Muinainen Suomi

Veijo Meri yhdistää sanan ystävä ja yskän. Ystävä on yskättävän lähellä. En tullut vakuuttuneeksi.

Nykysuomen etymologisen sanakirjan mukaan sanalla ystävä ei ole vastineita sukukielissä. Mitä nimitystä he käyttivät? Vai eikö suomensukuisilla ollut tarvetta sellaiselle sanalle? Jos ei ystäviä ollut, niin ei ollut kyseistä sanaakaan. Tähän en usko.

Sanaa on johdettu germaanisperäisestä sanasta wunskja, haluta, toivoa, ruotsin önska. Huteralta tuntuu sekin selitys.
Sana on Agricolan ajasta asti ollut kirjakielessä. Keksittiinkö sana vasta keskiajalla?
Ystä = rinta selitystä näyttää myös olevan, mutta onko se pikemminkin oletusta kuin faktaa.

Johdin -vä siinä on ystävä-sanan lopussa. Mitä voisi olla perussanana?

Pohdintoja: Monesti vanhoissa sanoissa on sekä etu- että takavokaalinen muoto. Jos vaihtaisikin vokaalit...
Tuleeko siita istava? Ystävä olisi se, jonka kanssa istutaan.
Istutaan iltaa, syödään jotakin, jutellaan.

Istua-sanalle on sukukielissä vastineita vaikka kuinka. Kaisa Häkkisen kirjan mukaan Karjalan istuo, vepsän istta (hattuässällä), vatjan issua, liivi jne. On esitetty lainaetymologia, jonka mukaan sana tulisi indoeurooppalaisesta juuresta. Kreikan hestai ja avestan aste merkitsevät "Hän istuu".
(Apua! En saa erikoismerkkejä näkymään; yritän kopioida koneeltani, mutta tänne tulee pelkkä tyhjä ruutu . Siksi kirjoitan ilman hattuja.) Neuvoja otetaan mielihyvin vastaan

Mistä ystävä-sana siis tulee? Mitä te viisaat sanotte?

Jossain murteessa on kuulemma tavattu sana iesiä. Voisi tulla venäjästä ja tarkoittaa syömistä. Jos siinä olisi vielä t-kirjain, niin jiestiä olisi jo aika lähellä sanaa ystävä.
Jos vain sellainen sana olisi.

Janne Saarikiven viimeaikainen artikkeli aiheesta valottanee asiaa. Hän päätyy toteamaan, että "yskä"-yhteys on heikosti perusteltu, samoin suora *wunska-yhteys. Todennäköisemmin sanan aiempi asu olisi *ustapa (virossa ustav "luotettu", yms.), joka sitten johtuisi sanasta uskoa hieman samaan tapaan kuin on esitetty "yskä"-skenaariossa.

Artikkelin loppupuoli sitten spekuloi mahdollisuudella, että alkuperäisin asu olisikin *iska-, jolloin sanalle voisi löytää etäsukuvastineita, joskin todennäköisemmin "usko" palautuu tuohon samaan germaaniseen *wunska-sanueeseen.

Olipa mielenkiintoinen tuo Janne Saarikiven artikkeli! Perustelut tuntuvat vahvoilta. Kiitos linkistä!
Eipä siis tarvitse testata ystävyyttä yskimällä.

alati ustav aina uskollinen

Olipa siinä muutamia muitakin sanoja, joiden etymologiaa on tullut pohdituksi. Esimerkiksi aurinko.

alati ustav aina uskollinen

Eräs virolainen nainen antoi minulle pakit parikymmentä vuotta sitten sanomalla ' olet hyvä ustava'. Asia tuli kyllä kerralla selväksi.