Muinainen Suomi

Iltaa viettäessä tuli taas juttua etymologiasta ja siinä tiimellyksessä pyöriteltiin näitä suomi-saami-häme-jäämi-versioita.

Miten mahtaa kyseiseen tiimiin suhtautua täällä alkuperäisväestössä kovassa arvossa ollut noita eli shamaani? Wiki väittää sen olevan peräisin tunguuseilta. Olivatko näillä raukoilla rajoilla tunnetut väestöt tunnettuja noitia, loitsujen lausujia, suohon laulajia - joita eteläisemmät kansat oppivat nimittämään shamaaneiksi?

"Eteläiset kansat" oppivat nimittämään yhtikäs ketään amaaneiksi vasta alle 500 vuotta sitten (venäläisten lähdettyä Siperiaa valloittamaan) joten ei oikein vaikuta toimivan.

Toisekseen "pakana" tai "luonnonuskoinen" tuli käsitteenä kuvioihin vasta kristinuskon myötä keskiajalla. Sitä ennen täkäläiset noidat eivät olleet kai sen kummempi juttu kuin viikinkien tai balttienkaan runonlausujat ja loitsijat.

(Wiktionary ohimennen esittää tunguusin, tarkemmin sanoen evenkin, sanan kiertäneen kiinalaisten ja tokaarien kautta sanskritistä, jossa śramaṇa tarkoittaa "munkkia"; buddhalaista tai kerjäläis-.)

Parooni kirjoitti:Iltaa viettäessä tuli taas juttua etymologiasta ja siinä tiimellyksessä pyöriteltiin näitä suomi-saami-häme-jäämi-versioita.

Miten mahtaa kyseiseen tiimiin suhtautua täällä alkuperäisväestössä kovassa arvossa ollut noita eli shamaani? Wiki väittää sen olevan peräisin tunguuseilta. Olivatko näillä raukoilla rajoilla tunnetut väestöt tunnettuja noitia, loitsujen lausujia, suohon laulajia - joita eteläisemmät kansat oppivat nimittämään shamaaneiksi?

Olivat. Suomalaisten noituus oli kuulua ympäri Euroopan, joskin maine oli pitkälti aiheeton, saatu saamelaisilta jotka ulkomaalaiset sekoittivat suomalaisiin. Noita (saameksi noaidi) oli saamelaisyhteisön shamaani, välikappale aineellisen ja henkimaailman välillä. Oletettavasti suomalaisilla oli aikoinaan samantyyppisiä noitia rumpuineen päivineen ('noita' -sanan etymologiaa en tiedä, onko se lainattu suomesta saameen vai päinvastoin, vai jostain muualta). Myöhemmällä suomalaisella tietäjäperinteellä loitsuineen ei ole juurikaan tekemistä esikristillisten noitien/shamaanien kanssa.

Eurooppalaisessa tarinaperinteessä suomalaiset ja lappalaiset noidat olivat hyvin tunnettuja. Eräs kuuluisa englantilainen ennustaja lisäsi mainettaan väittäen polveutuvansa lapinnoidasta. Eurooppalaiset tosin kuvittelivat pohjoisen noidat vanhoiksi hampaattomiksi akoiksi: todellisuudessahan noidat olivat pääasiassa miehiä, joiden katsottiin menettävän voimansa hampaiden mukana.

Pystynen kirjoitti:"Eteläiset kansat" oppivat nimittämään yhtikäs ketään amaaneiksi vasta alle 500 vuotta sitten (venäläisten lähdettyä Siperiaa valloittamaan) joten ei oikein vaikuta toimivan.

Toisekseen "pakana" tai "luonnonuskoinen" tuli käsitteenä kuvioihin vasta kristinuskon myötä keskiajalla. Sitä ennen täkäläiset noidat eivät olleet kai sen kummempi juttu kuin viikinkien tai balttienkaan runonlausujat ja loitsijat.

(Wiktionary ohimennen esittää tunguusin, tarkemmin sanoen evenkin, sanan kiertäneen kiinalaisten ja tokaarien kautta sanskritistä, jossa śramaṇa tarkoittaa "munkkia"; buddhalaista tai kerjäläis-.)

Selvä pyy, siis liian nuori sana selittämään meidän länttiämme. Emmekä haluaisi munkkienmaaksi asemoitua muutenkaan.

Jäljelle jäänee se "zem" eli "maa". Onko tuo aina lausuttu ee:nä vai joskus myös joo:na? Siis tyyliin "zjom"?

Noita-sana voi olla "alkuperäinen" nimityskin, mikäli obinugrin vokaalistoltaan epäsäännölliset vastineet hyväksytään. Joka tapauksessa saamessa ja suomessa sana edustuu niin säännöllisesti, että lainaksi sitä ei tarvitse olettaa. Mutta toisaalta se voisi olla myös laina, johtuen harvinaisen vähän muuttuneista äänteistä.

Ainakaan sanan rakenne i-diftongi + t ei mitenkään erityisesti viittaa perintösanaan. Tälläiset ovat yleensä johdoksia (hoi-taa, soi-ttaa, kei-ttää, tai-ttaa, nei-ti), lainoja (kaita, paita, äiti) tai muutenvain epäselvää alkuperää (aita, maito, kuitu).

Onkohan mareilla, hanteilla yms. itäisillä sukukansoilla jotain vanhaa omaperäistä tietäjän nimitystä? En muista että olisi tullut vastaan.

TTJ kirjoitti: Myöhemmällä suomalaisella tietäjäperinteellä loitsuineen ei ole juurikaan tekemistä esikristillisten noitien/shamaanien kanssa.
.

Tämä ei käsittääkseni pidä paikkaansa. Transsiin viittaavassa tilassa loitsiminen oli yleistä myös tietäjien keskuudessa vielä historiallisella ajalla ainakin Pohjois-Savossa ja -Karjalassa, eikä tietäjän parantamis-, etsimis-, kiroamis- ym. homma sinänsä eronnut samaanin pääasiallisista tehtävistä mitenkään. Manalan/henkimatkoja uskon suomalaisten tietäjien tehneen yleisesti vielä ennen kiivaimman protestanttisuuden aikaa, joka 1600-luvulla tuhosi suuren osan siihen asti säilyneestä itämerensuomalaisesta uskomusperinteestä (tähän käsitykseeni olen päätynyt 1600-luvun noitaoikeudenkäyntien aineistoa luettuani).

JakomäenNeruda kirjoitti:Tämä ei käsittääkseni pidä paikkaansa. Transsiin viittaavassa tilassa loitsiminen oli yleistä myös tietäjien keskuudessa vielä historiallisella ajalla ainakin Pohjois-Savossa ja -Karjalassa, eikä tietäjän parantamis-, etsimis-, kiroamis- ym. homma sinänsä eronnut samaanin pääasiallisista tehtävistä mitenkään. Manalan/henkimatkoja uskon suomalaisten tietäjien tehneen yleisesti vielä ennen kiivaimman protestanttisuuden aikaa, joka 1600-luvulla tuhosi suuren osan siihen asti säilyneestä itämerensuomalaisesta uskomusperinteestä (tähän käsitykseeni olen päätynyt 1600-luvun noitaoikeudenkäyntien aineistoa luettuani).

Tarkoitin "myöhemmällä perinteellä" enemmänkin uuden ajan myrrysmiehiä, joita on esiintynyt ainakin 1900-luvulle asti, voi olla jossain vieläkin. Kirkkohan yleensä jätti nämä tyypit rauhaan.

Shamaanin ja "siviilitietäjän" ero on mielestäni siitä että shamaani on myös uskonnollinen johtohahmo, ei toki siinä mielessä kuin jonkun järjestäytyneen uskonnon pappi, mutta kuitenkin tulkitsee ja opettaa uskomusjärjestelmää. Historiallisen ajan suomalaiset tietäjät eivät käsittääkseni enää tällaisia olleet, sen verran varhaisessa vaiheessa kirkko on hankkiutunut "kilpailijoista" eroon, vaikka uskon kyllä että joitain perinteitä on voinut säilyä melko myöhäänkin. Karjalasta ymmärtääkseni vielä jatkosodan aikana löytyi pakanallispiirteisiä hautoja. Saamelaisilla noaidin tehtäväkenttä säilyi pitempään alkuperäisen kaltaisena, jossain Kuolan perillä varmaan 1800-luvulle asti, ehkä 1900-luvullakin vielä.

Huomattavaa on ettei suomalaisista noitarummuista ole jäänyt historialliselta ajalta oikeastaan mitään tietoja. Rumpu on useimmilla shamanistisilla kansoilla tärkeä työväline transsiin pääsemisessä, joten todennäköisesti itämerensuomalaisilla kansoilla niitä on joskus ollut. Se ettei niistä enää mitään tiedetä kuvastanee ettei niitä ole hyvin pitkään aikaan ollut.

Pystynen kirjoitti:Onkohan mareilla, hanteilla yms. itäisillä sukukansoilla jotain vanhaa omaperäistä tietäjän nimitystä? En muista että olisi tullut vastaan.

Marien uskonnossa papin nimitys on 'kart'. Sitä en tiedä mistä sana on peräisin.

TTJ kirjoitti:Huomattavaa on ettei suomalaisista noitarummuista ole jäänyt historialliselta ajalta oikeastaan mitään tietoja. Rumpu on useimmilla shamanistisilla kansoilla tärkeä työväline transsiin pääsemisessä, joten todennäköisesti itämerensuomalaisilla kansoilla niitä on joskus ollut. Se ettei niistä enää mitään tiedetä kuvastanee ettei niitä ole hyvin pitkään aikaan ollut.

Vaikkakin tässä voisi huomauttaa, että rummun nimi on suomeksi myös kannus, joka lienee sukua sanalle kannel. Sitten taas obinugrilaisilla on viisikielinen kielisoitin (hanti: nares-jux, mansi: sangkultap), jota he käyttävät transsiin pääsemisessä rummun tapaan (muistaakseni kuulin Juha Pentikäiseltä joskus 2007 paikkeilla (huomatkaa loistava lähdeluettelointi...)).

Toisin sanoen, ehkeivät suomalaiset noidat ole muutenkaan käyttäneet rumpuja? Tuli-Lapista on toki oppia haettu, jossa kannuksen käytön olisi voinut opetella, mutta ehkä se on ollut eri kansan tapoja pikemminkin?

PatrickO kirjoitti:Vaikkakin tässä voisi huomauttaa, että rummun nimi on suomeksi myös kannus, joka lienee sukua sanalle kannel. Sitten taas obinugrilaisilla on viisikielinen kielisoitin (hanti: nares-jux, mansi: sangkultap), jota he käyttävät transsiin pääsemisessä rummun tapaan (muistaakseni kuulin Juha Pentikäiseltä joskus 2007 paikkeilla (huomatkaa loistava lähdeluettelointi...)).

Toisin sanoen, ehkeivät suomalaiset noidat ole muutenkaan käyttäneet rumpuja? Tuli-Lapista on toki oppia haettu, jossa kannuksen käytön olisi voinut opetella, mutta ehkä se on ollut eri kansan tapoja pikemminkin?

Tämäkin tuntuu ihan mahdolliselta. Sitä tukisi se ettei kansanrunoudessa taideta juuri rumpuja tuntea, mutta kannel kyllä esiintyy laajasti, jopa olennaisena osana. Tosin, ehkäpä Väinämöisellä ollutkaan alkujaan kannelta, vaan kannus? Rumpu lienee vanhempi keksintö, kannel kenties myöhemmin tullut uudempana & hienompana käyttöön ja runouteen?

Onkohan tietoa mistä nuo sanat ovat peräisin. 'Rumpu' taitaa olla edellämainittuja paljon uudempi lainasana. 'Kannel' ei taida olla ainakaan indoeurooppalaista perua, koska niissä kielissä kielisoittimille on laajalti levinnyt nimi joka suomeen on levinnyt vasta 'kitaran' myötä. Vai onko kannus/kannel sukua sanalle 'kannu'?

Kannel/kantele todennäköisimmin on johdos perintösanasta kansi. Suoria vastineita tälle johdokselle ei tietääkseni lähisukukieliä edempää löydy

Pystynen kirjoitti:Kannel/kantele todennäköisimmin on johdos perintösanasta kansi. Suoria vastineita tälle johdokselle ei tietääkseni lähisukukieliä edempää löydy

Y. H. Toivonen (SKES I, sv. kantele) mainitsee kanteleen yhteydessä lätin ja liettuan samaa merkitsevät sanat, joille on konstruoitu alkumuoto *kantle (e:n yläpuolella vaakaviiva). Lainaussuunta Toivosen mukaan epävarma. Artikkelissa mainitaan myös venäjän kantele-sana, jonka lähtömuodoksi on konstruoitu *gandtli. Toivonen ei ota kantaa venäjän sanan mahd. yhteenkuuluvuuteen suom. ja baltt. sanojen kanssa.

Kannel-sanalla on tosiaan baltissa samannäköisiä vastineita, mutta lainasuunta on epäselvä, koska kummassakin kielikunnassa sana on suppealevikkinen. Joka tapauksessa sana liittynee maatalouskulttuurin aikatasoon ja sikäli enemmän tietäjyyteen kuin shamanismiin. Sillä ei myöskään ole samanlaista "tehoa" shamaanille - rumpu nimittäin on ikivanha shamanistinen väline, joka tutkitusti auttaa madaltamaan aivoaaltojen taajuutta betatasolta alfatasolle ja siten pääsemään transsiin. Kanteleen teho tietäjälle lienee siinä, että sävelet ja näppäileminen voi auttaa muistamaan runosäkeitä.

Ottaen huomioon, että suomalaisten kielellisten esivanhempien tullessa tänne elettiin jo vahvasti maatalouskautta, voidaan olettaa, että ehkä he toivat kanteleen tänne Baltiasta, kun taas rumpu liittyisi "paleosuomalaisiin" (ja ehkä saamelaisiin, vaikka toisaalta Lapin saamelaiset ovat voineet omaksua sen taas paleolappilaisilta).

Toisaalta saamen *koamte(s) on joidenkin kielten loppu-s:ää lukuun ottamatta säännöllinen *komta-sanan edustaja; tästä tulee myös suomeen säännöllisen epäsäännöllisesti kansi. Kannus sopisi olemaan johdos esi-itämerensuomalaisessa/varhaiskantasuomalaisessa vaiheessa: *kanti --> *kandus > kannus.

- oli jo tapahtunut: vokaalistomuutos *o-a > *a-i
- ei vielä tapahtunut: *ti > *ci > si -muutos eikä astevaihtelun synty

Jos johdos olisi tehty jo länsiuralin tasossa, **komtus ei olisi muuttunut kannus-asuun, koska vain *o-a-kombinaatio muuttui. Niinpä kannus on joka tapauksessa sekundaari johdos eikä saamen sanan ikivanha vastine. Se ei myöskään voi olla myöhäinen laina saamesta, koska saamen oa on lainattu suomeen o:na.

Ehkä jotain kontaktivaikutusta voitaisiin nähdä siinä, että saamessakin näkyy osassa kieliä s-johdin; kyseessä voisi siis kuitenkin olla korkeintaan "assosiaatiolaina": 'kansi'-merkityksinen sana on joka tapauksessa rummun pohjana, mutta muista kansista sen on ehkä erottanut loppu-s.

On mahdoton sanoa, onko 'kansi' jonkinlainen kiertoilmaus rummulle, vai onko täällä keksitty rumpu itsenäisesti paukuttamalla ensin jonkinlaisen tynnyrin kantta.

P.S. Kannel voisi sekin muodollisesti olla kansi-sanan johdos, mutta mikä olisi tämä omituinen -l-johdin? Jos sen osaisi selittää, voitaisiin baltin sanaa pitää kantasuomalaisilta lainattuna, koska indoeurooppalaisella puolella sanalle ei taida löytyä etymologiaa.

Ehkä jokin vanha uralilainen l-johdostyyppi oli olemassa? Kyynel, sammal jne. Ainakin kyynel voisi olla johdos kyynä/kyyny-sanueesta, joka murteissamme merkitsee silmien siristelyä ja joka on etuvokaalistunut muoto kantauralin sanasta *kuna- 'sulkea silmät'.

Olisiko mahdollista, että 'kansi' olisi jossakin vaiheessa tarkoittanut rummun kalvoa? Kansihan se on, jos kansi on ymmärretty nykyiseen tapaan astian ylintä osaa.

Jaska kirjoitti:P.S. Kannel voisi sekin muodollisesti olla kansi-sanan johdos, mutta mikä olisi tämä omituinen -l-johdin? Jos sen osaisi selittää, voitaisiin baltin sanaa pitää kantasuomalaisilta lainattuna, koska indoeurooppalaisella puolella sanalle ei taida löytyä etymologiaa.

Hyvin kiintoisaa! Entäpä mahdollinen sukulaisuus 'kannu' -sanalle? Wiktionaryn mukaan IE-kielien puolella sana voi periytyä aina kanta-indoeuroopasta asti (*gan- 'astia'). 'Kannu' sinänsä mahtanee olla aika uusi laina, mutta jos sana on noin vanha, se on voinut tietenkin lainautua useampaan kertaan, eri yhteyksissä. Sanotaanhan rumpuja nykyäänkin leikkisästi 'kannuiksi'.

Soma oli muinainen indoiranilainen hallusinogeeninen ja päihdyttävä rituaalijuoma. Se mainitaan Rigvedassa sekä Avestassa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Soma

Jaska kirjoitti:P.S. Kannel voisi sekin muodollisesti olla kansi-sanan johdos, mutta mikä olisi tämä omituinen -l-johdin? Jos sen osaisi selittää, voitaisiin baltin sanaa pitää kantasuomalaisilta lainattuna, koska indoeurooppalaisella puolella sanalle ei taida löytyä etymologiaa.

Ehkä jokin vanha uralilainen l-johdostyyppi oli olemassa? Kyynel, sammal jne. Ainakin kyynel voisi olla johdos kyynä/kyyny-sanueesta, joka murteissamme merkitsee silmien siristelyä ja joka on etuvokaalistunut muoto kantauralin sanasta *kuna- 'sulkea silmät'.

Kohtalaisen selvältä johdostapaukselta näyttää ainakin suhde astua ~ askel ← *aśkə-ta- ~ *aśkə-l(ə). Kyynelen tapauksessa tulee vastaan se pulma, että tälle löytyy etuvokaalisia vastineita laajemminkin (mm. unk. könny) Kyyny pikemmin olisi saattanut tämän vaikutuksesta etistyä?

Hakulinen (SKRK) esittää että kyseessä olisi *-la-johtimen (juma-la, käpä-lä, pykä-lä ym.) variantti, samaan tapaan kuin löytyy vaihtelusuhteet -ma ~ *-m (muutama ~ muu(d)an), -na ~ -n (ahvena ~ ahven), -ra ~ -r (pisara ~ pisar).

Pystynen kirjoitti: Hakulinen (SKRK) esittää että kyseessä olisi *-la-johtimen (juma-la, käpä-lä, pykä-lä ym.) variantti, samaan tapaan kuin löytyy vaihtelusuhteet -ma ~ *-m (muutama ~ muu(d)an), -na ~ -n (ahvena ~ ahven), -ra ~ -r (pisara ~ pisar).

Kuulostaa mahdolliselta... tosin muistelen hatarasti, että moni tuollaisista kolmitavuisista olisi selitetty sittemmin lainasanoiksi tms. Voisiko tuollaista johtimen jakautumista mitenkään edes teoriassa todistella?

Jaska kirjoitti:

Pystynen kirjoitti: Hakulinen (SKRK) esittää että kyseessä olisi *-la-johtimen (juma-la, käpä-lä, pykä-lä ym.) variantti, samaan tapaan kuin löytyy vaihtelusuhteet -ma ~ *-m (muutama ~ muu(d)an), -na ~ -n (ahvena ~ ahven), -ra ~ -r (pisara ~ pisar).

Kuulostaa mahdolliselta... tosin muistelen hatarasti, että moni tuollaisista kolmitavuisista olisi selitetty sittemmin lainasanoiksi tms. Voisiko tuollaista johtimen jakautumista mitenkään edes teoriassa todistella?

Teoriassa? No miksi ei, ehkä voisi löytää jonkin sentyyppisen selityksen, että varhaisessa vaiheessa 3. tavun vokaali redusoitui ja sen jälkeen katosi jollain ehdolla ("johdin" on kantauralin ikäluokkaa vähintäänkin sanoissa hapan, sydän, ydin ja tuo po. askel). Hakulinen tosiaan listaa laajan joukon lainasanoja joissa esiintyy samannäköistä pääteainesta (enemmistö täysvokaalisia: humala, kattila, satula, sämpylä, hekuma, akana, rusina, taikina, vasara, kypärä, tavara jne; konsonanttivartaloita morsian, paimen, siemen, sisar, tytär, udar) ja tälläisten saavuttua kieleen olisivat -R ja -Ra ruvettukin tajuamaan erillisiksi joskin läheisiksi päätteiksi.

Vaihtoehtoisesti, työhypoteesi B voisi olla lähteä selittämään suomen murteista löytyvää vaihtelu nuoreksi, eli että sentyyppinen asu kuin ahven tulisi jostain murteesta jossa loppuvokaaleita on yleisemminkin kadonnut (Varsinais-Suomesta?), ahvena taas konservatiivisemmasta (Hämeestä?).

Tämä aihe lähtee kyllä lavenemaan hyvinkin nopeasti jos rupeaa liikaa pohtimaan