Muinainen Suomi

Perinteinen etymologia eli sanojen alkuperän selvittäminen toimii vertikaalisesti, pystytasossa: sana voi olla alkuperältään peritty (vastineita sukukielissä) tai lainattu (vastineita ei-sukukielissä), mutta sillä on aina historia yksittäisen kielen ulkopuolella. On kuitenkin runsaasti sanoja, joiden alkuperä on yhden kielen sisällä, niiden silti olematta johtamalla tai yhdistämällä kielen olemassaolevasta sanastosta muodostettuja. Tällaiset sanat kuuluvat horisontaalisen etymologian piiriin.

Horisontaalisessa etymologiassa sanahahmot tai abstraktit deskriptiiviset juuret liittyvät toisiinsa assosiaatioiden kautta: äänteitä vaihtelemalla saadaan kieleen uusia sanoja. Esimerkiksi kVh-juureen liittyviksi voidaan laskea sellaisia sanoja kuin kohista ja kihistä.

Asia selvinnee seuraavista Eino Koposen ja Vesa Jarvan artikkeleista:

http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/vir99koponen.pdf

http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/koponen1_2001.pdf

http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2003_585.pdf

http://books.google.com/books?id=ivuSe0 ... =lwauTviUO
s754QTUivnpDg&sa=X&oi=book_result&ct=result&resnum=6&ved=0CEYQ6AEwBQ#v=onepage&q=vesa%20jarva&f=false

Tässä ketjussa voi pohtia sanojen alkuperää horisontaalisen etymologian kannalta, eli miten yhden kielen sanat ja niiden äänteet liittyvät toisiinsa ja synnyttävät uutta sanastoa assosiaatioiden pohjalta; pidetään perinteiset (eli sukukieliin ja naapurikieliin liittyvät) etymologiset pohdiskelut viereisessä Etymologiaketjussa.

Horisontaalista etymologiaa ei tosin ole syytä soveltaa kovin reippaasti, ennen kuin vertikaalinen puoli on hoideltu. Muuten päätyy liian rohkeisiin johtopäätöksiin. Esim. lettu ~ lätty olisi horisontaalisesti liitettävissä sanueeseen litteä ~ lattea, mutta kyseessä onkin ruotsalaislaina (plätt)! Tämä selittää jopa e/ä-variaationkin.

Toisaalta perusteellinen horisontaalinen analyysi kyllä osoittaisi, että /e/ ei kummemmin muutenkaan esiinny deskriptiivisanoissa.

Kuten ehkä olen muualla maininnut, olen keräillyt suomen kielen sanadupletteja eli mahdollisesti horisontaalisessa suhteessa olevia sanoja. Olisikohan listalle kiinnostusta täällämain?

Pystynen kirjoitti:Horisontaalista etymologiaa ei tosin ole syytä soveltaa kovin reippaasti, ennen kuin vertikaalinen puoli on hoideltu. Muuten päätyy liian rohkeisiin johtopäätöksiin. Esim. lettu ~ lätty olisi horisontaalisesti liitettävissä sanueeseen litteä ~ lattea, mutta kyseessä onkin ruotsalaislaina (plätt)! Tämä selittää jopa e/ä-variaationkin.

Totta, jos tarjolla on "oikeampikin" etymologia, jää ekspressiiviselitys helposti toiseksi, ainakin ellei äänteellinen motivaatio ole todella selvä.

Pystynen kirjoitti:Kuten ehkä olen muualla maininnut, olen keräillyt suomen kielen sanadupletteja eli mahdollisesti horisontaalisessa suhteessa olevia sanoja. Olisikohan listalle kiinnostusta täällämain?

No sehän sopisi tänne kuin nasta pakaraan!

Jaska kirjoitti:

Pystynen kirjoitti:Kuten ehkä olen muualla maininnut, olen keräillyt suomen kielen sanadupletteja eli mahdollisesti horisontaalisessa suhteessa olevia sanoja. Olisikohan listalle kiinnostusta täällämain?

No sehän sopisi tänne kuin nasta pakaraan!

Tästä ensihätään:
http://pastebin.com/raw.php?i=SKG9RkWi

Lista ei ole lähes minkäänlaisessa julkaisukunnossa (olkoon vaikka versio 0.1 alfa?), mutta riittänee kuitenkin herättämään keskustelua. Olen koonnut vaihtelusuhteita aika positivisesti; tarkoituksena paitsi haalia horisontaalisia etymologioita ja rinnakkaislainoja, myös tutkia sattumanvaraisten samankaltaisuuksien todennäköisyyttä.

Niin ja unohtui itse tekstiin mainita: tuplamato ~~ merkkaa sanapareja, joiden vartalo-osilla on useampi kuin yksi ero. "Vartaloksi" olen laskenut ensitavun ja 2. tavun alkukonsonantin, sen vokaalia en (se kun voi sisältää johdinaineksia).

Listasta voi bongailla esim. todennäköisiä kontaminaatiotapauksia eli kahdesti esiintyviä sanoja; esim. vyöryä < vieriä + pyöriä (ja y-refleksiivi); nitoa < sitoa + nivoa.

Toisaalta mielenkiintoisia ovat "taustaa" (lähes kaikkiin vaihtelutapauksiin löytyy esimerkkejä!) useammin esiintyvät vaihtelusuhteet. Mainitaan vaikkapa lukuisat sanat tyyppiä h~k, h~kk; moneen pariin sisältyy k:llinen germaanilainajäsen ja mietinkin, olisiko h tässä "tyypissä" selitettävissä jonkinlaisen rinnakkaislainautumisen kautta (joko Grimmin lailla kikkaillen tai sitten baltin tms. kautta satemisaation *Ḱ > */* avulla). Samoin kovin mielenkiintoista on, että vaihtelusuhde s ~ v näyttää esiintyvän toistaiseksi yksinomaan r:n jäljessä.

Lisäehdotuksia otetaan vastaan Linkki yllä erääntyy automaattisesti kuukauden päästä, johon mennessä aineisto onkin todennäköisesti ainakin hieman kasvanut.

Kiitos, komea lista!

Jaska kirjoitti:Perinteinen etymologia eli sanojen alkuperän selvittäminen toimii vertikaalisesti, pystytasossa: sana voi olla alkuperältään peritty (vastineita sukukielissä) tai lainattu (vastineita ei-sukukielissä), mutta sillä on aina historia yksittäisen kielen ulkopuolella. On kuitenkin runsaasti sanoja, joiden alkuperä on yhden kielen sisällä, niiden silti olematta johtamalla tai yhdistämällä kielen olemassaolevasta sanastosta muodostettuja. Tällaiset sanat kuuluvat horisontaalisen etymologian piiriin.

Horisontaalisessa etymologiassa sanahahmot tai abstraktit deskriptiiviset juuret liittyvät toisiinsa assosiaatioiden kautta: äänteitä vaihtelemalla saadaan kieleen uusia sanoja. Esimerkiksi kVh-juureen liittyviksi voidaan laskea sellaisia sanoja kuin kohista ja kihistä.

Kohista, kihistä, kahista, kuhista ovat eri tavalla vokaalistettuja versioita samasta sanasta, kuvaamaan hieman eri näkökulmaa samaan asiaan. Itse en edes lue noita eri sanoiksi tutkiessani sanojen etymologiaa. Lisäksi eri murteet vokalisoivat saman sanan eri tavalla. Näistä syistä en juuri vokaaleille laita painoa sanassa etsiessäni sanan etymologiaa, koska pääsääntöisesti vain konsonanteilla on painoarvoa.

Esimerkiksi kuolema, kalma, kalmo, kylma ja kelmeä ovat sama sana, mutta jälleen kerran vokaalistuksella erotellaan siihen hieman erilainen näkökulma. Alunperin sana on merkinnyt kuolemaa eli vainajaa, joka on kalmo, mutta samaan aikaan myös kylmä sekä kelmeä. Vainajan mytologiseen olemukseen kuuluivat kalevalaisessa maailmassa myös sanat kulma ja kolme, mutta tämä yhteys on ehkä liian pitkä asia selitettäväksi tässä.

Mytologia luo etymologian, joten tätä kautta on läydettävä yhteinen merkitys noille samankaltaisille sanoille. On löydettävä aikakausi ja sieltä mytologinen tekijä, jossa näille samaa konsonantti-juurta oleville sanoille löytyy yhteinen nimittäjä. Ilman tälläistä yhteistä nimittäjää pidän etymologista selitystä hyvin epävarmana.

Tämä on siis pääsääntö, ei kaikki konsosnanteiltaan yhteiset sanat ole sataprosenttisesti samaa juurta.

Kukko kirjoitti:

Jaska kirjoitti:Perinteinen etymologia eli sanojen alkuperän selvittäminen toimii vertikaalisesti, pystytasossa: sana voi olla alkuperältään peritty (vastineita sukukielissä) tai lainattu (vastineita ei-sukukielissä), mutta sillä on aina historia yksittäisen kielen ulkopuolella. On kuitenkin runsaasti sanoja, joiden alkuperä on yhden kielen sisällä, niiden silti olematta johtamalla tai yhdistämällä kielen olemassaolevasta sanastosta muodostettuja. Tällaiset sanat kuuluvat horisontaalisen etymologian piiriin.

Horisontaalisessa etymologiassa sanahahmot tai abstraktit deskriptiiviset juuret liittyvät toisiinsa assosiaatioiden kautta: äänteitä vaihtelemalla saadaan kieleen uusia sanoja. Esimerkiksi kVh-juureen liittyviksi voidaan laskea sellaisia sanoja kuin kohista ja kihistä.

Kohista, kihistä, kahista, kuhista ovat eri tavalla vokaalistettuja versioita samasta sanasta, kuvaamaan hieman eri näkökulmaa samaan asiaan. Itse en edes lue noita eri sanoiksi tutkiessani sanojen etymologiaa.

Tämäntyyppinen vokaalivaihtelu koskee vain hyvin pientä joukkoa sanoista: äänteellisesti motivoituja sanoja. Sen ei ole havaittu toimivan normaalisanastossa.

Kukko kirjoitti:Lisäksi eri murteet vokalisoivat saman sanan eri tavalla. Näistä syistä en juuri vokaaleille laita painoa sanassa etsiessäni sanan etymologiaa, koska pääsääntöisesti vain konsonanteilla on painoarvoa.

Harvassa sanassa on murteiden välillä epäsäännöllisiä vokaalivastaavuuksia.

Vokaalit seuraavat äännelakeja aivan kuten konsonantitkin - et voi ohittaa äännehistoriaa selvitellessäsi etymologioita, se on epätieteellistä.

Jaska kirjoitti:Tämäntyyppinen vokaalivaihtelu koskee vain hyvin pientä joukkoa sanoista: äänteellisesti motivoituja sanoja. Sen ei ole havaittu toimivan normaalisanastossa.

Tuopa onkin melenkiintoinen pointti. Miten määritellään tuo äänteellisesti motivoitu, pystyykö sen näkemään suoraan sanasta tietämättä tarkempaa taustaa sanalle?

"Tämä on mun kotoni. Täällä ei kissit pissi.
Tämä on mun kotini. Täällä ei kissat pissaa."