vaikka tämä on aina a-loppuinen; ks. seuraava kohta.

Tuija K. kirjoitti:Pohjanmaalle Lappajärvelle muutti Jukolainen/Jukonen-niminen mies Ruotsista (Kopparbergets län) 1600-luvun lopulla ja perusti perheen, josta ei selvitysteni mukaan ikävä kyllä jäänyt ketään henkiin. Samoihin aikoihin ilmestyi lähistölle eli Keuruulle nimi Jukonen. Siellä on kyllä ollut jo sitä ennen järvien niminä Jukojärvi ja Jukonen (joka on pieni lampi).

Suomalaisen paikannimikirjan mukaan Jukojärvi voi liittyä vesistösanaan juka; siinä olisi samanlainen *oi-johdos kuin aita --> aitovieri, sika --> sikopaimen.

Pidän siis todennäköisimpänä nimen alkuperänä sanaa juka 'joenuoma jne.'. Mutta Sukunimet-kirjan mukaan Juko olisi vanha Johanneksen kutsumanimi, joten nimi voisi johtua siitäkin. Toisaalta epäilyttävän monen sukunimen kohdalla ohitetaan kielen olemassaolevat sanat ja viitataan kutsumanimiin... Koska tosin Juko-nimeä on tavattu kuten kirjoitit, on tämä vaihtoehto ehkä tässä tapauksessa uskottavin.

Tuija K. kirjoitti:Veljeltäni otetun näytteen (familytreedna) mukaan hänen haploryhmänsä on R1b1a2, ja lähimmät "sukulaiset" muistaakseni Hollannissa ja Pohjois-Irlannissa. Äitimme puolelta suku lienee pitkälti kantahämäläinen.

Erittäin mielenkiintoinen isälinja! Täällä se yleensä tosiaan viitannee läntiseen alkuperään, vaikka R1b:tä on idässä Siperiassa asti.

Jaskan viestiä lukiessa tuli mieleeni, että Kiven veljesten koti oli Jukola. Liekö sillä, sinänsä ilmeisen keksityllä nimellä jotakin yhtymäkohtaa mainittuihin tai muihin juko sanoihin.

Ilmeisesti veljesten talosta on lainattu nimi kirkonkylämme suurehkolle urheiluseuran talolle. Sellaisia jukoloita taitaa olla eri puolilla maatamme, liekö sitten niillä muuta yhteistä kuin veljesten Jukola. Tämä kommenttini hyppää sivuun aiheesta, mutta sopinee selvittää samalla sekin.

Jaska kirjoitti:Tervetuloa, Tuija!

Joo, kiitos! Ja kiitos vastauksesta.

Suomen kielen etymologisen sanakirjan mukaan tässä on useita erilähtöisiä mutta samannäköisiä sanueita:

1. juko(puu) ~ viron juga(puu) ~ liivin jo'u(guuz) 'marjakuusi'
Suomen murteissa jukainen 'sitkeä, luja, kova puuaines' tms. [Tuntematonta alkuperää, levikki rajoittuu länsi-itämerensuomeen, johdosta tosin tavataan itämurteissa]

2. juko 'reen tai kelkan jalaksia yhdistävä poikkipuu' (länsimurteinen) ~ jukko 'kelkan vetoköysi, yhdysköysi' (itä- ja pohjoismurteinen) [< skandinaavinen lainasana]

Pohjois-saamessa näyttäisi olevan vastaava sana juhkku (Kotuksen sanaston mukaan): jukko, vetohihnan päässä oleva nahkasilmukka tai kiinnitysnappula; jukkolauta. Pohjois-Ruotsissa on Jukkasjärvi (finska och meänkieli: Jukkasjärvi, nordsamiska: Čohkkiras)

Tietäisitkö sanoa, mistä sana on tullut Skandinaviaan? Ja mistä kielistä/paikoista vastaavat sanat olisivat tulleet itämerensuomeen?

Tuija K. kirjoitti:Pohjois-saamessa näyttäisi olevan vastaava sana juhkku (Kotuksen sanaston mukaan): jukko, vetohihnan päässä oleva nahkasilmukka tai kiinnitysnappula; jukkolauta. Pohjois-Ruotsissa on Jukkasjärvi (finska och meänkieli: Jukkasjärvi, nordsamiska: Čohkkiras)

Tietäisitkö sanoa, mistä sana on tullut Skandinaviaan? Ja mistä kielistä/paikoista vastaavat sanat olisivat tulleet itämerensuomeen?

Tuo saamen sana on lainattu suomesta, mutta Jukkasjärvi voi olla väännös saamelaisesta nimestä: tiedetään saamen č korvatun j:llä pyöreän takavokaalin edellä, esim. sanassa julku <-- čuolgu 'salko'. Syynä lienee se, että pontevasti äännetty j vivahtaa vahvasti tuollaisen affrikaatan [t] suuntaan.

SKESin mukaan juko/jukko on lainattu varhaiskantaskandinaavin sanasta *jukan, jolla on vastineet ruotsin ja norjan murteissa (oke 'poikkipuu mm. reessä').

Jaska kirjoitti:Tuo saamen sana on lainattu suomesta, mutta Jukkasjärvi voi olla väännös saamelaisesta nimestä: tiedetään saamen č korvatun j:llä pyöreän takavokaalin edellä, esim. sanassa julku <-- čuolgu 'salko'. Syynä lienee se, että pontevasti äännetty j vivahtaa vahvasti tuollaisen affrikaatan [t] suuntaan.

SKESin mukaan juko/jukko on lainattu varhaiskantaskandinaavin sanasta *jukan, jolla on vastineet ruotsin ja norjan murteissa (oke 'poikkipuu mm. reessä').

Hmm, mielenkiintoista... Kiinnostaisi saada vielä lisätietoa tästä, eli onko myös marjakuusen nimi jukopuu lainattu varhaiskantaskandinaavista, ja onko se alunperin tullut sinne germaanista? Ja onko siis idässä päin olevat juko-johdannaiset peräisin muinaisista suomalais-ugrilaisista kantakielistä?
Eli kulkusuunta olisi ollut lännestä itään...?

Tuija K. kirjoitti:

Jaska kirjoitti:Tuo saamen sana on lainattu suomesta, mutta Jukkasjärvi voi olla väännös saamelaisesta nimestä: tiedetään saamen č korvatun j:llä pyöreän takavokaalin edellä, esim. sanassa julku <-- čuolgu 'salko'. Syynä lienee se, että pontevasti äännetty j vivahtaa vahvasti tuollaisen affrikaatan [t] suuntaan.

SKESin mukaan juko/jukko on lainattu varhaiskantaskandinaavin sanasta *jukan, jolla on vastineet ruotsin ja norjan murteissa (oke 'poikkipuu mm. reessä').

Hmm, mielenkiintoista... Kiinnostaisi saada vielä lisätietoa tästä, eli onko myös marjakuusen nimi jukopuu lainattu varhaiskantaskandinaavista, ja onko se alunperin tullut sinne germaanista? Ja onko siis idässä päin olevat juko-johdannaiset peräisin muinaisista suomalais-ugrilaisista kantakielistä?
Eli kulkusuunta olisi ollut lännestä itään...?

Jukopuu on siitä hauska, että tälle juko-sanalle ei ole esitetty koskaan mitään lainaselitystä - ei tiedetä yhtään, mistä sana on läntiseen itämerensuomeen ilmestynyt.

Vain se kakkos-juko/jukko eli 'poikkipuu/yhdysköysi' on skandinaavista alkuperää, ja se on johdos kantagermaanin 'ies'-merkityksisestä sanasta, joka palautuu aina kantaindoeurooppaan asti.

Suomalais-ugrilainen on vain se kolmas eli juka 'joenuomaa' merkitsevänä.

(poistettu liian aikaisin lähtenyt viesti)

Jaska kirjoitti:

Tuija K. kirjoitti:

Jaska kirjoitti:Tuo saamen sana on lainattu suomesta, mutta Jukkasjärvi voi olla väännös saamelaisesta nimestä: tiedetään saamen č korvatun j:llä pyöreän takavokaalin edellä, esim. sanassa julku <-- čuolgu 'salko'. Syynä lienee se, että pontevasti äännetty j vivahtaa vahvasti tuollaisen affrikaatan [t] suuntaan.

SKESin mukaan juko/jukko on lainattu varhaiskantaskandinaavin sanasta *jukan, jolla on vastineet ruotsin ja norjan murteissa (oke 'poikkipuu mm. reessä').

Hmm, mielenkiintoista... Kiinnostaisi saada vielä lisätietoa tästä, eli onko myös marjakuusen nimi jukopuu lainattu varhaiskantaskandinaavista, ja onko se alunperin tullut sinne germaanista? Ja onko siis idässä päin olevat juko-johdannaiset peräisin muinaisista suomalais-ugrilaisista kantakielistä?
Eli kulkusuunta olisi ollut lännestä itään...?

Jukopuu on siitä hauska, että tälle juko-sanalle ei ole esitetty koskaan mitään lainaselitystä - ei tiedetä yhtään, mistä sana on läntiseen itämerensuomeen ilmestynyt.

Vain se kakkos-juko/jukko eli 'poikkipuu/yhdysköysi' on skandinaavista alkuperää, ja se on johdos kantagermaanin 'ies'-merkityksisestä sanasta, joka palautuu aina kantaindoeurooppaan asti.

Suomalais-ugrilainen on vain se kolmas eli juka 'joenuomaa' merkitsevänä.

Olen aiemmin jostain lukenut, että jukolauta ja ne reen/ahkion punotut vetonarut olisi muinoin tehty juuri jukopuusta ja siitä ne olisivat saaneet nimensä. Mahtaako tämä nykytiedon valossa pitää paikkansa? Jos näin olisi, niin eivätköhän nuo sanat jukolauta ja jukopuu olisi peräisin samalta suunnalta? Tämä ei tietenkään ole muuta kuin maallikon arvaus...

Ja vielä kysyisin, mikä sana oli tuo kantagermaanin ies? Missä kantagermaania puhuttiin?

Kiitos paljon vastauksista!

Tuija K. kirjoitti:Olen aiemmin jostain lukenut, että jukolauta ja ne reen/ahkion punotut vetonarut olisi muinoin tehty juuri jukopuusta ja siitä ne olisivat saaneet nimensä. Mahtaako tämä nykytiedon valossa pitää paikkansa? Jos näin olisi, niin eivätköhän nuo sanat jukolauta ja jukopuu olisi peräisin samalta suunnalta? Tämä ei tietenkään ole muuta kuin maallikon arvaus...

Ja vielä kysyisin, mikä sana oli tuo kantagermaanin ies? Missä kantagermaania puhuttiin?

Kiitos paljon vastauksista!

Ilmeisesti tämä yhdistäntä on kansanetymologinen, eli kaksi samannäköistä sanaa on haluttu selittää samaksi. Kuitenkin juko(puu)-sanalla on vastineet liivissä ja virossa asti, vaikka siellä ei tavata juko-sanaa merkityksessä 'yhdyspuu/-köysi'. Merkityksen osaltakaan puunnimitystä ei voida uskottavasti selittää germaanisesta/skandinaavisesta 'iestämistä/kytkemistä' merkitsevästä sanasta. Päinvastainen suuntakin olisi yhtä mahdoton, koska germaaninen sana palautuu jo kantaindoeurooppaan.

Ei näillä sanoilla ole siis muuta yhteistä kuin se että ne ovat suomessa samannäköisiä.

Kantagermaanissa oli vartalo *juk-, josta ies ja iestämiseen liittyvät verbit on johdettu. Tämä palautuu kantaindoeuroopan sanaan *jug-. Kantaindoeuroopassa oli sana *jugom 'ies', mutta tätä johdosta ei ilmeisesti germaanissa ole säilynyt; siellä on uusi johdos samasta vartalosta, *jukuzo 'ies'

Kantagermaania on puhuttu vuoden 500 eaa. vaiheilla todennäköisimmin Pohjois-Saksan ja Tanskan seutuvilla, mutta silloin ja jo aikaisemminkin germaaneja on asunut myös Ruotsin rannikolla Uplantiin saakka, ja he ovat toimineet myös Itämeren-Pohjanlahden itäpuolella, mistä kertovat Länsi-Suomen germaaniset paikannimet ja itämerensuomeen ja saameen lainatut eri-ikäiset germaaniset lainasanat.

Ok, kiitos paljon selventävästä vastauksesta!

Jaska kirjoitti:Jukopuu on siitä hauska, että tälle juko-sanalle ei ole esitetty koskaan mitään lainaselitystä - ei tiedetä yhtään, mistä sana on läntiseen itämerensuomeen ilmestynyt.

Kovasti tekisi mieli verrata germaanien marjakuusi-sanueeseen, englannin yew jne. Tunnetaan joitain sanoja, joissa w:tä vastaa ims. -k- (aiwa > aika). Ensitavun vokalismi ikävä kyllä kusee ja pahasti; englannin /ju/ on tässä myöhäinen diftongin kääntymä, jokseenkin kaikissa muissa vastineissa on /iv/ tai jotain sinnepäin. (Kantagerm. *īwa < mkie. *eiwa)

Liettuaankin sana on näköjään jotenkin lainattu asussa jeva, mutta hankala tuostakaan on u:ta saada.

Olisikohan sitten ikeitä joskus ollut tapana tehdä erityisesti marjakuusesta?

Yggdrasil?

In traditional Germanic religion was Yggdrasill often seen as a giant ash tree. Many scholars are now agree that in the past an error has been made in the interpretation of the ancient writings, and that the tree is most likely a European yew (Taxus baccata). This mistake would find its origin in an alternative word for the yew tree in the Old Norse, namely Needle Ash (barraskr). In addition, ancient sources, including the Eddas, speak about a vetgrønster vida which means "evergreen tree". An ash sheds its leaves in the winter, while yew trees retain their needles.

http://en.wikipedia.org/wiki/Taxus_baccata#Religion


Josta ei myöskään ole yhtä ainoa tulkintaa, vääntyisikö näistä mikään?

The generally accepted meaning of Old Norse Yggdrasill is "Odin's horse", meaning "gallows". This interpretation comes about because drasill means "horse" and Ygg(r) is one of Odin's many names. The Poetic Edda poem Hávamál describes how Odin sacrificed himself by hanging from a tree, making this tree Odin's gallows. This tree may have been Yggdrasil. Gallows can be called "the horse of the hanged" and therefore Odin's gallows may have developed into the expression "Odin's horse", which then became the name of the tree.[1]

Nevertheless, scholarly opinions regarding the precise meaning of the name Yggdrasill vary, particularly on the issue of whether Yggdrasill is the name of the tree itself or if only the full term askr Yggdrasil (where Old Norse askr means "ash tree") refers specifically to the tree. According to this interpretation, askr Yggdrasils would mean the world tree upon which "the horse [Odin's horse] of the highest god [Odin] is bound". Both of these etymologies rely on a presumed but unattested *Yggsdrasill.[1]

A third interpretation, presented by F. Detter, is that the name Yggdrasill refers to the word yggr ("terror"), yet not in reference to the Odinic name, and so Yggdrasill would then mean "tree of terror, gallows". F. R. Schröder has proposed a fourth etymology according to which yggdrasill means "yew pillar", deriving yggia from *igwja (meaning "yew-tree"), and drasill from *dher- (meaning "support")

Tai voiko laina olla Uralilaisilta Skandinaaveille?

Davidson notes parallels between Yggdrasil and shamanic lore in northern Eurasia:

The conception of the tree rising through a number of worlds is found in northern Eurasia and forms part of the shamanic lore shared by many peoples of this region. This seems to be a very ancient conception, perhaps based on the Pole Star, the centre of the heavens, and the image of the central tree in Scandinavia may have been influenced by it.... Among Siberian shamans, a central tree may be used as a ladder to ascend the heavens.[21]

Davidson says that the notion of an eagle atop a tree and the world serpent coiled around the roots of the tree has parallels in other cosmologies from Asia. She goes on to say that Norse cosmology may have been influenced by these Asiatic cosmologies from a northern location. Davidson adds, on the other hand, that it is attested that the Germanic peoples worshiped their deities in open forest clearings and that a sky god was particularly connected with the oak tree, and therefore "a central tree was a natural symbol for them also".[21]

http://en.wikipedia.org/wiki/Yggdrasil#Name

A Gothic Etymological Dictionary

s 212

J11 * juggs



Voisiko löytyä tuota kautta, puu on ikivihreä.


J12 *juk

Ies löytyy heti perästä.

Mahtaako saamelaisperäinen "juuka", joki, joensuu (johka) olla tässä relevantti vertailukohta?

Thurisaz kirjoitti: * juggs

Minullekin tuli joskus tuo lehti.

Parooni kirjoitti:

Thurisaz kirjoitti: * juggs

Minullekin tuli joskus tuo lehti.

Pystynen kirjoitti:

Jaska kirjoitti:Jukopuu on siitä hauska, että tälle juko-sanalle ei ole esitetty koskaan mitään lainaselitystä - ei tiedetä yhtään, mistä sana on läntiseen itämerensuomeen ilmestynyt.

Kovasti tekisi mieli verrata germaanien marjakuusi-sanueeseen, englannin yew jne. Tunnetaan joitain sanoja, joissa w:tä vastaa ims. -k- (aiwa > aika). Ensitavun vokalismi ikävä kyllä kusee ja pahasti; englannin /ju/ on tässä myöhäinen diftongin kääntymä, jokseenkin kaikissa muissa vastineissa on /iv/ tai jotain sinnepäin. (Kantagerm. *īwa < mkie. *eiwa)

Foorumia uudelleenlueskellessa havaitsen, että tätä selitystä saattaisi voida parantaa. Muinaisyläsaksasta löytyy paitsi īwa myös īha, samoin muinaisenglannista paitsi īw myös ēoh. Kantagermaaniin siis vaaditaan myös variantti *īhʷaz.

Nykysuomalainen lainaisi tuon lähinnä asussa "iihvas". Varhempana (keski)kantasuomalaisena aikana tämä kuitenkin on kenties kuulostanut enemmän joltain tyyliin "iuka-", josta ei enää olekaan pitkä matka jukoon. Mahtaisiko jostain löytyä rinnakkaistapauksia, joissa germ. labiovelaari on lainattu asussa -uk- eikä suinkaan -hv-?

(Myös Yggrasilissa ja gootissa oleva g-variantti ajaisi saman asian.)

Pystynen kirjoitti:

Pystynen kirjoitti:

Jaska kirjoitti:Jukopuu on siitä hauska, että tälle juko-sanalle ei ole esitetty koskaan mitään lainaselitystä - ei tiedetä yhtään, mistä sana on läntiseen itämerensuomeen ilmestynyt.

Kovasti tekisi mieli verrata germaanien marjakuusi-sanueeseen, englannin yew jne. Tunnetaan joitain sanoja, joissa w:tä vastaa ims. -k- (aiwa > aika). Ensitavun vokalismi ikävä kyllä kusee ja pahasti; englannin /ju/ on tässä myöhäinen diftongin kääntymä, jokseenkin kaikissa muissa vastineissa on /iv/ tai jotain sinnepäin. (Kantagerm. *īwa < mkie. *eiwa)

Foorumia uudelleenlueskellessa havaitsen, että tätä selitystä saattaisi voida parantaa. Muinaisyläsaksasta löytyy paitsi īwa myös īha, samoin muinaisenglannista paitsi īw myös ēoh. Kantagermaaniin siis vaaditaan myös variantti *īhʷaz.

Nykysuomalainen lainaisi tuon lähinnä asussa "iihvas". Varhempana (keski)kantasuomalaisena aikana tämä kuitenkin on kenties kuulostanut enemmän joltain tyyliin "iuka-", josta ei enää olekaan pitkä matka jukoon. Mahtaisiko jostain löytyä rinnakkaistapauksia, joissa germ. labiovelaari on lainattu asussa -uk- eikä suinkaan -hv-?

(Myös Yggrasilissa ja gootissa oleva g-variantti ajaisi saman asian.)

Onko ajoitukselle merkitystä sillä että lainaus olisi tapahtunut Virossa jossa se on Juga?