Muinainen Suomi

Taas kerran olen kuunnellut "Seitsemän veljestä" äänikirjana. Hyvän näyttelijän tulkitsemana (nyt lukijana Ahti Jokinen) kirjan henkilöt ja tarinat avautuvat väkevästi. Koen, että Kivi on kirjoittanut meille suomalaisten historian. Veljekset painivat elämän suurten kysymysten kanssa: miten eletään yhdessä, mistä löytyy miehelle malttia, miten pitää huolta kunniastaan ja kunnioittaa toisia myös. Veljeksiä pilkattiin syystä ja nämä pilkkasivat takaisin. Kaikilla oli reippaasti kasvunvaraa. Luonto oli suuri, antelias ja julma. Elanto vaati paljon työtä. Viina teki hulluksi. Vakava Tuomaskin oli tappaa suurisuiseksi herenneen veljensä Laurin, kun oltiin kestokyvyn äärirajoilla Hiidenkivellä härkäin piirittäminä ja saatiin viinaa vereen. Poltettiin Impivaaran saunakin oman uhon ja viinanhuurujen vuoksi. Mutta niin vain löysivät oman paikkansa kaikki. Tekivät sovinnon entisen elämänsä kanssa ja jatkoivat esi-isiensä työtä kertoen tarinoita, rakentaen ja raivaten, kiukutellen Jumalalle ja puolisolle ja taas anteeksi pyytäen, ottaen orpoja kiertolaisia hoiviinsa ja lapsia rakkaudella ja kurilla hoivaten. Olen niin äärettömän ylpeä tästä teoksesta ja niistä suomalaisista, jotka ovat olleet tarinan esikuvina ja joiden sielunmaiseman Kivi on kirjaansa vanginnut. Kiven kieli on viehättävällä tavalla yhtä aikaa tuoretta ja ikivanhaa. Tämä on minun suomalaisuuteni historiaa ja olen siitä äärettömän ylpeä.

Sanasto on ollut jonkin verran erilaista, sillä usein toistuvat sanat
korea
äkeä
ankara
taitaa
...
ja koen jotenkin ne tilanteet sellaisina, jossa itse käyttäisin jo jotain muuta sanaa.


Olivatko kun ja koska toistensa synonyymejä?

Oliko imperatiivi aiemmin juhlallisempi "olkaat"?

Tekstin nuotti on jotenkin erilaista - mikä tekee nuotin?

Kivi on myös yksi minun sankareistani. Aikanaan parjattu mies ja lopulta juoppohulluuden lannistama - niin kuin monet muutkin, kuten Leino. Kiveltähän ei julkaistu yhtään kirjaakaan hänen elinaikanaan. Seitsemän veljestäkin julkastiin moniosaisina vihkosina Kiven ollessa vielä tolpillaan.

Kirjan kieli on tosiaan erikoista nykypäivään verraten, mutta minä kyllä pistäisin sen ihan kielen muuttumisen piikkiin. Synonyymit unohtuvat ja vain toinen merkitys jää elämään - alkuperäinen unohtuu. Kirjan nuotti eroaa kyllä nykyaikaisesta proosasta. Lieneekö kyse vain proosan ihanteiden ja standardien muuttumisesta? Kivihän oli niitä kuitenkin luomassa Suomelle!

Hieno mies - ja siskoni väittää, että minut on nimetty Kiven mukaan, vaikka äitini ei tätä myönnäkään.

Sees2011 kirjoitti:Sanasto on ollut jonkin verran erilaista, sillä usein toistuvat sanat
korea
äkeä
ankara
taitaa..
ja koen jotenkin ne tilanteet sellaisina, jossa itse käyttäisin jo jotain muuta sanaa.

Vanhoja sanoja, enimmältä osin melkein unohtuneita. Vanhaa Suomen kieltä, toki eteläinen, Nurmijärven seudun vanha korostus on mukana. Saattaisin itsekin käyttää eri sanoja, ainakin osittain. Ehkä sana ankara on käytössä vieläkin. Sanalla taitaa on ainakin kaksi merkitystä, ehkä enemmänkin. Vanhassa merkityksessään se on osata verbin synonyymi, vaikka enemmän käytän sitä oletuksen kuvaamiseen.

Sees2011 kirjoitti:Olivatko kun ja koska toistensa synonyymejä?

Olen oppinut pitämään niitä myös synonyymeinä, mutta on ainakin kun sanalla poikkeavakin merkitys, eräänlainen sidesana kahden eri asian tai tapahtuman yhdistäjänä. Niin lie myös koska sanan laita, mutta käytän niitä hiukan erilaisissa yhteyksissä.

Sees2011 kirjoitti:Oliko imperatiivi aiemmin juhlallisempi "olkaat"?

Kyllä, ja muutamissa muissakin sanoissa on ollut tuo ylimääräiseltä vaikuttava t-kirjain lopussa. Vanhaa 1776 Biblian suomennosta sen huomaa, samoin sitä vanhemmissa teksteissä.

Sees2011 kirjoitti:Tekstin nuotti on jotenkin erilaista - mikä tekee nuotin?

Nuotista en osaa sanoa, ehkä vain vanhahtava teksti tekee sen, vai onko ehkä Ruotsin kielen nuotilla vaikutusta, Agricolahan taisi taitaa Ruotsin kieltä, kun ilmeisesti osittain sen kielioppia kokeili soveltaa Suomen kirjakieleenkin.

Sees2011 kirjoitti:Sanasto on ollut jonkin verran erilaista, sillä usein toistuvat sanat
korea
äkeä
ankara
taitaa
...
ja koen jotenkin ne tilanteet sellaisina, jossa itse käyttäisin jo jotain muuta sanaa.


Olivatko kun ja koska toistensa synonyymejä?

Oliko imperatiivi aiemmin juhlallisempi "olkaat"?

Tekstin nuotti on jotenkin erilaista - mikä tekee nuotin?

Eivät nuo minulle, hämäläiselle, mitenkään outoja sanoja ole. Tänä vuonna 100 vuotta täyttäneen isoäitini sanastoon ei tosin kuulunut sanaa äkeä, mutta äkäinen kylläkin. Korea oli myös hänen käyttämiään sanoja, toki murrehahmossa koree ja korree. Omaan kieleeni tosin korea ei ole tarttunut, muuten kuin sanana jonka ymmärrän.

Kivi oli myös tyylin taitajana nero. Erityisesti hänen sanajäjärjestyksensä on minua aina viehättänyt. Se poikkeaa muutamissa olellisissa kohdissa nykyisten kieli-ihmisten suosittelemastä sanajärjestyksestä, mielestäni Kiven eduksi. Erityisesti minua ärsyttää tuo väite, että suomi olisi sanajärjestykseltään SVO-kieli. On nimittäin niin ettei mokoma luokittelu ollenkaan sovi aitoon suomalaiseen kansankieleen, jossa subjektin verbin ja objektin keskinäinen sijainti lauseen sisällä vaihtelee sen mukaan mitä sanaa halutaan painottaa.

Kalevanserkku kirjoitti:

Sees2011 kirjoitti:Sanasto on ollut jonkin verran erilaista, sillä usein toistuvat sanat
korea
äkeä
ankara
taitaa
...
ja koen jotenkin ne tilanteet sellaisina, jossa itse käyttäisin jo jotain muuta sanaa.

Eivät nuo minulle, hämäläiselle, mitenkään outoja sanoja ole. Tänä vuonna 100 vuotta täyttäneen isoäitini sanastoon ei tosin kuulunut sanaa äkeä, mutta äkäinen kylläkin. Korea oli myös hänen käyttämiään sanoja, toki murrehahmossa koree ja korree. Omaan kieleeni tosin korea ei ole tarttunut, muuten kuin sanana jonka ymmärrän.

Aivan tuttuja nuo ovat minullekin (nuorehkolle syntyperäiselle pk-seutulaiselle), joskin "korea", "ankara" merkityksessä "vahva, tuima" ja "taitaa" merkityksessä "osata" sävähtävät kyllä pohjalaisen äitini suunnalta juontuvilta. Samoin useammin taidan käyttää r:llistä sanaa "äreä".

Kalevanserkku kirjoitti:Kivi oli myös tyylin taitajana nero. Erityisesti hänen sanajäjärjestyksensä on minua aina viehättänyt. Se poikkeaa muutamissa olellisissa kohdissa nykyisten kieli-ihmisten suosittelemastä sanajärjestyksestä, mielestäni Kiven eduksi. Erityisesti minua ärsyttää tuo väite, että suomi olisi sanajärjestykseltään SVO-kieli. On nimittäin niin ettei mokoma luokittelu ollenkaan sovi aitoon suomalaiseen kansankieleen, jossa subjektin verbin ja objektin keskinäinen sijainti lauseen sisällä vaihtelee sen mukaan mitä sanaa halutaan painottaa.

Sanajärjestyksen vaihtelua tyylistä, painotuksesta, kieliopillisista seikoista tms. riippuen esiintyy suunnilleen jokaisessa maailman kielessä. Yleisluokitus kuten SVO kertoo vain, mikä on neutraali väitelauseen sanajärjestys, ei sitä tarvitse sen tiukemmin tulkita.

Pystynen kirjoitti:

Kalevanserkku kirjoitti:Kivi oli myös tyylin taitajana nero. Erityisesti hänen sanajäjärjestyksensä on minua aina viehättänyt. Se poikkeaa muutamissa olellisissa kohdissa nykyisten kieli-ihmisten suosittelemastä sanajärjestyksestä, mielestäni Kiven eduksi. Erityisesti minua ärsyttää tuo väite, että suomi olisi sanajärjestykseltään SVO-kieli. On nimittäin niin ettei mokoma luokittelu ollenkaan sovi aitoon suomalaiseen kansankieleen, jossa subjektin verbin ja objektin keskinäinen sijainti lauseen sisällä vaihtelee sen mukaan mitä sanaa halutaan painottaa.

Sanajärjestyksen vaihtelua tyylistä, painotuksesta, kieliopillisista seikoista tms. riippuen esiintyy suunnilleen jokaisessa maailman kielessä. Yleisluokitus kuten SVO kertoo vain, mikä on neutraali väitelauseen sanajärjestys, ei sitä tarvitse sen tiukemmin tulkita.

Osittain kyllä, mutta riippuu myös kielestä ja tapauksesta. Esim. ruotsissa sanojen vekslaus SVO>VSO muuttaa väitelauseen kysymykseksi, suomessa ei. Ja esim. englannissa vekslaus SVO>OVS muuttaa helposti merkityksenkin, sillä esim. 'Johnny eats a chicken' on eri asia, kuin 'A chicken eats Johnny', kun taas suomessa merkitys säilyy näinkin päin: 'Broilerin hotkaisee Jussi'.

aikalainen kirjoitti:

Pystynen kirjoitti:

Kalevanserkku kirjoitti:Kivi oli myös tyylin taitajana nero. Erityisesti hänen sanajäjärjestyksensä on minua aina viehättänyt. Se poikkeaa muutamissa olellisissa kohdissa nykyisten kieli-ihmisten suosittelemastä sanajärjestyksestä, mielestäni Kiven eduksi. Erityisesti minua ärsyttää tuo väite, että suomi olisi sanajärjestykseltään SVO-kieli. On nimittäin niin ettei mokoma luokittelu ollenkaan sovi aitoon suomalaiseen kansankieleen, jossa subjektin verbin ja objektin keskinäinen sijainti lauseen sisällä vaihtelee sen mukaan mitä sanaa halutaan painottaa.

Sanajärjestyksen vaihtelua tyylistä, painotuksesta, kieliopillisista seikoista tms. riippuen esiintyy suunnilleen jokaisessa maailman kielessä. Yleisluokitus kuten SVO kertoo vain, mikä on neutraali väitelauseen sanajärjestys, ei sitä tarvitse sen tiukemmin tulkita.

Osittain kyllä, mutta riippuu myös kielestä ja tapauksesta. Esim. ruotsissa sanojen vekslaus SVO>VSO muuttaa väitelauseen kysymykseksi, suomessa ei. Ja esim. englannissa vekslaus SVO>OVS muuttaa helposti merkityksenkin, sillä esim. 'Johnny eats a chicken' on eri asia, kuin 'A chicken eats Johnny', kun taas suomessa merkitys säilyy näinkin päin: 'Broilerin hotkaisee Jussi'.

Sen vähän, mitä olen vieraita kieliä oppinut, niin ainakin englannin kielessä se on normaalisti noin. Mutta ei ole aivan sama sanajärjestyksen suhde Suomenkaan kielessä, vaikka 1950 -luvulla niin meille opetettiin silloisessa kansakoulun kieliopissa, että sanajärjestyksellä ei olisi väliä Suomen kielessä.

Kun parikymmentä vuotta myöhemmin suoritin lehtiavustajan kirjekurssia, hämmästyin kun opettaja ojensi sanajärjestyksestä. Tarkemmin ajateltuani totesin, että oikeassa hän oli. Asia tosin pysyy samana sanajärjestyksestä ihmeemmin riippumatta, mutta vaihtoehtojen kohde muuttuu. Jos käytän esimerkkinä lausetta, joka oli 1950 -luvun kieliopissamme, voin havainnollistaa eroja. Siinä kirjassa oli lause:"Emäntä kirnuaa tuvassa." Sanojen järjestystä vaihtamalla tilanne pysyi ja pysyy samana, vaikka sanottaisiin: "Tuvassa kirnuaa emäntä," tai "Kirnuaa tuvassa emäntä."

Tuo viimeinen vaihtoehto riitelee jotenkin kielitajuani vastaan, mielestäni se sopii lähinnä pakinatyyliin. Mutta jos niin sanottaisiin, siinä kirnuamisella jätetään vaihtoehto, emäntä voi tehdä tuvassa muutakin kuin kirnuta. Jos taas käytetään keskimmäistä sanajärjestystä, halutaan painottaa kirnuamisen paikkaa, että se on nimenomaan tuvassa, eikä esimerkiksi eteisessä, vaikka vaihtoehtona voisi eteinenkin tulla kysymykseen.

Sitten se ensimmäinen vaihtoehto, jos haluaa painottaa nimenomaan tekijää, että se on emäntä, eikä isäntä, piika tai renki. Nämä merkityserot opittuani olen joskus joutunut vaihtamaan lauseideni sanajärjestyksiä, jos haluan pyrkiä täsmälliseen ilmaisuun. Aina ei tarvitse niin suureen täsmällisyyteen pyrkiä, mutta hyvä on ainakin tiedostaa vaihtoehtojen määrä ja merkitys, niin tulee vähemmän yllätyksiä luetun ymmärtämisessä, tuleehan niitä kaikesta huolimattakin.