Muinainen Suomi

SUOMEN KIELEN ESIMUODOT KONKREETTISESTI

Seuraaviin esimerkkeihin olen valinnut vain sellaisia suomen kielen sanoja, jotka periytyvät kantauralista ja joiden merkityskin on säilynyt samana. Tarkoitus on vain esittää kielen kehitysvaiheet: muutokset äänteissä ja muoto-opin aineksissa kuten sijapäätteissä. Kussakin kielentasossa tapahtuneet muutokset on merkitty alleviivauksin ja lihavoinnein. Äänteen katoaminen merkitään sanan lopussa alaviivalla tai sanan sisällä seuraavan äänteen alleviivauksella ilman lihavointia.

Esimerkkilauseet ovat rakenteeltaan mahdollisimman yksinkertaisia eli sisältävät mahdollisimman vähän kieliopillisia taivutusaineksia. Selvyyden vuoksi sanajärjestys pidetään koko ajan samana, vaikka nykysuomessa verbi ei enää yleensä olekaan virkkeen viimeinen jäsen.

Varhaisemmissa kielentasoissa ei ole mukana käännöstä eikä kieliopillisten ainesten analyysia, koska nykysuomen esimerkin perusteella löytyy kunkin sanan merkitys, ja samalla voi seurata muutoksia taaksepäin sana kerrallaan.

Ajoituksia ei ole tarkoitettu otettavaksi kuin viitteellisinä: vuosiluku edustaa suunnilleen kunkin kielentason karkean vaihteluvälin keskikohtaa. Ajoituksissa ei voida päästä vuosikymmenien tarkkuuteen, mutta toisaalta kielentasojen ajoituksia ei voi mielivaltaisesti myöskään liikutella satoja vuosia suuntaan tai toiseen. Kaikkien muutosten ajoituksesta ei ole varmuutta: ne ovat tapahtuneet sen jälkeen kun itämerensuomi erosi lähimmistä etäsukukielistä saamesta ja mordvasta, mutta ennen kuin myöhäiskantasuomi kehittyi tytärkieliksi.

Varhaisten kielentasojen konsonantinjälkeinen j osoittaa konsonantin liudennusta. Samoin varhaisten kielentasojen toisen tavun suppeaa vokaalia merkitsen i:llä, vaikka se lieni laadultaan redusoitunut.


https://scontent.fhel1-1.fna.fbcdn.net/ ... e=5E22556F

- Ante Aikion tutkimuksia mm. uralilaisesta äännehistoriasta:
https://samas.academia.edu/AnteAikio
- Petri Kallion tutkimuksia mm. kantasuomen äännehistoriasta:
https://helsinki.academia.edu/PetriKallio
https://www.mv.helsinki.fi/home/petkalli/
- Virtuaalinen vanha kirjasuomi:
http://www.helsinki.fi/vvks/
- Kantauralia ulkomaan eläville:
http://www.elisanet.fi/alkupera/Kantaurali.pdf

Mainio kuvaus kielen kehityksstä. Länsiurali ja varhaiskantasuomi vaikuttavat muistuttavan enemmän suomea kuin saamea, mikä ehkä johtunee siitä että en osaa saamea.

Kinaporin kalifi kirjoitti:Mainio kuvaus kielen kehityksstä. Länsiurali ja varhaiskantasuomi vaikuttavat muistuttavan enemmän suomea kuin saamea, mikä ehkä johtunee siitä että en osaa saamea.

Jaskalta lainaus: Seuraaviin esimerkkeihin olen valinnut vain sellaisia suomen kielen sanoja, jotka periytyvät kantauralista ja joiden merkityskin on säilynyt samana.

Kinaporin kalifi kirjoitti:Mainio kuvaus kielen kehityksstä. Länsiurali ja varhaiskantasuomi vaikuttavat muistuttavan enemmän suomea kuin saamea, mikä ehkä johtunee siitä että en osaa saamea.

Osasyy on siinä, että itämerensuomessa vokaalit ovat säilyneet paremmin ja konsonantit muuttuneet enemmän; saamessa päinvastoin. Esim. *kala on pohjoissaamessa guolli, joka vokaalierojen vuoksi näyttää aivan erilaiselta. Siksi varhaiset kielentasot näyttävät suomalaiselle tutummilta kuin saamelaiselle.

Oikein kiva esitys.

Myöhemmissä vaiheissa itse hienosäätäisin ainakin seuraavia:
– Varhaskantasuomessa vielä *läämim, vasta keskikantasuomessa *leemim.
– Keskikantasuomessa (kuiten Jaskan oman alkuvuoden artikkelin mukaan!) *allën, *tulën, *patasën, *uimasën.
– Keskikantasuomessa vielä *söw, vasta myöhäiskantasuomessa *söö, kai myös vielä *wete- eikä *vete-.
– Pohjoiskantasuomessa vepsän nojalla vielä *tekebi eikä *tekevi.
– SVO-sanajärjestys! Ainakin vaiheesta 6 (ehkä jo 5) lähtien pitäisi olla "Isä tekebi tulen kalan alle(n)"…

Kantauralin tilanteesta voisi sitten väitellä enemmänkin, mutta siihen ei ehkä tässä kannata takertua.

Pystynen kirjoitti:Oikein kiva esitys.

Myöhemmissä vaiheissa itse hienosäätäisin ainakin seuraavia:
– Varhaskantasuomessa vielä *läämim, vasta keskikantasuomessa *leemim.

Näin se varmaankin oli.

Pystynen kirjoitti:– Keskikantasuomessa (kuiten Jaskan oman alkuvuoden artikkelin mukaan!) *allën, *tulën, *patasën, *uimasën.

Totta. Pidin tässä kirjoitusasut tarkoituksella "konservatiivisina" siltä varalta, että keskivokaaleille ilmestyy vielä painavia vasta-argumentteja.

Pystynen kirjoitti:– Keskikantasuomessa vielä *söw, vasta myöhäiskantasuomessa *söö, kai myös vielä *wete- eikä *vete-.

Totta, mielekkäämpi tuollaisen söw-välivaiheen kanssa.
Mihin tuo keskikantasuomen *w perustuisi?

Pystynen kirjoitti:– Pohjoiskantasuomessa vepsän nojalla vielä *tekebi eikä *tekevi.

Hmmm... Vepsä ei tee eroa suffiksaalisenkaan vahvan ja heikon asteen välillä, joten voiko siitä päätellä mitään? Kumpikin johtaisi samaan.

Pystynen kirjoitti:– SVO-sanajärjestys! Ainakin vaiheesta 6 (ehkä jo 5) lähtien pitäisi olla "Isä tekebi tulen kalan alle(n)"…

Tarkoituksella pidin sanajärjestyksen vanhanaikaisena, että lukija pystyy seuraamaan sanojen muuttumista silmämääräisesti.

Pystynen kirjoitti:Kantauralin tilanteesta voisi sitten väitellä enemmänkin, mutta siihen ei ehkä tässä kannata takertua.

Aina kaikesta voi.
Tarkoitatko rekonstruktiota vai ajoitusta?

Olisi hienoa, jos joku osaisi laittaa nuo vielä viroksi ja saameksi. Nykykieli riittäisi!

Kristiina kirjoitti:Olisi hienoa, jos joku osaisi laittaa nuo vielä viroksi ja saameksi. Nykykieli riittäisi!

Hyvä idea! Voisin, eiku joku voisi jossain vaiheessa väkertää.

Jaska kirjoitti:

Kristiina kirjoitti:Olisi hienoa, jos joku osaisi laittaa nuo vielä viroksi ja saameksi. Nykykieli riittäisi!

Hyvä idea! Voisin, eiku joku voisi jossain vaiheessa väkertää.

Nykyviroksi ja säilyttäen aiempien esimerkkien sanajärjestyksen samasta syystä kuin Jaska edellä:

Isa kala alla tule teeb ja leeme patta paneb. Ta kojas sööb ja vette ujuma läheb.

(Muussa tapauksessa ainakin minä sanoisin muuten samoja sanoja käyttäen näin: Isa teeb kala alla tule ja paneb leeme patta. Ta sööb kojas ja läheb vette ujuma.)

Huom! Minema-verbin käyttö on nykyvirossa rajoittunut vain joihinkin muotoihin, mistä syystä edellä yksikön 3. persoonan muotokin on ilmaistu toisella sanalla: läheb. Toisin sanoen minema-verbin yksikön 3. persoonan preesens on nykyisin läheb.

Jaska kirjoitti:Mihin tuo keskikantasuomen *w perustuisi?

Selvimmin sellaisissa kehityksissä kuin *ŋ >> *v on varmasti ollut *w välivaiheena. Esimerkkinä muista pikkutodisteista: metateesit *uj > *jv, *ur > *rv, *us > *sv joissa varmaan on kyse ihan vain konsonanttiyhtymistä *wj, *wr, *ws > *jw, *rw, *sw.

Sopivissa takavokaalisissa ympäristöissä [w]:tä löytyy ihan suomen nykymurteistakin (= ainakin 1900-luvun alkupuolelle asti), samoin esim. Satakunnassa kasuaa ja rasua ovat säännöllisen näköisesti vokaaliutuneet kolmitavuisiksi. Ihan kaikkiin asemiin en myöhäiskantasuomeen asti menisi *w:tä kyllä vielä tämän perusteella rekonstruoimaan. Mutta noin levikin lisäksi on aika hankala löytää mitään ajoituskriteeriä jolla näkisi muutoksen *w > v selvästi tapahtuneen.

Jaska kirjoitti:Vepsä ei tee eroa suffiksaalisenkaan vahvan ja heikon asteen välillä, joten voiko siitä päätellä mitään?

*v ei kehity vepsässä b:ksi. Perinteinen rekonstruktio olisi *tuleβi, *meneβi bilabiaalisella spirantilla, ja on *b heikko aste sekin.

Jaska kirjoitti:

Pystynen kirjoitti:Kantauralin tilanteesta voisi sitten väitellä enemmänkin, mutta siihen ei ehkä tässä kannata takertua.

Aina kaikesta voi.
Tarkoitatko rekonstruktiota vai ajoitusta?

Tässä joo rekonstruktiota, ajoituksesta on jo väännetty toisaalla kai riittävästi. Esim. isällä on nykyään iranilainen lainaetymologia jonka nojalla se ei taida olla ihan kantauralia.

Johannes kirjoitti:

Jaska kirjoitti:

Kristiina kirjoitti:Olisi hienoa, jos joku osaisi laittaa nuo vielä viroksi ja saameksi. Nykykieli riittäisi!

Hyvä idea! Voisin, eiku joku voisi jossain vaiheessa väkertää.

Nykyviroksi ja säilyttäen aiempien esimerkkien sanajärjestyksen samasta syystä kuin Jaska edellä:

Isa kala alla tule teeb ja leeme patta paneb. Ta kojas sööb ja vette ujuma läheb.

(Muussa tapauksessa ainakin minä sanoisin muuten samoja sanoja käyttäen näin: Isa teeb kala alla tule ja paneb leeme patta. Ta sööb kojas ja läheb vette ujuma.)

Huom! Minema-verbin käyttö on nykyvirossa rajoittunut vain joihinkin muotoihin, mistä syystä edellä yksikön 3. persoonan muotokin on ilmaistu toisella sanalla: läheb. Toisin sanoen minema-verbin yksikön 3. persoonan preesens on nykyisin läheb.

Kiitos!
Toinen sanastoero on, että yks.3. persoonapronomini tema/ta on virossa kehittynyt demonstratiivipronominista *tämä.

Pystynen kirjoitti:

Jaska kirjoitti:

Pystynen kirjoitti:Kantauralin tilanteesta voisi sitten väitellä enemmänkin, mutta siihen ei ehkä tässä kannata takertua.

Aina kaikesta voi.
Tarkoitatko rekonstruktiota vai ajoitusta?

Tässä joo rekonstruktiota, ajoituksesta on jo väännetty toisaalla kai riittävästi. Esim. isällä on nykyään iranilainen lainaetymologia jonka nojalla se ei taida olla ihan kantauralia.

Ihan uusi? Álgukin viittaa vain epävarmaan arjalaiseen rinnastukseen vuodelta 2004.

Tunnusmerkillisesti iranilainen sana toki voisi silti olla kantauralin ikäinen.

Jaska kirjoitti:Toinen sanastoero on, että yks.3. persoonapronomini tema/ta on virossa kehittynyt demonstratiivipronominista *tämä.

Aivan totta. Ta-pronominilla − paitsi että se on tema-pronominin lyhentymä − on ilmeisesti lisäksi myös suora uralilainen juuri, jolla on vastineet esim. eteläviron murresanassa taa 'tämä' ja liivin sanassa ta 'hän; se' (ETY: ta).

Esimerkissä kohta 1. Kantaurali: sana "kotana". Nykyäänkin sanotaan "Hän ei ollut kotona" . Ei sanota "Hän ei
ollut kodissa" Olisiko "kotona" sanamuoto säilynyt kantauralista asti? Lisäksi KOTO-alkuiset paikannimet Suomessa sijaitsevat
tarkasti samalla alueella kuin nuorakeraamiset asuinpaikat. Ei kai tästä voi päätellä, että kantaurali ja
nuorakeraaminen kulttuuri liittyvät toisiinsa !

Välillä 4. Keskikantasuomi - 5. Myöhäiskantasuomi tapahtuu muutos "kotasna" - "kodassa"
Etelä-Pohjanmaan murteessa ei ole -ssa -ssä loppuja. Esim "metsässä" = "mettäs' " Tämän yhden seikan
perusteella EP murre olisi haarautunut jo keskikantasuomesta.

EP-käännös:
Isä kala' alle tulen teköö ja liäme' pataham panoo. Hän kodasnansa/koras syää ja vetehe uimaha menöö.

perttimp kirjoitti:Esimerkissä kohta 1. Kantaurali: sana "kotana". Nykyäänkin sanotaan "Hän ei ollut kotona" . Ei sanota "Hän ei
ollut kodissa" Olisiko "kotona" sanamuoto säilynyt kantauralista asti?

Joo, uralilainen paikallissijasarja oli:
*kota-na, *kota-ta, *kota-s tai *kota-ng.
Sitten näistä tehtiin s-infiksillä "sisäpaikallissijasarja", jolla on vastineita saamessa ja mordvassa: -sna (myöh. > -ssa), -sta, -sen (myöh. > -hVn)

Kantasuomen erilliskehityksen aikana luotiin vielä ulkopaikallissijat l-infiksillä:
-lna (> -lla), -lta, -lsen (> -llen)

Vanhoissa adverbeissä paikallissijakäyttö on säilynyt, vaikka kielessä samat ainekset muuten ovat abstrahoituneet:
koto-na, luo-na vs. opettaja-na (essiivi kuvaa jonain olemista);
koto-a, luo-ta vs. opettaja-a (partitiivi on objektin sija);
luo-kse vs. opettaja-ksi (translatiivi kuvaa joksikin menemistä/muuttumista).

perttimp kirjoitti:Lisäksi KOTO-alkuiset paikannimet Suomessa sijaitsevat
tarkasti samalla alueella kuin nuorakeraamiset asuinpaikat. Ei kai tästä voi päätellä, että kantaurali ja
nuorakeraaminen kulttuuri liittyvät toisiinsa !

No ei voi, koska koto on länsipainotteinen murreasu, jota idässä vastaa koti. Nämä muodot ovat nuoria, vaikka niiden taustalla oleva kota on ikivanha sana ja säilynyt muuttumattomana kantauralista saakka.

On siis sattumaa, että länsisuomalaisia piirteitä on levinnyt sille alueelle, jolle nuorakeraamikka levisi tuhansia vuosia aikaisemmin.

perttimp kirjoitti:Välillä 4. Keskikantasuomi - 5. Myöhäiskantasuomi tapahtuu muutos "kotasna" - "kodassa"
Etelä-Pohjanmaan murteessa ei ole -ssa -ssä loppuja. Esim "metsässä" = "mettäs' " Tämän yhden seikan
perusteella EP murre olisi haarautunut jo keskikantasuomesta.

EP-käännös:
Isä kala' alle tulen teköö ja liäme' pataham panoo. Hän kodasnansa/koras syää ja vetehe uimaha menöö.

Eteläpohjassa on myös -hnA-inessiivi: mihnä = missä? Samanlaista tavataan vain etelävirossa, mikä on hyvin erikoista.

Mutta kaikki kulumamuodot ovat myöhäisiä: murteissa -ssa on lyhentynyt -sa:ksi (kuten Oulusa) ja paikoin edelleen -s:ksi.

Pystynen kirjoitti:

Jaska kirjoitti:Mihin tuo keskikantasuomen *w perustuisi?

Selvimmin sellaisissa kehityksissä kuin *ŋ >> *v on varmasti ollut *w välivaiheena. Esimerkkinä muista pikkutodisteista: metateesit *uj > *jv, *ur > *rv, *us > *sv joissa varmaan on kyse ihan vain konsonanttiyhtymistä *wj, *wr, *ws > *jw, *rw, *sw.

Sopivissa takavokaalisissa ympäristöissä [w]:tä löytyy ihan suomen nykymurteistakin (= ainakin 1900-luvun alkupuolelle asti), samoin esim. Satakunnassa kasuaa ja rasua ovat säännöllisen näköisesti vokaaliutuneet kolmitavuisiksi. Ihan kaikkiin asemiin en myöhäiskantasuomeen asti menisi *w:tä kyllä vielä tämän perusteella rekonstruoimaan. Mutta noin levikin lisäksi on aika hankala löytää mitään ajoituskriteeriä jolla näkisi muutoksen *w > v selvästi tapahtuneen.

Kiitos, hyvää settiä!

Pystynen kirjoitti:

Jaska kirjoitti:

Pystynen kirjoitti:– Pohjoiskantasuomessa vepsän nojalla vielä *tekebi eikä *tekevi.

Vepsä ei tee eroa suffiksaalisenkaan vahvan ja heikon asteen välillä, joten voiko siitä päätellä mitään?

*v ei kehity vepsässä b:ksi. Perinteinen rekonstruktio olisi *tuleβi, *meneβi bilabiaalisella spirantilla, ja on *b heikko aste sekin.

Aivan totta, en ajatellut tuota loppuun asti.

Tässä on unkarinkielinen versio:

Az apa tüzet gyújt a hal alatt, és a levest az edénybe teszi. A házban eszik, és úszni megy (a vízbe).

Kun tuota vertaa kantauraliin ja suomenkieliseen versioon, on selvää, että kantauralikonstruktio on tuollaisena selvästi lähempänä suomea kuin unkaria:
Isja kalan ëling tulim teki, lämim patang pëni. Sän kotana sewi, weting ujima meni.
Isä kalan alle tulen tekee ja liemen pataan panee. Hän kodassa syö ja veteen uimaan menee.

Suomalainen lause voisi olla luontevampi, jos se kuuluisi näin: Isä panee kalan tulelle ja liemen pataan. Hän syö kotonaan ja menee uimaan. Vesi on kylmää.

Kristiina kirjoitti:Tässä on unkarinkielinen versio:

Az apa tüzet gyújt a hal alatt, és a levest az edénybe teszi. A házban eszik, és úszni megy (a vízbe).

Kun tuota vertaa kantauraliin ja suomenkieliseen versioon, on selvää, että kantauralikonstruktio on tuollaisena selvästi lähempänä suomea kuin unkaria:
Isja kalan ëling tulim teki, lämim patang pëni. Sän kotana sewi, weting ujima meni.
Isä kalan alle tulen tekee ja liemen pataan panee. Hän kodassa syö ja veteen uimaan menee.

Joo, unkarissa ovat säilyneet niin suuressa määrin eri sanat kuin suomessa, että pitäisi keksiä ihan eri sanoista esimerkkilauseet. Täältä voi penkoa:
https://en.wiktionary.org/wiki/Category ... oto-Uralic

Tuo loppu voisi toimia:
A házban eszik, és úszni megy (a vízbe)

Unkarin 'hän' (pitkä ö) myös polveutuu tuosta *sän-pronominista, koska unkarissa *s on säännöllisesti kadonnut.

Jaska kirjoitti:

Kristiina kirjoitti:Tässä on unkarinkielinen versio:

Az apa tüzet gyújt a hal alatt, és a levest az edénybe teszi. A házban eszik, és úszni megy (a vízbe).

Kun tuota vertaa kantauraliin ja suomenkieliseen versioon, on selvää, että kantauralikonstruktio on tuollaisena selvästi lähempänä suomea kuin unkaria

Joo, unkarissa ovat säilyneet niin suuressa määrin eri sanat kuin suomessa, että pitäisi keksiä ihan eri sanoista esimerkkilauseet.

Tekemisellä ja padalla on kyllä vastineet: tesz, fazék (ja isän vastineena pidetään adjektiivia ős 'muinainen'; mutta omasta mielestäni tämä todennäköisemmin on supistumavariantti adjektiivista éves 'vuotinen' ja vastaakin siis suomen ikää). Toisaalta etuvokaalinen tűz ei sovi yhteen suomen takavokaalisen tulen kanssa.

Tuo unkarinnos on peräisin henkilöltä, jolla ei ole tietoa uralilaisesta sanastosta.

"Fazék" varmaan sopisi tuohon padaksi. Tulen tekemiseen verbi "tesz" ei ilmeisesti sovi. Se sijaan se sopii kyllä pataan panemiseen.