Muinainen Suomi

Millainen historia on tuolla punaisella epähedelmällä, jota lähes yhtä kehnon ruokakulttuurin omaavat englantilaiset haukkuvat olkimarjaksi? Viittaako nimi maahan vai manseihin? "Oma maa mansikka". Eestiläisille marja on maasikas. Liittyykö sikakin tähän maistuvaan soppaan? Kumma kun ei punainen väri näy nimessä lainkaan. Mustikka on nimensä väärti, vaan entäs puolukka? Viittaako tuo pyöreään puolan muotoon?

Olkia ainakin pannaan mansikan ympärille pitämään marjat irti maasta. Namipalat pysyvät kuivana eikä home käy niiden kimppuun. Englantilaisten märässä ilmastossa luulisi kuluvan tuhti määrä olkia kyseiseen hommaan, siksi ehkä nimi "olkimarja".

Joskus kuulin olkimarjalle selityksen, että se on se sellainen marja, mitä voi kerätä talteen pujottamalla oljenkorteen. Joskus lapsena onkin tullut kerättyä metsämansikoita siihen tyyliin.

Parooni kirjoitti:Millainen historia on tuolla punaisella epähedelmällä, jota lähes yhtä kehnon ruokakulttuurin omaavat englantilaiset haukkuvat olkimarjaksi? Viittaako nimi maahan vai manseihin? "Oma maa mansikka". Eestiläisille marja on maasikas. Liittyykö sikakin tähän maistuvaan soppaan? Kumma kun ei punainen väri näy nimessä lainkaan. Mustikka on nimensä väärti, vaan entäs puolukka? Viittaako tuo pyöreään puolan muotoon?

Mansikka-nimityksen taustalla arvellaan olevan sama sanue kuin manner- ja mantu-sanojen taustallakin, eli *manti, josta sitten olisi kehittynyt säännöllisesti *mansi (*ti > si) ja johdettu *manti-w > mantu ja *manti-r > manner : manteren. T:llisenä tämä sanue ei siis voi liittyä mansien nimitykseen.

Myös ruotsissa on jordgubbe, eli nimeämismotiivina on 'maa'. Virossa ja vatjassa n katoaa säännöllisesti tällaisissa asemissa, esim. länsi-sanan vastine taipuu lääs : lääne. Afrikkalainen maasika eli Orycteropus afer ei siis liity tähän.

Puolukka puolestaan juontuu jo kantauralilaisesta marjannimestä *pola, jossa tosin ensitavun vokaali on epäsäännöllisesti pidentynyt itämerensuomessa: > puola (esim. karjalassa). Suomessa molempiin marjannimityksiin on lisätty -kka-johdin, joka on jossain vaiheessa kielessä alkanut merkitä nimenomaan marjoja. Kuitenkin myös muotoja puolain ja puolama tunnetaan.

Mustikka sitten on johdettu musta-sanasta samalla marjajohtimella.

Kuinkahan vanha tuo -kka -johdin marjojen nimissä on? Olisiko -in (puolain, muurain) vieläkin vanhempi?

Eikö mustikalla tosiaan ole mitään muuta nimeä? Luulisi sen olleen ammoisina aikoina ainakin kolmanneksi tärkein marja suomalaisille. Sen luulisi olleen sijalla kaksi. Vai onko se mennyt niin että mitä tärkeämpi marja, sitä enemmän sille on ollut tarve ylläpitää yhteistä talousnimeä?

Toisaalta meillä on lakka / muurain / valokki jne., mutta suurin piirtein yhtä satoisalle karpalolle ei ole muuta nimeä? Siksikö kun lakka on jännemmän värinen ja paremman makuinen?

Puolukka tuskin oli muinaissuomalaistenkaan mielestä erityisen herkullisen makuinen, mutta säilyvyytensä vuoksi tärkein marja. Onko muuten olemassa mitään perinnettä säilöä puolukkasurvoksen avulla jotain huonommin säilyvää?

Mansikka on tietty ollut pienisatoinen aho- tai metsämansikka ennen kuin puutarhoissa viljeltävät jalostetut lajikkeet yleistyivät.

Kaarnikka variksenmarjan nimenä on kai jokin uudismuodoste? Ei liene kymmentä vuotta siitä kun törmäsin siihen ensi kerran.

Eikös kaarnikka ole vanha karjalainen nimi, joka otettiin käyttöön nostamaan marjan arvoa? Variksenmarja kun tuntuu halventavalta, vaikka kyseessä on mainettaan parempi marja.

Mutta pohjautuuko ikivanha kaarnikka kaarneeseen eli korppiin?

Eskous kirjoitti:Eikö mustikalla tosiaan ole mitään muuta nimeä? Luulisi sen olleen ammoisina aikoina ainakin kolmanneksi tärkein marja suomalaisille. Sen luulisi olleen sijalla kaksi. Vai onko se mennyt niin että mitä tärkeämpi marja, sitä enemmän sille on ollut tarve ylläpitää yhteistä talousnimeä?

Vaikea sanoa, miksi joillain marjoilla on useampia nimiä. Kun nimitykset ovat kuitenkin aina syntyneet yhdellä murrealueella, niin ehkä monien eri nimitysten leviäminen kertoo jostain uudesta "keksinnöstä", tässä tapauksessa käyttötavasta, ruokalajista tai muusta ilmiöstä. Mutta tämä on vain arvailua.

Karjalassa ja lyydissä tavataan myös asua mustoi eli 'pikkumusta'. Muualla itämerensuomessa mustikka on ainoa, liivissä ja osassa viroa sana tosin palautuu *mustikas-asuun.

Taavetti kirjoitti:Eikös kaarnikka ole vanha karjalainen nimi, joka otettiin käyttöön nostamaan marjan arvoa? Variksenmarja kun tuntuu halventavalta, vaikka kyseessä on mainettaan parempi marja.

Mutta pohjautuuko ikivanha kaarnikka kaarneeseen eli korppiin?

Siltä näyttäisi. Eli variksenmarja on ollut myös korpinmarja.

Kaarnikka-sanan levinneisyys ennen sen "marjologiseen" käyttöön omaksumista rajoittuu Länsi-Pohjan murteisiin ja Enontekiöön, tosin karjalan sana koarnehus lienee joko sen suora malli tai (koska johdos on eri) ainakin nimeämismotiivin malli.

Ei pidä unohtaa tarkastelusta myöskään Uligonosum-suvun vähemmän huomioitua kolmatta kaveria eli juolukkaa. Nykyinen puolukka on luultavasti uudellenmuokattu tämän mallin mukaan. Kyse ei siis ole siitä, että -kka olisi itsessään erityisen "marjaisa" pääte, se on vain ensin sattumalta läiskäisty yhteen marjaan ja siitä sitten kopioitunut muihin.

Olettaisin mustikan sitten pysyneen vakiona, koska on selvästi ymmärrettävä nimi. Mitään erityistä tarkoittamaton puola, puolukka on helpommin voinut vääntyä uusiin asuihin.

Eino Koposella on muuten aiheesta kokonainen artikkeli (Itämerensuomen marjannimistön kehityksen päälinjoja ja kantasuomen historiallista dialektologiaa, 1991, Suomalais-Ugrilaisen Seuran Aikakauskirja vol. 83.) Eniten tahkotaan lakan ja vadelman nimityksiä, mutta myös varpuja sivutaan.

Tätä vanhemmista esihistoriallisista johtimista onkin paha sanoa yhtään mitään. Kyllä esim. hantissa lakka on moorək eli "murakka", mutta tälläinen voi olla ihan vain sattumaakin, johdin yleensä kun on jo ikivanha.

Rakkaalla lapsella nimiä riittää, isä ja äiti puhuivat lakka nimisestä marjasta, raaka lakka oli heille muurain tai muurame. Vaimoni kotiseudulla poimimme hilloja siellä käydessämme.

Varsinaisen yllätyksen koki veljeni serkkumme metsässä Lestijärvellä. Veljen työmaalle tuli paikallinen mies kysymyksellä, onko linttiä (linttejä) näkynyt. Veljeni kuuli ensi kertaa sanan ja kysyi, millaisia ne ovat. Pienen keskustelun jälkeen veli ymmärsi, että kyse on marjasta jolle tunnemme lakka nimen. Kun tähän vielä muistan, että joillakin seuduilla se on valokki, alkaa yhdellä marjalla olla nimiä. Eivätkä ne taida tähän loppua?

Jostain syystä juuri se R. chamaemorus on tosiaan kovasti kerännyt nimiä itselleen. Ehkä näyttävä väriero raa'an ja kypsän marjan välillä on ollut yhtenä syynä. NSES ehdottaa, että lakka olisi germaanisesta "pehmeä"-sanasta, jonka odttaisi siis tosiaan viittaavan sitten nimenomaan (yli)kypsään marjaan.

Sanat hilla ja hillo ovat lähellä toisiaan, ja hillasta voi tehdä hilloa. Veikkaan, että sanat ovat samaa juurta.

aikalainen kirjoitti:Sanat hilla ja hillo ovat lähellä toisiaan, ja hillasta voi tehdä hilloa. Veikkaan, että sanat ovat samaa juurta.

Näin veikkaa NSES:kin. Juuren alkuperästä sinänsä ei tosin näytä olevan tietoa (molemmat sanat löytyvät myös karjalasta mutta eivät sen etäämpää; vepsässä on hil "maitoon murennettu leipä"). Merkityksensä puolesta tämä voisi hyvin olla paleokielinen sana.

sumu kirjoitti:Sitten vielä vattu,osassa keski pohjanmaata merkitsee mesimarjaa ja osassa vaaramaa (Hieno nimitys tuo vaarama kuvaa loistavasti marjan kasvupaikkaa )

Kymmeniä vuosia sitten työkaverini ilmaisi epävarman mielipiteensä aiheesta kuin aiheesta sanoin: "Enpä tietä totellakaan, onko vatelma hetelmä."

sumu kirjoitti:Mikähän on tyrnin nimi http://www.satakunnantyrniseura.fi/tyrni.html Naapuri ja sukulais kansoilla.

Ruotsiksi havtorn eli "merioka", viroksi astelpaju eli "okapaju". Suomen sanan tästä jo voi arvatakin lainaksi skandinaaveilta (joskin vähän eri johdoksesta). Virossa türn taas NSES:n mukaan tarkoittaa paatsamaa.

Karjalassa yms. idässään tyrni ei sitten edes kasva.

Mustikka on väriltään tumman sininen. Mikä mahtaa olla syy siihen, että
marjan nimenä on mustikka eikä sinikka?

Minusta vahapintainen mustikka on pikemminkin siniharmaa, ja tumma kiiltävä vahaton muoto on hiukan punertavan musta.

Eskous kirjoitti:Minusta vahapintainen mustikka on pikemminkin siniharmaa, ja tumma kiiltävä vahaton muoto on hiukan punertavan musta.

Jos satuitte katsomaan Prisman(?) väridokkarin noin viikko sitten, niin siinä esiteltiin heimo, jonka mielestä (päivä)taivas on musta, koska heillä on väreille vähemmän kategorioita kuin meillä. Testissä heimon jäsenillä oli vaikeuksia erottaa sinistä ja vihreää, kun taas tietyt vihreän sävyt erottuivat heille helpommin kuin länsimaalaisille.

JakomäenNeruda kirjoitti:

Eskous kirjoitti:Minusta vahapintainen mustikka on pikemminkin siniharmaa, ja tumma kiiltävä vahaton muoto on hiukan punertavan musta.

Jos satuitte katsomaan Prisman(?) väridokkarin noin viikko sitten, niin siinä esiteltiin heimo, jonka mielestä (päivä)taivas on musta, koska heillä on väreille vähemmän kategorioita kuin meillä.

Oikeampi käännös olisi varmaan tässä tapauksessa "tumma", "haalea" tms. Ero sysimustan ja taivaansinisen välillä lienee jokseenkin yhtä selvästi kenen tahansa nähtävissä (värisokeidenkin: kyse on pääasiassa kirkkaus- eikä sävyerosta), sana vain voi olla sama.

Minusta kiinnostava värisemanttinen ilmiö ovat ne kielet, joissa "punainen" on laajempi käsite ja kattaa suomen "ruskean". Leipä on punaista, puuaines on punaista, ihmiset ovat punaisia Muistaakseni thai kuuluu tähän sarjaan.

JakomäenNeruda kirjoitti:Testissä heimon jäsenillä oli vaikeuksia erottaa sinistä ja vihreää, kun taas tietyt vihreän sävyt erottuivat heille helpommin kuin länsimaalaisille.

Näin kyllä. Tarpeeksi kirkkaassa auringonpaisteessa vihreät tappisolut helposti "ylivalottuvat", ja sopivansävyinen vihreä todella alkaa näyttää siniseltä. Ilmiötä voi tähän vuodenaikaan itsekin testata, jättämällä aurinkolasit ja lippalakit kotiin.

Pystynen kirjoitti:

JakomäenNeruda kirjoitti:

Eskous kirjoitti:Minusta vahapintainen mustikka on pikemminkin siniharmaa, ja tumma kiiltävä vahaton muoto on hiukan punertavan musta.

Jos satuitte katsomaan Prisman(?) väridokkarin noin viikko sitten, niin siinä esiteltiin heimo, jonka mielestä (päivä)taivas on musta, koska heillä on väreille vähemmän kategorioita kuin meillä.

Oikeampi käännös olisi varmaan tässä tapauksessa "tumma", "haalea" tms. Ero sysimustan ja taivaansinisen välillä lienee jokseenkin yhtä selvästi kenen tahansa nähtävissä (värisokeidenkin: kyse on pääasiassa kirkkaus- eikä sävyerosta), sana vain voi olla sama.

Minusta kiinnostava värisemanttinen ilmiö ovat ne kielet, joissa "punainen" on laajempi käsite ja kattaa suomen "ruskean". Leipä on punaista, puuaines on punaista, ihmiset ovat punaisia Muistaakseni thai kuuluu tähän sarjaan.

JakomäenNeruda kirjoitti:Testissä heimon jäsenillä oli vaikeuksia erottaa sinistä ja vihreää, kun taas tietyt vihreän sävyt erottuivat heille helpommin kuin länsimaalaisille.

Näin kyllä. Tarpeeksi kirkkaassa auringonpaisteessa vihreät tappisolut helposti "ylivalottuvat", ja sopivansävyinen vihreä todella alkaa näyttää siniseltä. Ilmiötä voi tähän vuodenaikaan itsekin testata, jättämällä aurinkolasit ja lippalakit kotiin.

Tässä oli siis nimenomaan kyse käsitteiden, eikä fysikaalisen värinäön eroista. Värinäkö sinänsä oli heillä ihan normaali, enkä usko koko kehityshistoriansa auringonpaisteessa eläneiden kärsivän myöskään mistään tappisolujen ylivalottumisesta. Ko. heimolla oli siis ainakin yksi tumma väri, johon kuuluivat sekä musta, että sininen, sekä ainakin yksi vaalea väri, johon kuului kirkkaita tai vaaleita vihreän sävyjä.

En ole muuten koskaan edes yrittämällä saanut vihreää näyttämään siniseltä tai päinvastoin. Ehkä se johtuu siitä, että kyseessä ovat lempivärini, joten olen kiinnittänyt niiden sävyihin aina paljon huomiota.

JakomäenNeruda kirjoitti:En ole muuten koskaan edes yrittämällä saanut vihreää näyttämään siniseltä tai päinvastoin. Ehkä se johtuu siitä, että kyseessä ovat lempivärini, joten olen kiinnittänyt niiden sävyihin aina paljon huomiota.

Kieli ohjaa maailman hahmotusta niin paljon, ettei kerran opituista väreistä voi oppia pois. Laaja väripaletti mahdollistaa koko joukon välivärejäkin: hahmotamme sinisen ja vihreän välimuodon turkoosina.