Sivu 1/1

Suodatinpusseista liukenee paljon lyijyä

ViestiLähetetty: 03 Maalis 2021 07:38
Kirjoittaja Jaska
Viime aikoina on uutisoitu sekä Ruotsissa että Suomessa testattujen kahvinkeiton suodatinpussien korkeista lyijypitoisuuksista. Kauppaketjujen itse ilmoittamat lyijypitoisuudet ovat paljon pienempiä, koska ilmeisesti testimenetelmäkin on erilainen: laboratorioissa koko suodatinpussi on liotettu vedessä, kun taas kauppaketjut kaiketi eivät liota koko suodatinpussia.

Lyijypitoisuuden testaamiseksi suodatinpussit leikattiin ja laitettiin vesihauteeseen, minkä jälkeen lyijytasot mitattiin. Lehti vertasi määrää juomaveden raja-arvona pidettyyn lyijypitoisuuteen, joka on 10 mikrogrammaa litrassa. Testatuista suodatinpusseista yhdeksän ylitti tämän määrän.

Lyijy aiheuttaa lapsilla keskushermostovaikutuksia, kuten käyttäytymishäiriöitä, ikääntymismerkkien aikaistumista sekä älykkyysosamäärän heikentymistä. Lyijyä kertyy luihin, maksaan ja munuaisiin, joissa se voi aiheuttaa vaurioita. Erityisen herkkiä altistumiselle ovat sikiöt ja lapset. Eniten altistuvat tupakoijat, sillä tupakka sisältää lyijyä.

Suomalaisen aikuisen arvioitu lyijynsaanti elintarvikkeista on 17 mikrogrammaa vuorokaudessa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ruo ... #gs.v14iwu


BfR:n suositusten mukaan paperista saa liueta lyijyä enintään 10 mikrogrammaa kilogrammaa tai litraa kohti. Kuluttajan käyttämä laboratorio mittasi S-ryhmän X-tra ­Suodatinpussista 21,1 mikrogrammaa litraa kohti sekä Melitta Gourmet Intensestä 12,4, Melitta Naturasta 10,8 ja K-ryhmän Pirkka Costa Ricasta 10 mikrogrammaa litraa kohden.

Kuluttaja-lehden mukaan mainitut suodatinpussivalmistajat, -maahantuojat ja -myyjät kertoivat kuitenkin sille, että heidän omavalvonnassaan lyijyn määräksi on aina mitattu alle 1 mikrogrammaa litraa kohden.

https://www.talouselama.fi/uutiset/kulu ... 71a79ae2cc

Re: Suodatinpusseista liukenee paljon lyijyä

ViestiLähetetty: 09 Maalis 2021 20:05
Kirjoittaja Jaska
https://kuluttaja.fi/artikkelit/laborat ... ositusten/

Oikaisu 4.3.2021 klo 13:20: jatkotutkimuksissa selvisi, että Kuluttajan käyttämä laboratorio oli ilmoittanut lyijypitoisuudet väärin. Todelliset lyijypitoisuudet olivat huomattavasti alhaisemmat mitä laboratorio raportoi. Yllä mainitut lyijypitoisuudet eivät pidä siis paikkaansa, uusissa laboratoriotutkimuksissa selvisi. Yksikään testin suodatinpusseista ei sisältänyt lyijyä yli BfR:n suositusten. Kuluttaja ei enää jatkossa tule tekemään yhteistyötä testissä käytetyn laboratorion kanssa.

Re: Suodatinpusseista liukenee paljon lyijyä

ViestiLähetetty: 09 Maalis 2021 21:31
Kirjoittaja wejoja
Käyttäytymishäiriöt tunnustan omalta osaltani, mutta älykkyysosamäärä sen kun nousee ikääntymisen myötä; käytän suodatinpussien sijaan vain rei'itettyä titaani- levyä (Ti)...! :D

Re: Suodatinpusseista liukenee paljon lyijyä

ViestiLähetetty: 10 Maalis 2021 10:46
Kirjoittaja Jaska
wejoja kirjoitti:Käyttäytymishäiriöt tunnustan omalta osaltani, mutta älykkyysosamäärä sen kun nousee ikääntymisen myötä; käytän suodatinpussien sijaan vain rei'itettyä titaani- levyä (Ti)...! :D

Ooh, vau! PDT_Armataz_01_14

Re: Suodatinpusseista liukenee paljon lyijyä

ViestiLähetetty: 11 Maalis 2021 22:46
Kirjoittaja Giösta
En ole seurannut juuri tätä asiaa, mutta kumpi tässä on nyt se oikeampi tulos? Luulisi äkkiä ajatellen, että se kumpi liotti vedessä olisi lähempänä todellista kahvinkeittotilannetta. Olikohan huoneenlämpöistä vettä vai n. 100C joka varmaankin liuottaa enemmän kamaa irti kuin 22-asteinen ... eli onkohan tämä asia käsitelty loppuun vai ei?

Re: Suodatinpusseista liukenee paljon lyijyä

ViestiLähetetty: 12 Maalis 2021 11:51
Kirjoittaja Jaska
Giösta kirjoitti:En ole seurannut juuri tätä asiaa, mutta kumpi tässä on nyt se oikeampi tulos? Luulisi äkkiä ajatellen, että se kumpi liotti vedessä olisi lähempänä todellista kahvinkeittotilannetta. Olikohan huoneenlämpöistä vettä vai n. 100C joka varmaankin liuottaa enemmän kamaa irti kuin 22-asteinen ... eli onkohan tämä asia käsitelty loppuun vai ei?

Tuon oikaisun perusteella Kuluttajan käyttämä laboratorio antoi virheellisiä tuloksia, eli mitään korkeita lyijypitoisuuksia ei sitten olisikaan. Tosin miten se selittäisi Ruotsissa viime vuonna saadut vastaavat korkeat lyijypitoisuudet?

Tai toinen vaihtoehto on uskoa, että valtiovalta pimittää lyijyskandaalin pelätessään viittä miljoonaa korvausvaatimusta, ja Suomi tekee Roomat eli kansa tulee hulluksi ja tyhmäksi, minkä jälkeen maa on vapaasti barbaarien poimittavissa. PDT_Armataz_01_18