Spekuloidaanpa vähän.

Eri uralilaisten ja indoeurooppalaisten kielten äännehistoriaan tutustuneena minulle on muodostunut aika selvä kuva siitä, millaiset muutokset ovat yleisiä ja tapahtuvat monissa kielimuodoissa. Yleensä niiden taustalla on ääntämisen helpottaminen (poikkeuksena tietysti pohjoissamojedin vokaalialkuisten sanojen eteen syntynyt ng tai nj): äänteitä katoaa tietyissä asemissa tai ne lankeavat yhteen jonkin läheisen mutta helpomman äänteen kanssa.

Monissa kielissä ja suomen murteissa h on kadonnut jälkitavuista vokaalien välisessä asemassa: lähinnä vain pohjalaismurteissa on säilymiä (laulamahan, laulamhan). Samanlaista kehitystä voi ilmetä tulevaisuuden suomessakin.

Esimerkiksi sana nukahtaa taipuu "yleispuhekielissä" nukahan, nukahin. Nämä saattavat kehittyä asuihin nukaan, nukain. Tuollainen imperfekti näyttää aika hämärältä, joten kielenkäyttäjät voivat korjata tilanteen laajentamalla tapaukseen jonkin yleisemmän imperfektin tunnuksen. Näinhän on käynyt virossa ja varsinaissuomessa, joissa -si-imperfekti on vallalla: mää menisin 'minä menin' (en nyt tarkista menikö täysin turkulaisittain, mutta idea on selvä).

Nukahtaa-sanan taivutus saattaisi siis kehittyä asuun nukaan 'nukahdan', nukasin 'nukahdin'. Tässä vaiheessa huomataan että taivutus muistuttaa aivan toisenlaista tyyppiä, nimittäin sellaisissa sanoissa näkyvää kuin mokata : mokaan : mokasin, kolata : kolaan : kolasin. Onkin mahdollista, että tämä tyyppi imee nukahtaa-tyyppiset sanat, joista ensin h olisi kadonnut ja joihin vielä mahdollisesti olisi syntynyt sekundaari imperfektikorostus:
nukata : nukaan : nukasin.

Näin kielen sisäinen koherenssi itse asiassa lisääntyisi, kun itsesyntyiset muutokset johtaisivat erilaisten taivutustyyppien yhteenlankeamiseen.

Toinen mahdollinen muutos on ä:n katoaminen. Nykyäänhän etenkin pääkaupunkiseudulla kuulee paljon laiskaääntöistä ä:tä, joka on jo ääntämykseltään hyvin lähellä a:ta. Kantasaamessa ä onkin sulautunut a:han jälkitavuissa, samoin virossa (perinteisen käsityksen mukaan). Tämä muutos voisi tapahtua suomessakin aika kivuttomasti, kun sanan vokaalisoinnullinen tilanne näkyisi silti vielä ensitavun vokaalista: rata vs. räkä > **räka.

Toisaalta suomalaistyyppinen redundanssivokaalisointu, jossa ihan turhaan on sama vokaali molemmilla tavuilla, lienee syntynyt juuri ääntämistä helpottamaan. Niinpä tässä saattaa kilpailla kaksi vastakkaista tendenssiä: laiskaääntöisyys (räka) vs. helppoääntöisyys (räkä).

Sanastohan muuttuu jatkuvasti uusien lainasanojen tullessa kieleen ja vanhojen elinkeinoihin ja maaseutuympäristöön liittyvien sanojen jäädessä pois käytöstä. Muoto-opin puolella ehkä abessiivin kaltaiset marginaalisemmat sijat saattavat kadota; nykyäänkin joissain murteissa se vaatii tuekseen ilman-sanan: ilman auto(t)ta 'autotta = ilman autoa'.

Englannin kieli vaikuttaa nykyään paljon suomen kieleen. En ole kieliasiantuntija. Sijamuodot eivät koskaan uponneet päähäni koulussa.

Mutta sellaisessa passiivimuodossa kuin "kun korjataan autoa" on yleisesti käytössä englannista otettu muoto "kun sinä korjaat autoa". Eli vieras kieli vaikuttaa puhetapaankin. Onkohan näin ollut muinoinkin?