Rahkonen 2021: Imatra, Imandra
Lähetetty: 14 Huhti 2021 11:10
Uudessa kirjoituksessaan "Suomeen suuntautuneiden nimistövirtausten monimuotoisuus", joka ilmestyi juuri Muinaistutkijassa 1/2021, Pauli Rahkonen jatkaa muinaiskielistä periytyvien paikannimielementtien selvittelyä. Erityisen mielenkiintoinen on nimye Imatra ~ Imandra.
Nimien kantana olisi sana *ema 'äiti', ja *ima-asua tavataan paikannimistössä Ylä-Volgalla ja myös Äänisen tienoilla. Muutos *e > *i on tapahtunut mordvassa, mutta ainakaan merjalaiskielissä sellaisesta ei ole näkynyt tähän saakka merkkejä.
Limnonyymejä eli järvennimiä tekevä formantti *-dra puolestaan muistuttaa merjansukuisen itätshuudin kehitystä: *jäkra > *jädr, *-dra ja *joki > *-oda.
Imatra ja Imandra olisivat siis alkuaan 'Emäjärviä'; nykyäänhän Imatra on koski, eli se "Emäjärvi" olisi alkuaan ollut viereinen Saimaa. Saimaa ja Kuolan Imandra ovatkin erittäin suuria järviä.
Itämerensuomen leviämisen osalta Rahkonen hahmottelee aivan uudenlaista mallia:
"Tämä reititys perustuu siihen, että mahdollisesti keskikantasuomen tai luultavammin myöhäisen varhaiskantasuomen tasoinen, jokseenkin yhtenäinen kielimuoto levisi Valdailta neljää reittiä myöten Itämeren alueelle neljään pesäkkeeseen:
1) Väinäjoen (Daugava) reittiä Riianlahdelle, josta kehittyi liivi,
2) Ṧelonin reittiä Peipsjärvelle, josta kehittyi eteläviro,
3) Lugan reittiä Suomenlahden rannoille se, josta kehittyi pohjoisviro ja länsisuomi sekä
4) Olhavaa pohjoiseen kulkenut ryhmä, jonka murteesta kehittyi meille tuntematon ns. itäinen kielellinen komponentti, jonka sulauduttua länsisuomeen, syntyivät karjala ja vepsä."
Mallin kielellistä perustaa hän ei kuitenkaan kovin tarkasti esittele: hän mainitsee vain etelävirossa ja reliikinomaisesti karjalassa säilyneet affrikaatat. Nähdäkseni ei kuitenkaan ole mitään pakottavia syitä olettaa kantasuomen jakautuneen jo Valdailla. Uusi vaihtoehto on kuitenkin esitetty, ja katsotaan, löytyykö sen tueksi tulevaisuudessa todisteita esim. paikannimistöstä.
Nimien kantana olisi sana *ema 'äiti', ja *ima-asua tavataan paikannimistössä Ylä-Volgalla ja myös Äänisen tienoilla. Muutos *e > *i on tapahtunut mordvassa, mutta ainakaan merjalaiskielissä sellaisesta ei ole näkynyt tähän saakka merkkejä.
Limnonyymejä eli järvennimiä tekevä formantti *-dra puolestaan muistuttaa merjansukuisen itätshuudin kehitystä: *jäkra > *jädr, *-dra ja *joki > *-oda.
Imatra ja Imandra olisivat siis alkuaan 'Emäjärviä'; nykyäänhän Imatra on koski, eli se "Emäjärvi" olisi alkuaan ollut viereinen Saimaa. Saimaa ja Kuolan Imandra ovatkin erittäin suuria järviä.
Itämerensuomen leviämisen osalta Rahkonen hahmottelee aivan uudenlaista mallia:
"Tämä reititys perustuu siihen, että mahdollisesti keskikantasuomen tai luultavammin myöhäisen varhaiskantasuomen tasoinen, jokseenkin yhtenäinen kielimuoto levisi Valdailta neljää reittiä myöten Itämeren alueelle neljään pesäkkeeseen:
1) Väinäjoen (Daugava) reittiä Riianlahdelle, josta kehittyi liivi,
2) Ṧelonin reittiä Peipsjärvelle, josta kehittyi eteläviro,
3) Lugan reittiä Suomenlahden rannoille se, josta kehittyi pohjoisviro ja länsisuomi sekä
4) Olhavaa pohjoiseen kulkenut ryhmä, jonka murteesta kehittyi meille tuntematon ns. itäinen kielellinen komponentti, jonka sulauduttua länsisuomeen, syntyivät karjala ja vepsä."
Mallin kielellistä perustaa hän ei kuitenkaan kovin tarkasti esittele: hän mainitsee vain etelävirossa ja reliikinomaisesti karjalassa säilyneet affrikaatat. Nähdäkseni ei kuitenkaan ole mitään pakottavia syitä olettaa kantasuomen jakautuneen jo Valdailla. Uusi vaihtoehto on kuitenkin esitetty, ja katsotaan, löytyykö sen tueksi tulevaisuudessa todisteita esim. paikannimistöstä.