Muinainen Suomi

Uudessa kirjoituksessaan "Suomeen suuntautuneiden nimistövirtausten monimuotoisuus", joka ilmestyi juuri Muinaistutkijassa 1/2021, Pauli Rahkonen jatkaa muinaiskielistä periytyvien paikannimielementtien selvittelyä. Erityisen mielenkiintoinen on nimye Imatra ~ Imandra.

Nimien kantana olisi sana *ema 'äiti', ja *ima-asua tavataan paikannimistössä Ylä-Volgalla ja myös Äänisen tienoilla. Muutos *e > *i on tapahtunut mordvassa, mutta ainakaan merjalaiskielissä sellaisesta ei ole näkynyt tähän saakka merkkejä.

Limnonyymejä eli järvennimiä tekevä formantti *-dra puolestaan muistuttaa merjansukuisen itätshuudin kehitystä: *jäkra > *jädr, *-dra ja *joki > *-oda.

Imatra ja Imandra olisivat siis alkuaan 'Emäjärviä'; nykyäänhän Imatra on koski, eli se "Emäjärvi" olisi alkuaan ollut viereinen Saimaa. Saimaa ja Kuolan Imandra ovatkin erittäin suuria järviä.

Itämerensuomen leviämisen osalta Rahkonen hahmottelee aivan uudenlaista mallia:

"Tämä reititys perustuu siihen, että mahdollisesti keskikantasuomen tai luultavammin myöhäisen varhaiskantasuomen tasoinen, jokseenkin yhtenäinen kielimuoto levisi Valdailta neljää reittiä myöten Itämeren alueelle neljään pesäkkeeseen:
1) Väinäjoen (Daugava) reittiä Riianlahdelle, josta kehittyi liivi,
2) Ṧelonin reittiä Peipsjärvelle, josta kehittyi eteläviro,
3) Lugan reittiä Suomenlahden rannoille se, josta kehittyi pohjoisviro ja länsisuomi sekä
4) Olhavaa pohjoiseen kulkenut ryhmä, jonka murteesta kehittyi meille tuntematon ns. itäinen kielellinen komponentti, jonka sulauduttua länsisuomeen, syntyivät karjala ja vepsä."

Mallin kielellistä perustaa hän ei kuitenkaan kovin tarkasti esittele: hän mainitsee vain etelävirossa ja reliikinomaisesti karjalassa säilyneet affrikaatat. Nähdäkseni ei kuitenkaan ole mitään pakottavia syitä olettaa kantasuomen jakautuneen jo Valdailla. Uusi vaihtoehto on kuitenkin esitetty, ja katsotaan, löytyykö sen tueksi tulevaisuudessa todisteita esim. paikannimistöstä.

Mielenkiintoista! Tuosta i:stä tulee mieleen pari sanaa, jotka voisivat liittyä i-alkuiseen äiti-sanaan.

Suomen kielessä on samaa tarkoittava sanapari äitelä ja imelä, jotka voisivat mielestäni kumpikin palautua äiti-sanaan ja taustalla olisi tietysti äidinmaidon makeus.

äiti -> äitelä
ime -> imelä

Toisaalta meillä on myös nuorta naista tarkoittava sana impi ja immyt. Tämä voisi olla johdos äitiä ja naista tarkoittavasta 'ime'-sanasta.

Emä-sanan tapaisia sanoja, jotka alkavat i-kirjaimella, esiintyy sukukielissä:
selkup imyl'a mummo
hanti əjimì (P), īmǝ (E)/ ìmi (I) eukko, vaimo, ìmi (Vj) anoppi,
nganasan imi mummo,
hanti imi (I) vanhempi täti

Jaska kirjoitti:Muutos *e > *i on tapahtunut mordvassa, mutta ainakaan merjalaiskielissä sellaisesta ei ole näkynyt tähän saakka merkkejä.

Vöro, imä < emä jne.?

Michael Fortescuen kirjassa Language Relations Across The Bering Strait esitettiin kantauralin vartalolle *ime- mahdollisia vastineita eskimokielissä (viewtopic.php?t=2776):

Proto-F(U): ime- 'suck' (Y iw(i)- 'suck')
Proto-E(A): əməR- 'drink, drinking water', əmmuɣ- 'suck breast', A ma-qða- 'suck breast'

https://en.wiktionary.org/wiki/Reconstruction:Proto-Uralic/ime-:

> Often compared to Proto-Turkic *em- ("to suck"), Proto-Yukaghir *iw- ("to suck"), whence Northern Yukaghir иби (ibi), and Proto-Chukotko-Kamchatkan *inmə- ("to swallow"), whence Alutor инмын (inmən).

Kristiina kirjoitti:Mielenkiintoista! Tuosta i:stä tulee mieleen pari sanaa, jotka voisivat liittyä i-alkuiseen äiti-sanaan.

Suomen kielessä on samaa tarkoittava sanapari äitelä ja imelä, jotka voisivat mielestäni kumpikin palautua äiti-sanaan ja taustalla olisi tietysti äidinmaidon makeus.

äiti -> äitelä
ime -> imelä

SSA yhdistää epävarmasti äitelään saamen sanan *aajtee 'suolaton (ruoka)'. Sen säännöllinen vastine kantasuomessa olisi *äitä, josta äitelä voisi olla adjektiivijohdos.

Imelä-sanallakin on epävarma vastine saamessa, mutta on myös ehdotettu imeä-verbiin liittymistä. Suomessahan on sana emä, joten jos sen i:llistä vastinetta halutaan käyttää, ongelmaksi tulee, ettei sellaista tunneta suomen murteista. Niinpä siihen perustuvat johdoksetkin jäävät tyhjän päälle.

Kristiina kirjoitti:Toisaalta meillä on myös nuorta naista tarkoittava sana impi ja immyt. Tämä voisi olla johdos äitiä ja naista tarkoittavasta 'ime'-sanasta.

Nämä sanat ovat tosiaan vailla selitystä; levinneisyys rajoittuu itämerensuomeen.
Ehdotuksesi on siis teoriassa aivan mahdollinen. Kadonneista kielistä ei tunneta paljonkaan johdinaineksia, joten -pi-johdos jää hypoteettiseksi. Immyt lienee suomen oma johdos: *impi+yt --> immyt astevaihtelun vuoksi. Neitsyt on vastaava johdos omaperäisestä sanasta, ja kahden samaa merkitsevän sanan kohdalla toinen voisi hyvinkin olla lainaperäinen.

Kristiina kirjoitti:Emä-sanan tapaisia sanoja, jotka alkavat i-kirjaimella, esiintyy sukukielissä:
selkup imyl'a mummo
hanti əjimì (P), īmǝ (E)/ ìmi (I) eukko, vaimo, ìmi (Vj) anoppi,
nganasan imi mummo,
hanti imi (I) vanhempi täti

Luultavasti tämä sana on levinnyt Siperiassa noiden naapurikielten välillä.
Emä-sanalla on ims. ja saamen lisäksi vastine unkarissa (eme) ja samojedissa: ngan. n'emï, nenT nyebya, selk. ëmï.

Kinaporin kalifi kirjoitti:

Jaska kirjoitti:Muutos *e > *i on tapahtunut mordvassa, mutta ainakaan merjalaiskielissä sellaisesta ei ole näkynyt tähän saakka merkkejä.

Vöro, imä < emä jne.?

Muoto imä löytyy vain osasta eteläviron murteita. Kallio 2018:
"Mainittua supistumista voidaan muutenkin pitää võrolais-setolaisen haaran tuntomerkkinä, sillä se ei koskenut vanhaa kirjaeteläviroa eikä sen pohjana ollutta tarton murretta kuten ei myöskään mulgia eikä leivua (jossa sen sijaan e/o > ie/ᵘo"

Imatrahan kuului muuten vanhastaan Jääsken (< *jeski "suvanto") kihlakuntaan, Rahkosen erinomaisen ehdotuksen *ima-dra pohjalta molemmat keskeiset nimet olisivat merjalais- tai itätsuudipohjaisia, vaikka tuo e > i mordvalaistyypin muotona hieman tietysti hiertää. Ehkä tämä liittyy mm. vanhaan keskusteluun kt > ht -muunnoksesta, kielirajat eivät välttämättä olleet siirtymäalueilla ihan tarkkoja?

Jaska kirjoitti:Itämerensuomen leviämisen osalta Rahkonen hahmottelee aivan uudenlaista mallia

Mainiota, että tällaisia ei-höpelöitä muinaisselityksiä heitellään kehiin. Riittävän monta tällaista, niin niiden aineksista voi saada aikaan ties kuinka hyvän selityksen.

Se kielitieteellinen käsitys, että ensiksi erkani eteläviro, ei tule tässä mallissa esiin. Tässähän liivi erkaantuu ensin ja muut haarautuvat vasta Ilmajärveltä (Selonille, Laukaajoelle, Olhavalle). Sen osalta mallia pitäisi vielä vähän tuunata.

Jaska kirjoitti:Uudessa kirjoituksessaan "Suomeen suuntautuneiden nimistövirtausten monimuotoisuus", joka ilmestyi juuri Muinaistutkijassa 1/2021, Pauli Rahkonen jatkaa muinaiskielistä periytyvien paikannimielementtien selvittelyä. Erityisen mielenkiintoinen on nimye Imatra ~ Imandra. --- Imatra ja Imandra olisivat siis alkuaan 'Emäjärviä'; nykyäänhän Imatra on koski, eli se "Emäjärvi" olisi alkuaan ollut viereinen Saimaa. Saimaa ja Kuolan Imandra ovatkin erittäin suuria järviä.

Imatran osalta vähän puristaa. Usein joen ylin koski on saman niminen kuin yläpuolinen järvi, ja sellaisena myös se “emäjärvenkoski” toimisi hyvin. Vuoksessa on kuitenkin monta koskea jo ennen tätä koskea. Tähän epätyypillisyyteen tarvittaisiin tueksi vielä jokin muinaisselitys.

Itäsuomesta löytyy muutama järvi, jonka nimen loppusosa on tero tai tiira, ehkä nekin ovat samaa kantaa.

aikalainen kirjoitti:

Jaska kirjoitti:Itämerensuomen leviämisen osalta Rahkonen hahmottelee aivan uudenlaista mallia

Mainiota, että tällaisia ei-höpelöitä muinaisselityksiä heitellään kehiin. Riittävän monta tällaista, niin niiden aineksista voi saada aikaan ties kuinka hyvän selityksen.

Se kielitieteellinen käsitys, että ensiksi erkani eteläviro, ei tule tässä mallissa esiin. Tässähän liivi erkaantuu ensin ja muut haarautuvat vasta Ilmajärveltä (Selonille, Laukaajoelle, Olhavalle). Sen osalta mallia pitäisi vielä vähän tuunata.

Hyvä pointti.

aikalainen kirjoitti:

Jaska kirjoitti:Uudessa kirjoituksessaan "Suomeen suuntautuneiden nimistövirtausten monimuotoisuus", joka ilmestyi juuri Muinaistutkijassa 1/2021, Pauli Rahkonen jatkaa muinaiskielistä periytyvien paikannimielementtien selvittelyä. Erityisen mielenkiintoinen on nimye Imatra ~ Imandra. --- Imatra ja Imandra olisivat siis alkuaan 'Emäjärviä'; nykyäänhän Imatra on koski, eli se "Emäjärvi" olisi alkuaan ollut viereinen Saimaa. Saimaa ja Kuolan Imandra ovatkin erittäin suuria järviä.

Imatran osalta vähän puristaa. Usein joen ylin koski on saman niminen kuin yläpuolinen järvi, ja sellaisena myös se “emäjärvenkoski” toimisi hyvin. Vuoksessa on kuitenkin monta koskea jo ennen tätä koskea. Tähän epätyypillisyyteen tarvittaisiin tueksi vielä jokin muinaisselitys.

Itäsuomesta löytyy muutama järvi, jonka nimen loppusosa on tero tai tiira, ehkä nekin ovat samaa kantaa.

Se on mahdollista, onhan *tr yhtymä edelleen tai taas harvinainen ainakin länsisuomessa, kun tavunloppuinen *t on vokaaliutunut (aura, teeri~teiri jne.). Savokarjalassa (kielistössä) se kuitenkin on "aina" tunnettu, joten epenteettisen vokaalin ilmestyminen yhtymää rikkomaan olisi vaikea selittää. Paitsi jos edellä oli vielä jokin kolmas konsonantti (Imantero?).

Kinaporin kalifi kirjoitti:Imatrahan kuului muuten vanhastaan Jääsken (< *jeski "suvanto") kihlakuntaan, Rahkosen erinomaisen ehdotuksen *ima-dra pohjalta molemmat keskeiset nimet olisivat merjalais- tai itätsuudipohjaisia, vaikka tuo e > i mordvalaistyypin muotona hieman tietysti hiertää. Ehkä tämä liittyy mm. vanhaan keskusteluun kt > ht -muunnoksesta, kielirajat eivät välttämättä olleet siirtymäalueilla ihan tarkkoja?

Joo, stabiileja kielialueita ei ollut olemassa, vaan porukka sinkoili minne lystäsi. Ja kun jokainen äänteenmuutos on tapahtunut eri aikaan, niiden levinneisyyskin saattaa olla hieman erilainen. Etenkin kun välissä oli vasta murreraja eikä vielä kieliraja.

Mordvalainen paikannimistökin ulottuu Moskovan tienoille asti eli paljon nykyistä lännemmäksi.

Mikä voisi olla merjan sana värille valkoinen? Lähtökohtiahan voisivat olla ask-, josta ehkä jotain tyyliin os- ja valk-, johon liittyen Rahkonen esittää artikkelissaan "Merjalais-muromalaisten ja muinaismordvalaisten hydoronymien leviäminen" vastinetta s. 127 merja *volg(o) "valkoinen" < * valka, esim. Volgan', Volgoma, Volgusha

https://helda.helsinki.fi/bitstream/han ... utheas.pdf

https://www.sgr.fi/susa/93/rauhala.pdf

Esim. Sonkajärvellä sijaitseekin lampipari Valkeislampi - Volkanlampi. Ei nyt mikään maailmanluokan todiste, mutta kuitenkin.

Kinaporin kalifi kirjoitti:Mikä voisi olla merjan sana värille valkoinen? Lähtökohtiahan voisivat olla ask-, josta ehkä jotain tyyliin os- ja valk-, johon liittyen Rahkonen esittää artikkelissaan "Merjalais-muromalaisten ja muinaismordvalaisten hydoronymien leviäminen" vastinetta s. 127 merja *volg(o) "valkoinen" < * valka, esim. Volgan', Volgoma, Volgusha

Rahkonen:
"On the basis of the appellations, it would appear that the Finnic counterpart
*volg(V) ‘white’ occurred in Merya rather than a word based on the
common origin of the Mordvin ašo and Mari oš. The valg-/volg-stemmed
word form is also found in Mari, but there the meaning is ‘bright, clear’
(SSA III 400)."

Eli merjassa ei olisi ollut mordvalais-marilainen sana pääasiallisena 'valkoista' merkitsevänä sanana, mutta koska molemmat sanat löytyvät maristakin, olisivat ne saattaneet olla merjassakin.

Lekseemien levinneisyyshän ei aina seuraa kielirajoja: Pohjois-Venäjällä oli äänteellisesti saamenkaltainen kieli, jossa kuitenkin oli samoja maastosanoja kuin itämerensuomessa (esim. *neemi, joka puuttuu nykysaamesta). Nykysaamen maastosanat taas on enimmälti omaksuttu vasta Suomessa tai jopa vasta Lapissa.

Eli pitää huomioida se, että maastosanasto on erityisen altista substraattilainautumiselle ja osoittaa useinkin paikallista jatkuvuutta eikä kielilinjallista jatkuvuutta.

Kinaporin kalifi kirjoitti:Esim. Sonkajärvellä sijaitseekin lampipari Valkeislampi - Volkanlampi. Ei nyt mikään maailmanluokan todiste, mutta kuitenkin.

Ei huano!
Rahkosen uudessa jutussahan oli myös Olhava-nimistön levinneisyydestä Suomessa, ja Oulu-nimistö liitettiin Venäjän Votla-nimiin.

Jaska kirjoitti:Lekseemien levinneisyyshän ei aina seuraa kielirajoja: Pohjois-Venäjällä oli äänteellisesti saamenkaltainen kieli, jossa kuitenkin oli samoja maastosanoja kuin itämerensuomessa (esim. *neemi, joka puuttuu nykysaamesta). Nykysaamen maastosanat taas on enimmälti omaksuttu vasta Suomessa tai jopa vasta Lapissa.

Tuohan mielenkiintoinen tieto. Tuo kieli. Mitä siitä on saatu selville? Sehän voisi olla lähellä jotain varhaiskantasaamea.

jussipussi kirjoitti:

Jaska kirjoitti:Lekseemien levinneisyyshän ei aina seuraa kielirajoja: Pohjois-Venäjällä oli äänteellisesti saamenkaltainen kieli, jossa kuitenkin oli samoja maastosanoja kuin itämerensuomessa (esim. *neemi, joka puuttuu nykysaamesta). Nykysaamen maastosanat taas on enimmälti omaksuttu vasta Suomessa tai jopa vasta Lapissa.

Tuohan mielenkiintoinen tieto. Tuo kieli. Mitä siitä on saatu selville? Sehän voisi olla lähellä jotain varhaiskantasaamea.

Saarikiven monikielisessä väitöskirjassa Substrata Uralica (2006) sitä on käsitelty; sen jälkeen kai vähemmän.

Sielläkin oli monenlaisten kielten tilkkutäkki: monta itämerensuomalaista kerrostumaa, ehkä-saamea, parasaamea, merjalaiskieliä, mansia, komia...
http://www.elisanet.fi/alkupera/Pven.html

Jaska kirjoitti:Limnonyymejä eli järvennimiä tekevä formantti *-dra puolestaan muistuttaa merjansukuisen itätshuudin kehitystä: *jäkra > *jädr, *-dra ja *joki > *-oda.

Rahkonen toteaa artikkelissa mm. näin:

"Suurin osa ima-/-dra-nimien levintäalueesta sijaitsee myöhäisen tekstiilikeraamisen, lähinnä ylävolgalaisen, Djakovon kulttuurin (n. 800 eKr.‒600 jKr.) alueella. Sen vaikutus ulottui karkeasti ottaen idästä Unža-joelta aina länteen Ilmajärvelle (ks. Rahkonen 2011: 211, map 2). On vaikea sanoa, mikä sen yhteys oli Karjalankannaksella esiintyneeseen Kalmistonmäen varhaisrautakautiseen tekstiilikeraamiseen kulttuuriin. Imatran nimi kuitenkin näyttää viittaavan tällaiseen yhteyteen. Näin ollen nimi voisi olla peräisin varhaiselta rautakaudelta ennen ajanlaskun alkua."

Monet Kannaksen (ja siihen muuttoliikeiden kautta liittyvän Suomen) paikannimet viittaisivat tosiaan siihen, että Kannaksen itämerensuomea edeltänyt kieli oli ilmeisesti itätsuudi. Olhavan-Kalmistonmäen keramiikan ajoituksen perusteella itätsuudia puhunut ryhmä tuli alueelle ehkä vasta ajanlaskun vaihteen tienoilla, mutta kielenvaihtoprosessi itätsuudista itämerensuomeen saattoi kestää satoja vuosia ja vanhan kielen sanastoa jäi tämänkin jälkeen substraatiksi vepsä-karjalaan. Langin B-kielen leviämiskarttoja voisi tältä pohjalta ehkä tulkita ehkä siten, että saameen johtanut kielilinja nousi Sheksnalta kohti Aunuksen kannasta ja sitten länteen kohti Suomea, mutta itätsuudi levittäytyi Laatokalle ehkä Suda-Ojatin ja Tvertsa-Msta-Olhavan välistä sektoria pitkin. Siksi esim. välissä Mologalla on *jeski, vrt. Jääski Kannaksella ja Mstalla esiintyy -dra-toponyymejä. Itätsuudi ei toisaalta laajemmin levinnyt Kannasta pohjoisemmaksi. Ilmeisesti järvialueella vastassa olivat jo saamenpuhujat.

P.S. tai toisaalta, ehkä e > i samoin kuin mahdollinen kt > ht viittaavavat siihen, että murre- tai kielirajat eivät olleet aivan tarkkarajaisia, vaikka selvemmin "itätsuudilaisia" alueitakin varmaan oli. Arvaan tosin että esim. Aikio ei pidä yhtään koko ajatuksesta.

Liittyen edelliseen, mm. Jeski-Jääski-tyylisiin nimistöyhteyksiin:

"Pidän nimistön perusteella yleensäkin hyvin varmana, että Suomi-Karjalan alueella on puhuttu useita muitakin kieliä kuin suomen ja saamen varhaisia muotoja vielä ajanlaskun alun jälkeenkin (Rahkonen 2021)."

Hyvä artikkeli muutenkin, suosittelen.

http://www.sarks.fi/masf/masf_10/MASF10_27_Rahkonen.pdf