Muinainen Suomi

Kiteytys erämaiden asuttamisesta 1500-luvulla

Nämä tiedot pohjautuvat lukemiini teksteihin, jotka enimmäkseen historian ammattilaisten kirjoittamia, ja vähän on mukana omiakin tulkintoja.

Erämaiden asuttamiseen liittyy läheisesti huhtakaski ja savolaiset. Huhtakaski on se juju, innovaatio, joka ylipäätään selittää savolaisliikehdinnän. Se mahdollisti viljelyn maastotyypissä, joka muiden mielestä oli huonoa tai kelvotonta. Nykykielellä ilmaistuna huhtaajat olivat löytäneet markkinaraon. Huhtaajat olivat ilmeisesti kaikki savolaisia, koska tätä uutta taitoa muut eivät tiettävästi olleet vielä oppineet, eli huhtaajat levisivät nopeammin kuin heidän know-how:nsa.

Vuonna 1542 valtio määräsi, että eräomistukset raukeavat. Eräomistajan oli asutettava eräpalstansa määräajan kuluessa, tai muuten se luovutetaan kenelle tahansa halukkaalle maatalousyrittäjälle. Tästä seurasi kaksi peräkkäistä asutusaaltoa. Ensin erämaille tuli väkeä eräomistajien kotiseudulta, sitten vapaaksi jääneille palstoille ampaisi lähtötelineissä odotelleita huhtakaskeajia.

Hämäläisten asumattomia erämaita oli liki Tampereen ja Jämsän tasalta aina vedenjakajalle saakka, mahdollisesti ylikin. Näiden erämaiden asutushistoria on säilynyt arkistoissa hyvin, paremmin kuin muilla alueilla, ja niistä näkee koko prosessin mainiosti. Tunnetaan jopa eräpalstat ja niiden omistajat.

Erämaita oli muuallakin, erityisesti Pohjanmaan jokivarsilla, jossa kiinteä asutus oli keskittynyt rannikolle, sekä pohjoisessa ja idässä, jossa huomioitavana valtionraja (*). Huhtakaskeajia oli päästetty näille alueille jo ennen valtion määräämää pakkoasutusta. Vielä tätäkin aiemmin huhtaajat olivat asuttaneet Pohjois-Savon. Seuduilla saattoi olla saamenkielisiäkin.

Huhtakaskeajia tuli myös niille alueille, jotka oli asutettu jo rautakaudella, mutta joissa vielä riitti “viljelykelvottomia” takametsiä huhtaviljelyyn. Näin kait erityisesti Päijänteen Hämeessä, jossa nykyinen murre on voimakkaasti savolaisvaikutteinen. Niinpä päijäthämeen “muinaismurre” silloin, kun eräomistajat asuttivat erämaitaan, saattoi olla hyvinkin erilaista kuin nykyinen murre.

Asutettujen seutujen väestö on edellisen perusteella juuriltaan kahtaalta, länsi- ja itämurteiden puhujia. Vastaavasti murteissakin on erilaisia sekoituksia eräomistajien murteesta ja savosta. Esimerkiksi Keuruun ja Etelä-Pohjanmaan Järviseudun murteet luokitellaan savolaismurteiksi, samoin pohjoisen keskisuomen ja päijäthämeen ja kainuun murteet.

Linkissä on Wikipedian käsitys aiheesta. Siihen kannattaa suhtautua pienellä varauksella, mutta eiköhän siinä suuret linjat ole suunnilleen kohdillaan:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Savolaisten_asutusliike

*) Edit: Pähkinäsaaren rauhan raja (1323), johon oli kahakoiden jälkeen tehty vahvistamattomia muutoksia, eräänlaisia aselepolinjoja tai väliaikaisia rauhansopimuksia. Seuraava vahvistettu rauhansopimus oli Täyssinän rauha 1595.

Jatkan tässä uudessa ketjussa keskustelua, joka alkoi ketjussa “Kirja stadilaisesta s:stä ”.
viewtopic.php?f=9&p=59754#p59754

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Käsitteitä voisi vielä vähän täsmentää. Keuruu ei ole Suomenselällä, vedenjakaja menee Ähtärin ja Alajärven välistä.

Vedenjakajista jos puhutaan, niin Pohjanmaan jokia Keuruulla tietenkään ei ole, sen sijaan kuitenkin Kokemäenjoen ja Kymijoen vesistöjen vedenjakaja. Lieneekö tämän nojalla että Keuruu löytyy vaikkapa Wikipedian Suomenselän kuntien listasta (myös lännempää Pohjanmaan / Kokemäenjoen vedenjakajaseutua eli Parkano, Kihniö ja Virrat). Kaupungin omassa artikkelissa todetaan "Keuruu on maastoltaan mäkinen ja metsäinen kunta, jonka luonnossa heijastuu Suomenselän läsnäolo".

Täsmennyksiä: Suomenselän vedenjakaja on viiva, joka ei liippaa Keuruuta. Suomenselän alue on epämääräinen alue viivan molemmin puolin. Suomenselän kunnat on jonkin tahon johonkin tarpeeseen keksimä käsite, josta harva kuullut. Suomenselän kunta on kuntaliitoskunta, joka aloittaa toimintansa vuonna 2022 ja sijaitsee eri paikassa kuin Suomenselän kunnat.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Historiikeissa kuitenkin puhutaan savolaisista (huuhtakaskeajista) niin Alajärvellä kuin Keuruulla.

Tiedä häntä kuinka monta muuttajia juuri Savosta on ollut, mutta seudun murteissa nämä selvästi eivät ole päässeet voitolle. En muuten yllättyisi jos lähteissä alun perin puhuttaisiin ainoastaan kaskenpolttajista, ja tähän olisikin vasta myöhemmin keksitty että kaikki tällaiset ovat "savolaisia".

Historian teoksissa kirjoitetaan itsepintaisesti Sisä-Suomen erämaihin tulleista savolaisista. Tämä on niin vahvasti paalutettu asia, että jos pystyt sen kumoamaan, niin historia menee uusiksi.

Veroluetteloissa ja kirkonkirjoissa ei mainita isännän harjoittamaa viljelymenetelmää, se ei viranomaisia kiinnostanut, joten kaskeaminen ei ole peruste savolaiseksi tulkitsemiselle. Sitä paitsi kaikki kaskesivat, savolaiset tulijat vaan lisäksi huhtakaskesivat.

Periaatteessa ovat päässeet voitolle: Keuruun ja Etelä-Pohjanmaan Järviseudun 'välimurteet' luokitellaan savolaismurteisiin.

Asutushistoriaa selostin tarkemmin ketjun edellisessä viestissä. Se on pohjatietona jäljempänä olevalle tekstille.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Eikö vääntämättömyys ja liudentamattomuus voi olla läntisten tulokkaiden vaikutusta?

Minkä läntisten tulokkaiden? Ei Keski-Suomen rajaseuduille ole koskaan suuntautunut mitään isoa muuttoaaltoa lännestä. Pelkkään myöhäiseen kirjakielen kautta välittyneeseen läntistymiseenkään ei voi nojata. Naapurikontaktien ja satunnaisempien muuttajien vaikutus ei olisi täysin mahdotonta, mutta tähän vetoaminen on minusta tarpeeton oletus jos joka tapauksessa on todisteita myös vanhasta osin länsimurteisesta pohjasta näillä alueilla. (Muutamia viitteitä on vielä idempänäkin Keski-Suomessa, esim. läntinen koura savolaisen arkaismin kopran rinnalla.)

Läntisillä tulokkailla tarkoitan ekan asutusvaiheen länsimurteisia erämaiden omistajia ja heidän perustamaa uudisasutustaan. Seudun houkuttelevuudesta riippuen heitä tuli paljon tai vähän tai ei ollenkaan.

Jos läntistä pohjaa havaitaan Suomenselän (viiva) itäpuolella, niin se on sitten paremminkin eräomistajista koostuneen ensimmäisen asutusaallon perua vain muutama vuosi ennen savolaisten tuloa. Lappajärvellä voi olla eri historia.

Päijäthämäläisiä tuli omille erämailleen Keski-Suomen pohjois-osiin. Siellä heidän muinaismurteensa vaikutteita sopisi olemaan, kuten se läntinen 'koura'. Wiki (ks. ed. viesti) uskottelee näin: “Kustaa Vaasan valtakaudella Rautalammin suurpitäjään eli pohjoiseen Keski-Suomeen ja läntiseen Pohjois-Savoon perustettiin yli sata taloa, joista viidennes oli hämäläisten perustamia.”

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Jos itäisyydet eivät tulleet savosta, niin siitä seuraa todella mielenkiintoinen kysymys, että mikä olisi niille ilmeisempi lähtöalue?

Minusta alkujaan ilmeisesti Päijät-Hämeestä. Keuruun–Ähtärin murteissa yhteys on varmaankin ollut suora. "Savolais"kiilan tapauksessa voisi pohtia eräasutusta jo ennen varsinaista savolaisekspansiota, kenties ehkä osin etelästä mutta ehkä myös Keski-Suomen kautta, jos oletettaisiin tämän seudun murteiden vahvaa savolaisväriä vasta hieman myöhemmäksi sekoitukseksi.

Keuruulla ja Ähtärissä ei ollut päijäthämäläisten erämaita. Edellinen kuului kantahämäläisille ja jälkimmäinen pirkkalaisille. Siksi päijäthämäläisiä tuskin tuli ekassa aallossa naapurin tontille rakentamaan, ja tokassa aallossa oli jäljellä enää huhtakaskeajille kelpaavia tontteja. Sen sijaan pohjoisessa Keski-Suomessa heitä sopisi olemaan ensimmäisen aallon tulijoina.

Lappajärven puoleinen 'savolaiskiila' saattaisi tosiaan ollakin asutettu jo ennen pakko-asutusvaihetta. Wikipedian artikkeli Lappajärven kunnasta uskottelee näin: “Pysyvästi alue asutettiin 1530-luvulla, jolloin seudulle asettui ruotsalaisia ja savolaisia. 1500-luvun loppupuolella seudulle saapui lisää savolaisia.” Kartalla näkyykin ruotsinkielisiä talojen nimiä.

Jos Lappajärven seudun murteen pohjalla näet varhaista länsisuomalaista asutusta, eikä kivenheiton päässä oleva eteläpohjanmaa kelpaa, niin seuraavaksi voisi pohtia pirkkalaisia (joista alueen perimätieto kertoo ja joilla eräpalstoja viereisellä vedenjakajalla) ja rantaruotsalaisten mukana mahdollisesti tulleita kokkolalaisia rantasuomalaisia.

Pystynen kirjoitti:Eräs mielenkiintoinen ilmiö tältä kannalta on muuten taivutus vuosi : vuojen, joka eteläisemmässä Suomessa löytyy kaistaleella Evijärveltä Keski-Suomen kautta Hartolaan, eli näillä kyseisillä alueilla sekä Päijät-Hämeessä (sekä läpi Pohjois-Pohjanmaan ja pienempiä saarekkeita Ristiinassa ja Luumäessä).

Selittyisi simppelisti Savon Ristiinassa puhutusta murteesta, joka olisi levinnyt huhtakaskeajien mukana mainitsemillesi alueille.

On myös lähellä vanhaa hämäläistä muotoa 'vuosi:vuolen'.

Hyvin pohjustettu, aikalainen.

Tarkennan vielä lyhyesti kaskitapojen eroja. Kuten aikalainenkin sanoi, niin kaikki kaskesivat, mutta se perinteinen lehtimetsäkaski oli "helpompi" sikäli, että siihen voitiin kylvää jo seuraavana vuonna. Huhtakaski eli havumetsäkaski oli vaativampi monivuotinen prosessi, jossa päästiin kylvämään vasta noin kolmantena vuonna ja joka elinkeinona siis edellytti kiertämistä: yhtenä vuonna elanto saatiin yhdestä kaskesta, toisena toisesta, kolmantena kolmannesta.

"Huhta tehtiin havumetsään niin, että puiden annettiin kuivua pystyssä usean vuoden ajan, jonka jälkeen kaski poltetiin. Kaskesta saatiin yksi ruissato. Hankaluutena oli, että järeät puut eivät palaneet kokonaan. Niinpä syntyi Kahden polton huhta, jolla saatiin samasta kaskesta kaksi satoa parin vuoden välein."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Huhta

Huhtakaskeamista käytettiin perinteisesti vasta Päijänteen-Kymijoen-linjan itäpuolella. Kuusi levisi Suomeen idästä vasta kivikauden lopulta alkaen, ja toisin kuin karumpien maiden mänty, se viihtyi ravinteikkailla savimailla syrjäyttäen erityisesti jaloja lehtipuita.

Lännessä nämä savimaat kynnettiin pelloiksi, riippumatta puustosta, ja kaskia tehtiin sitten vain melko läheisiin lehtimetsiin tai satunnaisesti omiin erämaihin.

Idässä ei ollut vanhastaan varsinaista peltoviljelyä, vaan elinkeino perustui metsästykseen, kalastukseen ja huhtakaskeamiseen - se oli siis jo lähtökohtaisesti kiertävä elämäntapa eikä sidottu tilan lähipiiriin kuten lännen peltoviljelyalueella. Tästä syystä keskiajan ja uuden ajan taitteen "savolainen" elämäntapa, joka tuotti myös väestönkasvua, sopi tilkitsemään läntisen peltoviljelyn katvealueita eli havumetsiä. Kuninkaan tarkoituksena oli tietysti saada lisää veronmaksajia ja tykinruokaa, siksi hän halusi hyödyntää havumetsät lännessäkin, kun kerran oli keksitty siihen oiva menetelmä.

Kemin Lapissa huhtaviljelyn leviäminen sen sijaan aiheutti konfliktin 1600-luvulla, koska lappalaisten erätalous hyödynsi samoja resursseja: havumetsiä. Tästä syystä Kuusamon lappalaisasutus ehti kärsiä suuresti, johtaen lappalaisten runsaisiin poismuuttoihin ja loppujen nopeaan sulautumiseen suomalaisiin. Pohjoisempana sitten laajamittainen kaskeaminen kiellettiinkin kokonaan.

Jaska kirjoitti:Hyvin pohjustettu, aikalainen.

Tarkennan vielä lyhyesti kaskitapojen eroja. Kuten aikalainenkin sanoi, niin kaikki kaskesivat, mutta se perinteinen lehtimetsäkaski oli "helpompi" sikäli, että siihen voitiin kylvää jo seuraavana vuonna. Huhtakaski eli havumetsäkaski oli vaativampi monivuotinen prosessi, jossa päästiin kylvämään vasta noin kolmantena vuonna ja joka elinkeinona siis edellytti kiertämistä: yhtenä vuonna elanto saatiin yhdestä kaskesta, toisena toisesta, kolmantena kolmannesta.

"Huhta tehtiin havumetsään niin, että puiden annettiin kuivua pystyssä usean vuoden ajan, jonka jälkeen kaski poltetiin. Kaskesta saatiin yksi ruissato. Hankaluutena oli, että järeät puut eivät palaneet kokonaan. Niinpä syntyi Kahden polton huhta, jolla saatiin samasta kaskesta kaksi satoa parin vuoden välein."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Huhta

Huhtakaskeamista käytettiin perinteisesti vasta Päijänteen-Kymijoen-linjan itäpuolella. Kuusi levisi Suomeen idästä vasta kivikauden lopulta alkaen, ja toisin kuin karumpien maiden mänty, se viihtyi ravinteikkailla savimailla syrjäyttäen erityisesti jaloja lehtipuita.

Lännessä nämä savimaat kynnettiin pelloiksi, riippumatta puustosta, ja kaskia tehtiin sitten vain melko läheisiin lehtimetsiin tai satunnaisesti omiin erämaihin.

Idässä ei ollut vanhastaan varsinaista peltoviljelyä, vaan elinkeino perustui metsästykseen, kalastukseen ja huhtakaskeamiseen - se oli siis jo lähtökohtaisesti kiertävä elämäntapa eikä sidottu tilan lähipiiriin kuten lännen peltoviljelyalueella. Tästä syystä keskiajan ja uuden ajan taitteen "savolainen" elämäntapa, joka tuotti myös väestönkasvua, sopi tilkitsemään läntisen peltoviljelyn katvealueita eli havumetsiä. Kuninkaan tarkoituksena oli tietysti saada lisää veronmaksajia ja tykinruokaa, siksi hän halusi hyödyntää havumetsät lännessäkin, kun kerran oli keksitty siihen oiva menetelmä.

Kemin Lapissa huhtaviljelyn leviäminen sen sijaan aiheutti konfliktin 1600-luvulla, koska lappalaisten erätalous hyödynsi samoja resursseja: havumetsiä. Tästä syystä Kuusamon lappalaisasutus ehti kärsiä suuresti, johtaen lappalaisten runsaisiin poismuuttoihin ja loppujen nopeaan sulautumiseen suomalaisiin. Pohjoisempana sitten laajamittainen kaskeaminen kiellettiinkin kokonaan.

Tässä Arvo M Soinisen hyvä kirja Pohjois-Savon asuttamisesta: https://www.doria.fi/bitstream/handle/1 ... sAllowed=y

aikalainen kirjoitti:Läntisillä tulokkailla tarkoitan ekan asutusvaiheen länsimurteisia erämaiden omistajia ja heidän perustamaa uudisasutustaan.

Hyvä, puhumme nyt siis jo jostakin samasta asiasta, eli seudun länsimurteisten piirteiden vanhasta alkuperästä. Sikäli kun tämä "vanha" alkuperä on sekin asutushistoriallisesti suhteellisen uusi, seuraavan kysymyksen hyvin sietäisi olla, miltä tämä länsimurteinen pohja 1500-luvulla näytti? Alkuperäinen teesinihän oli, että siinä oli luultavasti joitakin arkaismeja jotka sydän-Hämeessä eivät ole uudempiin aikoihin asti säilyneet.

aikalainen kirjoitti:Periaatteessa ovat päässeet voitolle: Keuruun ja Etelä-Pohjanmaan Järviseudun 'välimurteet' luokitellaan savolaismurteisiin.

Älä katso luokittelua vaan itse murrepiirteitä. ★ Pitäisi edelleen selittää, miksi niistä puuttuvat jokseenkin kaikki nimenomaiset savolaisuudet. Länsimurteisella vanhalla pohjalla ei minusta pysty selittämään sitä, miksi itäisistä piirteistä juuri savolaiset olisivat hävinneet mutta päijäthämäläiset ja yleisitäiset säilyneet.

Yksi vaihtoehto toki olisi esittää, että "savolaiset murrepiirteet" itse asiassa eivät liity "savolaisekspansioon" ja ovatkin vasta sekundääristi levinneet Savon halki ehkä 1600- tai 1700-luvuilla. Ei kaikissa tapauksissa aivan mahdotonta, koska osa on selvästi areaalisesti levinnyt karjalasta / karjalaan (ja esim. *aa:n ja *ää:n diftongisaatiota on perusteltu saamelaisella substraatilla), mutta tämä ei kyllä näytä kaikilta yksityiskohdiltaan tarpeeksi lupaavalta.

aikalainen kirjoitti:Päijäthämäläisiä tuli omille erämailleen Keski-Suomen pohjois-osiin. Siellä heidän muinaismurteensa vaikutteita sopisi olemaan, kuten se läntinen 'koura'. (…)
Keuruulla ja Ähtärissä ei ollut päijäthämäläisten erämaita.

Tässä näyttää olevan virheenä, että oletat murrepiirteiden leviämisen vastaavan jonkin ryhmän puhujia leviämistä. Kun esim. Evijärven murteessa on joukko Järviseudun murreryhmästä muuten puuttuvia keski- / eteläpohjalaisia piirteitä, niin tätä ei tarvitse selittää olettamalla yhtään mitään pohjalaista muuttoaaltoa, vaan kyse on ilmeisesti myöhemmistä naapurikontakteista. Aivan vastaavasti en ole missään vaiheessa yrittänyt esittää mitään päijäthämäläistä muuttoaaltoa Ähtäriin tms. Esitän sen sijaan että kyseiset murrepiirteet ovat levinneet tavalla tai toisella alkujaan Päijät-Hämeestä Keski-Suomen länsirajoille. Tämän tarkempia mekanismeja sopii toki pohtia edelleen; mutta minusta pitäisi vähintään olla selvää että Sisä-Suomen murteilla on vanhastaan ollut kontakteja myös toisiinsa, eli niitä ei voi selittää pelkästään eriasteisina sekoituksena sydänhämäläisten eräpalstalaisten ja savolaisten huhtakaskeajien murteista.

Sekoittumisteoriahan muuten jopa ennustaisi, että mitään Järviseudun tai Ähtärin-Keuruun murreryhmiä ei syntyisi ollenkaan, koska jokaisen pitäjän murre riippuisi vain sen asutuksen vaihtelevista lähtöpitäjistä, jotka siis olivat eri puolilla Hämettä ja Savoa. Mitään "kantajärviseutulaista" tai "kantaylinsatakuntalaista" väestöä ei ole koskaan ollut olemassakaan, jolloin kyseisten murrealueiden olemassaolo siis todistaa kontaktien olemassaolon.

aikalainen kirjoitti:

Pystynen kirjoitti:Eräs mielenkiintoinen ilmiö tältä kannalta on muuten taivutus vuosi : vuojen, joka eteläisemmässä Suomessa löytyy kaistaleella Evijärveltä Keski-Suomen kautta Hartolaan, eli näillä kyseisillä alueilla sekä Päijät-Hämeessä (sekä läpi Pohjois-Pohjanmaan ja pienempiä saarekkeita Ristiinassa ja Luumäessä).

Selittyisi simppelisti Savon Ristiinassa puhutusta murteesta, joka olisi levinnyt huhtakaskeajien mukana mainitsemillesi alueille.

Kuvioon ei sen sijaan sovi että kyseinen piirre sen sijaan lähes koko Savosta puuttuu. Väitätkö siis että (1) Ristiinasta, ja vain Ristiinasta, muutettiin nimen omaan läntisimpään Keski-Suomeen mutta ei mihinkään muualle, ja (2) Ristiinasta muutettiin riittävässä määrin myös Päijät-Hämeen vanhemmin asutetuille alueille kuten Jämsään ja Sysmään? Ei mahdotonta mutta vaatisi todisteita.

Idea joka tapauksessa kaatuu lopullisesti kun katsomme vastaavia taivutuksia susi : sujen ja myyn : myyjä ~ myijä (siis tapauksia joissa on samoin labiaalivokaalin jälkeen tilkekonsonanttina j). Nämä ulottuvat jälleen Ähtäristä ja Keuruulta (+ paloja Järviseudulta) Sysmään, mutta varsinaisessa Savossa niistä ei näy vilaustakaan. Nämä siis on pakko selittää nimen omaan Päijät-Hämeestä levinneiksi muodoiksi. Täsmälleen sama ilmiö vuojen kohdalla ei tämän jälkeen kaipaa enää mitään ylimääräistä Savosta lähtevää alkuperää.

aikalainen kirjoitti:On myös lähellä vanhaa hämäläistä muotoa 'vuosi:vuolen'.

Ja vielä lähempänä oletettavaa välitöntä lähdettä eli muinaiskarjalais–itäsuomalaista asua *vuo.en. Tämä ei ole sellaisenaan säilynyt missään; esim. hieman samanlainen saa.a, jää.ä kuitenkin on näköjään todettu Keuruun lounaisosista (mikä siis todistaa että välivaiheena todella oli *δ:n kato eikä esim. mikään suora muutos **δ > j).

Ehdottaisin näissä näkyvälle *δ:n kehitykselle seuraavaa synteesiä:
– vanhassa länsimurteisessa pohjassa *δ oli ainakin osittain vielä säilyneenä
– viimeistään savolaisekspansion myötä omaksuttiin katoedustus (ehkä myös tyyppi saaha jo tässä vaiheessa), mutta selvästi ei koko savolaista tilkekonsonanttijärjestelmää
– samaan aikaan tai vielä myöhemmin j:llinen edustus sen sijaan levisi paikallisesti Päijät-Hämeestä, Ähtäriin asti systemaattisena, Järviseudulle enää vain satunnaisesti; ja Evijärven sujen-tyypin voisi jopa katsoa pikemmin Keski-Pohjanmaalta levinneeksi.

★ Valitettavasti verkko-osoite kettunen.fnhost.org näyttää juuri tätä kirjoittaessani jälleen erääntyneen, joten aineiston tarkastelun jatkaminen saattaa mennä uuden vuoden puolelle.

Jaan pitkäksi venyvän keskustelun selvyyden vuoksi kahteen erilliseen osaan.

OSA 1: Painotus kaistaleella Keuruu-Ähtäri-Lappajärvi

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Periaatteessa ovat päässeet voitolle: Keuruun ja Etelä-Pohjanmaan Järviseudun 'välimurteet' luokitellaan savolaismurteisiin.

Älä katso luokittelua vaan itse murrepiirteitä. ★ Pitäisi edelleen selittää, miksi niistä puuttuvat jokseenkin kaikki nimenomaiset savolaisuudet. Länsimurteisella vanhalla pohjalla ei minusta pysty selittämään sitä, miksi itäisistä piirteistä juuri savolaiset olisivat hävinneet mutta päijäthämäläiset ja yleisitäiset säilyneet.

Arvauksia: Olisiko niissä savolaisuuksissa jotain läntiseen korvaan särähtävää niin, että länsimurteiset ovat karttaneet enemmän niitä piirteitä kuin yleis-itäisiä piirteitä. Yhteen sulautuvassa sekamurteessa (länsimurre + savo) ne piirteet olisivat karsiutuneet pois, kun puhujayhteisö tiedostamattaan haki kielikorvallista kompromissia. Tai sitten muuttajat tulivat alueelta, jolla yleis-itäiset piirteet olivat vielä vallalla. Palaan asiaan jäljempänä.

Pystynen kirjoitti:Yksi vaihtoehto toki olisi esittää, että "savolaiset murrepiirteet" itse asiassa eivät liity "savolaisekspansioon" ja ovatkin vasta sekundääristi levinneet Savon halki ehkä 1600- tai 1700-luvuilla. Ei kaikissa tapauksissa aivan mahdotonta, koska osa on selvästi areaalisesti levinnyt karjalasta / karjalaan (ja esim. *aa:n ja *ää:n diftongisaatiota on perusteltu saamelaisella substraatilla), mutta tämä ei kyllä näytä kaikilta yksityiskohdiltaan tarpeeksi lupaavalta.

Villejä ideoita kantsii aina pohtia, avartaa näkökulmaa.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Päijäthämäläisiä tuli omille erämailleen Keski-Suomen pohjois-osiin. Siellä heidän muinaismurteensa vaikutteita sopisi olemaan, kuten se läntinen 'koura'. (…)
Keuruulla ja Ähtärissä ei ollut päijäthämäläisten erämaita.

Tässä näyttää olevan virheenä, että oletat murrepiirteiden leviämisen vastaavan jonkin ryhmän puhujia leviämistä. Kun esim. Evijärven murteessa on joukko Järviseudun murreryhmästä muuten puuttuvia keski- / eteläpohjalaisia piirteitä, niin tätä ei tarvitse selittää olettamalla yhtään mitään pohjalaista muuttoaaltoa, vaan kyse on ilmeisesti myöhemmistä naapurikontakteista. --- Sekoittumisteoriahan muuten jopa ennustaisi, että mitään Järviseudun tai Ähtärin-Keuruun murreryhmiä ei syntyisi ollenkaan, koska jokaisen pitäjän murre riippuisi vain sen asutuksen vaihtelevista lähtöpitäjistä, jotka siis olivat eri puolilla Hämettä ja Savoa. Mitään "kantajärviseutulaista" tai "kantaylinsatakuntalaista" väestöä ei ole koskaan ollut olemassakaan, jolloin kyseisten murrealueiden olemassaolo siis todistaa kontaktien olemassaolon.

Ei virhettä oletuksessa, vaan häiriö kommunikaatiossa.

Murre kehittyy lyhyen kaavan mukaan ilmaistuna näin: Uusien asuttajien tuoma murre tai murteet + vaikutteiden tihkuminen viereisiltä murrealueilta + omaa kehitystä. Kaikki murrepiirteet eivät siirry kaikille, joten murrealueelle jää pieniä alueellisia eroja.

Tässä ei ole ristiriitaa mainintaasi Evijärvestä, sillä eteläpohjalaisuudet ovat voineet tulla joko muuttajien mukana tai tihkumisena. Ähtäri-keuruun tapauksessa taas tulee ristiriitaa, koska päijäthämäläisyys ei selity muuttajilla eikä tihkumisena, kuten olen selittänyt.

Pystynen kirjoitti:Aivan vastaavasti en ole missään vaiheessa yrittänyt esittää mitään päijäthämäläistä muuttoaaltoa Ähtäriin tms. Esitän sen sijaan että kyseiset murrepiirteet ovat levinneet tavalla tai toisella alkujaan Päijät-Hämeestä Keski-Suomen länsirajoille. Tämän tarkempia mekanismeja sopii toki pohtia edelleen; mutta minusta pitäisi vähintään olla selvää että Sisä-Suomen murteilla on vanhastaan ollut kontakteja myös toisiinsa, eli niitä ei voi selittää pelkästään eriasteisina sekoituksena sydänhämäläisten eräpalstalaisten ja savolaisten huhtakaskeajien murteista.

Tämä 'tavalla tai toisella' on joko muuttoaalto tai vaikutteiden tihkuminen kontaktien kautta. Siksi niistä pitää käsitellä kumpikin tapaus, kuten olen tehnyt. Muuttoaalto Päijänteeltä Keuruulle ja Ähtäriin on jo kumottu, Lappajärvi avoinna. Vaikutteita tihkuttavat kontaktitkin mielestäni jo osoitin olemattomiksi, mutta jatketaan nyt sitten vielä niillä.

Tihkumisen teoriaa:
Vaikutteita tihkuu sieltä, minne murrealueen väellä on puhekontakteja. Mitä tiiviimmät kontaktit, sitä enemmän vaikutteita tulee (ja annetaan). Itse asiassa murrealue itsessäänkin on olemassa siksi, että siihen kuuluvien kylien välillä on niin tiiviit kontaktit, että ne tasaavat kylien murteet lähes samoiksi eli murrealueeksi. Murrealue selittyy usein maantieteellä varsinkin kulkuyhteyksien osalta. Esim. murrealue Evijärvi-Lappajärvi-Alajärvi tarjoaa alueen kylille hyvät vesiliikenneyhteydet keskinäisiä puhekontakteja mahdollistamaan.

Tihkumisen käytäntöä:
Keuruun ja Ähtärin uudisasutus kuului Ruoveteen, jonne mentiin vesiteitä kirkkoveneillä kirkkoon kontaktoimaan tai jatkettiin Tampereen markkinoille kontaktoimaan, eli kontaktit olivat toistensa läpi kulkematta Pirkanmaalle, eivät tarkasteltavan alueen toisten pitäjien suuntaan. Alajärvi-Lappajärviläiset soutivat ja taivalsivat Pietarsaareen kontaktoimaan, poispäin Ähtäristä. Keuruun naapurista Petäjävedeltä (savolaisten asuttamat?) kylät kulkivat Jämsän kirkkoon ja Päijänteen aalloille kontaktoimaan, eivätkä samoilleet korpien läpi Keuruulle heittämään läppää. Omien kirkkojen myötä matkat kauemmaksi harvenivat, ja maantieyhteydet ovat myöhäistä perua.

Johtopäätös:
Keuruulla, Ähtärissä ja Lappajärviseudulla murrevaikutteille altistavat kontaktit ovat suuntautuneet muualle kuin päijäthämeen murrealueelle ja toisistaankin poispäin tai sivuitse. Vaikutteille on altistuttu aivan muissa suunnissa kuin päijäthämeen suunnassa. Keskinäisten kontaktien vähyydestä johtuen murrepiirteet eivät sinkoilisi näiden kolmen alueen kesken.

Näistä syistä johtuen päijäthämeteoria ei edelleenkään saa tukeani. Teoria voi toimia pelkästään murteellisesti katsottuna, mutta historiallinen muinaisselittely eli suomeksi sanottuna historian faktat ja tapahtumasarjan uskottavuus mukaan otettaessa teoria alkaa irvistämään rumasti. Eiköhän tämän tihkumisteorian voisi jo arkistoida mahdollisten mutta epäuskottavien mappiin. Jokin paremmin toimiva pitäisi kehitellä tilalle.

OSA 2: Päijät-Häme itsessään pohdinnoissa mukana

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:

Pystynen kirjoitti:Eräs mielenkiintoinen ilmiö tältä kannalta on muuten taivutus vuosi : vuojen, joka eteläisemmässä Suomessa löytyy kaistaleella Evijärveltä Keski-Suomen kautta Hartolaan, eli näillä kyseisillä alueilla sekä Päijät-Hämeessä (sekä läpi Pohjois-Pohjanmaan ja pienempiä saarekkeita Ristiinassa ja Luumäessä).

Selittyisi simppelisti Savon Ristiinassa puhutusta murteesta, joka olisi levinnyt huhtakaskeajien mukana mainitsemillesi alueille.

Kuvioon ei sen sijaan sovi että kyseinen piirre sen sijaan lähes koko Savosta puuttuu. Väitätkö siis että (1) Ristiinasta, ja vain Ristiinasta, muutettiin nimen omaan läntisimpään Keski-Suomeen mutta ei mihinkään muualle ........

Kirjoitin, että “mainitsemillesi alueille”. Ja alueiksi mainitsit “Evijärveltä Hartolaan”. Ajatukseni on, että Savon vuojen-alueelta olisi voitu muuttaa sekä Päijänteen vesistöön että Näsijärven vesistöön. Jälkimmäisessähän savo on muutenkin huuhtoutunut pois jättäen vaikutteita vain latvoille eli koskitaipaleiden taakse Keuruulle ja Ähtäriin.

Pelkästään yksi emäpitäjä lähtöalueena ei sekään ole ongelma, sillä Vermlannin erämaat on asutettu pääosin yhdestä emäpitäjästä, Rautalammilta. Touhua tukee eksponentiaalinen väestönkasvu.

Tämä “vain Ristiinassa” (ja Luumäellä) havaittava murrepiirre on aiemmin saattanut esiintyä paljon laajemmallakin alueella Savossa, joten kyse ei välttämättä ole pelkästään yhden emäpitäjän alueesta. 1900-luvun murrekartat eivät paljasta 1500-luvun tilannetta. Etelä-Saimaan murrealueilla on tiiviit kontaktit, jotka välittävät vaikutteita, joten uudet piirteet voivat levitä ja korvata aiempia. Myös muodot 'sujen' ja 'myyjä' (myydä) ovat saattaneet kuulua pakettiin, mutta jo kadonneet. Liekö edes 'vuojen' enää käytössä, murrekartan sanastushan saattaa olla sadan vuoden takaa. Menneitä murrerajoja ei kuitenkaan voi todistaa, joten tämä jää spekuloinnin tasolle.

Pystynen kirjoitti:Väitätkö siis että ... (2) Ristiinasta muutettiin riittävässä määrin myös Päijät-Hämeen vanhemmin asutetuille alueille kuten Jämsään ja Sysmään? Ei mahdotonta mutta vaatisi todisteita.

Väitän, että jostain päin Savoa on muutettu Päijät-Hämeeseen. Tämä onkin tärkeä asia käsiteltäväksi. Kauan sitten olen lukenut aiheesta tällaista:

Päijänteen maailmassa oli paljon eräomistuksia. Ne kuuluivat muun muassa kantahämäläisille hauholaisille, ja muitakin kuntia mainittiin. (Wiki mainitsee Jyväskylän eräomistajien kotipitäjinä Hauhon, Sääksmäen ja Saarioisen.) Jämsäläisten omat eräomistukset sen sijaan olivat kaukana kotinurkilta, pohjoisessa Keski-Suomessa nykyiselle Oulunläänin rajalle saakka.

Jämsä-Sysmä oli asutettu jo rautakaudella osana lännestä itään Laatokalle saakka ulottunutta maatalous-uudisasutusta. Tässä asutusvaiheessa seudulta oli poimittu vain parhaat maatilojen paikat. Sen jälkeen seudun maatilamäärä saattoi vähän kasvaa, mutta pysyi harvana. Alueella oli edelleen paljon eräomistuksia, ja muualla asuvat eränkävijä-maajussit kävivät niillä säännöllisesti, mutta eivät olleet halukkaita niitä asuttamaan. Näin meni satoja vuosia.

Lähes tuhatvuotinen pysähtyneisyyden aika loppui vasta, kun keksittiin huhtakaskeaminen. Se teki näistä erätonteista maatalouden kannalta houkuttelevia. Houkutuksen kannustamana asutuksellinen tyhjiö täyttyi hetkessä. Tällöin myös Jämsä-Sysmä -alueen eräomistukset asutettiin, ja seudulle muutti päijäthämäläisen väestön sekaan kahden murteen puhujia - eräomistajia ja huhtakaskeajia.

Perinteinen kulkureitti idästä Päijänteelle tulee Mikkelin, Ristiinan ja Mäntyharjun suunnista Puulan kautta Sysmään. Huhtakaskeajien lähtömurteita kantsii vilkuilla ensisijaisesti näistä suunnista, vaikka tulijoita voi tietysti olla kauempaakin. Pohjoisempana on kulkureitti Varkaudesta Suur-Rautalammille, joten siinä suunnassa huhtakaskeajien lähtöalue voi olla toinen. Tällöin myös lähtöalueiden silloiset murrepiirteet ovat voineet poiketa toisistaan.

Itse olen aina pitänyt selvänä, että savolaisittain “väännetty” päijäthäme on savon ja hämeen sekoitusta ja seurausta erämaiden asuttamisen tuomasta savolaisesta muuttoaallosta. Päijät-Hämeessähän kontaktitkin ovat olleet Hämeenlinnaan ja etelään, eivätkä itään Savoon, joten tihkumisenkaan kautta murteen savolaistuminen ei selity. Niinpä sopisi, että murre olisi tulokkaiden seurauksena alkanut vähitellen muuttumaan vanhasta oletettavasti hämäläisvoittoisesta murteesta (päijäthäme 1.0) tuhdisti savolaisemmaksi (päijäthäme 2.0).

Erämaiden asuttamisen aikaan päijäthämeen nykyisen kaltaista kakkos-versiota tuskin oli olemassakaan. Se olisi siis itsessäänkin erämaiden asutuskauden jälkiseurauksena syntynyt savolaishämäläinen murresekoitus.

Pystynen kirjoitti:Idea joka tapauksessa kaatuu lopullisesti kun katsomme vastaavia taivutuksia susi : sujen ja myyn : myyjä ~ myijä (siis tapauksia joissa on samoin labiaalivokaalin jälkeen tilkekonsonanttina j). Nämä ulottuvat jälleen Ähtäristä ja Keuruulta (+ paloja Järviseudulta) Sysmään, mutta varsinaisessa Savossa niistä ei näy vilaustakaan. Nämä siis on pakko selittää nimen omaan Päijät-Hämeestä levinneiksi muodoiksi.
Täsmälleen sama ilmiö vuojen kohdalla ei tämän jälkeen kaipaa enää mitään ylimääräistä Savosta lähtevää alkuperää.

Ks. edellä.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:On myös lähellä vanhaa hämäläistä muotoa 'vuosi:vuolen'.

Ja vielä lähempänä oletettavaa välitöntä lähdettä eli muinaiskarjalais–itäsuomalaista asua *vuo.en. Tämä ei ole sellaisenaan säilynyt missään; esim. hieman samanlainen saa.a, jää.ä kuitenkin on näköjään todettu Keuruun lounaisosista (mikä siis todistaa että välivaiheena todella oli *δ:n kato eikä esim. mikään suora muutos **δ > j).

Ehdottaisin näissä näkyvälle *δ:n kehitykselle seuraavaa synteesiä:
– vanhassa länsimurteisessa pohjassa *δ oli ainakin osittain vielä säilyneenä
– viimeistään savolaisekspansion myötä omaksuttiin katoedustus (ehkä myös tyyppi saaha jo tässä vaiheessa), mutta selvästi ei koko savolaista tilkekonsonanttijärjestelmää
– samaan aikaan tai vielä myöhemmin j:llinen edustus sen sijaan levisi paikallisesti Päijät-Hämeestä, Ähtäriin asti systemaattisena, Järviseudulle enää vain satunnaisesti; ja Evijärven sujen-tyypin voisi jopa katsoa pikemmin Keski-Pohjanmaalta levinneeksi.

Tässä jo menoa hyvään suuntaan. Paitsi se tihkuminen Päijänteeltä, iiiik.

Edellä ollen kuvannut, kuinka epäuskottavaa murrevaikutteiden olisi edetä Päijänteeltä Evijärvelle kapeana kaistaleena, jota ei yhdistä luontaiset kulkureitit vaan synkät läpitunkemattomat petojen ja peikkojen vartioimat korvet, ja kun ei ole ollut kontaktitarpeitakaan niiden korpien läpi tunkeutumiseksi. Ja ihmeellisesti koko matkalla on tasapaksu savolais-hämäläinen sekamurteiden ketju.

Kun katsoo kettus-kartastojasi, niin niissä tämä esiin tuomasi kaistale evijärveltä päijäthämeeseen on kokonaisuudessaan sellaista savon ja hämeen reuna-aluetta, jossa murrepiirteet ovat sekoittuneet suunnilleen tasan fifti-sixti. Tämä kapea pitkä kaistale on käytännössä murre-mannerlaattojen törmäysvyöhykettä. Kaistaleen läntisimpiä kutsutaan välimurteiksi, ja mielestäni päijäthämettäkin pitäisi kutsua sellaiseksi. Jopa aiemmin mainittu Luumäki on itä-länsi -murrerajalla eli tavallaan kaistaleen jatkeena sekin.

Tältä pohjalta heitänkin uuden ehdotuksen pohdittavaksi: Voisiko savon ja hämeen (tai laveammin itämurteen ja länsimurteen) tasaväkinen sekoittuminen tuottaa joka paikassa toisistaan riippumatta saman tyyppisiä murrepiirteitä. Tällöin keuruun, ähtärin, lappajärviseudun ja päijäthämeen muutama yhteinen murrepiirre olisi syntynyt toisistaan riippumatta samanlaisten sulautumisprosessien tuottamina samankaltaisina tuloksina. Kuin mannerlaattojen törmäyksen tuottamat vuorijonot.

Etuna olisi, että ei tarvittaisi mystistä päijäthämeen (versio-2) tihkumista outona pitkänä kapeana kaistaleena kulkureittejä myötäilemättä saappaan koskemattomien korpien yli Päijänteeltä Evijärvelle. Murrepiirteet eivät olisi tihkuneet minnekään, vaan syntyneet niillä sijoillaan savolaishämäläisen fifti-sixti -sekamurteen muotoutuessa joka paikassa samojen 'luonnonlakien' mukaan.

Pitäisi hahmottaa se prosessi, miten alueella tasaväkisesti puhutusta kahdesta murteesta syntyy uusi sulautunut murre. Vieraista piirteistä jotkin kuulostavat pahalta ja jotkut eivät, joten pahat omaksuttaisiin vastahakoisemmin ja siedettävät piirteet myötämielisimmin. Kun näin tapahtuu puolin ja toisin, niin lopputuloskin voisi olla joka alueella liki sama. Vaihtoehtoisesti kahden piirteen kompromissiksi voisi kehittyä jokin uusi välimuoto, luonteva puoliväli. Jos tällainen puoliväli on helppo löytää, niin se löydettäisiin joka alueella erikseen.

Murteiden sulautuminen on tietysti tiedostamaton prosessi, ja sitä tuottaa ensisijaisesti varttumis-iässä oleva sukupolvi, kun taas vanhat jäärät pysyvät omissa murteissaan.

Esimerkki siitä, miten sekoittuminen periaatteessa voisi mennä:
Oletetaan että savolaiset muuttajat tulevat seudulta, jossa on vielä käytössä vanha itämurteen muoto muoto “saa'a”(saada), ja hämäläisten muoto on 'saaδa' tai 'saala'. Läntinen korva haluaa väliin jonkin konsonantin, itäinen vastustaa (eikä osaisi δ-äännettä lausuakaan), jolloin kompromissiksi voisi hyvin tulla h-äänne ('saaha'), koska se on vokaalien välissä helppo lausua ja koska se on hentoutensa puolesta kevyin mahdollinen kadon tilkitsijä. Jokin vastaava kompromissi voisi synnyttää tilkekonsantiksi j-äänteen.

Itse asiassa yllä ehdottamasi on vähän jo linjassa tämän ehdotuksen kanssa. Kun vielä sen J:llisen tilkekonsonantin saisi selitettyä savo-häme-fifti-sixti -kompromissiksi, niin mistään puristamaton kielitieteellis-historiallis-muinaisselitteellinen yhtenäisteoria alkaisi rakentumaan.

Pitäisi vaan käydä kettus-kartaston tapauksia tarkemmin läpi ja katsoa, syntyisikö sekoituksen tuloksena oletettavasti juuri sellaisia kompromisseja, mitä päijäthäme-evijärvi -siirtymävyöhykkeellä (ja vaikka sen kaakkoisella jatkeella Luumäen suuntaan) kartaston mukaan löytyy.

Mitä mieltä olet, saisiko tällaisen fifti-sixti -törmäysvyöhykkeen pohjalta jatkokehiteltyä tyköistuvaa kielitieteellis-historiallis-muinaissepitteellistä yhtenäisteoriaa savolaishämäläiselle murrerajavyöhykkeelle?

Nyt on kolme hypoteesiä: Tihkumisteoria (ei istu käytäntöön). Muutto Ristiinasta Päijänteelle ja edelleen Näsijärvelle, muttei välttämättä Suur-Rautalammille (lähtöalueen 1500-luvun murre pelkän arvauksen varassa). Törmäysvyöhykkeen ilmiöt (vaatii vielä lisää pohdiskelua).

aikalainen kirjoitti:Olisiko niissä savolaisuuksissa jotain läntiseen korvaan särähtävää niin, että länsimurteiset ovat karttaneet enemmän niitä piirteitä kuin yleis-itäisiä piirteitä.

Jää kehäpäätelmäksi jos "särähtävyyttä" ei perustella millään muulla kuin tällä kyseisellä levikkiongelmalla.

aikalainen kirjoitti:Itse asiassa murrealue itsessäänkin on olemassa siksi, että siihen kuuluvien kylien välillä on niin tiiviit kontaktit, että ne tasaavat kylien murteet lähes samoiksi eli murrealueeksi.

Ei ole yleispätevää. Joskus murrealue on olemassa lähinnä periytymisen eli perustajavaikutuksen takia, eli ko. seutu on asutettu samalta lähtöalueelta. Tämähän on esim. itämurteiden synnyn perusselitys.

aikalainen kirjoitti:Keuruulla, Ähtärissä ja Lappajärviseudulla murrevaikutteille altistavat kontaktit ovat suuntautuneet muualle kuin päijäthämeen murrealueelle ja toisistaankin poispäin tai sivuitse. Vaikutteille on altistuttu aivan muissa suunnissa kuin päijäthämeen suunnassa. Keskinäisten kontaktien vähyydestä johtuen murrepiirteet eivät sinkoilisi näiden kolmen alueen kesken.

Diffuusio on aina monivaiheinen ja paikallinen prosessi. Tietenkään esim. Ähtäristä ei ole ollut merkittäviä kohtakteja heti suoraan Päijät-Hämeeseen. Ähtäri kuitenkin on Keuruun naapurissa; Keuruu on Jämsän naapurissa; Jämsä on Kuhmoisten naapurissa; jne. Eli jos (esimerkin vuoksi) oletetaan vaikka j-tilkkeiden syntyneen alun perin Kuhmoisissa, leviäminen sieltä Ähtäriin onnistuisi ennen kaikkea reitillä ensin Jämsän ja sitten Keuruun läpi.

Uudisasutus myös aikanaan vakiintuu normaaliksi asutukseksi josta kuljetaan muuallakin kuin emäpitäjän kirkolla. Jossakin vaiheessa asutushistoriasta kai olisi löydettävissä jokin vaihe, jossa "sivuttaisia" kontakteja eri pitäjien välillä voitaisiin olettaa olleen. Vähintäänhän niitä on olemassa nykyään (kantatie 56 Jämsä–Mänttä, kantatie 58 Mänttä–Keuruu–Multia, valtatie 18 Multia–Ähtäri, kantatie 68 Ähtäri–Alajärvi–Evijärvi…)

Sikäli kun "törmäysvyöhyke" on samalla myös erämaavyöhyke, pohdin voisiko keskinäisten kontaktien odottamattoman suuri heijastuminen seudun murteisiin olla selitettävissä sillä mekanismilla, että niihin alkujaan jäi erilaisia arkaimeja, jotka jäivät sivuun Hämeen omista myöhemmistä innovaatioista että savolaisten mukana tulleista piirteistä. Tämän jälkeen nämä kyseiset piirteet luultavasti eivät olisi aivan helpolla tarttuneet kieleen myöhemminkään. Sen sijaan sisä-Suomessa paikallisesti syntynyt piirre olisi ehkä koettu neutraalimmaksi (ei ole niin "Hämeen herrojen" kuin "itäisten metsäläistenkään" murretta luonnehtiva), jolloin se olisi synnyttyään voinut levitä vähäisemmilläkin kontakteilla kaikkiin niihin murteisiin joissa vanha kanta oli vielä tallella. Leviämisajan ei myöskään tarvitsisi olla mikään ikivanha, ehkä vasta 1700-1800-lukujen mittaan?

aikalainen kirjoitti:Tämä “vain Ristiinassa” (ja Luumäellä) havaittava murrepiirre on aiemmin saattanut esiintyä paljon laajemmallakin alueella Savossa, joten kyse ei välttämättä ole pelkästään yhden emäpitäjän alueesta. 1900-luvun murrekartat eivät paljasta 1500-luvun tilannetta. Etelä-Saimaan murrealueilla on tiiviit kontaktit, jotka välittävät vaikutteita, joten uudet piirteet voivat levitä ja korvata aiempia. Myös muodot 'sujen' ja 'myyjä' (myydä) ovat saattaneet kuulua pakettiin, mutta jo kadonneet.

Kuten myönnätkin, menee pahasti spekulaation puolelle jos "savolaisiksi murrepiirteiksi" selitetään sellaisia piirteitä joiden esiintymisestä Savossa ei ole mitään todisteita. 1500-luvun kannalta yhtä hyvin olisi kai syytä kysyä, onko tämä Ristiinan poikkeuksellinen vuojen-alue jollakin tavalla myöhäinen uudennos, vaikkapa sitten juuri sieltä Luumäestä (joka huom. ei ole Savossa vaan kaakkoismurteiden alueella).

aikalainen kirjoitti:Perinteinen kulkureitti idästä Päijänteelle tulee Mikkelin, Ristiinan ja Mäntyharjun suunnista Puulan kautta Sysmään. Huhtakaskeajien lähtömurteita kantsii vilkuilla ensisijaisesti näistä suunnista, vaikka tulijoita voi tietysti olla kauempaakin.

Tässä vikana on, että nyt ei puhuta mistään määritelmällisesti huhtakaskeajien murteista vaan Sysmän ja Kuhmoisten valtamurteista. Lähtöoletuksena ei voi pitää murteenvaihtoa jossa eräasuttajien murre olisi jotenkin korvannut myös pitäjien ydinalueiden puheen, jollainen ilmeisesti (myös lainauksesi mukaan) oli olemassa jo rautakaudelta lähtien. Vähittäinen muuttoliike tyypillisesti johtaa tulijoiden murteen sulautumiseen olemassaolevaan valtaväestöön tai korkeintaan reuna-alueilla säilymiseen.

(Kun Kettunen keräsi karttatietonsa lähinnä yhden pitäjän eikä yksittäisten kylien tarkkuudella, voisi kyllä ollakin ihan mahdollista että Päijät-Hämeen syrjäkylistä osoittautuisi löytyvän savolaisempia murteita kuin kirkonkyliltä. Keräilemäni murretutkimusten bibliografia antaa Sysmästä eioota, mutta näköjään myöhempi lainasanatutkija T. E. Karsten kirjoitti 1890 gradunsa Jämsän ja Kuhmoisten murteista. Työn pitäisi olla edelleen olemassa arkistoituna, sieltä ehkä voisi löytyä tarkempaa resoluutiota jos on kiinnostunut nimen omaan näistä.)

aikalainen kirjoitti:Itse olen aina pitänyt selvänä, että savolaisittain “väännetty” päijäthäme on savon ja hämeen sekoitusta ja seurausta erämaiden asuttamisen tuomasta savolaisesta muuttoaallosta.

Tämä on ollutkin suomalaisessa murretutkimuksessa vanha perinne, mikä on houkutteleva hypoteesi kun muutamien piirteiden osalta näin todistettavasti onkin. Jälleen tämä ei kuitenkaan oikein toimi kaikkien piirteiden kohdalla. Oma selitykseni, jonka siis tunnustan osittain uudeksi (osittain Petri Kallion inspiroimaa) lähtee liikkeelle siitä että mitään yhtenäistä muinaishämettä ei ole mahdollista/syytä olettaa. Jos näin on, niin päijäthämeen yleisitäisyydet näyttäisi olevan helpointa selittää hyvin vanhaksi pohjaksi joka ajoittuu jo seudun ensiasutuksen ajalle, ja toisaalta eräiden savolaisuuksien puute selittyisi sillä, että nämä piirteet ylipäänsä syntyivät vasta muinaiskarjalassa tai "kantasavossa". Toisin sanoen itämurteiden välisistä murrerajoista vanhimmat olisivat muinaispäijäthämeen ja muinaiskarjalan välillä. Missään vaiheessa suomen kielen historiaa ei ole ollut olemassa yhtä ainoaa hyvin määriteltyä kantaitäsuomea joka olisi ollut sekä yhtenäinen että selvästi kaikista länsimurteista erottuva, vaan lähtökohdaksi pitänee ottaa jo kielen alkuperäisessä leviämisvaiheessa syntynyt murrejatkumo.

Voitaisiin siis myös olettaa joidenkin murrerajojen alun perin syntyneen vielä hieman toisinkin. Esim. läntinen ohra ulottuu koko Päijät-Hämeen lisäksi myös Hirvensalmelle ja Mäntyharjuun, ja voisi kysyä, onko tässäkin jotain jo rautakautista perua. Ei tosin paras esimerkki, koska karjalan todistuksen nojalla muinaiskarjalassa oli edelleen *osra tai *ocra, ja savolais-kaakkoisen otran täytyy olla myöhempi uudennos.

aikalainen kirjoitti:(…) Kaistaleen läntisimpiä kutsutaan välimurteiksi, ja mielestäni päijäthämettäkin pitäisi kutsua sellaiseksi.

Saa ja kannattaakin kutsua, kunhan ei erehdy siihen uskoon että "välimurre" tarkoittaisi mitään täsmällistä omaa historiallista kehitystyyppiään. Tämä on pelkästään vertailevan kuvauksen käsite: alue jonka omat murrepiirteet ovat suppealevikkisiä mutta jossa esiintyy yhtäläisyyksiä kahden selvärajaisemman murrealueen suuntaan.

aikalainen kirjoitti:Tältä pohjalta heitänkin uuden ehdotuksen pohdittavaksi: Voisiko savon ja hämeen (tai laveammin itämurteen ja länsimurteen) tasaväkinen sekoittuminen tuottaa joka paikassa toisistaan riippumatta saman tyyppisiä murrepiirteitä.

Tätä juuri pidän epäuskottavana, kun tuloksena näyttäisi olevan aivan omia murrepiirteitä, joita ei ole olemassa sen koommin normisavossa kuin normihämeessäkään.

aikalainen kirjoitti:Oletetaan että savolaiset muuttajat tulevat seudulta, jossa on vielä käytössä vanha itämurteen muoto muoto “saa'a”(saada), ja hämäläisten muoto on 'saaδa' tai 'saala'. Läntinen korva haluaa väliin jonkin konsonantin, itäinen vastustaa (eikä osaisi δ-äännettä lausuakaan), jolloin kompromissiksi voisi hyvin tulla h-äänne ('saaha'), koska se on vokaalien välissä helppo lausua ja koska se on hentoutensa puolesta kevyin mahdollinen kadon tilkitsijä. Jokin vastaava kompromissi voisi synnyttää tilkekonsantiksi j-äänteen.

Ainakin tässä esimerkissä on pari pahaa vikaa:
– kontaktialueen länsimurteissa edelleenkin siedetään kahden vokaalin yhtymiä, nimittäin *γ:n kadon jäljiltä: vrt. raa'at.
– saaha jatkokehityksineen esiintyy läpi koko Savon ja jopa Karjalan ja Inkerin. Jälkimmäisissä varmastikaan ei ole törmätty mihinkään hämäläisiin.
Parempi selitys on, että tämä muoto ja sen sisar jäähä syntyivät jo paljon aikaisemmin muinaiskarjalassa (ehkä perustuu vielä tästäkin hieman laajalevikkisempään suhteeseen nään : nähä), ja sittemmin levisivät kielen mukana sellaisenaan. Sikäli kun kahden vokaalin yhtymät todella ovat hankalia, tälle uudennokselle näyttäisi olleen "kysyntää" myös Järviseudulla ja Ylä-Satakunnassa. Päijät-Hämeessä taas on sen sijaan jälleen on sovellettu omaa periaatetta ja saatu aikaan saaja.

Minusta tämä osoittaa siis selvästi vääräksi idean, että savon ja hämeen törmäämisestä pitäisi syntyä sama tulos kaikkialla ja riippumatta.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Perinteinen kulkureitti idästä Päijänteelle tulee Mikkelin, Ristiinan ja Mäntyharjun suunnista Puulan kautta Sysmään. Huhtakaskeajien lähtömurteita kantsii vilkuilla ensisijaisesti näistä suunnista, vaikka tulijoita voi tietysti olla kauempaakin.

Tässä vikana on, että nyt ei puhuta mistään määritelmällisesti huhtakaskeajien murteista vaan Sysmän ja Kuhmoisten valtamurteista. Lähtöoletuksena ei voi pitää murteenvaihtoa jossa eräasuttajien murre olisi jotenkin korvannut myös pitäjien ydinalueiden puheen, jollainen ilmeisesti (myös lainauksesi mukaan) oli olemassa jo rautakaudelta lähtien. Vähittäinen muuttoliike tyypillisesti johtaa tulijoiden murteen sulautumiseen olemassaolevaan valtaväestöön tai korkeintaan reuna-alueilla säilymiseen.

aikalainen kirjoitti:Itse olen aina pitänyt selvänä, että savolaisittain “väännetty” päijäthäme on savon ja hämeen sekoitusta ja seurausta erämaiden asuttamisen tuomasta savolaisesta muuttoaallosta.

Tämä on ollutkin suomalaisessa murretutkimuksessa vanha perinne, mikä on houkutteleva hypoteesi kun muutamien piirteiden osalta näin todistettavasti onkin. Jälleen tämä ei kuitenkaan oikein toimi kaikkien piirteiden kohdalla. Oma selitykseni, jonka siis tunnustan osittain uudeksi (osittain Petri Kallion inspiroimaa) lähtee liikkeelle siitä että mitään yhtenäistä muinaishämettä ei ole mahdollista/syytä olettaa. Jos näin on, niin päijäthämeen yleisitäisyydet näyttäisi olevan helpointa selittää hyvin vanhaksi pohjaksi joka ajoittuu jo seudun ensiasutuksen ajalle, ja toisaalta eräiden savolaisuuksien puute selittyisi sillä, että nämä piirteet ylipäänsä syntyivät vasta muinaiskarjalassa tai "kantasavossa". Toisin sanoen itämurteiden välisistä murrerajoista vanhimmat olisivat muinaispäijäthämeen ja muinaiskarjalan välillä. Missään vaiheessa suomen kielen historiaa ei ole ollut olemassa yhtä ainoaa hyvin määriteltyä kantaitäsuomea joka olisi ollut sekä yhtenäinen että selvästi kaikista länsimurteista erottuva, vaan lähtökohdaksi pitänee ottaa jo kielen alkuperäisessä leviämisvaiheessa syntynyt murrejatkumo.

Pystysen esittämä vanha murreraja muinaispäijäthämeen ja muinaiskarjalan välille vaikuttaa houkuttelevalta siltäkin kannalta että hämäläinen osuus Savilahden asutuksesta on peräisin todennäköisesti juuri Päijänteen Hämeestä tai vähintäänkin kulkenut sen kautta. Perinteinen kulkureitti Päijänteeltä Savoon on juurikin Aikalaisen mainitsema Sysmän reitti kuljettuna lännestä itään. Muistaakseni Savilahteen on esitetty levinneen hämäläisperäistä asutusta noin 800-luvulla. Tällöin lähimmät kontaktit ovat suuntautuneet Sysmään ja puhuttu murre ollut hyvin mahdollisesti muinaispäijäthämettä.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Olisiko niissä savolaisuuksissa jotain läntiseen korvaan särähtävää niin, että länsimurteiset ovat karttaneet enemmän niitä piirteitä kuin yleis-itäisiä piirteitä.

Jää kehäpäätelmäksi jos "särähtävyyttä" ei perustella millään muulla kuin tällä kyseisellä levikkiongelmalla.

En kylläkään esittänyt mitään päätelmää enkä perustelua.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Itse asiassa murrealue itsessäänkin on olemassa siksi, että siihen kuuluvien kylien välillä on niin tiiviit kontaktit, että ne tasaavat kylien murteet lähes samoiksi eli murrealueeksi.

Ei ole yleispätevää. Joskus murrealue on olemassa lähinnä periytymisen eli perustajavaikutuksen takia, eli ko. seutu on asutettu samalta lähtöalueelta. Tämähän on esim. itämurteiden synnyn perusselitys.

Perustajat voivat toki aluksi levittää murrettaan yli luontaisten kontaktirajojen. Sitten se murre repeää alamurteiksi. Niin on käynyt itämurteellekin.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Keuruulla, Ähtärissä ja Lappajärviseudulla murrevaikutteille altistavat kontaktit ovat suuntautuneet muualle kuin päijäthämeen murrealueelle ja toisistaankin poispäin tai sivuitse. Vaikutteille on altistuttu aivan muissa suunnissa kuin päijäthämeen suunnassa. Keskinäisten kontaktien vähyydestä johtuen murrepiirteet eivät sinkoilisi näiden kolmen alueen kesken.

Diffuusio on aina monivaiheinen ja paikallinen prosessi. Tietenkään esim. Ähtäristä ei ole ollut merkittäviä kohtakteja heti suoraan Päijät-Hämeeseen. Ähtäri kuitenkin on Keuruun naapurissa; Keuruu on Jämsän naapurissa; Jämsä on Kuhmoisten naapurissa; jne. Eli jos (esimerkin vuoksi) oletetaan vaikka j-tilkkeiden syntyneen alun perin Kuhmoisissa, leviäminen sieltä Ähtäriin onnistuisi ennen kaikkea reitillä ensin Jämsän ja sitten Keuruun läpi.

Kuhmoinen-Jämsä onnistuisi hyvin, koska ovat samalla Päijänteen kulku- ja kontaktialueelle, mutta siitä eteenpäin Evijärvelle pitäisi edetä kolmen epäuskottavan välireitin kautta. Olen hyvin laveasti selittänyt, miksi se reititys ei ole kontaktivaikutteen leviämisen suuntana uskottava. Keskustelu polkee tässä asiassa paikoillaan.

Esittämäni ongelman ydin: Hypoteesiä ei kannata rakentaa sellaisen oletuksen varaan, että murrepiirre tekisi kolme peräkkäistä kvanttihyppyä.

Pystynen kirjoitti:Uudisasutus myös aikanaan vakiintuu normaaliksi asutukseksi josta kuljetaan muuallakin kuin emäpitäjän kirkolla. Jossakin vaiheessa asutushistoriasta kai olisi löydettävissä jokin vaihe, jossa "sivuttaisia" kontakteja eri pitäjien välillä voitaisiin olettaa olleen. Vähintäänhän niitä on olemassa nykyään (kantatie 56 Jämsä–Mänttä, kantatie 58 Mänttä–Keuruu–Multia, valtatie 18 Multia–Ähtäri, kantatie 68 Ähtäri–Alajärvi–Evijärvi…)

Oleellista on kontaktisuuntien suhteellinen osuus. Edelleen näiden maakuntiensa laidoilla olevien kuntien kontaktit ovat mielummin isojen kaupunkien suuntaan kuin toistensa suuntaan. Alajärveläinen ja keuruulainen käy Ähtärissä vain kerran, katsomassa pandoja, ei sillä reissulla kenenkään murre muutu.

Pystynen kirjoitti:Sikäli kun "törmäysvyöhyke" on samalla myös erämaavyöhyke, pohdin voisiko keskinäisten kontaktien odottamattoman suuri heijastuminen seudun murteisiin olla selitettävissä sillä mekanismilla, että niihin alkujaan jäi erilaisia arkaimeja, jotka jäivät sivuun Hämeen omista myöhemmistä innovaatioista että savolaisten mukana tulleista piirteistä. Tämän jälkeen nämä kyseiset piirteet luultavasti eivät olisi aivan helpolla tarttuneet kieleen myöhemminkään. Sen sijaan sisä-Suomessa paikallisesti syntynyt piirre olisi ehkä koettu neutraalimmaksi (ei ole niin "Hämeen herrojen" kuin "itäisten metsäläistenkään" murretta luonnehtiva), jolloin se olisi synnyttyään voinut levitä vähäisemmilläkin kontakteilla kaikkiin niihin murteisiin joissa vanha kanta oli vielä tallella. Leviämisajan ei myöskään tarvitsisi olla mikään ikivanha, ehkä vasta 1700-1800-lukujen mittaan?

Olen aina pitänyt prestiisiin pohjautuvia selityksiä arveluttavina. Esittämäsi neutraalisuusteoria on anti-prestiisiteoria, mutta en silti pidä sitä anti-arveluttavana, vaan ihan yhtä arveluttavana. Tässä syynä on sekin, että ihmiset eivät voi tietää, missä päin maailmaa jokin murrepiirre on syntynyt.

Ajatuksesi arkaismien jäämisestä vallalle ilman että kaukaa ydinalueilta tuleva vaikutus niitä huuhtoisi pois on järkeenkäypä. Esimerkiksi Näsijärven vesistöalueelle tuli paljon savolaisia, mutta murteessa se näkyy vain ääripäässä Keuruulla ja Ähtärissä. Savon arkaismeja näissä paikoissa voisi olla yhä. Samoin eräomistajien tuomia läntisiä arkaismeja, samalla tavalla nekin ovat voineet säästyä huuhtoutumiselta. Soveltuisi kai Lappajärveenkin. Tätä kannattaisi kehitellä eteenpäin, ei tarvita kvanttihyppyjä.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Perinteinen kulkureitti idästä Päijänteelle tulee Mikkelin, Ristiinan ja Mäntyharjun suunnista Puulan kautta Sysmään. Huhtakaskeajien lähtömurteita kantsii vilkuilla ensisijaisesti näistä suunnista, vaikka tulijoita voi tietysti olla kauempaakin.

Tässä vikana on, että nyt ei puhuta mistään määritelmällisesti huhtakaskeajien murteista vaan Sysmän ja Kuhmoisten valtamurteista. Lähtöoletuksena ei voi pitää murteenvaihtoa jossa eräasuttajien murre olisi jotenkin korvannut myös pitäjien ydinalueiden puheen, jollainen ilmeisesti (myös lainauksesi mukaan) oli olemassa jo rautakaudelta lähtien. Vähittäinen muuttoliike tyypillisesti johtaa tulijoiden murteen sulautumiseen olemassaolevaan valtaväestöön tai korkeintaan reuna-alueilla säilymiseen.

Unohdit sen, mitä olen kirjoittanut alueen erämaiden asuttamisen historiasta. Vielä kertauksena: Huhtakaskeajien asutusaalto ei ollut vähittäinen muuttoliike, vaan kertarysäys, kuin ryntäys kultakentille. Tulokkaiden murre ei siis ehtinyt liukenemaan ryhmä kerrallaan alkuasukkaisiin, vaan alueella oli yht'äkkiä paljon uuden murteen puhujia. Mitä ilmeisimmin sellaisessa tilanteessa alkaa muotoutumaan sekamurre, jossa on vaikutteita kummastakin!

Pystynen kirjoitti:(Kun Kettunen keräsi karttatietonsa lähinnä yhden pitäjän eikä yksittäisten kylien tarkkuudella, voisi kyllä ollakin ihan mahdollista että Päijät-Hämeen syrjäkylistä osoittautuisi löytyvän savolaisempia murteita kuin kirkonkyliltä.

Hyvin mahdollista. Jossain epävirallisessa tekstissä väitettiin, että jossain päin Sisä-Suomen pitäjiä vielä 1900-luvun alussa ihmisten puheesta pystyi kuulemaan, ovatko läntisten vai itäisten asuttajien kylistä.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Itse olen aina pitänyt selvänä, että savolaisittain “väännetty” päijäthäme on savon ja hämeen sekoitusta ja seurausta erämaiden asuttamisen tuomasta savolaisesta muuttoaallosta.

Tämä on ollutkin suomalaisessa murretutkimuksessa vanha perinne, mikä on houkutteleva hypoteesi kun muutamien piirteiden osalta näin todistettavasti onkin. Jälleen tämä ei kuitenkaan oikein toimi kaikkien piirteiden kohdalla. Oma selitykseni, jonka siis tunnustan osittain uudeksi (osittain Petri Kallion inspiroimaa) lähtee liikkeelle siitä että mitään yhtenäistä muinaishämettä ei ole mahdollista/syytä olettaa. Jos näin on, niin päijäthämeen yleisitäisyydet näyttäisi olevan helpointa selittää hyvin vanhaksi pohjaksi joka ajoittuu jo seudun ensiasutuksen ajalle, ja toisaalta eräiden savolaisuuksien puute selittyisi sillä, että nämä piirteet ylipäänsä syntyivät vasta muinaiskarjalassa tai "kantasavossa". Toisin sanoen itämurteiden välisistä murrerajoista vanhimmat olisivat muinaispäijäthämeen ja muinaiskarjalan välillä. Missään vaiheessa suomen kielen historiaa ei ole ollut olemassa yhtä ainoaa hyvin määriteltyä kantaitäsuomea joka olisi ollut sekä yhtenäinen että selvästi kaikista länsimurteista erottuva, vaan lähtökohdaksi pitänee ottaa jo kielen alkuperäisessä leviämisvaiheessa syntynyt murrejatkumo.

Itämurrejatkumo on mielestäni oikean suuntainen, joskin myös myöhemmät asutusaallot ja niiden tuottamat häiriöt kauniiseen mallinnukseen on otettava huomioon.

Päijänteellä on voitu puhua 1500-luvun alussa (ennen huhtakaskeajia) eri lailla kuin kantahämeessä, kun on oltu vedenjakajan erottamana satojen vuosien ajan. Toisaalta täysin irrallaan se ei ollut, yhteyksiäkin oli paljon: Arkeologisesti se oli rautakaudella hämeen kulttuuripiiriä, alueella kulki kantahämäläisiä eränkävijöitä, merkittävin markkinapaikka Hämeenlinnassa, veroja maksettiin työpalveluna mm. Hämeen Linnan ylläpitona, asepalvelu samoissa joukko-osastoissa. Näin ollen kontaktivaikutteille on koko ajan altistuttu siinä suunnassa.

Kun päijäthämeen yhteydet asuttamisesta saakka ovat olleet tiiviisti kantahämeeseen, eivätkä Saimaalle, niin miksi päijäthäme on silti itämurretta eikä länsimurretta?

Pystynen kirjoitti:Voitaisiin siis myös olettaa joidenkin murrerajojen alun perin syntyneen vielä hieman toisinkin. Esim. läntinen ohra ulottuu koko Päijät-Hämeen lisäksi myös Hirvensalmelle ja Mäntyharjuun, ja voisi kysyä, onko tässäkin jotain jo rautakautista perua. Ei tosin paras esimerkki, koska karjalan todistuksen nojalla muinaiskarjalassa oli edelleen *osra tai *ocra, ja savolais-kaakkoisen otran täytyy olla myöhempi uudennos.

Puulan seutu (jossa Hirvensalmikin) ja Mäntyharju ovat Kymijoen vesistöä, joten ovat tavallaan vedenjakajan väärällä puolella. Tälläkin voi olla vaikutuksensa murrepiirteisiin.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Tältä pohjalta heitänkin uuden ehdotuksen pohdittavaksi: Voisiko savon ja hämeen (tai laveammin itämurteen ja länsimurteen) tasaväkinen sekoittuminen tuottaa joka paikassa toisistaan riippumatta saman tyyppisiä murrepiirteitä.

Tätä juuri pidän epäuskottavana, kun tuloksena näyttäisi olevan aivan omia murrepiirteitä, joita ei ole olemassa sen koommin normisavossa kuin normihämeessäkään.

aikalainen kirjoitti:Oletetaan että savolaiset muuttajat tulevat seudulta, jossa on vielä käytössä vanha itämurteen muoto muoto “saa'a”(saada), ja hämäläisten muoto on 'saaδa' tai 'saala'. Läntinen korva haluaa väliin jonkin konsonantin, itäinen vastustaa (eikä osaisi δ-äännettä lausuakaan), jolloin kompromissiksi voisi hyvin tulla h-äänne ('saaha'), koska se on vokaalien välissä helppo lausua ja koska se on hentoutensa puolesta kevyin mahdollinen kadon tilkitsijä. Jokin vastaava kompromissi voisi synnyttää tilkekonsantiksi j-äänteen.

Ainakin tässä esimerkissä on pari pahaa vikaa:
– kontaktialueen länsimurteissa edelleenkin siedetään kahden vokaalin yhtymiä, nimittäin *γ:n kadon jäljiltä: vrt. raa'at.
– saaha jatkokehityksineen esiintyy läpi koko Savon ja jopa Karjalan ja Inkerin. Jälkimmäisissä varmastikaan ei ole törmätty mihinkään hämäläisiin.
Parempi selitys on, että tämä muoto ja sen sisar jäähä syntyivät jo paljon aikaisemmin muinaiskarjalassa (ehkä perustuu vielä tästäkin hieman laajalevikkisempään suhteeseen nään : nähä), ja sittemmin levisivät kielen mukana sellaisenaan. Sikäli kun kahden vokaalin yhtymät todella ovat hankalia, tälle uudennokselle näyttäisi olleen "kysyntää" myös Järviseudulla ja Ylä-Satakunnassa. Päijät-Hämeessä taas on sen sijaan jälleen on sovellettu omaa periaatetta ja saatu aikaan saaja.

Minusta tämä osoittaa siis selvästi vääräksi idean, että savon ja hämeen törmäämisestä pitäisi syntyä sama tulos kaikkialla ja riippumatta.

Taas kommunikaatiohäiriö. En kirjoittanut, että kahden vokaalin yhtymissä olisi jotain hankalaa.

Kysyn uudestaan: Sanassa, joissa kirjakielessä d, kuten 'saaδa/saala' on länsikorva tottunut sanassa olevaan välikonsonanttiin. Tältä pohjalta esitän testitapauksen siitä, miten muodostuisi murteiden sekoittuminen uudeksi sekamurteeksi, jos alueen asuttajat ovat tasaväkisesti länsi- ja itämurteen puhujia, ja jos länsimurteisten muoto on 'saaδa/saala' ja jos itämurteisten muoto on “saa'a”.

Lopputuloksen vaihtoehdot ovat nämä: (1) Vallalle jää länsimurteinen 'saaδa/saala', (2) vallalle jää itämurteinen “saa'a” (3) tai ... tämä oli uutena ajatuksenani ... sekamurre voisi ehkä myös hakeutua jonkinlaiseen kompromissiin. Kompromissina esim. vokaalien tapaan kurkun lähellä ääntyvä ja siksi helposti tuotettava ja siksi itäsuomalaiselle tyhjään äänteeseen tottuneelle paremmin siedettävä äänne 'h' tai 'j'.

Miten itse näet, mikä äänne olisi ilmeisin ehdokas kompromissiäänteeksi, jos sellainen sattuisi syntymään? Ja mikä vaihtoehto mielestäsi näistä kolmesta toteutuisi?

aikalainen kirjoitti:Alajärveläinen ja keuruulainen käy Ähtärissä vain kerran, katsomassa pandoja, ei sillä reissulla kenenkään murre muutu.

Ei päde alkuunkaan sikäläisiin sukuihini, joissa on ollut jokin määrä muuttajia ristiin rastiin, myös vesistönjakajien yli, niin pitkälle kuin tietoni riittävät. Ennen 2. maailmansotaa muutettiin toki tyypillisesti vain kerran, kotitalosta miniäksi / vävyksi tai uudistilalle, ja yleensä korkeintaan naapurimaakuntaan. Mutta riittää tämäkin kontaktien olemassaoloon.

aikalainen kirjoitti:Olen aina pitänyt prestiisiin pohjautuvia selityksiä arveluttavina. Esittämäsi neutraalisuusteoria on anti-prestiisiteoria, mutta en silti pidä sitä anti-arveluttavana, vaan ihan yhtä arveluttavana. Tässä syynä on sekin, että ihmiset eivät voi tietää, missä päin maailmaa jokin murrepiirre on syntynyt.

Miksi tarvitsisi tietää? Jos vaikka kuuluisa "sinne jäänyt" Jämsän äijä pitää asua ma(k)kee rasittavana kaupunkilaisuutena, niin ei tämä perustu mihinkään näkemykseen sen syntyhistoriasta vaan ihan siihen että tätä kuulee käydessään Tampereella markkinoilla. (Veikkaisin että äijä saattaisi luultavammin päätyä virhekäsitykseen että tämä onkin nimen omaan slangimuoto ja jopas nyt jotain kun ovat Orivedenkin kansanihmiset menneet mokoman hölmön muoti-ilmiön omaksumaan.)

Samaa mieltä olen siitä että prestiisi on hankala selitys ilman erillistä perustelua, aikoina ennen massamediaa ja yleistä lukutaitoa. Sen sijaan jokin määrä inertiaa ("antiprestiisiä") on kieleen pakko olettaa, muutenhan murrejatkumoita ei syntyisi lainkaan vaan jokainen murre koko ajan (Jaskan terminologian mukaan) päivittyisi lähimmän valtakeskuksen kanssa samalle tasolle.

aikalainen kirjoitti:Ajatuksesi arkaismien jäämisestä vallalle ilman että kaukaa ydinalueilta tuleva vaikutus niitä huuhtoisi pois on järkeenkäypä. Esimerkiksi Näsijärven vesistöalueelle tuli paljon savolaisia, mutta murteessa se näkyy vain ääripäässä Keuruulla ja Ähtärissä. Savon arkaismeja näissä paikoissa voisi olla yhä. Samoin eräomistajien tuomia läntisiä arkaismeja, samalla tavalla nekin ovat voineet säästyä huuhtoutumiselta. Soveltuisi kai Lappajärveenkin. Tätä kannattaisi kehitellä eteenpäin, ei tarvita kvanttihyppyjä.

Tehokkain deus ex machina kai olisi, jos jo varhaiskeskiajalla olisi ollut olemassa erillinen "erämurre" joka sittemmin on säilynyt ainoastaan periferioissa. Puhtaan asutushistoriallisesti Järviseudun ja Päijät-Hämeen yhteinen pohja tuntuu kuitenkin menevän liian kauas lounaaseen jotta yhteisiä piirteitä voisi hakea sieltä. Samaiset yhteiset piirteet ovat myös turhan repaleisia jotta niistä edes voisi rekonstruoida mitään yhteistä kantamurretta. Tämä edelleen viittaa minusta jonkinlaisen kontaktiselityksen olevan tarpeen.

aikalainen kirjoitti:Vielä kertauksena: Huhtakaskeajien asutusaalto ei ollut vähittäinen muuttoliike, vaan kertarysäys, kuin ryntäys kultakentille.

Edelleen epäuskottavaa. Ei Savossa ollut entuudestaan mitään valtavaa yliväestöä joka voisi kertarysähtää tuhansiin takametsiin läpi koko Sisä-Suomen. Vaikka oletettaisiinkin jokaisen uudisasuttajan tulleen Päijät-Hämeeseen vaikkapa yhtenä ainoana vuonna 1234, ensi vaiheessa kyse olisi silti pienehköstä joukosta joiden murre ei pystyisi jättämään massiivista vaikutusta. Aivan räjähdysmäiseltäkin väestönkasvulta +100% / 30 vuotta menee 200 vuotta ennen kuin 10 uudisasuttajasta tulee 1000.

Jos asioita pitää toistaa, niin relevantti alue ei tämän kannalta muutenkaan ole niinkään koko pitäjä vaan yksittäiset kylät. Melkein jo määritelmällisesti huhtakaskeajien "kultakentät" eivät olleet vanhoissa asutuskeskuksissa. Edelleen lisäriesana uudisasutus on samoin melkein määritelmällisesti hajanaista. Kaksi syrjäkylää eri puolilla pitäjää eivät ole ensi kädessä yhteydessä toisiinsa, vaan pikemmin molemmat kirkonkylään.

aikalainen kirjoitti:Kun päijäthämeen yhteydet asuttamisesta saakka ovat olleet tiiviisti kantahämeeseen, eivätkä Saimaalle, niin miksi päijäthäme on silti itämurretta eikä länsimurretta?

Esitin jo oman näkemykseni: itämurteiden synnyn eräs vaihe kulki juuri Päijät-Hämeen läpi, joten merkittävä osa "itäisistä" piirteistä ei ole tullut kauempaa idästä, vaan ne ovat olleet siellä aina.

aikalainen kirjoitti:Sanassa, joissa kirjakielessä d, kuten 'saaδa/saala' on länsikorva tottunut sanassa olevaan välikonsonanttiin. Tältä pohjalta esitän testitapauksen siitä, miten muodostuisi murteiden sekoittuminen uudeksi sekamurteeksi, jos alueen asuttajat ovat tasaväkisesti länsi- ja itämurteen puhujia, ja jos länsimurteisten muoto on 'saaδa/saala' ja jos itämurteisten muoto on “saa'a”.

Lopputuloksen vaihtoehdot ovat nämä: (1) Vallalle jää länsimurteinen 'saaδa/saala', (2) vallalle jää itämurteinen “saa'a” (3) tai ... tämä oli uutena ajatuksenani ... sekamurre voisi ehkä myös hakeutua jonkinlaiseen kompromissiin. Kompromissina esim. vokaalien tapaan kurkun lähellä ääntyvä ja siksi helposti tuotettava ja siksi itäsuomalaiselle tyhjään äänteeseen tottuneelle paremmin siedettävä äänne 'h' tai 'j'.

Miten itse näet, mikä äänne olisi ilmeisin ehdokas kompromissiäänteeksi, jos sellainen sattuisi syntymään? Ja mikä vaihtoehto mielestäsi näistä kolmesta toteutuisi?

Ajatusleikin reunaehdot eivät minusta pakota mitään yhtä tiettyä vaihtoehtoa näistä. Kielen muuttuminen ei ole mikään täsmälleen ennustettavissa oleva prosessi, etenkään ei näin atomistisesti. Tärkeää olisi tietää, mitä muita δ:n vastineita hypoteettisessä itäisessä murteessa tavattiin. Luultavasti kai esim. paδan tilalla pa'an[i] tai [i]paan, mutta myös muiden infinitiivimuotojen kuten tuoδa, vieδä esimerkki olisi varmasti ollut relevantti.

Toistan myös että tässä on vikana että en usko savolaisen muodon ekspansion aikaan edes olleen saa'a.

Tämän nimenomaisen ilmiön kannalta mielenkiintoista sen sijaan on, että muutos †δ > l on uudelleenajoitettu vasta aikaisintaan 1600-luvulle (näin Kallio 2013), jolloin hyvin voisi kysyä, onko se joltain osin peittänyt alleen ei vain arkaaista *δ-aluetta vaan osin myös aiempaa j-aluetta.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Alajärveläinen ja keuruulainen käy Ähtärissä vain kerran, katsomassa pandoja, ei sillä reissulla kenenkään murre muutu.

Ei päde alkuunkaan sikäläisiin sukuihini, joissa on ollut jokin määrä muuttajia ristiin rastiin, myös vesistönjakajien yli, niin pitkälle kuin tietoni riittävät. Ennen 2. maailmansotaa muutettiin toki tyypillisesti vain kerran, kotitalosta miniäksi / vävyksi tai uudistilalle, ja yleensä korkeintaan naapurimaakuntaan. Mutta riittää tämäkin kontaktien olemassaoloon.

Niin, riittäähän se. Pointtini vaan ei olekaan kontaktien puute, vaan niiden suhteellinen osuus kaikista kontakteista. Uusia murrepiirteitä napataan todennäköisemmin siitä suunnasta, mihin on eniten kontakteja ja epätodennäköisemmin siitä suunnasta, mihin on vähiten kontakteja. Tämä koskee myös ristiin rastiin muuttamista, joka sekin on näitä samoja kontakteja. Soini muuten onkin mielenkiintoinen spesiaalitapaus, pieni kunta ulottuu peräti kolmen eri valuma-alueen vedenjakajien yli.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Olen aina pitänyt prestiisiin pohjautuvia selityksiä arveluttavina. Esittämäsi neutraalisuusteoria on anti-prestiisiteoria, mutta en silti pidä sitä anti-arveluttavana, vaan ihan yhtä arveluttavana. Tässä syynä on sekin, että ihmiset eivät voi tietää, missä päin maailmaa jokin murrepiirre on syntynyt.

Miksi tarvitsisi tietää? Jos vaikka kuuluisa "sinne jäänyt" Jämsän äijä pitää asua ma(k)kee rasittavana kaupunkilaisuutena, niin ei tämä perustu mihinkään näkemykseen sen syntyhistoriasta vaan ihan siihen että tätä kuulee käydessään Tampereella markkinoilla. (Veikkaisin että äijä saattaisi luultavammin päätyä virhekäsitykseen että tämä onkin nimen omaan slangimuoto ja jopas nyt jotain kun ovat Orivedenkin kansanihmiset menneet mokoman hölmön muoti-ilmiön omaksumaan.)

Samaa mieltä olen siitä että prestiisi on hankala selitys ilman erillistä perustelua, aikoina ennen massamediaa ja yleistä lukutaitoa. Sen sijaan jokin määrä inertiaa ("antiprestiisiä") on kieleen pakko olettaa, muutenhan murrejatkumoita ei syntyisi lainkaan vaan jokainen murre koko ajan (Jaskan terminologian mukaan) päivittyisi lähimmän valtakeskuksen kanssa samalle tasolle.

Jämsän äijä pahoittaa mielensä.

Inertia-käsitteen hyväksyn sen varsinaisessa merkityksessä, eli pyrkimyksenä jatkaa entiseen totuttuun tapaan. Kun keskusteluja käydään tuhat kertaa useammin kotiseudun väen kanssa kuin toisen murrealueen väen kanssa, niin se useammin kuultu murrepiirre iskostuu lujimmin kielikorvaan. Aktiivista torjuntaa siihen ei tarvita.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Ajatuksesi arkaismien jäämisestä vallalle ilman että kaukaa ydinalueilta tuleva vaikutus niitä huuhtoisi pois on järkeenkäypä. Esimerkiksi Näsijärven vesistöalueelle tuli paljon savolaisia, mutta murteessa se näkyy vain ääripäässä Keuruulla ja Ähtärissä. Savon arkaismeja näissä paikoissa voisi olla yhä. Samoin eräomistajien tuomia läntisiä arkaismeja, samalla tavalla nekin ovat voineet säästyä huuhtoutumiselta. Soveltuisi kai Lappajärveenkin. Tätä kannattaisi kehitellä eteenpäin, ei tarvita kvanttihyppyjä.

Tehokkain deus ex machina kai olisi, jos jo varhaiskeskiajalla olisi ollut olemassa erillinen "erämurre" joka sittemmin on säilynyt ainoastaan periferioissa. Puhtaan asutushistoriallisesti Järviseudun ja Päijät-Hämeen yhteinen pohja tuntuu kuitenkin menevän liian kauas lounaaseen jotta yhteisiä piirteitä voisi hakea sieltä. Samaiset yhteiset piirteet ovat myös turhan repaleisia jotta niistä edes voisi rekonstruoida mitään yhteistä kantamurretta. Tämä edelleen viittaa minusta jonkinlaisen kontaktiselityksen olevan tarpeen.

Erämurre tarkoittaisi historian kirjoissa näkymätöntä väestöä. Ylä-Satakunnan läänin erämaiden omistajat tunnetaan arkistotietojen pohjalta niin hyvin, että eräpuhujia on sinne vaikea sovitella ainakaan omistajina, ellei jonkinlaisina vuokralaisina, erätorppareina, muttei niistäkään mainintoja. Suomenselän toisella puolella tilanne on epäselvempi. Siellä joitain viitteitä lappalaisista, mikä viittaisi pysyvään eräasutukseen. He voisivat olla joko saamenkielisiä tai vanhakantaista erämurretta puhuvia elämäntapa-lappalaisia.

Lappajärven seutu poikkeaa muusta Lappajärvi-Ähtäri-Keuruu-alueesta (LÄK): Sen eräomistajista ei ole varmuutta ja asutus on tapahtunut jo ennen varsinaista asutuskautta 1530-luvulla. Asuttajina olivat “rantaruotsalaiset ja savolaiset”, kertoo Wiki. Samaan aikaan savolaisia päästettiin Oulujärvelle ja Siikajoelle, joten Pohjanlahden hallintoalueella on täytynyt olla jokin asutuskampanja. Tulivatko nämä savolaiset j-murrepiirteen alueelta Ristiinasta (tai missä sitä silloin olisikaan puhuttu) ja oliko heidän puheessaan arkaismeja.

Kun otetaan huomioon, että noin 1560-luvulla asutetun Suur-Rautalammin huhtakaskeajien seuraavan sukupolven väkeä lähti jo 20 vuotta myöhemmin asuttamaan Ruotsin Vermlantia, niin vastaavasti Lappajärven huhtakaskeajien seuraava sukupolvi olisi jo 1560-luvulla voinut lähteä asuttamaan vapaaksi julistettuja erämaita naapurissa Ähtärissä ja Keuruulla. Tämä olisi suorastaan odotuksenmukaista. Tätä kautta Lappajärven murrepiirteitä saataisiin levitettyä koko LÄK-alueelle ihan perustajavaikutuksena.

Seuraavaksi olisi pohdittava, oliko Lappajärven asuttajien joukossa ollut muidenkin murteiden puhujia - kuten eräomistajia tai muita tulokkaita - ja välittyikö näiden murteiden piirteitä samassa asutusaallossa Ähtäriin ja Keuruulle. Lähistöllä on pörrännyt niin paljon väkeä, että ehdokkaita riittäisi: Pirkkalaiset, kyrösjärveläiset (joilla pussinperäsijaintinsa vuoksi ehkä arkaismeja), päijäthämäläiset (joiden murteessa ennen sen savolaistumista kenties arkaismeja), naapurijoen keskipohjalaiset ja vieressä asuneet eteläpohjalaiset, elämäntapa-lappalaiset ja villimpänä heittona 'leväluhtalaisten' rippeet.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Vielä kertauksena: Huhtakaskeajien asutusaalto ei ollut vähittäinen muuttoliike, vaan kertarysäys, kuin ryntäys kultakentille.

Edelleen epäuskottavaa. Ei Savossa ollut entuudestaan mitään valtavaa yliväestöä joka voisi kertarysähtää tuhansiin takametsiin läpi koko Sisä-Suomen. Vaikka oletettaisiinkin jokaisen uudisasuttajan tulleen Päijät-Hämeeseen vaikkapa yhtenä ainoana vuonna 1234, ensi vaiheessa kyse olisi silti pienehköstä joukosta joiden murre ei pystyisi jättämään massiivista vaikutusta. Aivan räjähdysmäiseltäkin väestönkasvulta +100% / 30 vuotta menee 200 vuotta ennen kuin 10 uudisasuttajasta tulee 1000.

Jos asioita pitää toistaa, niin relevantti alue ei tämän kannalta muutenkaan ole niinkään koko pitäjä vaan yksittäiset kylät. Melkein jo määritelmällisesti huhtakaskeajien "kultakentät" eivät olleet vanhoissa asutuskeskuksissa. Edelleen lisäriesana uudisasutus on samoin melkein määritelmällisesti hajanaista. Kaksi syrjäkylää eri puolilla pitäjää eivät ole ensi kädessä yhteydessä toisiinsa, vaan pikemmin molemmat kirkonkylään.

Vaistolla ajatellen asia olisi noin, mutta tulijoiden määrät saadaan kyllä asettumaan mittasuhteisiin.

Ylijäämäväestöä nimenomaan oli joka paikassa kaikkialla, Savossa ja muualla. Jokaisella vakiintuneella maatilalla on väkeä juuri sen verran, mitä se kykenee elättämään, väkimäärää ei voi seuraavassa sukupolvessa enää lisätä. Kymmenestä lapsesta vanhin poika jatkaa tilalla ja perustaa perheen, loput veljet ja siskot joko jäävät veljelleen rengeiksi ja piioiksi, tai joutuvat keksimään mistä muualta repisivät elannon. Kun jostain vapautuu maita tilan perustamiseksi, niin halukkaita muuttajia riittää joka talosta, useampiakin. Tällä periaatteella on asutettu koko maailma ... nuorarakeraamikot Itämerelle, uralilaiset Volgalta länteen, imsujen rautakautinen asutusaalto eteläiseen Suomeen, huhtakaskeajat täyttävät sisämaan, eurooppalaiset Amerikkaan ja Australiaan.

Esim. Suur-Rautalammilla, joka asutettiin tyhjästä, oli vuonna 1580 jo 238 maatilaa. (Lähteenä Wiki: “Rautalampi”). Tulokkaiden riittävyyttä ja sikiävyyttä osoittaa sekin, että jo 1580-luvulla huhtakaskeajien seuraavan sukupolven väki pursusi ulos asuttamaan Ruotsin Vermlantia, josta edelleen Amerikkaa asuttamaan. Jos Savossa oli maatiloja kaikkiaan vaikkapa tuhat, niin mahdollisia uudistilan perustajia olisi ollut 1000-2000 henkeä per sukupolvi! Ja saman verran ehdokkaita uudistilojen emänniksi.

Päijänteen vanha vakiintunut asutus ei tarkoita asukkaiden suurta määrää. Asutus oli harvaa, koska se perustui silloiseen perinteiseen maatalouteen, johon seudulta löytyi sopivaa maata vain niukasti. Kanta-Hämeen järvialueellahan tilanne oli aivan toinen, siksi se puolestaan oli erittäin tiheästi asuttua. Asutus oli paljolti Päijänteen rannoilla ja emäpitäjien alueet ulottuivat kauas vedenjakajille, joten vakiintuneen asutuksen piirissä oli vain murto-osa koko alueesta. Esim. ent. Korpilahden kunnan alueella (ent. Jämsää) oli ennen asutuskautta Wikin mukaan vain 13 taloa, vaikka kunnan pinta-ala oli 800 neliökilometriä, joten tilaa oli keskimäärin 60 neliökilometriä per maatila. Kun vapaille maille tuli savolaisia, niin kantaväestön suhteellinen osuus laski - 13 uutta huuhtakaskeajien tilaa olisi jo tasannut Korpilahden väkimäärät ja suurempi määrä olisi pienentänyt kantaväestön vähemmistöksi.

Päijänteen maailma maatalouteen paremmin sopivassa ilmastovyöhykkeessä oli houkuttelevampi kuin Rautalampi. Helposti sinne olisi löytynyt Savosta jokunen sata veljeskatraan nuorempaa, jotka mielummin lähtevät uudistilaa perustamaan kuin jäävät kotitaloonsa nyhjöttämään. Sitten uudistilalla kymmenen kakaraa, jotka aikanaan asuttavat alueen viimeisetkin rippeet, ja heillä 10 kakaraa. Savon puhujia emäpitäjän kirkon pihalla riittäisi.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Kun päijäthämeen yhteydet asuttamisesta saakka ovat olleet tiiviisti kantahämeeseen, eivätkä Saimaalle, niin miksi päijäthäme on silti itämurretta eikä länsimurretta?

Esitin jo oman näkemykseni: itämurteiden synnyn eräs vaihe kulki juuri Päijät-Hämeen läpi, joten merkittävä osa "itäisistä" piirteistä ei ole tullut kauempaa idästä, vaan ne ovat olleet siellä aina.

Väistit kysymykseni pointin. Kysyin, miksi itämurretta, vaikka tiiviit yhteydet länteen.

Mahdollinen savolaismuutto 1500-luvulla ja sen antama superstaatti ei myöskään ole ristiriidassa itähypoteesin kanssa, ne voivat toteutua kumpikin.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Sanassa, joissa kirjakielessä d, kuten 'saaδa/saala' on länsikorva tottunut sanassa olevaan välikonsonanttiin. Tältä pohjalta esitän testitapauksen siitä, miten muodostuisi murteiden sekoittuminen uudeksi sekamurteeksi, jos alueen asuttajat ovat tasaväkisesti länsi- ja itämurteen puhujia, ja jos länsimurteisten muoto on 'saaδa/saala' ja jos itämurteisten muoto on “saa'a”.

Lopputuloksen vaihtoehdot ovat nämä: (1) Vallalle jää länsimurteinen 'saaδa/saala', (2) vallalle jää itämurteinen “saa'a” (3) tai ... tämä oli uutena ajatuksenani ... sekamurre voisi ehkä myös hakeutua jonkinlaiseen kompromissiin. Kompromissina esim. vokaalien tapaan kurkun lähellä ääntyvä ja siksi helposti tuotettava ja siksi itäsuomalaiselle tyhjään äänteeseen tottuneelle paremmin siedettävä äänne 'h' tai 'j'.

Miten itse näet, mikä äänne olisi ilmeisin ehdokas kompromissiäänteeksi, jos sellainen sattuisi syntymään? Ja mikä vaihtoehto mielestäsi näistä kolmesta toteutuisi?

Ajatusleikin reunaehdot eivät minusta pakota mitään yhtä tiettyä vaihtoehtoa näistä. Kielen muuttuminen ei ole mikään täsmälleen ennustettavissa oleva prosessi, etenkään ei näin atomistisesti. Tärkeää olisi tietää, mitä muita δ:n vastineita hypoteettisessä itäisessä murteessa tavattiin. Luultavasti kai esim. paδan tilalla pa'an[i] tai [i]paan, mutta myös muiden infinitiivimuotojen kuten tuoδa, vieδä esimerkki olisi varmasti ollut relevantti.

Toistan myös että tässä on vikana että en usko savolaisen muodon ekspansion aikaan edes olleen saa'a.

Tämän nimenomaisen ilmiön kannalta mielenkiintoista sen sijaan on, että muutos †δ > l on uudelleenajoitettu vasta aikaisintaan 1600-luvulle (näin Kallio 2013), jolloin hyvin voisi kysyä, onko se joltain osin peittänyt alleen ei vain arkaaista *δ-aluetta vaan osin myös aiempaa j-aluetta.

Sulautuvan kompromissiäänteen tapaus kiinnosti minua periaatteena, eikä johonkin tiettyyn tilanteeseen kiinnitettynä. Testitapauksen äänteet voisivat olla mitä vain, laitoin vain jotakin malliksi, olisit voinut vaihtaa ne mieleisiksesi. Mutta, en rupea enää kolmatta kertaa muotoilemaan kysymystä.

Kallion δ/l-artikkeli oli uskottavan tuntuinen. Irrallisena yksityiskohtana havaitsin, että hänellä oli käsityksenä päijäthämeen savolaisvaikutus: “vuonna 1541 Pasiochi ikään kuin ennakoiden Päijät-Hämeen tulevaa savolaista superstraattia”

Ajatuksesi siitä, että uusi 'l' olisi voinut peittää 'j'-aluetta, on hyvä huomio.

aikalainen kirjoitti:Erämurre tarkoittaisi historian kirjoissa näkymätöntä väestöä.

Teoriassa mahdollinen olisi myös murre jota käytetään nimenomaan eränkäynnissä, vähän ammattislangin tapaan… Tällaisen oman synnyn selittäminen menisi kuitenkin vaikeaksi.

aikalainen kirjoitti:Lappajärven seutu poikkeaa muusta Lappajärvi-Ähtäri-Keuruu-alueesta (LÄK) (…)

Välikysymys ennen jatkoa: puhutko nyt nimen omaan Lappajärven pitäjästä ja ehkä sen pienemmistä naapureista (mutta siis ei esim. Alajärvestä), vaiko koko Järviseudun murrealueesta Evijärveltä Soiniin?

aikalainen kirjoitti:Ylijäämäväestöä nimenomaan oli joka paikassa kaikkialla, Savossa ja muualla.

Mutta oliko tarpeeksi paljon? Tuhatkin ylijäämäsavolaista per sukupolvi laimenevat vain kouralliseksi per pitäjä, jos asutettavana on 100 (nyky)pitäjää läpi koko kiinteän asutuksen itä-pohjoisrajan. Ylivoimainen kertarysäys läpi koko leviämisalueen vaatisi monia kymmeniä tuhansia tulijoita. Erämaissa ei ollut liikennepoliiseja ohjaamassa muuttajia mihinkään ennalta päätettyihin kohteisiin.

aikalainen kirjoitti:Päijänteen vanha vakiintunut asutus ei tarkoita asukkaiden suurta määrää. Asutus oli harvaa, koska se perustui silloiseen perinteiseen maatalouteen, johon seudulta löytyi sopivaa maata vain niukasti. Kanta-Hämeen järvialueellahan tilanne oli aivan toinen, siksi se puolestaan oli erittäin tiheästi asuttua. Asutus oli paljolti Päijänteen rannoilla ja emäpitäjien alueet ulottuivat kauas vedenjakajille, joten vakiintuneen asutuksen piirissä oli vain murto-osa koko alueesta. Esim. ent. Korpilahden kunnan alueella (ent. Jämsää) oli ennen asutuskautta Wikin mukaan vain 13 taloa, vaikka kunnan pinta-ala oli 800 neliökilometriä, joten tilaa oli keskimäärin 60 neliökilometriä per maatila.

Korpilahti on toki jo syrjemmässä. Jämsästä noin yleensä Wikipedia kuitenkin tietää 91 (ilm. verojamaksavaa) taloa vuonna 1539, oma kirkko jo 1400-luvun puolella. En näe mitään perustetta olettaa, etteikö myös pitäjän murre pääosin periytyisi jo keskiajalta.

aikalainen kirjoitti:Kysyin, miksi itämurretta, vaikka tiiviit yhteydet länteen.

Joko en ymmärrä kysymystä tai et ymmärtänyt äskeistä vastausta. "Itämurteisuus" ei tarkoita että murteen joka ikinen luonnehtiva piirre on itäinen, vaan että siinä on jokin määrä piirteitä joiden levikki painottuu itään. Jokaisessa suomen murteessa on toisaalta näiden lisäksi myös jokin suurempi tai pienempi määrä piirteitä, joiden levikki painottuu länteen. Moni näistä on myös selvästi kontaktien tai peräti kirjakielen myöhemmin levittämää, joten niiden ei yleensä katsota muuttavan itämurretta länsimurteeksi tai edes sekamurteeksi.

aikalainen kirjoitti:Irrallisena yksityiskohtana havaitsin, että hänellä oli käsityksenä päijäthämeen savolaisvaikutus: “vuonna 1541 Pasiochi ikään kuin ennakoiden Päijät-Hämeen tulevaa savolaista superstraattia”

Tämä kommentti vihjaa jonkinlaisesta väärinymmärryksestä. Jonkinasteinen savolaisvaikutus Päijät-Hämeessä on aivan selvää ja kiistämätöntä. Olen ainoastaan sitä mieltä että tämä ei kelpaa kaikkien seudun itäisyyksien tai etenkään "keskisyyksien" selitykseksi. Varmuuden vuoksi mainittakoon muuten myös että Padasjoki itse ei ole Päijät-Hämeen vaan kaakkoishämeen aluetta.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Lappajärven seutu poikkeaa muusta Lappajärvi-Ähtäri-Keuruu-alueesta (LÄK) (…)

Välikysymys ennen jatkoa: puhutko nyt nimen omaan Lappajärven pitäjästä ja ehkä sen pienemmistä naapureista (mutta siis ei esim. Alajärvestä), vaiko koko Järviseudun murrealueesta Evijärveltä Soiniin?

Lappajärvellä tarkoitan karkeasti ottaen Suur-Pietarsaaresta erotettua Lappajärven emäpitäjää. Siitä on edelleen lohkottu muita kuntia. Alue kattaa koko järvialueen eli järvet Evijärvi-Lappajärvi-Alajärvi.

Alueen historia eräkaudella ja asutuskaudella on uskoakseni ollut melko sama, siksi käsittelen sitä yhtenä klönttinä. Se on myös vesireittien kannalta luonnollinen kontaktialue, joka tasaa murteita lähelle toisiaan. Rajauksen ei tarvitse olla tismalleen sama kuin emäpitäjän raja, kunhan järvialueen ydinalueet vaikutusalueineen ovat siinä mukana. Vaikutusalueen raja ei tarkka, mutta pohjoisessa jatkunee jonkin matkaa Ähtävänjokea, kielirajalle saakka. Eteläisen vedenjakajan takaista Ähtäriä en siihen laske, koska se on asutettu eri aikaan ja se on kuulunut Pirkkalaan/Ruoveteen, joten sen historia poikkeaa tästä Lappajärvestä, se kannattaa pitää omana tapauksenaan.

En osaa määritellä, pitäisikö Soini laskea Lappajärveen vai Ähtäriin, kun seurakuntaan ja sitä kautta kuntaan on kai lohkottu alueita kummastakin. Wiki-setä uskottelee näin: “Keskiajalla Soinin seutu oli Pietarsaaren ja Pirkkalan pitäjien raja-aluetta. Rajapyykkinä olivat Iiron- ja Kuninkaankivi Iironjärven tienoilla. Vakinaisesti seudun asuttivat kuitenkin savolaiset”

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Ylijäämäväestöä nimenomaan oli joka paikassa kaikkialla, Savossa ja muualla.

Mutta oliko tarpeeksi paljon? Tuhatkin ylijäämäsavolaista per sukupolvi laimenevat vain kouralliseksi per pitäjä, jos asutettavana on 100 (nyky)pitäjää läpi koko kiinteän asutuksen itä-pohjoisrajan. Ylivoimainen kertarysäys läpi koko leviämisalueen vaatisi monia kymmeniä tuhansia tulijoita. Erämaissa ei ollut liikennepoliiseja ohjaamassa muuttajia mihinkään ennalta päätettyihin kohteisiin.

aikalainen kirjoitti:Päijänteen vanha vakiintunut asutus ei tarkoita asukkaiden suurta määrää. Asutus oli harvaa, koska se perustui silloiseen perinteiseen maatalouteen, johon seudulta löytyi sopivaa maata vain niukasti. Kanta-Hämeen järvialueellahan tilanne oli aivan toinen, siksi se puolestaan oli erittäin tiheästi asuttua. Asutus oli paljolti Päijänteen rannoilla ja emäpitäjien alueet ulottuivat kauas vedenjakajille, joten vakiintuneen asutuksen piirissä oli vain murto-osa koko alueesta. Esim. ent. Korpilahden kunnan alueella (ent. Jämsää) oli ennen asutuskautta Wikin mukaan vain 13 taloa, vaikka kunnan pinta-ala oli 800 neliökilometriä, joten tilaa oli keskimäärin 60 neliökilometriä per maatila.

Korpilahti on toki jo syrjemmässä. Jämsästä noin yleensä Wikipedia kuitenkin tietää 91 (ilm. verojamaksavaa) taloa vuonna 1539, oma kirkko jo 1400-luvun puolella.

Jämsän talomäärä 91 (“Hämeen ensimmäisen maakirjan mukaan”) tarkoittaa silloisen emäpitäjän talomäärää. Siinä luvussa ovat mukana myös ne Korpilahden talot. Emäpitäjä ulottui Padasjoen (nyk. Kuhmoisten) rajalta nykyiseen Jyväskylään, jossa oli Rautalammin raja. Pituutta emäpitäjällä oli ainakin 70km ellei enemmänkin riippuen rajan sijainnista.

Ei tarvita kymmeniätuhansia tulijoita. Esimerkiksi Suur-Jämsässä riittäisi 91 uutta huhtakaskeajan perustamaa maatilaa tuottamaan tasapainotila savolaisten ja alkuasukkaiden välillä. Se on paljon vähemmän kuin 10 000.

Asutettavia alueitahan oli ne, joille perustettiin Suur-Rautalampi ja Suur-Ruovesi sekä ennestään harvaan asutettujen alueiden eräpalstat, joita oli ennen kaikkea Päijänteen pohjoisella puoliskolla Suur-Jämsässä ja Suur-Sysmässä. Käytännössä puhutaan neljän emäpitäjän alueesta.

Historian kirjojen mukaan näissä emäpitäjissä olleet valtion takavarikoimat eräomistukset asutettiin nopeasti ja niille tunnetusti riitti asuttajia. Kyse oli mielummin muutamasta sadasta kuin kymmenestätuhannesta tulijasta.

Jotain tolkkua suuruusluokkiin saa siitäkin, että Suur-Rautalammille perustettiin n. 230 taloa. Jos suituisammassa kasvuvyöhykkeessä olevassa Jämsässä olisi sama kapasiteetti, niin 91 perinnemaataloustilan lisäksi siellä olisi ollut varaa vielä 140 huhtakaskitilalle. Tämä siis vain tällaisena karkeana suuntaa antavana haarukointina, ei mikään tarkka laskelma.

Liikennepoliiseja ei näitä muutamaa sataa tulijaa varten tarvittu. Nimismiehen toimistoissa (ilmeisesti Hauholla ja Pirkkalassa) heidän luonnollisesti täytyi käydä varaamassa itselleen vapaa erämaaomistus, ennen kuin kannatti aloittaa raivaus ja rakennusten rakentaminen, muutenhan vuosien työ voisi mennä hukkaan. Samalla on sovittu verovelvollisuudesta ja verovapaiden vuosien määrästä. Takavarikoidut erämaathan oli listattu, viranomaiset olivat jopa käyneet paikan päällä ne katselmoimassa, ja nyt niille kullekin etsittiin asuttajaa.

Liikennepoliisien sijaan tarvittiin vain laite, josta sai ottaa jonotusnumeron. Puinen kehikko, sisällä tuohinen nauha, jossa roomalaisia numeroita, katkaisu omalla puukolla.


Huhtakaskeajien rysäykset hajautuvat myös ajallisesti eri sukupolville, mikä edisti tulijoiden riittävyyttä: Ensin Pohjois-Savo. Sitten Oulujärvi ja Siikajoki ja Lappajärvi. Sitten hämäläisten erämaat. Sitten Vermlanti ja Täyssinän rauhan jälkeen Pohjois-Karjala.

Pystynen kirjoitti:En näe mitään perustetta olettaa, etteikö myös pitäjän murre pääosin periytyisi jo keskiajalta.

Päijänteen maailmassa pitäjän murre on tietysti keskiaikainen versio-1 ja siihen päälle tulleena savolaisena superstaattina S, jonka tuloksena oli pitäjän murre versio-2. Periytyykö nykyinen murre pääosin kesiajalta riippuu siitä, mikä on S:n suuruus. Jollain tavalla se korreloi kertarysäyksenä tulleiden tulokkaiden määrän kanssa, siksi kait asiasta keskustelemme.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Irrallisena yksityiskohtana havaitsin, että hänellä oli käsityksenä päijäthämeen savolaisvaikutus: “vuonna 1541 Pasiochi ikään kuin ennakoiden Päijät-Hämeen tulevaa savolaista superstraattia”

Tämä kommentti vihjaa jonkinlaisesta väärinymmärryksestä. Jonkinasteinen savolaisvaikutus Päijät-Hämeessä on aivan selvää ja kiistämätöntä. Olen ainoastaan sitä mieltä että tämä ei kelpaa kaikkien seudun itäisyyksien tai etenkään "keskisyyksien" selitykseksi. Varmuuden vuoksi mainittakoon muuten myös että Padasjoki itse ei ole Päijät-Hämeen vaan kaakkoishämeen aluetta.

Isosta linjasta on siis sama näkemys: versio1 + S = versio2. Mielestäni versio1:n omaperäinen itäistyminen on mahdollista, mutta tiiviiden länsiyhteyksien vuoksi ja todennäköisten myös Päijänteen eteläpäähän suuntautuvien yhteyksien vuoksi murteen omatoiminen kehittyminen itäiseen suuntaan kaipaa selittelyä.

Padasjoki on hallinnollisesti Päijät-Hämettä, mutta tarkoittanet että murretta ei luokitella päijäthämeen murteeksi, vaikka on Päijänteen rannalla. Arvelen, että ripaus itäisyyttä siinäkin, sillä Kettusen mukaan sana 'pää' vääntyy (vientyy) muotoon 'pie'. Onko se sitten Päijänteen alueen omaa kehitystä vai savolaista superstaattia, se avoinna.

Pystynen kirjoitti:

aikalainen kirjoitti:Kysyin, miksi itämurretta, vaikka tiiviit yhteydet länteen.

Joko en ymmärrä kysymystä tai et ymmärtänyt äskeistä vastausta. "Itämurteisuus" ei tarkoita että murteen joka ikinen luonnehtiva piirre on itäinen, vaan että siinä on jokin määrä piirteitä joiden levikki painottuu itään. Jokaisessa suomen murteessa on toisaalta näiden lisäksi myös jokin suurempi tai pienempi määrä piirteitä, joiden levikki painottuu länteen. Moni näistä on myös selvästi kontaktien tai peräti kirjakielen myöhemmin levittämää, joten niiden ei yleensä katsota muuttavan itämurretta länsimurteeksi tai edes sekamurteeksi.

Selvästi kysymykseni pitää muotoilla paremmin. Olet esittänyt ilmeisesti Kallion vanavedessä, että päijäthämeen murre olisi kehittynyt omia aikojaan itämurteiseksi ja osaksi itämurteiden ketjua, siis jo se ennen savolais-straattia esiintynyt versio1. Olenko tämän ymmärtänyt oikein?

Jos oikein, niin miten selittyy tämä itämurteiseksi kehittyminen, kun yhteydet kantahämeeseen ovat olleet tiiviit, kuten sitä tiiviyttä edellä kuvasin? (Huom: en väitä, etteikö se olisi voinut kehittyä omia aikojaan itämurteiseksi, kiinnitän vaan huomiota teoriassa olevaan selitystä kaipaavaan kohtaan.)

Otetaan tähän väliin pätkä Janne Partasen gradusta "Oma kaski vai kruunun käsky? Keskiajan lopun Savon uudisasutusmallit ja kaskikulttuuri arkeologian näkökulmasta":
https://www.utupub.fi/bitstream/handle/ ... sAllowed=y

S. 45:

Lehtosalo-Hilander (1988: 223) ei puhu Mikkelin 1100-luvulle sijoittuvien kalmistojen kohdalla pelkästä selkeästi havaittavasta karjalaisesta vaikutuksesta, vaan oikeista karjalaisista. Hänen mukaansa Mikkelin seutu on rautakauden loppuvaiheessa muodostunut keskuspaikaksi, jonka aineelliseen kulttuuriin muualta tulleet ihmiset ovat kyllä jättäneet jälkensä, mutta jonka väestön pääosa on ollut alueen alkuperäisten asukkaiden jälkeläisiä. Alkuperäisillä asukkailla hän tarkoittanee pyyntiväestöä ja mahdollisesti myös lieviä hämäläisvaikutteita. Hypoteettisesti ajatellen kyseessä olisi siis tilanne, jossa Savon eteläosien ”lappalaiset” ovat omaksuneet itäsuomalaisen ja vähemmissä määrin myös länsisuomalaisen kulttuuripiirin vaikutteita ja sulauttaneet ne oman perinteensä kanssa.

Kumpulaisen (2004: 61, 69–70) mukaan paikalliskulttuuria ei voida erottaa eränkävijöistä pelkästään esineiden perusteella, koska kulttuurivaihdon myötä näiden materiaalinen kulttuuri alkoi muistuttamaan pyyntiväestön vastaavaa. Tämän seurauksena erämaahan syntyi piirteiltään hybridimäinen identiteetti ja eräkulttuuri, jonka vaikutteet eivät kuitenkaan ulottuneet keskusalueille saakka. Jääskeläinen (2019: 9) katsoo oheisen näkemyksen nojautuvan vahvasti keskus-periferia-jaotteluun, jossa marginaalialue on keskukseen nähden alisteisessa asemassa ja jonka kulttuuriin muutokset tulevat keskuksen vaikutuksesta. Hänen mukaansa erämaa ja eränkäynti ovat termeinä talonpoikaisväestön näkökulmaa korostavia ja toimivat itsessään kolonialistista ja passiivisen rajaseudun käsitystä vahvistavina. Pelkkä materiaalinen kulttuuri ei luonnollisestikaan selitä kaikkea, vaan väestön geneettinen perimä antaa viitteitä karjalaisten, hämäläisten ja pyyntikulttuurin edustajien sulautumisesta keskiajan savolaiseksi väestöksi. Perinnöllisyystieteen tuntemat erikoisuudet alueella on tavattu selittää pienellä kantapopulaatiolla ja pitkään pienryhmissä jatkuneella isolaatiolla (Simola et al. 1991: 249).

Selvästi edeltäjistään erottuva Korpela (2012a: 290–291) on haastanut vanhemmat ajatusmallit ja esittänyt teorian, jonka mukaan Itä-Suomen oletetulla periferia-alueella asui keskiajalla runsaasti väkeä, jotka muodostivat dynaamisia keskuksia. Myöhäiskeskiajalla alueen väestöön kohdistui voimakasta ulkoista painetta lisääntyneen verotaakan ja valtakunnanrajan tuntumassa käytyjen konfliktien muodossa, jolloin asutuksen kierto ohjautui pois tässä vaiheessa harvaan asutetuksi rajaseuduksi muuttuneelta alueelta sisämaahan päin, jakaen samalla väestöä alueellisesti ja demografisesti. Hänen tulkintansa perusteella Savon keskiajan lopun väestöräjähdys ja uudisasutus olisivat selitettävissä lappalaisten muuttumisella rekistereissä suomalaisina uudisasukkaina kuvatuiksi viljelijöiksi, jolloin suuri osa jo olemassa olleesta väestöstä tuli ensimmäistä kertaa näkyväksi virallisissa dokumenteissa (2012a: 290; 2012b: 252–253). Korpelan mukaan todisteet näiden nomadisten ”kalastajatalonpoikien” olemassaolosta ja vaikutuksesta ympäristöönsä ovat todennettavissa paremmin puolueettomasta siitepölyaineistosta kuin arvottavista ja huonosti tunnetuista kirjallisista ja arkeologisista lähteistä. Ruotsi nimesi kyseisen väestönosan suomalaisiksi tai savolaisiksi ja Moskova karjalaisiksi, koska kumpikin pyrki lukemaan joukon omaan valtakuntaansa kuuluvaksi alamaisiksi. Suur-Savon rintamaa-alue ei Korpelan teorian mukaan ole toiminut kasvun keskuksena, vaan painopiste on ollut pienemmissä erämaassa sijainneissa keskittymissä. Tämä selittäisi järvisedimenteistä kuvastuvan, arkeologisesti tuntemattoman keskiaikaisen asutuksen olemassaolon ja nykyisen miesväestön geneettisen erityisyyden (Korpela 2012a: 291). Toisinaan ilmiön selityksenä pidetty Länsi-Suomesta Savoon suuntautunut muuttoliike ei ole kuitenkaan voinut olla merkittävän suurta, sillä tällöin siitä aiheutuneet geneettiset muutokset olisivat havaittavissa nykyisenkin väestön perimässä (Korpela 2012b: 244).

aikalainen kirjoitti:Huhtakaskeajien rysäykset hajautuvat myös ajallisesti eri sukupolville, mikä edisti tulijoiden riittävyyttä: Ensin Pohjois-Savo. Sitten Oulujärvi ja Siikajoki ja Lappajärvi. Sitten hämäläisten erämaat. Sitten Vermlanti ja Täyssinän rauhan jälkeen Pohjois-Karjala.

Tähän en uskoisi. Valtion tai eräomistajien kontrolli erämaissa ei ollut sellaisella tasolla, että jonnekin muuttamaan haluavia ("lähtökuopissa olevia") savolaisia olisi keskiajalla pystytty pidättelemään, etenkin kun näillä ei ollut mitään pakkoa asettua pysyvästi aloilleen — kaskiviljelyn koko ideahan on, että peltoja raivataan sieltä täältä tarpeen mukaan jokusen vuoden viljelyä varten. Korpelan selitys näennäiselle "rysäysten hajaantumiselle" onkin mielestäni oikein uskottava: mitään merkittävää muutosta uudisasutuksessa ei tapahtunut, ainoastaan siinä miten tehokkaasti jo olemassa olevaa asutusta dokumentoitiin ja kannustettiin asettumaan verotettavissa oleville kiinteille uudistiloille.

Tämä sitten myös palauttaa LÄK-seudun murrekeskusteluun ihan hyväksi malliksi aiemmin varovaisemmin esittämäni sarjan näkemyksiä:
(1) myös pohjois-Hämeessä luultavasti oli jo keskiajalla paikallista kiertelevää suomenkielistä(kin) eräasutusta;
(2) nämä asuttajat eivät välttämättä olleet kielellisesti nimen omaan savolaisia, vaikka heidät saatettiinkin myöhemmin elinkeinon nojalla lukea sellaisiksi;
(3) erillinen eräasutusväestö olisi voinut myös kehittää omia murrepiirteitään tai saada niitä varhaisena perintönä esim. Päijät-Hämeestä.

Saamme jopa hypoteesin murrealueen erikoiselle vedenjakajaseudun levikille: eräväestö olisi karttanut kiinteästi asutettuja seutuja, toisaalta läntisellä kiinteimmin paikoilleen asettuneella väestöllä ei olisi ollut osaamista käyttää eräalueita kuin ajoittaiseen eränkäyntiin.

aikalainen kirjoitti:Padasjoki on hallinnollisesti Päijät-Hämettä, mutta tarkoittanet että murretta ei luokitella päijäthämeen murteeksi, vaikka on Päijänteen rannalla. Arvelen, että ripaus itäisyyttä siinäkin, sillä Kettusen mukaan sana 'pää' vääntyy (vientyy) muotoon 'pie'. Onko se sitten Päijänteen alueen omaa kehitystä vai savolaista superstaattia, se avoinna.

Pienempi ripaus savolaisuuksia on toki sielläkin. Tämän pitkän *ää:n kohdalla tosin savolaisenkin pohjan tapauksessa pitäisi olettaa omaa jatkokehityksestä pää > piä >pie; ja koska toisaalta maa ei ole **muo tai edes mua (samoin ajaa mutta jättää >> jättie), tämä voisi olla myös kokonaan omaperäistä kehitystä, jossa lähtökohtana olisikin Ikaalisen seudun tapainen muutos pää > pee, ja tämän perään sama sekundääri muutos kuin tyypissä teen > tien. (Selvempi sekundääri savolaisuus on vaikka tyyppi laeva, laolaa.)

aikalainen kirjoitti:Selvästi kysymykseni pitää muotoilla paremmin. Olet esittänyt ilmeisesti Kallion vanavedessä, että päijäthämeen murre olisi kehittynyt omia aikojaan itämurteiseksi ja osaksi itämurteiden ketjua, siis jo se ennen savolais-straattia esiintynyt versio1. Olenko tämän ymmärtänyt oikein?

Periaatteessa kyllä, tosin sillä tarkennuksella että ketju ei olisi pelkästään itämurteinen, vaan päijät- ja kaakkoishämeen kautta jatkuisi yhtä lailla lännemmäskin, ilman että siinä olisi alun perin ollut mitään selvää rajaa "lännen" ja "idän" välillä.

aikalainen kirjoitti:Jos oikein, niin miten selittyy tämä itämurteiseksi kehittyminen, kun yhteydet kantahämeeseen ovat olleet tiiviit, kuten sitä tiiviyttä edellä kuvasin?

Ihan sillä, että mitkään modernia massamediaa kevyemmät yhteydet eivät estä murteita kehittymistä osin omaan suuntaansa. Vai koetko ongelmaksi senkin, että esim. Lopen, Rengon ja Hattulan murteet ovat myös keskenään hieman erilaisia?

Jaska kirjoitti:Otetaan tähän väliin pätkä Janne Partasen gradusta "Oma kaski vai kruunun käsky? Keskiajan lopun Savon uudisasutusmallit ja kaskikulttuuri arkeologian näkökulmasta":
https://www.utupub.fi/bitstream/handle/ ... sAllowed=y

Tuossapa olikin hyvää taustatietoa huhtakaskeamisen olemuksesta. Alkujuuret 1100-luvulla ja soveltuu erittäin hyvin Savon maalajeihin. Tässä pari otosta maistiaisiksi.

“Siitepölyanalyysien perusteella rukiinviljely on yleistynyt Etelä-Savossa 1100-luvulta alkaen, leviten sieltä pohjoisen karummille ja aiemmin viljelemättömille seuduille. Tämä huhtatekniikan leviämiseen Savossa viittaava muutos ajoittuu samaan ajanjaksoon, jolloin karjalainen kulttuuri nousi hallitsevaksi Mikkelin seudulla. Havumetsäkaski säilytti hallitsevan asemansa itäisellä kaskiviljelyalueella aina 1800-luvulle saakka, eroten selvästi lännessä suositummasta lehtokaskesta.”

“Savi- ja hiesumaat ovat Savossa maakunnan pohjoisosia lukuun ottamatta harvinaisia ja vallitsevana kivennäismaaperätyyppinä on moreeni. Eräänä huomattavana savolaisasutuksen levintäalueiden ominaispiirteenä onkin varhaiselle peltoviljelylle edullisten kevyiden savikoiden vähäisyys (Taavitsainen 1994: 187). Huhtamenetelmän hallinta oli edellytyksenä karjalaisen väestön levittäytymiselle Etelä-Savossa, kun taas läntistä maanviljelystekniikkaa hyödyntäneiden hämäläisten viljelytekniikat eivät soveltuneet alueen kuusivaltaisten moreenimaiden asutukseen. Länsisuomalaisen ja itäsuomalaisen kulttuuripiirin rajan määräytyminen rautakauden ja keskiajan taitteessa oli siis vahvasti yhteydessä maaperän laatuun ja muihin maantieteellisiin tekijöihin (Orrman 1999: 378–379). Viljelymuodot eivät etenkään varhaisessa vaiheessa olleet vakiintuneita, ja esimerkiksi Mikkelin Orijärven siitepölytutkimusten perusteella alueella on harjoitettu rinnakkain kaskeamista ja pysyvää peltoviljelyä jo myöhäisrautakaudelta alkaen (Alenius et al. 2007: 182).”

Huhtakaski oli siis menetelmä, jolla maanviljely saatiin sopeutettua Savossa vallitseviin olosuhteisiin!

Tästä tutkielmasta pääsee vilkaisemaan erämaiden asuttamista Suur-Rautalammin alueella. Tutkielmasta näkyy vain alkuosa, mutta silläkin pääsee pitkälle. Mukana on myös luettelo erämaista ja erämaiden omistajien kotikunnista.

Tutkielma liippaa aika läheltä LÄK-keskustelua. Soinin ja Ähtärin itä- ja koillispuolelta löytyy (s. 18 ) kantahämäläisen Saarioisten emäpitäjän (Akaa, Toijala) eräomistuksia, joista lähimmät Karstulan Pääjärvellä ja Karankajärvellä.

Taustaa: Eräomistus (erämaa, eräsija) oli usein laaja, ulottui peninkulmankin päähän, ja se oli saatettu jakaa usean osakkaan kesken 'miehenmetsiin'. Erämaan nimi tuli yleensä siitä paikasta, missä sijaitsi päätukikohta, kauempana saattoi olla muitakin erämajoja. Eräs tällainen erämaa oli siis Pääjärvi.

Kartta: Pääjärveltä 5 kilometriä länteen sijaitsee Vahankajärvi, joka on varmaankin läheisyytensä vuoksi kuulunut Pääjärven erämaan kalavesiin. Välissä sopivana paikannimenä Taivalsuo. Erämaa on saattanut jatkua kauemmaksikin länteen pikku järville lähelle vedenjakajaa nykyisen Soinin puolelle, siellä oli erämaille perustetun Suur-Rautalammin länsiraja. Pääjärven erämajan sijainnille löytyy hyvä ehdokas: Järven länsirannalla Vahankajärvestä laskevan joen suun lähellä on Majalahti.

Ohessa myös hyvä havainnollistava kartta ja lista eräomistuksista Suur-Rautalammilla:
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/k ... pi1900.jpg
http://antti.jarvenpaa.fidisk.fi/sukuhi ... at1552.htm

Käytännössä koko vesireitti Jyväskylän ja Laukaan seudulta Soinin rajoille koostuu Saarion ja Hauhon eräomistuksista. Mielestäni tämä tukisi murreyhteyttä alueiden välillä. Verkkolähteissä mainitaan hämäläisen uudisasutuksen sijoittuneen Saarijärven reitin etelä- ja keskiosiin.